Vilkun käyttö liikenteessä
Valvoja: ffp jäsenet
Vilkun käyttö liikenteessä
Olen tässä vuosien mittaan pannut merkille mielenkiintoisia juttuja liittyen vilkun käyttöön.
Kohta1: Kiihdytyskaistalta tulo päätielle. Tyyli1. Laitetaan vilkku päälle jo kaistan alussa ja pysähdytään lopulta kaistan päähän. Tyyli2. Laitetaan vilkku päälle kaistan alussa mutta ei silti liitytä päätielle kun vasta kaistan loputtua. Tyyli3. Tullaan yks kaks yllättäen mitään vilkkua näyttämättä... liekkö vilkku rikki? Tyyli4. Vilkku laitetaan päälle silloin kun on sopiva väli ja liitytään muitten joukkoon, yksinkertaista ja helppoa vaan valitettavan harvinaista.
Kohta2: Liittymäkaistalle kääntyminen. Tyyli1. Käännytään kääntyvien kaistalle ilman vilkkua ja odotellaan kaistalla kääntymistä/valojen vaihtumista ja siinä odotellessa pistetään vilkku päälle. Ihan kuin siitä olisi jotain hyötyä kun kaistalta ei edes pääse kun siihen yhtään suuntaan. Tyyli2. Näytetään vilkulla kun lähestytään kääntyvien kaistaa aikeemme kääntyä sinne niin takana tulijakin tietää mitä edellä menevä meinaa. Tämän tyylin käyttäjiä näkee erittäin harvoin, ehkä kerran kaks päivässä mutta miksi? Kuvitellaanko että ollaan yksin liikenteessä ja vilkku ei voi olla päällä samaan aikaan kun ratista käännetään.

kaikki ei ymmärrä mitä KIIHDYTYS tarkoittaa:
juur näin. Taisi olla aiempaa jutuskelua aiheesta... Se on todella ärsyttävää ja vaarallista tulla liikenteen sekaan sillä paikaltaan lähtö nopeudella. Tuossa paikalliselta huoltoasemalta lähtiessä, on kiihdytyskaista valtatielle.Ja siinä on stop merkki ja niin pitkä kiihdytyskaista,että sen päähän saa kelattua kevyesti sen muun liikenteen nopeuden,tarvittaessa enemmänkin.
Siinä on vaan muuta ongelma.
-jos odotat kaistan alkupäässä,niin torvet soi takana ja hätäsimmät koukkaa ohi ja menee kaistan päähän notkumaan.No,noissa tapauksissa on useasti tullut kiihdytettyä sopivaan koloon ja pidetty se huoli,ettei kaistan päässä odottava kerkiä enää siihen.Anteeksi...
-tai jos lähdet kiihdyttämään sopivaan väliin,alkaa jonossa ajavat autot jarruttelemaan ja kiihdyttelemään,jotta väli johon yrität umpeutuu...
Mua on alkanut kyrpimään ihan tosissaan noi isojen markettien parkkihallit. Ja nimenomaan se vilkuttaminen, tai siis vilkuttamatta jättäminen. Autoa on kuin pipoa, kiljoona "risteystä", ahtaat ja kapeat "tiet", mutta silti ei voida vilkuttaa. Noissa jos jossain se olisi todella tärkeää.
Tai sitten ne sankarit jotka jäävät odottamaan sitä kamojaan pakkaavaa uusioperhettä että pääsevät ruutuun, mutta eivät vaivaudu laittamaan vilkkua ja ajamaan vähän sivuun, että muut voisi tulla ohi. Tästä sitten seuraa se eilenkin vierestä todistettu skenario, että jos joku matelee hiljaa, aikeenaan kurvata bongaamalleen vapaalle paikalle (ilman vilkkua, tietysti), niin takana tuleva hätähousu päättää sitten ohittaa tämän jumittajan (ilman vilkkua, tietysti). Onneksi päästiin pelkällä torvensoitolla, eikä sentään pelti kolissut.
Niin joo, ja vielä on se 5% vähemmistö joka ei osaa katsoa niitä yksisuuntaisten merkkejä ja tyytyväisinä jurnuttavat kielletyn ajosuunnan kylttejä vastaan. Jostain syystä aina vanhuksia, naisia tai molempia. Tai sitten ajaa Mersulla.
Ryhmittymistä ei tietenkään tarvitse parkkihallissa harrastaa, monesti mahtuisi kaksi autoa rinnakkain yksisuuntaisen loppuun, josta voi kääntyä molempiin suuntiin. Eikös se sankari vedä siihen keskelle ja koita kääntyä vasemmalle, jonne ei tietenkään pääse kun oikealta tulee tasainen jono. Takana oleva oikealle kääntyjien letka kyllä voisi helposti kurvata haluamaansa suuntaan, jos ei se yksi sankari olisi poikittain keskellä siellä edessä.
Helpotti :)

