Vento 2.0 Tusina -edition -replikat-
Valvoja: ffp jäsenet
Vento 2.0 Tusina -edition -replikat-
Eli päivitetään tämäkin vessa foorumille ihmeteltäväksi.
Lähtökohtana oli siis vuonna -94 synnytetty Volkswagen Vento 2.0 litraisella nuhapumpulla
Vakio vessa aluvalsseilla
Vakiona ei kehdannut ajaa kovinkaan kauaa ja vakio äänentoistokin tuntui kovinkin ponnettomalta. Autoon ruuvattiin ulkopuolelle pientä styling osaa ja sisälle asenneltiin tämän näköisiä vehkeitä.
Musiikkilaitteiden vaikuttaessa hyvältä tuntui että ehkä sen auton pitäisi näyttääkkin joltain, ensin se näytti tältä, sitten tältä. Välillä myös ajeltiin tämän ja tämän näköisellä autolla. Päättyen tähän, eikun tähän :)
Viime kesä ja talvi vierähtivät PV:n palveluksessa tällaisella kasarmilla ja auton rakennus oli enemmän tai vähemmän jäissä. Loppupalveluksesta avautui erinomainen "mahdollisuus" uudistaa autoa sekä sisältä että ulkoa kortin lähtemisen avustuksella. Lomiakin oli kertynyt palveluksessa sen verta että oli mahdollista viipyä auton kimpussa pidempiäkin tuokioita.
Ensimmäinen askel uuteen elämään oli reikien paikkaaminen . Eli vedettiin pahapaha pelli pois, suurennettiin vähän reikää ja uutta tuoretta tilalle. Lopuksi ruosteenesto pohjamaali, päälle mustaa vasaralakkaa jonka päälle sipaistaan vielä sopivahko kerros massaa. Kun reiät oli paikattu saattoi hiominen alkaa. Eli hiottiin vanha lakka pois ja alaosa kyljistä pellille saakka kiveniskeymien takia. Pakkelia ei juurikaan tarvittu kuin muutamaan syvempään kiveniskeymään nokalla sekä muutamiin syvempiin naarmuihin. Pohjaväriksi valittiin maukkaan pintavärin toivossa tällainen fordin värikartasta löytyvä hopea. Pintaväri oli parin massakerroksen jälkeen toivotunlainen.
Auton ollessa uunissa kerkesi suunnitellemaan yhtä jos toistakin. Vanha diskanttien asennus oli ruma ja kömpelö joten lainasin äidin yöpaitaa ja kuiduttelin diskanteille paikat a-pilariin. Pakkelia kului kiitettävästi, mutta motivaattorin avulla saatiin pinta jatkokäsittelyn vaatimaan kuntoon.
Maalaamolla oli tapahtunut kummia ja auto oli saanut vanteita odotellessa väriä päällensä. Henkilökohtaisesti olen lopputulokseen varsin tyytyväinen.
Nykyään paskahuussi näyttää siis tuolta. Takalaatikkokin koki uudistuksia mutta siitä lisää kunhan saan kuvia koneelle.
Specs :
Volkswagen Vento (1HXO) 2E 1994 250tkm
Alusta: Supersport
Vanteet: Momo
Sisusta : Gti
Valot, peilit : Dectane, FK
Maali: House of Kolor
ICE: Spl dynamics, DLS, Alpine
Ensivuodesta sen verta että.....
... Tehoa pitää saada lisää eli joko tekniikan vaihtoa tai eatonia.
persiissä on muuten kaikkien rakastamat ristallit :)
ja vanteet vaihtuu mahdollisesti taas tuumaa pienempiin tai sitten noit saa grafiitin maalikerroksen päällensä. Kuvia päivitellään aina kun löytyy mielenkiintoinen kuvauspaikka. Ja kunnon kuvaaja.

Viimeksi muokannut xite, 7.5.2009 22:02. Yhteensä muokattu 6 kertaa.
Saatavuus oli hyvä. n. 2 arkipäivää mh;n kautta. Ja kyllä sillä hintaakin oli, toistasataa euroa / litra.
Tänään olikin sitten vapaapäivä töistä ja missäs muuallakaan sitä aikaa vietettiin kuin auton kimpussa, sen mitä peltotöiltä kerkesi.
Vaimennusta saivat Lattia takapenkin alunen , kilvet, katto, takalaatikon kansi enemmän kuin reilusti sekä pyörän kotelot että takalaatikon sivut. Ensimmäisessä vaimennuksessa vaimennettiin myös pyöränkoteloita sekä lattioita, nyt 2 vuotta myöhemmin vähän lisäiltiin ja paranneltiin.
A-pilarin nukkauksesta johtuen auto näytti vähän orvolta pelkillä mustilla a-pilareilla joten päätin purkaa sisustan ja maalata beiget osat myös mustiksi jättäen tiettyjä osia maalaamatta jottei sisustasta tulisi liian tumma.
klik1, klik2, vielä kuva a-pilarista paikallaan

