Elikkäs tollanen 1m koppainen 1.9tdi (ASV) leoni tuli nurkkiin, epäonnisten vt4 volvo kauppojen jälkeen.
Tosiaan aluksi ostin 99vm t4 v40 volvon, kuukauden oli meikällä ja 4 kertaa korjaamolla (autoliikeen piikkin toki) mutta alkoi vituttamaan kun parhaimmillaan toimi 4 päivää ilman vikavaloa ja käyntihäiriöitä. Lainaautona liikkestä olikin kerran 2001vm tdi cordoba, oli aivan tautisen kamala vekotin, ja vielä pirteän keltainen, lupasin että tälläistä ei ainakaan ikinä.
No eniveis, viimeisen korjaamo keikan ja diagnoosin jälkeen päätettii autoliikkeen kanssa yhteistuumin että pannaan peli poikki ja katsotaan varmatoiminen auto tilalle, no sinnehän oli juuri saapunut kuopiosta jutun leoni, killometrejä jo aikapaljon 286tkm, pientä käytönjälkeä jo haivaittavissa (kiveniskuja ja pieni klommo etulokarissa + takapuskurissa) mutta muuten oikein fiksun oloinen, toki huomasi heti että edellinen omistaja on "nuorekkaampi" ollut.
Oli ruskeaksi maalattua kattoverhoilua, ihme kuvioisella kankaalla päällystettyä hattuhyllyä, raidin vaihdekepin nuppia, 4-kanavainen vahvistin kontissa ja erkat ovissa ja autoa vaimennettu "ympäriinsä" vaimennusmatolla. ja tökerö soitin asennus + rumasti asennetut tarvike kaiutin ritilät.
Huomion kuitenkin herätti että huoltokirja oli moitteeton, kone kävi nätisti, hyvät talvikumit, sportti sisusta,cupran lippa, ledi takavalot tummennettuina, ilmastointi ja muutenki suht siisti. mukaan tuli 18" kesävanteet pyörineen rengaspusseissa. Säädettävä alustasarjakin oli otteessa vaikka nyt olikin vakio alustalla. välirahasta päästiin yheis ymmärykseen joten pirkkawolkkari rantautui pihaan.
Onhan tuolla jo tullut tovi rullailtua, oikein leppoisa vekotin, heti alkuun kaikki suodattimet vaihdatin ja öljyt samalla. siistisin paikkoja omaan makuun paremmiksi ja kangasmatot hommasin.
Kevät tuli ja aattelin mukana tulleet kesäkumit vaihtaa alle, oli aika ylläri kun avasi rengas pussit, kaikissa aivan kaljut / kankailla olevat kumit.. no rekkulaa autoliikkeeseen ja 2 uutta rengasta tarttui mukaan. mutta vanteet eivät omaan silmään istuneet yhtään joten myin ne pois ennenkuin vaihdatin edes kumeja päälle. 300e nopealla kaupalla.
kesävanteita etsittiinkin tovi, koska budjetti oli tyylillä, mitä halvempi sen parempi! no lopulta löytyi mvk:t haagasta, 18" ja 8" leveet, et;stä ei ollut varma. no mutta paikan päälle ihmettelemään, 4kpl erittäin hyväkuntoisia halpiskumeja päällä (225/40/18), siinä kohtaa jo sanoin että otan nuo, autoon vaan! herra antoi vielä mukaan yhden iskemättömän michelinin kumin, soviterenkaat vaageniin, ja vanteisiin kuuluvat pyöränpultit ja kaikki tämä 150 euroa (no okei osumaa ovat kyllä saaneet ja sitä kuuluisaa haaga ihottumaa, mutta silti)
No tuollai sitten hetki rullailtiinki, high as fuck tunnelmissa, varmaan moni portterikin oli matalempi :) alustaa haaveilin jo pidempään, mutta pihi kun on.. no lopulta kaveri sai ylipuhuttua että saksasta halpaa sarjaa alle, ja sieltähän tuli tuning artin säädettävä satsi lyhyemmillä koiranluilla posteineen sen 205 vai 210e, joten ajokorkeuskin saatiin inhimilliseksi. toki ei sekään asennus mennyt ihan kuin strömsössä.