Enpä minäkään noita näe, ajan lähes 2h/päivä pahimpiin ruuhka-aikoihin.Tämän tyylin käyttäjiä näkee erittäin harvoin, ehkä kerran kaks päivässä mutta miksi?
Sä oot liikkeellä sellaiseen aikaan, että muuta liikennettä ei juurikaan ole tai sitten sä et aja tarpeeksi usein liittymäkaistalle menevää tietä pitkin?
Lisäksi sitä vilkkua voisi tosiaan käyttää myös markettien parkkialueilla ja muilla vastaavilla parkkipaikoilla.
Kiihdytyskaistoista: Osa autoilijoista ei tunnu tajuavan, että sinne muun liikenteen sekaan pääsee ihan hyvin kun kiihdyttää valmiiksi samaan nopeuteen. Noita motarin kiihdytyskaistan loppuun pysähtyjiä näkee valitettavasti aina joskus, aiheuttavat melkoisia vaaratilanteita. Eihän motarilla muutenkaan saa pysähtyä.
Itse en mielestäni ole mikään täydellinen autoilija, mutta vilkkua tulee kyllä käytettyä aina vaikkei muita autoilijoita olisi missään. Tapa vaan on jäänyt tuonne selkäytimeen eikä vilkun käyttöä tule edes itse ajateltua. Joskus vieressä istuja on huomauttanut ettei pihassa enää tarvitsisi vilkkua käyttää :)
Huh kun helpotti...
^Tuosta tulikin mieleeni...
Joissakin kaupungeissa kaistan vaihtaminen hyvissä ajoin vilkuttamalla ei oikein onnistu. Kun vilkun laittaa päälle, viereisellä kaistalla tuleva puskee jonossa olleen välin kiinni. Jos väliin yrittää nopeasti ennen sen umpeutumista siirtyä, vilkutellaan pitkiä tai torvi soi.
Toisissa kaupungeissa taas vilkkua käyttämällä viereiseen jonoon saa tehtyä tilaa. Toki molempiin tapauksiin löytyy poikkeuksia kaikista kaupungeista.

Tuo kiihdytyskaistalta tulo muun liikenteen sekaan onnistuu hyvin kun kelaa itselle vähintään sen mitä muu liikenne menee, itse ajan mieluummin vähän yli ja sit himmailen oikeaan nopeuteen kun sopiva rako löytyy. Ainakin tolla raketti Ventolla on huomattavan paljon helpompi tulla reilusti sieltä kiihdytyskaistaa pitkin ja jarrutella sitten, kuin yrittää kiihdytellä johonkin väliin. Tosin joskus löytyy sen verran lyhyt kaista ettei kerkeä kunnolla vauhtia kelata (lue: tehon puutetta ;) ).
En ota kauheasti stressiä vilkun käytöstä/käyttämättömyydestä kiihdytyskaistoilla, koska kyllä ne sieltä ennemmin tai myöhemmin, hitaammin tai nopeammin eteen tulee.
Mutta taajamissa erityisesti ei valo-ohjatussa risteyksessä kääntyvät autot jotka laittaa vilkun päälle vasta kun rattia kääntää, saavat meikäläisen verenpaineen kohoamaan. Parantaisi liikenteen sujuvuutta huomattavasti kun olisi tiedossa jo etukäteen että aikooko herra kääntyä vai ei, voisi puikata saman tien menemään jos näkisi että selvästi vilkulla osoittaa kääntymisaikeensa...

On se kumma silti että täällä Oulun moottoritiellä kai ajelee niin laiskoja autoja ettei kerkee kiihdyttämään alamäessäkää 80km/h kun mennää tielle sekaan.
Ite lyön 2.3 Vaparidiiselini kaasun pohjaan jo kun edes näen ramppia jotta saan kaikki 100 ja ehkä päälle hilattua ennenkuin tulen motarille mutta ei, yleensä saan kiihdytyskaistalla jarrutella kun tullan perä edellä vastaan ja odotellaan siinä että josko ehkä kippo kiihtyy peekele >:/

