Kyseessähän on stella varustelulla(ratti ja polkimet) oleva perus tohelo. Tällä tullut nyt parivuotta päästeltyä.
Olen auton 14, omistaja melkoinne kiertopalkinto siis ollut. Maahantuojalta myyty Pörhön autoliikkeeseen rovaniemelle, jossa seissyt myyntihallissa vuoden. Sieltä myyty jollekkin yritykselle helsinkiin. Sen jälkeen pyörinyt ympäriinsä eteläsuomessa, ja nyt jämähtänyt pirkanmaalle
Kyseinen kapine ei ole myöskään ollut mikään katsurin lempilapsi. Vuoden 2006 jälkeen kerran tullut leima ensiyrittämällä.
Parin vuoden aikana olen koittanut saada autoa vähän omaansilmään paremmin sopivaksi.
Ulkokuoreen ei ole mitään radikaalimpia muutoksia tullut, kuin takaluukusta merkit pois,finnittömät kilvet, defapistokkeen piilotus sekä 17 vanteet. Ja onhan se korkea ja on siinä vetokoukku. Alustasarjaa on tulossa ensi kevääksi. Vetokoukkua en poista, kun kärryä tarvitsee vetää.
Sisustan puolella on menty kanssa pienillä muutoksilla. Kamalan paksun muoviratin tilalle vaihdettu kolmipuolainen nahkaratti, uusi vaihdekepinpussi tuli myös laitettua ja taakse asennettua golf iv:n vakio kaijuttimet.
Olivat seatilla unohtaneet ne kokonaan laittaa.
Äänieristyksiä on myös parannettu ja pahimmat vesivuodot sisälle saatu tukittua.
Äänentoisto on pioneerin bluetooth soitin, vakio kaijuttimet ja kontissa 8" suppari
Muuta mitä tullut tähän värkkäiltyä niin powerflexin puslat taka-akselille ja lämmitettävät peilit, kun nekin oli seatilla unohtuneet laittaa.

