
Takaata
Sisusta
Lisää
Eli kesänä tuli siihen tahtiin töissä käytyä, että autokuume kasvoi ja pistin entisen Golffin myyntiin, piakoin Pyhäjoelta, Pohjois-Pohjanmaalta, silmiini paistoi b5 passatti, ripeällä tdi koneella, joten otin myyjään yhteyttä ja tarjosin autoani vaihdossa. Hetken välirahasta väännettyämme päädyimme kauppoihin ja autot vaihtuivat.
Kyseisen korimallin passatti on ollut aina haaveenani hommata, mutta ennen golffia ei taloudellinen tilanne sitä suonut, joten nyt homma onnistui.
Sitten alkoivat ongelmat, koomista kyllä, auto kesti käsissäni tasan 5 päivää, ennenkuin vetonivel antautui, ja paripäivää myöhemmin koko auto kieltäytyi käynnistymästä, eli hommat seis ja auto seisoi tallissa kaksi viikkoa. Vihdoin ja viimein sain auton käyntikuntoon, tälläkertaa kampiakselin asentotunnistin oli antautunut, nyt myöhemmässä vaiheessa vika on hoidettu puoliksi, turbon puhdistamisen jälkeen auto alkoi toimimaan satunnaisesti lämpimänä, hommaa jatketaan taas vähä kelien lämmettyä.
Sitten tästä kotterosta hieman speksejä.
Korimalli on siis B5, toisinsanoen myös 3B.
Tekniikkana 1.9 tdi, Ajm - pumppusuutin koneella, tehoa 115hv.
Vuosimalli on 2000.
Varusteissa on
- Manuaali-ilmastointi
- Asr - järjestelmä
- Vakionopeuden säädin
- Sähköikkunat edessä, takana varmatoimiset.
- Penkinlämmittimet
- Kaukolukitus
- Sähköpeilit lämmityksellä.
Done - lista
- Xenonit vakioumpioissa, luultavasti tulee myös pysymäänkin.
- Sisustan valot muutettu ledeiksi, lisäksi rekisterikilven valot ledeinä.
- Sisustaan myös asennettu 3bg kyynärnoja.
- Hifit.
- Homemade "Japanstyle" etulista, eli rekisterikilven paikka muutettu ja alkuperäinen paikka sheivattu.
- Kesävanteina 17" Amg:t
- Ta - Technix säädettävä alusta.
- Muuta pisteosaa karsittu / lisätty
- Sisustan märkäpesu, sekä kuskinpenkin korjaus.
- Myllytys/Kiillotus, keväämmällä.
- Kesävanteiden uudelleenmaalaus.
- Tummaoptiikka valoa ( luultavasti kalvolla ).
To do - lista
- 3 puolainen nahkaruori.
- Sopivaan hintaan mahdollisesti Sporttipenkit.
- Lastutus ( jahka tuon vehkeen saa ylipäätänsä pelaamaan täysin ).
- Ynnä muuta pisteosien tynkää, mahdolliset ruosteviat korjata, yms.
Kaipaan siis ehdotuksia, vinkkejä yms. tähän hommaan, ainoastaan oma pää ei riitä, toki myös rahapussin kanssa pitää keskustella asioista :D
Kiitos ja Anteeksi.