Miksihän ihmiset eivät tajua, että se vilkun käyttö voi kummasti pidentää omaa elinikää. Kun ajoissa kertoo muille mitä aikoo tehdä, voivat muut sitten hieman ennakoida tapahtumaa. Jos käy huonosti, mutta hyvin, niin joku voi tulla kylkeen 60km/h sen 100km/h sijasta.
Itse päästän kaistanvaihdoissa toisen aina väliin, jos vaan vaivautuu oikein vilkkua käyttämään eli ilmoittaa halustaan/tarpeestaan.
Olen aina 'haaveillut', että ostais mustan Rankaisija-Hummerin (H1) ja tönis jokaista joka työntää itsensä eteen vilkuttamatta..

mattigr: Tuo alkuperäisessä viestissäsi oleva kohta ykkösen tyyli 2 on nimenomaan se oikea, eikä tapa 4 niinkuin tekstisi antaa ymmärtää.
Vilkun tarkoituksena on antaa kanssa-autoilijoille tieto että "minä AION vaihtaa kaistaa, antaisitteko tilaa", eikä todellakaan että "nyt minä vaihdan kaistaa".
Ja nimenomaan liitytään vasta kun vauhtia on tarpeeksi: Vasta kiihdytyskaistan lopussa jos ei purkki aiemmin tarvittavaan vauhtiin ole kerennyt kiihtyä.
Tuolta osin olen täysin eri mieltä kanssasi asiasta. Muutoin kyllä olen samaa mieltä että vilkkua käytellään päin p3r5että etekin täällä pk-seudulla..

Kyllä sitä hesan liikenne on vähä jatko-opettanut tota vilkun käyttöä, ruuhkassa saattaa päästäkkin toiselle kaistalle jos käyttää ensin vilkkua ;) Tosin aina joskus joutuu pysähtyy rampin päähä ku rinnalla on rampin mittanen rekka niin siitä ei oikein pääse aina ohi ja sitten se ramppi loppuuki jo...
^No mulla taas ihan toisenlaisia kokemuksia tuosta Helsingin liikenteestä. No kuorma-autolla siellä jotenkin sitä tilaa saa, kun porukka tajuaa että kakkoseksi siinä kuitenkin jäävät. Mutta henkilöautolla ei siitä vilkusta juurikaan apua ole vaan ainoastaan röyhkeydellä siellä pärjää. Ennakointi on kyllä valttia, mm. oikeat kaistat kannattaa ottaa ajoissa. Hieman joustavuutta tämä Suomen liikennekulttuuri kaipaisi, porukka kun ei millään voi antaa yhtään periksi niistä omista oikeuksista tuolla liikenteessä.
edit. Juu kyllä siellä sitä tilaa saa kun osaa rohkeasti vain ottaa sen paikkansa. Mutta sitä lähinnä tarkoitin että pelkällä vilkun käytöllä ei kannata odottaa sitä tilaa saavansa. Mutta kuorma-autolla on kyllä taas toinen juttu, sillä ihan kiitettävästi löytyy tilaa :)

Viimeksi muokannut Eemeli, 18.1.2006 14:22. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
-
- -
- Viestit: 640
- Liittynyt: 10.3.2004 8:25
Oulussa kaikki on toisin. Täällä vilkku on merkki siitä että pitää kiilata väli umpeen ku naapurikaistalta on joku tunkemassa väliin. Liikennekäyttäytyminen on ihan ala-arvoista. Punasia päin ajetaan ihan surutta. Tais jonkin tutkimuksen mukaan olla eniten suomessa kun suhteutetaan autojen määrään. No onneks en ite enää asu Oulussa vaan Tupoksessa. Moottoritiekäytös tosin haittaa elämää joka päivä, mutta sen kans on vaan opittava elämään... :)
Tänään lounastauolla käydessä kimpaannutti sen verran, että kaipa täytyy vielä nostaa yksi aihe esille: Risteyksiin jarruttaminen viime tipassa.
Olin tulossa parkkipaikalta tielle ja vasemmalta oli tulossa auto melko reipasta vauhtia. Auto laittoi vilkun oikealle aikeissa kääntyä samaan pihaan josta olin tulossa. Tuossa kohdassa vaan tyypillä oli vilkku päällä ja vauhti ei hiljentynyt yhtään. En uskaltanut tulla pois pihasta tämän auton editse koska näytti jo siltä ettei auto vilkusta huolimatta aiokaan kääntyä. No viime tipassa tyyppi lyö jarrut pohjaan ja kurvaa pihaan.
On se kumma kun ei voi ajoissa hiljentää ennen risteystä! Tiekin oli vielä jäinen. Nyt minä ja takana tulevat autot turhaan odottelimme tielle pääsyä vain tämän yhden autoilijan ajotavan takia...
Eli kun sen vilkun laittaa päälle, voisi myös muulla ajotavallaan ilmaista kääntyvänsä. Asiaa vaikeuttaa se, että joskus näkee autoilijoita joilla se vilkku on vaan unohtunut päälle. Pelkän vilkun perusteella ei uskalla odottaa, että auton on kääntymässä jos muuten ei siltä näytä :(
Toinen tapaus ovat nämä "rekkakuskit" eli henkilöautoilijat jotka koukkaavat vasemmalle kaistan oikean reunan kautta ja päinvastoin. Ei se henkilöauto mikään rekka ole!

