Latauksen merkkivalo välkkyy satunnaisesti
Valvoja: ffp jäsenet
Latauksen merkkivalo välkkyy satunnaisesti
Lyhyt tiivistelmä alemmasta pitkästä selostuksesta: Latauksen valo välkkyy satunnaisesti. Kokeiltu kahdella uudella (tehdaskorjatulla) laturilla eikä vika ole poistunut. Autona siis Passat 1.8T -99 ja laturi 90A, mittarissa melkein 180 tkm.
Muutama viikko sitten olin ajamassa moottoritiellä ja yhtäkkiä latauksen merkkivalo alkoi himmeästi välkkymään. Sammutin kaikki ylimääräiset sähkölaitteet, mutta sillä ei ollut vaikutusta. Tätä jatkui muutaman kilometrin ajan. Myöhemmin samana päivänä 100 km ajon jälkeen lähdin kiihdyttämään risteyksestä ja tällä kertaa valo välkkyi hieman agressiivisemmin kuin aiemmin, mutta sammui pian. Tämän jälkeen vika oli poissa noin viikon, jonka jälkeen vika alkoi esiintyä yhä useammin ja välillä valo suorastaan räpsyi tosi kirkkaastikin. Tätä tapahtui varsinkin aamuisin ja iltaisin. Ajamiseen se ei kuitenkaan tuntunut varsinaisesti vaikuttavan, laturi kuitenkin latasi normaalisti eikä virta loppunut akusta kertaakaan.
Arvelin syynä olevan kuluneiden hiilten ja menin kysymään uutta jännitteensäädintä (siihen pitäisi ilmeisesti sisältyä uudet hiilet) varaosaliikkeestä. Heidän mukaansa kyseiseen -99 Passatin laturiin ei ole saatavilla mitään varaosia vaan on vaihdettava koko laturi. Vaikka osia saisikin, niin se ei kuulema poistaisi kyseistä vikaa vaan laturin kollektori olisi kuitenkin jo niin kulunut, että valon välkyntä jatkuisi. Korjaaja tuntui olevan varma viasta, joten sovin että he vaihtaisivat laturin uuteen.
Laturi vaihdettiin ja lähdin ajamaan kotiin. Ehdin ajaa alle kilometrin, kun välkyntä alkoi taas. Soitin kotona korjaamolle ja he olivat ihmeissään. Vein auton muutaman päivän päästä jatkotutkimuksiin heidän piikkiinsä, mutta he eivät löytäneet mitään vikaa. Tällä välin latausvalon välkyntää oli esiintynyt joka päivä. Sovittiin, että tuon auton taas muutaman päivän päästä heille ja että he käyttävät autoa paikallisessa autosähköliikkeessä tarkemmissa tutkimuksissa.
Tutkimusten jälkeen autosähköliike oli todennut että auton johtosarjoissa ei ole vikaa ja syynä on uusi laturi, jonka kollektori? (tai jokin osa laturin sisällä) on hieman soikea. Tästä syystä hiilet eivät aina tietyillä kierroksilla saa kontaktia ja merkkivalo välkkyy. Kuulema yleinen vika/ominaisuus uusissa latureissa. Korjaamon kanssa sovittiin, että he vaihtavat tilalle toisen uuden laturin.
Laturi vaihdettiin eilen ja tänään töihin ajaessani valo pikaisesti räpsyi kiihdyttäessäni loivaan ylämäkeen. Vika ei siis hävinnyt vieläkään. Olisiko kellään antaa mitään vinkkejä mistä vika voisi johtua? Vai ei muuta kuin kovaa ajoa, kun ei siihen tunnu pahemmin vaikuttavan? Tosin olisihan se välkynnän syy mukava saada selville ja korjattua...

Seuraa mittaria
Seuraavan kerran kun valo alkaa vilkkua, niin seuraa tarkasti kierroslukumittaria, että onko se ihan vakaa, vai onko pientä vatkausta kierroksissa? Jos näin on, niin palataan uudestaan asiaan.
Täytyy myöntää, että itse en ole akun liitoksia sen kummemmin tutkinut. Oletin, että olisivat siellä autosähköliikkeessä sulkeneet sen mahdollisuuden pois. Välkyntä kyllä väheni merkittävästi uuden laturin myötä, siis jo sen ensimmäisen, mutta vielä silloin tällöin vika ilmoittaa olemassa olostaan.
Johdoissa/akun liitoksissa vika voisi siis kuitenkin olla. Näin, että ainakin miinuskaapelia käyttivät laturin vaihdon yhteydessä irti ja olen itsekin käyttänyt sen jälkeen koko akun irti sisällä latauksessa. Tässä yhteydessähän akkukengät on ainakin tullut käytettyä irti ja kiristettyä uudelleen kunnolla.
Kierroslukumittaria en ole tullut seuranneeksi. Pitää yrittää ensi kerralla katsoa mitenkä käyttäytyy.