Se tunne kun lyö uudet tolpat kiinni ja renkaan kiinni, vain huomatakseen että ei mahdu pyörimään koska tolppa ottaa vanteeseen kiinni -.- takana ei mitään robleemaa. no ei siinä auttanut kuin nostaa 33 kierrettä ylöspäin ettei enää ottanut kiinni. Mutta kyllähän tuo aika pirun paljon silti laski, vaikkei nyt ihan nii matalaksi tullut kuin haaveilin :) mutta tuolla mennään nyt, spacerit ois pop. Ja sitten alkoi noita tarroja eksymään tuohon autoon ja lamin-x:ää sumareihin.. ja nyt kun tuo ebayn käyttö on alkanut luonnistua on pakettia alkanut tippumaan luukusta.
Juuri asentelin penkinlämmittimien tilalle oem mukitelineen (i fuckin' love it) Ja sisustan kaikki valot vaihdoin punaisiin ledeihin, that red light district :') Uusi käsinoja on vielä tuloillaan vanhan ja väsyneen tilalle, kyllästyin myös noihin nykyisiin halogeeneihin joten kusivalot tulossa niin lyhyisiin kuin pitkiinkin..
Suunnitelmissa olisi ensi vuodeksi sitten jotkut paremmat vanteet (lue suorat, ei kiinan kumeilla.. ja leveemmät, ehkä tuuman pienemmät? ) sitten voisi tiputtaa lisää :) mutta käyttöautohan tuo kuitenkin on, ja nyt kesällä mopolla tullut enemmän rullailtua vaan :p Mutta katsotaan mitä sitä keksii!
Loppuun vielä pakolliset haista paska linkit ja kuvat;
http://imageshack.us/g/685/201208313711.jpg/
http://imageshack.us/photo/my-images/39/201208303523.jpg/
http://imageshack.us/photo/my-images/9/201208153111.jpg/
Leon 1m -05
Valvoja: ffp jäsenet
No joo. Orkkis takavalot olisi kyllä paljon paremmat. Ainakin omasta mielestä.
Ja tuo keulan "lippaa lipan alla" ilme ei oikein iske. Parempi olisi ilman tuota LCR-lippaa. Ja kusivalot...
Etsi sieltä eBaysta TS-etupuskuri ja miksei vaikka takapuskuri & helmatkin, niin aletaan olemaan alueella? Samalla suhautat kylkilistat korin väriin.
Kai sulla ne penkinlämmittimien napit on jossain muualla nyt? Voi tulla talvella niitä ikävä... :D
Ja tuo keulan "lippaa lipan alla" ilme ei oikein iske. Parempi olisi ilman tuota LCR-lippaa. Ja kusivalot...
Etsi sieltä eBaysta TS-etupuskuri ja miksei vaikka takapuskuri & helmatkin, niin aletaan olemaan alueella? Samalla suhautat kylkilistat korin väriin.
Kai sulla ne penkinlämmittimien napit on jossain muualla nyt? Voi tulla talvella niitä ikävä... :D
En tie black and red natsaa omaan silmään aika hyvin, kumminki sivuvilkut ja etuvalotkin tummemman puoleisia, + joka leonissa minkä näkee on orkkisvalot :') No meikäläisen silmään tuo ts-puskuri on jotain niin karseeta, ennemmin toi avonainen etunen maskin alla kuin se toinen "maskin paikka" hyi.. No ts takapuskuri ja helmat kyllä kelpais, siis halvalla jos sais :) Ei ole! ei niille viime talvenakaan pahemmin käyttöä ollut, monta autoa jo ollut missä niitä ei ole, ja virman kuorkeissakaan ei ole, tai jos on ei ainakaan toimi, eli karkaisu on tehty jo :')
Tuningart oli merkki, samaa sarjaa kuin ta technix, ebaysta löytyy. Reilustihan tuo tipahti alespäin, mutta ei ainakaan omasta mielestä ole liian kova, sietää ajaa hiekkatielläkin ja eivät röykyt tunnu liian pahasti. Ja kyllähän tuolla nyt voi mutkiin aivan eritavalla päästellä, ei tartte ottaa apparin penkistä tukea.. :')
Palaa sivulle “Kävijöiden kalusto”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 27 vierailijaa