Golf 1,3 GL mk2 1990
Valvoja: ffp jäsenet
Golf 1,3 GL mk2 1990
Morjes,
Tulin lykänneeksi ajokortin hankkimista n. 10 vuodella tavanomaisesta ajankohdasta. Kortti, tai tällä hetkellä vielä paperilappu, ehti vanheta 2 päivää kun oli jo kasa autoja katsottu ja oma peltilehmä hankittu. Auttamassa oli autojen kanssa runsaasti rassautunut sukulaismies, joka olikin korvaamaton apu. Minulla ei ollut muuta käsitystä sopivasta rassista kuin että sellainen pitäisi irrota alle 1500 eurolla.
Ensimmäinen yritys oli ilmoituksessa ihan ok:n kuuloinen Nissan. Mentiin katsomaan ja omistaja sitten ylpeänä esitteli pääasiassa papereita. Tarkempi tarkastelu kuitenkin paljasti että autolla oli juuri ajettu 3 kuukautta ilman leimaa, 30 000 km ilman öljynvaihtoja ja kuskin penkki istuttu hajalle, mikä aiheutti pieniä epäilyksiä mittarin 150 000 kilometrin lukeman uskottavuudelle... Sisältäkin vehje oli ruokottomassa kunnossa, joten sinne jäi. Pyynti oli sen 1500.
Sitten lähdettiin Tampereelle, missä oli ehdokkaana kaksi golffia, nissan micra ja mazda 323. Ensimmäinen Golf oli koriltaan todella hyvässä kunnossa, öljytty vuosittain jne. Kone kuitenkin vuosi öljyä ja lämpeni, joten vaikka viat eivät kovin ihmeellisiä tuon ikäisessä autossa olleetkaan niin lähdettiin seuraavalle golffille.
Ja sieltähän se sitten löytyi. Ikääntyneeltä mieshenkilöltä oli juuri otettu kortti pois ja papan silmäterä piti myydä. Pappa oli ostanut vuosimallin 1990 Golfin vuonna 1993. Siitä asti autoa on säilytetty lämpimässä tallissa. Kilometrejä oli mittarissa 175 000. Huollot oli tehty vuosittain ja öljynvaihdot 5000 kilometrin välein. Huoltokirjassa oli ylhäällä kaikki, pyyhkimen sulkien vaihtoja myöden. Edellisellä viikolla autoon oli vaihdettu jakohihna ja tankki tankatty täyteen. Kone ei vuoda, yksi, pärski tai tee mitään muutakaan asiatonta. Edellisen Golfin kaasari ei kuulemma pitänyt säätöjä kovin hyvin, mutta tässä ei ruiskun takia ole samaa ongelmaa.
Pihassa tarkasteltuna autosta ei löytynyt mitään vikaa. Pari kauneuspilkkua oli ovien kulmissa ja takalasin alareunaa oli paikattu jollakin ja maalattu päältä.
Näissä kuvissa auto on sitten vielä imuroitu, pesty ja vahattu sekä muoviosat puleersattu sisältä ja ulkoa. (Auto ei ole enää märkä, vaan ilmeisesti nykyaikaiset autovahat ovat hyviä. :) )Tarkoitus on pitää auto alkuperäisen näköisenä muuten, mutta vaihtaa soitin ja asentaa oviin.
Jos joku osaa sanoa jotain auton ulkonäöstä tai tekniikasta noin muuten, niin lisäinformaatiota otetaan mieluusti vastaan! Tältä asiallisen oloiselta foorumilta löytyikin jo runsaasti hyvää tietoa joten luultavasti tulen riemastuttamaan teitä erinäisillä kysymyksillä jahka auton kanssa alkaa rassautua enemmän.
http://s47.photobucket.com/albums/f160/ ... 008245.jpg
http://s47.photobucket.com/albums/f160/ ... 008247.jpg
http://s47.photobucket.com/albums/f160/ ... 008248.jpg
http://s47.photobucket.com/albums/f160/ ... 008249.jpg
http://s47.photobucket.com/albums/f160/ ... 008251.jpg
http://s47.photobucket.com/albums/f160/ ... 008252.jpg
Ja oli vielä ihan pakko käydä hankkimassa nämä camp-henkiset mausteet... (Kuusi tosin siirtyi jo penkin alle.)
http://s47.photobucket.com/albums/f160/ ... 008246.jpg

-
- -
- Viestit: 2556
- Liittynyt: 3.9.2005 13:59
No joo, kieltämättä tuo takalasia kehystävä kumihässäkkä on aika... retro... Mutta en teidä arvaako tuota ruveta vaihtamaan.
