Terve! Mikäs mahtaa olla kyseessä kun kone alkaa köhiä kesken ajon? Eilen kyseinen homma tapahtui motarilla 120km/h vauhdissa. Vähän tuntuisi siltä että kone ei saa enää bensaa. Vauhti putosi hetkessä satasen tienoille. Auto nykii ja kaasupolkimen painaminen ei tunnu vaikuttavan asiaan mitenkään. Olin jo kääntymässä liittymästä pois kun alkoi toimimaan paremmin - hetken päästä kulki taas normaalisti. Lämmöt oli ihan kohdillaan ja ennen oiretta autolla oli ajettu yli tunti. Bensaakin tankissa oli ainakin puolet, joten ei siitäkään ollut kiinni ;)
Vaimokkeen mukaan tuota on välillä sattunut hiljaisissakin nopeuksissa. Tulpat on vaihdettu jokin aika sitten - oire ilmeni myös edellisillä tulpilla. Mistäs vikaa kannattaisi lähteä etsimään? Voisiko vaiva johtua karstasta?
Veto loppuu, g2 1,8 8v, pierburg 2e2
Valvoja: ffp jäsenet
Mahdollisia vian aiheuttajia voi olla monia, mutta arvalla vetästynä sanoisin että kyseessä on ilmavuoto. Tarkista kaikki alipaineletkut mitkä tulee/lähtee imusarjasta, myös kaasuttimen jalka taitaa olla yksi mahdollinen vuotokohta.
Myös polttoainetankin huohotuksen/korvausilman letkun tukkeutuminen aiheuttaa vastaavaa vikaa, eli tekeekö se painetta tankkiin? Kun avaat tankin korkin auton käydessä, niin sihahtaako?

Tankatessa en ainakaan ole tullut huomanneeksi että olisi painetta. Korkki on kyllä mallia "vähän sinne päin" eikä taida olla ihan tiivis. Auto on aina ollut tietty hetken sammutettuna, mutta ei se mahdollinen paine sieltä varmaan virta avainta kääntämällä häviä.
Ilmavuoto voisi kyllä olla kyseessä jossain päin moottoria. Muita kyseisen auton oireita on hitusen hankala käynnistyvyys - kylmänä hörähtää, mutta sammuu saman tien. Kaasua saa tanhuta ahkerasti että herää hetkistä pidemmäksi jonka jälkeen kierroksia saa pitää kengällä n20s jos haluaa pitää koneen hengissä. Joutokäynti lämpimänäkin on vähän epätasaisen kuuloista vaikka kierrokset pysyvät aika hyvin 1000 pinnassa. Auto myös kiihtyy jossain määrin heikohkosti. Pintakaasulla tuntuu vetävän ihan yhtä hyvin kuin lusikka pohjassakin 80-100km/h nopeuksissa. Kuitenkin kulkee sitten melko pirteän oloisesti kun vaan alkaa heräämään henkiin 110km/h ->. Kuulostaa varmaan vähän ristiriitaiselta..
Onko kaasuttimen jalka sama (tiiviste) mistä on juttua tässä?:
http://www.no-rice.com/forum/index.php?p=vt&tid=7443
kyseinen läpyskä tässä?:
http://www.motonet.fi/vs.php?Tuote=28-3228
Minkätyyppistä letkua tuonne imusarjaan päin voi käyttää? Etolasta saatava normi-tavara kelpaa vai pitääkö olla jotain muuta?
(Bensaa palaa n7,5/100 joka lienee melko ok tuon ikäiselle ruoskalle)

Kyllä tuo on juuri se "kaasarin jalka". Alipaineletkuiksi suosittelen alkuperäisiä varaosatiskiltä saatavia osia joissa muoto ja pituus on oikea. Ei ne paljoa maksa. Mutta ei tietty kannata kaikkee vaihtaa ennen kuin vian aiheuttaja on selvillä.
Jos ja kun sieltä ilmavuodot saat paikannettua ja tukittua, niin suosittelen viemään auton säädettäväksi (polttoaineseos ja sytytys) paikalliselle pajalle.

Minulla kans poistui veto autosta...
Ensin kyllä poistui hampaat jakoremmistä, sitten uutta remmiä paikalleen, niin meinasi poistua järki päästä; oli edellisellä/sitä edellisellä/jollain edellisistä jakoremmin vaihdoista joku asentaja pistänyt apuakselin vähän "ei ihan merkkiin". Eli hihnapyörän ja apuakselin merkit kun laittoi linjaan niin virranjakajassa pyörijä osoitteli 90 astetta pieleen. Tästähän selvisi kun irrotti ja käänsi jakajan oikeaan paikkaan... mutta nyt on veto pois!
Kymysys: Mihin kohtaan se nokka-akselin merkki pitää tarkasti ottaen laittaa? Siihen venttiilikopan ja kannen saumakohtaan sen tähtäilin. Ja sytty on lampulla laitettu siihen kammen hihnapyörän alla olevan muovikopan nuoleen, IRROITTAMATTA alipaineletkua jakajasta (koska näin luki ohjeessa). Onko oikein?

Palaa sivulle “Tekniikka - Bensa”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 28 vierailijaa