Nythän myrkynlykkäsi, III Golfin alatukivarren puslienvaihtotyön edetessä yksi pultti, kuljettajan puolelta etunmainen, katkesi avausyrityksessä.
Toinen pää pultista ja kierre/mutteri on apurungon sisällä.
Pultti katkesi niin että siinä apurungon slotissa johon etummäinen/poikittainen tukivarren pusla tulee on puolet pultin päätä näkyvissä, noin 25 mm siis.
Sen sai näkyviin kun rälläköimällä jne paloitteli vanhan tukivarren ja puslan ympärillä olevan metallin/kymin ja holkin jonka läpi itse kiinnityspultti menee.
Mutta millä loppu pultti pois rungosta niin että kierre säilyy ehjänä?
Irroitysöljy saanut jo aikansa vaikuttaa, mutta jotain muuta se sen lisäksi kaipaa.
Mahtaisiko toimia ajatus, pultin sileään pintaan ei saa otetta millään eikä sitä pääse siinä U-muotoisesa slotissa vääntämäänkään että huolelelisesti hitsaisi pulttiin jatkon kiinni jolloin pulttia pääsee vääntämään alkuperäisessä paikassaan, eli apurungon etupuolelta ja samalla lämpö hitsatessa mahdollisesti irroittelee pultin kierrettä?
Poramalla ei pulttia oikein saa pois, kovaa kuin mikä ja samalla vaarana kierteen rikoutuminen apurungosta jolloin se on kaput ja uuden tukivarren kiinnitys ei onnistu.
Vastaavan projektin tiimoilta jollain vinkkejä kokemuksia?
III Golf alatukivarrenpultti...!
Valvoja: ffp jäsenet
Re: III Golf alatukivarrenpultti...!
Minulla kävi samoin, että tukivarren kumilaakerin pultti katkesi irrotuksen yhteydessä. 2cm. pätkä jäi puslan sisään. Porailin terättömällä metalliin takoitetulla rasiaporalla pulttipuslan irti. Seuraavaksi laitoin suuremman rasiaporan, joka sopi kumilaakerin ulkopannan sisään. Se ei haitannut, jos ulkokehästä llenteli metallilastuja, koska uusiksi kumilaakeri kuitenkin menisi. Etumainen helan pultti lähti irti, mutta siihen käytin nitkuttelua, koska ruoste ahdisti kiertymistä. Apurunkoon jäänyttä pultinpätkää lämmitin hitsillä varovasti. Putkipihdillä sain hyvän otteen ja nitkuttelua kiinni-auki. Pätkän sain irti ja sopivalla kierretapilla jengat puhtaaksi kaikista kiinnityspisteistä. Uudet helat kiinni alatukivarteen ja kiinnitykseen käytin uusia pultteja, jotka hankin merkkiliikkeestä. Aika hintavia, mutta nyt tiedän, mitä on käytetty.
Re: III Golf alatukivarrenpultti...!
Sorry, muistin väärin. Ei onnistu, jos alatukivarsi on kiinni vielä siinä apurungossa. Alatuki on runko-osien välissä. Terällä poraus se tukivarren kumiosa silpuksi ja puslan pois, että tukivarren saa irti, jos apurunkoon on jäänyt pätkä kiinnityspultista. Sitä pultinpätkää kitkuttelin putkipihdeillä ees-taas, jotta pikkuhiljaa sain sen apurungosta irti. Jengat puhdistin sopivalla kierretapilla ja uusien pulttien kierteisiin jarruosissa käytettävää vaseliinia, se ei sisällä vettä. Kukin käyttää, mitä haluu.
Re: III Golf alatukivarrenpultti...!
VW Golf mk3 kiesistä tarkistin tukivarren takimmaisen kumilaakerin. Revennyt osin ja vaihtotyö uuteen edessä. Toisen vaihdoin 5-vuotta sitten ja kumilaakerin pultti poikki niin, että apurunkoon jäi pätkä näkyviin. Nyt käytin pulttien irroittamiseen pulttipyssyä ja muutaman kerran lyhyitä iskuja, josko pultit lähtisi ehjänä irti. Kettumainen jobi, jos katkeaa. Tunnin tein töitä ja sain pultit irti kokonaisina, mutta uudet pultit laitoin tilalle, kun kannat muutti muotoaan koneavaimen tärytyksessä. Kierreosat puhdistin kierretapilla ja konerasvaa jälkkäriksi jengoihin. Toivottavasti on seuraavalla kerralla helpompi urakka.
Re: III Golf alatukivarrenpultti...!
Kärsivällisyydellä ja nitkuttelulla saa monta ruosteista pulttia ehjänä irti, väkisin vääntämällä poikki..
Kasatessa on tosiaan hyvä pistää jotain ruostesuojaa kierteisiin, vaseliini ihan ok.. Kotelosuoja aine kans. Wd40 yms irroitusöljyt ei kovin pitkään suojaa, haihtuvat pois...
Kasatessa on tosiaan hyvä pistää jotain ruostesuojaa kierteisiin, vaseliini ihan ok.. Kotelosuoja aine kans. Wd40 yms irroitusöljyt ei kovin pitkään suojaa, haihtuvat pois...
Palaa sivulle “Tekniikka - Yleinen”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot], Google [Bot] ja 24 vierailijaa