Keskin KT1 16x9 4 kpl ( tänks dopi)
Voi tehdä edessä tiukkaa mahtumisen kanssa, 9x16 ET25 Mk3 Golf Etupää
EscMk3: Kyllä noit tossa on 3 päivää pyöriny jo alla ja ihan mukavasti pyörii :) 7,5" tarkoituksena saaha tuota keulaa vaan vieläkin alemmas. En sitten tiedä onko ventossa ja golfissa oikeesti jotain eroa tuossa etupäässä kun meikällä toi et15 pyörii suht kivuttomasti. kantit siis vaan poistettu laikalla. et25 ois optimi tolle kylläkin. Edestä ottaa isommissa heitoissa kiinni mutta ei muuten. Madallusta nyt joku 65mm
Kyllä näillä mieluusti ajelis, on meinaan kovin härskin näköiset :) Mut jos vaihtureita löytyy niin mikä jottei, jäänyt kiertämään päähän vaan tuo "how low can you go" -lause.

Ebayssä myyvät ainakin golffiin vr6/gti alustallisiin eri tukivarsia kuin normaaliin.
5-pulttissa tukivarret ja olkakappaleet ovat eri malliset ja raideväli leveämpi kuin mopomalleissa.
eikös tuossa 2-litrasessa ole jo isommat jarrut? Eli napa ja levy voisi näinollen olla paksumpi.
Napapalikka on sama kuin esim 1.8:ssa. Levy saattaa olla vanteen kiinnityskohdalta paksumpi, mutta korkeintaan millin tai pari.
Mitenhän tuo on mahdollista, että saman mallisarjan autoissa on noin paljon eroa?
Voisikohan olla niin että ero johtuu kaarimuoveista ja renkaista..?
Sebastianin laittama kuva -92 Golffista. Muovikaaret, ET15, 215 Toyot.
EscMk3:n Golf, ET25, 215 Syronit (?)
Kepukan Cabrio, ET15, renkaat ilmeisesti myös 215, merkki..?
Ainakin EscMk3:n renkaat ovat leveämmän näköiset kuin Sebastianin kuvan Toyot, vaikka ovatkin saman kokoiset.
Toyot taitavat muutenkin olla "venyvän" renkaan maineessa.
Alastaro 2
alastaro 2=1
Puerco kuvaili Alastarolla riftinki finaalien yhteydessä.
Kuvista myös selvinnee (pieni on kaunista) otsikon merkitys. Matalemmaksi tuota ei keulasta enään tuolla sarjalla saa. Jotain pitäisi kyllä keksiä että saisi enemmän tontitettua.
e: koodia
e1: Tosiaan tonttiiin on vedetty. löytyy venton vr6 pönttöä villeltä, raidin nahkatuotetta käsien sisälle sekä audin nuppia. Vedetään kuvat näistä myöhemmin. Tulkaahan jutulle BIF`08 :)

LeZero : Juuu muistan myös itse kirjoittaneeni tuon:) Ongelmana on siis nimenomaan keulan laskeminen, siellä kun ei voi iskarintornia nostaa mitenkään kovinpaljon sen osumatta konepeltiin.
albanzo: IMO, venton keula jotenkin huutaa noita luomia, kun on niiin pirun isot valot. Vois ne kyllä repiä pois ja katsoa minkä näköinen on ilman. Jos olisi vaikka mieli muuttunut.
Ja alkupuolen (92-95?) maskia tohon sovitin merkillä muttei oikein passannut. Pitäs löytäää facelift maski ja siihen krominen vw merkki niin saattas sopii paremmin. Toi väri on vaan sellainen ettei välttämättä ensimmäisillä kokeilulla saa samaa sävyä.
e: Jak3: Kipeesti se tarttis kulkupuolella piristystä. Mukava vetää kyl radalla mutta kun se jokin puuttuuu. Eli teho. No jos ens talvena jotain jännäää.