Eipä tuohon vilkkuukaan aina kannata luottaa. Joskus aamusella meinasin saada slaakin kun joku idiootti tuossa vilkutti iltisti oikealle.. (olin siis itse tulossa oikealta)mutta menikin suoraan. Oli melkoisen täpärällä että kerkesin itse alta pois.
Tästä oppineena vastaavissa tilanteissa tulee hieman oltua varovaisempi, ja katsottua että toinen auto varmasti myös kääntyy.

Kortin saatuani (~225tkm sitten) muistan nähneeni moisen ihmeen peräti 2 kertaa. Ainakin toinen rekoista oli ulkomaisissa kilvissä.harvoin näkee kun se edessä ajava rekkakuski näyttäisi vilkulla "siinä on paikka".
Edit: Ensimmäinen tapaus sattui joskus vuoden 1998 tienoolla, toinen joskus 2000-luvun alussa...
Kyllä rekat tosiaan ihan kiitettävästi näyttää merkkiä. Joskus tulee sitten "nukuttua", kun näyttää merkkiä että mee vaan ohi, eikä sitten ehdi enää siinä kohti. Tulee sitten kiitettyä myöhemmin jos/kun painaa ohi vaikkei toista kertaa näyttäiskään merkkiä. Vasemalle vilkautusta tullut harrastettua.
tuossa ku joku puhui tuosta oulun liikenne käyttäytymisestä niin olen samaa mieltä aivan ala-arvoista useiden henkilöauto kuskien osalta. itse ajelen päivittäin yhdistelmällä oulussa ja joka päivä on joku tunkemassa pikku kikkareella kanikan ja kanttarin väliin tai joku on yrittämässä jäädä kärryn ja liikenne ympyrän väliin, ei sieltä kärryn alta mahdu uskokaa jo...
Kyllä mä olen ollut tyytyväinen raskaankaluston "mee-ohi-vilkutukseen" Mie oon ite sitten kiittänyt merkistä vilauttamalla hätäreitä kerran ja vastaus on ollut pitkien vilautus rekalta. Yhteispeli toimii. Vastaan tullessa joskus joutunnut heiluttamaan peukaloa rekan kuskille notta tietää että edessä saattaa olla polliisi tutkan kanssa kytiksellä ;)
^^Tampereella oon huomannu et ihmisillä on ihmeellinen pakon omane tarve päästä yhdistelmästä ohi vaikka eessä olis punaset... ja sitten sen homman kruunaa SS:n mainitsema samalle kaistalle vaihto.
Muutama kuukausi sitten olin pelkällä vetäjällä liikkeellä ilman lavaa, ja ajelin tyytyväisenä kaks kaistasella risteys alueella vasenta kaistaa koska oikee menee tukkoon siihen aikaan päivästä kun suurin osa kääntyy siltä. No ennen sitä varsinaista "sumppukohtaa" mun takaa lähti pakettiauto oikeelle kaistalle, katoin vaan et mikähän jarki tossa oli. Sillä olikin ideana koukata välistä mistä ei mahdu millään mun eteen. Ei se siittä sitten mahtunu vaan vei etukulmasta vähä osia reilun 1000eur arvosta... mitään vilkkuahan hän ei osannu käyttää eikä myöntää että teki virheen. Sais olla tyytyväinen kun kuormurin kans kolaroi et on hengissä mut osalle toi kiire on sellanen paha juttu.
Kolaroijan vakuutuksista meni korjaukset... tosin mikään ei korvaa turhia ajoja korjaamolle, vahinkotarkastajalle. Olis se vaan hieno juttu kun pidettäs se turha kiire poissa liikenteestä, ja muistettais vilkun käyttö. Tämäkin juttu olisi jääny tapahtumatta jos se paku kuski olis vilkulla kertonu haluavansa vaihtaa kaistaa.

