Moro
Kyseessä otsikon mukainen mylly Tournaista. Hihna piti leikata poikki kun oli kampiakselin päässä liiskautunu sekalaisen sälän kanssa väliin.
On mahdotonta sanoa enään oliko jako kohdlala vai ei. Jokatapauksessa max 4-5hammasta heittoa.
Kysymys kuuluukin, mistä nyt voisi päätellä onko kone ok ennenkuin se lyödään autoon takas uuden hihnan ja muiden korjausten jälkeen ? Koneen ympäriltä eli putkea ja sälää rikkoontunut n.500-1000e arvosta kuitenkin.
Nokka-akseli ja kampiakseli pyörii pätkän ihan ok. Toisessa suunna tuntuu puristus ja toisessa ottaa kiinni. Oli about näiden puolivälissä se kampiakselin asento.
Pitäskö tulpan reiästä puristuksia koittaa jahka hihna paikoillaan ja pääsee käsin pyöräyttää jakopäästä ?
Nokka-akselin päästä löytyi kohdistusmerkki tehtaan ohjeen mukaan mutta kampiakselin päähän pitää laittaa joku erikoistyökalu missä on nuoli vastassa hihnapyörässä olevaa toista nuolta vasten. Ihan kiusantekoa kun ei voi sitä lohkoon tai hihnasuojaan merkitä kuten nokka-akselin kanssa oli.
Onko tuohon mitään jippoa vai pitääkö tuollainen pulikka nyt jostain kehittä ?
Toisekseen en ole VW TDI myllyyn nokkahihnaa laittanutkaan ennen ja vaikka kone on trukkilavalla edessä helposti niin johan on tiukka hihna, millä apuneuvolla se sinne kannattaa punnertaa vai antoiko AD väärän hihnan ? Kiristin on äärimmäisessä asennossaan auki ja silti jää vesipumpun kohdalla ainakin senttiä vajaa vielä !
Onko noissa sen kummemmin hienosäätöjä tehtävänä vai onko se siellä kun merkit on kohdallaan ? Nokka-akselin rattaassa oli kumminkin hienosäätömahdollisuus...
Janne
1.9TDI 74kw AVQ katkenneen hihnan vaihto
Valvoja: ffp jäsenet
Pujota hihna ensin kaikkialta muualta ja sitten kädessä olevan nokan hihanpyörän päälle ja vänkeät sen paikoilleen ja sen pultti sitten hyvin kevyesti - pitää päästä pyörimään kiristintä pyöräyttäessä tiukemmalle.
Eli pujottelet kaikki muut ensin ja sitten nokan hihnapyörällä esikireälle punkeamalla se nokan pyörä paikoilleen.
Näin ainakin ite tein.
Eli pujottelet kaikki muut ensin ja sitten nokan hihnapyörällä esikireälle punkeamalla se nokan pyörä paikoilleen.
Näin ainakin ite tein.
Palaa sivulle “Tekniikka - Diesel”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 26 vierailijaa