Se mikä pitäs tehä niin katsoa onko tuo takalasin pyyhin tyystin mäsä vai saisiko moottorin huollettua jotenkin. Niitä kuulemma pitäis löytyä myös käytettynä (uusi varaosa 130 euroa, köh...)
Se mikä pitäs tehä niin katsoa onko tuo takalasin pyyhin tyystin mäsä vai saisiko moottorin huollettua jotenkin. Niitä kuulemma pitäis löytyä myös käytettynä (uusi varaosa 130 euroa, köh...)
-
- -
- Viestit: 2556
- Liittynyt: 3.9.2005 13:59
-
- -
- Viestit: 2556
- Liittynyt: 3.9.2005 13:59
Miten tuo spoikka-hässäkkä on kiinni?
En ole tarkemmin katsonut. Materiaali on jotain kumia, joustaa kun sitä painelee, etenkin alareunastaan missä se on kiinni luukussa vain nurkista.
Pitää tutustua tuohon moottoriin reilun viikon päästä kun ollaan taas kotona. Mieluummin korjaan tai etsin jostain toimivan moottorin kuin otan kokonaan pois. (Alfamerin korjausopas jo hankittu :) )
No, ois toki voinu kaupassa vähän vertailla noita oppaita, mutta mennään nyt tuolla kunnes todetaan ettei riitä. Tässä parina päivänä vesisateissa ajellessa ois ollu kyllä ihan kiva se pyyhin.
Toinen juttu mitä mietiskelin kaverin kanssa ajellessa liittyi voimansiirtoon. Kaasua kun alkaa painaa tai löysätä, niin polkimen liikkeessä on pieni matka jolloin painaminen/nostaminen pitää tehdä varsin varovasti tai tuntuu nykimistä, vähän saman tyylisesti kuin jos nostaisi kytkimen liian nopeasti. Eihän tällä haittaa ole kun osaa ottaa huomioon, mutta esim. liikenneruuhkassa ajaessa nytkii aika helposti.
Voiko tämä johtua jonkun osan kulumisesta ja voiko asialle tehdä jotain? Toki voi olla etten vain osaa ajaa... :o)

Nykkiikö se liikkeelle lähdettäessä, vai vasta kun kytkin on kokonaan ylhäällä ja auto liikkeessä ?
Liikkeellelähtiessä ei nyi yhtään ellei itse sohella kytkimen kanssa. Liikkeellä olessa tuota nykimistä esiintyy jos nostaa tai laskee kaasupoljinta nopeasti. Jos tekee liikkeen hitaasti niin ongelmaa ei ole. Erityisesti ryömintävauhdissa on pakko luistattaa kytkintä tai muuten kyyti on aika epämukavaa kyseisen nykimisen takia.
Sitten toinen juttu... (Näitähän alkaa pikkuhiljaa paljastua :] )
Katsokaapa tuossa kuvassa takapyöriä. Näyttääkö tuo uivan kovin matalalla?
http://s47.photobucket.com/albums/f160/ ... 008247.jpg
Reilu viikko sitten poliisi pysäytti puhallutuksen takia ja kysyi samalla oliko peräkontti täynnä tiiliskiviä kun jouset näytti olevan niin kasassa. Vastasin että kaljaa se on täynnä, mutta sen jälkeen alkoi vähän mietityttämään että onkohan tuo ihan normaali asento. Yllä olevassa kuvassa kontti ja peräpenkki ovat siis tyhjiä.
Montuista ajaessa takaa kuuluu pientä rohinaa, eli silloin kun jouset/iskarit tekevät työtä. Kuitenkaan ei tunnu siltä että jouset löisivät pohjaankaan. Pitäisiköhän asialle tehdä jotain?
Palaa sivulle “Kävijöiden kalusto”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 18 vierailijaa