Eilen motarilla ajaessani välkyntä alkoi nostettuani nopeutta 120 km/h ->. Tällöin kierrokset nousevat 5-vaihteella yli 3000. Myös radiolähetys alkaa tuolloin ottamaan häiriöitä, tikulta kuunneltaessa ei häiriöitä esiinny.
Myöhemmin tuli testattua hieman perusteellisemmin tuota kierrosten vaikutusta ja ainakin tällä hetkellä tilanne on se, että kun kierrokset nousevat hieman yli 3000 alkaa valo himmeänä välkehtimään. Siitä eteenpäin kun kierroksia nostaa niin valokin samassa suhteessa kirkastuu ja palaa tasaisemmin. Mikään seuraavista toimenpiteistä ei myöskään vaikuttanut tilanteeseen:
- Sammutettu kaikki sähkölaitteet (valot, radio, ilmastointi)
- Vedetty lisämaadoitus akun miinusnavan ja rungon välille
- Vedetty lisämaadoitus akun miinusnavan ja moottorin välille
- Annettu akkuboosterilla lisävirtaa akkuun
Voiko olla niin huonoa tuuria, että toinen uusi laturi olisi myöskin rikki? Jos vaikka ollut samaa erää edellisen kanssa...

Nyt on akkukengät ja -navat myöskin puhdistettu eikä ollut mitään vaikutusta. Kävin testilenkillä ja tuli annettua hieman reilummin kenkää mistä mittaristo ei tykännyt. Molemmat diginäytöt (ajotietokone ja kilometrit) menivät pimeiksi. Muuten mittaristo ja merkkivalot kyllä toimivat. Kun virtoja käytti poissa niin taas heräsivät henkiin. Liekö tällä yhteyttä tuohon latausvalon välkyntään, on ainakin mielenkiintoinen sattuma jos ei muuta.
Viimeksi muokannut Niksa, 3.10.2010 17:54. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ei ole aiemmin hävittänyt diginäyttöjä, mutta näyttäisi olevan yleinen vika. Pitäisi saada nyt jotenkin yhdistettyä latausvalon välkyntä tuohon mittaristoon ennen kuin alan toista tilaamaan/korjaamaan. Ei viitsisi vielä pelkän näyttöjen pimenemisen takia alkaa mittaristoa vaihtamaan, jos se ei myöskin korjaa sitä latausvalon välkyntää. Jos mittaristo on syypää siihen välkyntään niin mistä johtuu, että kierrokset vaikuttavat siihen?
Ei ole vika selvinnyt, vieläkin vilkuttelee valoa. Uuden akunkin ostin, eikä vaikuttanut asiaan. Eipä tuo ajamista haittaa (ainakaan vielä), mutta oishan siitä välkynnästä mukava päästä eroon... Tosiaan laturi ja akku uusittu, liekö se mittaristo vaihdettava seuraavaksi? Pari kertaa on hävittänyt tekstit ajotietokoneen näytöistä, kun on kunnolla kiihdyttänyt, joten jotain vikaa siinä/jossain on laturin valon välkynnän lisäksi. Myös kun laturin valo alkaa välkkymään, alkaa myös radio rätisemään/ottamaan häiriötä. Kaveri veikkasi maadoitusta/puolia syyksi, mutta tiedä sitten mistä johtuu?
-
- -
- Viestit: 16030
- Liittynyt: 23.7.2003 9:30
- Viesti:
Löytyi kenties vian aiheuttanut irrallinen kontaktikin. Oli nimittäin sytytyspuolien maadoitusjohto lähes kokonaan irti ja aika pahasti ruosteessakin. Puhdistin rengasliittimen sekä pultin ja kirin kunnolla kiinni venttiilikoppaan ja kävin heittämässä testilenkin eikä valo enää välkkynyt. Liekö ollut vaikutusta asiaan vai pelkkää sattuman kauppaa?
Idea kyseisen maadoituksen tarkistamiseen tuli joltain ulkomaalaiselta foorumilta. Autohan ilmeisesti toimii ilman kyseistä maadoitusta, mutta toimii lisämaadoituksena kovan rasituksen alla/isoilla kierroksilla sekä häiriönpoistajana. Menikö oikein vai mikä mahtaa olla kyseisen maadoituksen tarkoitus?

Re: Latauksen merkkivalo välkkyy satunnaisesti
Sattuuko vian löytänyt henkilö enään näkemään tätä viestiä vuosien jälkeen xd? Omassa audi a4 täysin saman kuuloista ongelmaa mutta en tuota puolan varamaadoitteen sijaintia löydä niin pystysikkö opstamaan jos satut muistamaan?
Palaa sivulle “Tekniikka - Yleinen”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot] ja 20 vierailijaa