Matalemmaksi tuota ei keulasta enään tuolla sarjalla saa. Jotain pitäisi kyllä keksiä että saisi enemmän tontitettua.
Mikäs sarja tässä on paikoillaan?
Viime kesänä omassa 1.8 Ventossa käväisi alla FK:n AK korkeussäädettävä setti. Kun etutolpat oli pyöritelty alimpaan asentoonsa, mitta kaaresta pyörän napaan oli 290-300 mm.
Myöhemmin vaihdoin alle Weitecin Hicon GT:t. Mitta kaaresta napaan säädettiin samaan, mutta tolpissa olisi ollut kierrettä pyöritellä jousia vielä 40-50 mm alemmas. :)
alkupuolen (92-95?) maskia tohon sovitin merkillä muttei oikein passannut. Pitäs löytäää facelift maski ja siihen krominen vw merkki niin saattas sopii paremmin.
Omaan silmään 92-95 maskit taas tekevät Venton keulasta matalamman ja leveämmän näköisen "facelift"-maskiin verrttuna... Mutta nämä ovat taas niitä makuasioita.
Mikäs sarja tässä on paikoillaan?
Supersportin coilit. Kaaresta pyörän napaan edessä 279mm.
Ollaan kiskolan kanssa mietitty kanssa tätä reilusti. Alustoissa on kyllä aika paljon eroja, kyllä toi nyt itselle jotenkuten riittää, vielä matalemmalla autolla alkais olemaan jo aika helvettiä toi paikasta A, paikkaan B liikkuminen.
Toi maskihomma on just täysin makuasia. Ei toi nykynen maski kyl mikään perse ole, mutta vähän kiinnostaisi vaihtaa merkillinen maski takaisin. Myin oman 92-95 maskin juuri kiskolalle joka teki siitä merkittömän joten hyvään käyttöön meni :D Valoluomet tarvii käyttää illalla testimielessä pois. Katsotaan miellyttääkö.
Nyt pitää vähän aikaa jäädyttäää vaan noita muutosten tekemistä koska kaikki rahat menee aika tehokkaasti Turkuun muuttamiseen.
Over and out
e:
voisiko joku ystävällinen kertoa tälläiselle tollolle mitä eroa on ventossa ennen vs jälkeen faceliftin maskeilla?
Maskin ripojen muoto ja määrä. Mulla siis nykyään toi facelift merkittömänä, ekassa kuvassa prefacelift.
vrt tämä ja tämä
-94 merkillinen maski vedettynä korin väriin ja kromimerkki siihen Slamitilta eli uutta keulailmetta ensi kesäksi.Myös luomet lähteneet aika kauan aikaa sitten ja etuvalotkin vaihtuvat. Isompaa pannua ois tarkoitus laittaa pellin alle sekä ehkä jotain uutta vannettakin :)
Joskus takalasilla istunut lippakin tulee takaisin kunhan sais maalattua ilman kiehumisia.

"peruspaska" eli 2.8 verku, kunhan jostain löytyy fiksu purkuauto, mistä saadaan kaikki perseistä perämoottoriin.
Ville huuteli vähän 1.8T perään, mutta nuot vanhemmat ykskasit purkuautot ovat vähän kiven alla. 2.0 16V (ABF) olisi myös tarjolla, katsotaan mihin päädytään
Pitäisi saada toi nykynen ees käymään, jos sais pienellä vaivalla ja rahalla. Jos vaatii suurempaa panostusta, niin heitetään vehje seisontaan ja etsitään hartaasti uutta sydäntä.
Saa heitellä privaan vinkkejä jos löytyis elintenluovuttajaa!

huomasitko jo tuon ilmoituksen?
http://www.nettivaraosa.com/viewPart.ph ... =730804&PN[0]=cat_link_2&PL[0]=listCategory.php?page=2@sortCol=@ord=@id=7

Parempaan suuntaan meni, ilman kromilistoja ja valomuutoksilla
Onkos noille taka cambereille tehty jotain vai hämäkös toi kuva?
http://s2.photobucket.com/albums/y8/x-i ... va0119.jpg

honasz : Samaa mieltä oon, ei kyllä kaipaa enää romilistoja ja enkeleitä ;) Omasta mielestä noit tummemmat takavalotkin sopii paremmin tähän väriin. Camberit itsekseen kun enemmän madaltaa. ite en niitä ainakaan ole joutunut millään lailla ruuvaamaan enemmän "linttaan"
My_bug : Candy apple redinä kyllä tilattiin väri. Vaihtelee aika paljon valaistuksesta riippuen toi väri. Ite tykkään
albanzo : Tarra pitää muutenkin raaputella veke... Rikkoo jotenkin ton "leveen" takapään tuolla valkoisella.

-
- -
- Viestit: 188
- Liittynyt: 5.5.2008 19:41
- Viesti:
Sam niy shit, Uusi pakorööri ilmaantunut, spaceria taakse, etupää koki vähän meikkausta kuten myös takapää.
(C) EeKi
http://eepi.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat/X ... ic+165.jpg
http://eepi.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat/X ... ic+150.jpg
http://eepi.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat/X ... ic+153.jpg
http://eepi.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat/X ... ic+026.jpg
http://eepi.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat/X ... %20162.jpg

Palaa sivulle “Kävijöiden kalusto”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa