autovahoista
Valvoja: ffp jäsenet
Itse piti ihan testata ag:n legendaarista punaista kun nyttemmin on jo tottunut käyttämään muita tuotteita, minä ainakin havaitsin että ag:n punainen tekee melkoiset hologrammit ainakin tornado rot:n muttei silti puhdistanut yhtä hyvin kuin esim. 3M:n kiillotusaine, testattu käsin ja koneella muutamalla erilaisella laikalla (ei-epäkesko), 3M:n hologramminpoistoaineella holot ovat sitten kuitenkin hävinneet ihan hyvin. Muistelin että ei se "punaleima" kummosta ainetta ollut, mutta en arvannut että se on suorastaan huonoa.
Pientä neuvoa kaivattaisiin tumpelolle...
Eli vahasin auton (grafiitinharmaa) laittaen ensin yhden kerroksen autoglymin punaista vahaa ja sen jälkeen yhden kiekan kultaista autoglymiä. Tein koko vahauksen käsin ja annoin kerrosten kuivua hyvin. Lopputuloksena huomasin, että metallikorin sävy syveni tummempaan ja antoi todella mukavan kiillon, mutta jätti puskureiden ja korin välille selvän sävyeron. Puskurit näyttävät nyt selkeästi vaaleammilta ja sävy korostuu erityisesti autohallin keinovalossa. Pitäisikö puskureihin laittaa useampi kerros goldia, että koko autoon saa saman kiillon ja sävyeron tasoittumaan vai missä voisi olla vika?
Kiitos jo etukäteen vastauksista.

Best Waxin kesto on kyllä suorastaan surkea, ihan hyvän kiillon sillä saa. Kiinteät vahat yleensä on paljon parempia mitä nestemäiset.
Joita vahailu hommat kiinnostaa niin kannattaa tutustua myös tähän sivustoon:
http://www.jnt-finland.fi/forum/index.php
Joita vahailu hommat kiinnostaa niin kannattaa tutustua myös tähän sivustoon:
http://www.jnt-finland.fi/forum/index.php
Vetäsimpä tos äsken sonaxin kovavahan golffin pintaan ja tuliha siitä kiiltävä. Todella jumalaisen kätevä toi kaatonokka. Jos pitää verrata korrektin kestovahaan niin kyllä korrekti jotenkin antaa paremman kuvan. Tässä sonaxissä vähän aiheutti hämmennystä se ettei tullut ollenkaan valkoista purua kiillotuksen yhteydessä, niin kuin autoglymis ja korrektissa tulee. Huomasimpa samalla että korrektin purkki on pienentyny 500ml -> 350ml ja hinta pysyny ainakin lähes samana. Niin kätevä tää Sonaxin kaatonokka että voisi jo ihan sen takia ostaa uudestaan. Ei valittamista.
Palaa sivulle “Tekniikka - Yleinen”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 84 vierailijaa