Viimeksi muokannut mattigr, 23.1.2006 22:26. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
toi KIIHDYTYSrampilta liittyminen kyl ihmetyttää suuresti, et miksei sitä kaasua voi lisätä silleen et olis se sama vauhti kun siinä viereisessä kaistassa olevilla.
tästä hyvä esimerkki on kun myllystä lähdetään oharia pitkin turkuseen, siinä kiihdytysrampilla on kyl pieni ylämäki, mut kyl luulis sen auton kiihtyvän siinäkin edes 80km/h, mut ei vaan jotkut jurraa siinä sitä 60km/h ja tiedostamattaan aiheuttaa vaaratilanteita. ite ainakin teen noissa kiihdytysrampeissa silleen jos joku on edessä, niin otan edelajavaan kunnon välimatkan ettei sitte tarvii tulla peräedel vastaan, sitte kun suora aukeaa niin kaasupohjaan ja isompaa silmään, ni on vähintään se viereisen kaistan vauhti ja siitä sitte vilkkua ja sekaan vaan.
toinen asia mikä ihmetyttää kummasti on noi STOP-merkkien olemassa olo, siinä merkissäkin lukee STOP, minkä vähäälysemmänkin pitäis tajuta et tarkottaa pysähtymistä ja se merkki on vielä sen kokonen et varmaan näkee, oon vaan huomannu et mitä arvokkaampi auto sitä harvemmin se stopin taakse pysähtyy.
hei, ei niitä liikennesääntöjä ihan turhaan oo tehty, niitten noudattaminen vois vaikka olla hyödyks, niin oman kun toisenkin.
tunnen sillasiakin ihmisiä kun haluaa oikeen välttämättä säästää sitä vilkkua, kun kääntyessä laittaa vilkun päälle ja huomaa et ei muita näy, niin "mitä mä oikeen tajuun, käytän vilkkuu vaikkei ketään näy", juuri näin, näistä tulee vielä niitä teiden sankareita...
kylläpäs helpotti

Joo ja nää parkkipaikka pällit on kanssa yks kiva yhdistelmä. Tänäänkin meinas palaa käämit, ku yks siinä pakitteli autoaan varmaan melkein 5min enennku pääs pois ruudusta. Sitte ku ite laitoin rivin pääteeksi auton parkkiin ni ei mitään joku mamma yrittää siitä _VÄÄRÄLTÄ_ puolelta parkkista päästä ympäri ja ei muka mahdu ku mun auto on siinä tiellä, rupes siitä ovesta valittaa "ei hän mahdu" vaikka tilaa oli metri hänen autonsa kummallakin puolella, no siinä sitte pakitin takan olevalle paikalle että tää mamma uskals ajaa pois. Voi jeesus jos se auton ajaminen on noin saatanan vaikeeta, ni kannattaisko sitä mennä uudestaan vaikka autokouluun että tajuaa ees vähän mitä tekee.
Tänään sit taas kotimatkalla muutama teiden sankari oli päättäny vielä ajaa mielenkiintoisissa paikoissa raaputtamaan tuulilasista jäätä pois. Mutkan takana ajotiellä, hyvä ettei siltä tytöltä tarttunu takki mukaan ku just ehdin siinä väistää häntä, ku tajusin et on pysähtyneenä. On se niin vaikeeta ajaa sitä 10m mitä oli seuraavalle bussipysäkille. Hohhoijakkaa, kyllä teki hyvää vähän avautua.

^Hah, mulla rupesi joskus menemään ikkuna huuruun kun auto oli kylmä ja ilma lämmin. Oli ihan pakko pysähtyä ja nousta autosta ulos raappaamaan. Autosta noustessani huomasin että bussipysäkki olisi 10 metrin päässä :) No ajoin sitten pysäkille korvakuulolta ja raappasiin lasin siinä.
Täytyy myöntää, että jätän joissakin paikoissa pysähtymättä turvallisuussyistä. Hiljennän kyllä kävelynopeuteen niin, että varmasti ehdin nähdä onko tie vapaa. Nimittäin kun se pysähdyskohta oikein kunnolla kiillottuu varsinkin näillä keleillä, ei siitä tahdo millään enää päästä liikkeelle. Kun auto valmiiksi liikkuu hieman, liikkeellelähtö tapahtuu huomattavasti rivakammin.toinen asia mikä ihmetyttää kummasti on noi STOP-merkkien olemassa olo, siinä merkissäkin lukee STOP, minkä vähäälysemmänkin pitäis tajuta et tarkottaa pysähtymistä ja se merkki on vielä sen kokonen et varmaan näkee, oon vaan huomannu et mitä arvokkaampi auto sitä harvemmin se stopin taakse pysähtyy.
hei, ei niitä liikennesääntöjä ihan turhaan oo tehty, niitten noudattaminen vois vaikka olla hyödyks, niin oman kun toisenkin.
Palaa sivulle “Yleinen - autot ja liikenne”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 23 vierailijaa