Mikä v*tuttaa eniten liikenteessä?
Valvoja: ffp jäsenet
Edelleen ne puskurissa roikkujat.
Oon jo aikani lukenu forum24, kalevan ja oululehden tekstaripalstaa, ja ollu vähän noniinnoniin-fiiliksellä, oulun autoilijoita kohtaan. Tulipahan nyt nähtyä itsekkin
Tunnollisena miehenä ajelin rajoituksen mukaan, eli 60kmh.
Keskustasta kun lähetään kohti limingantullia, niin taakse äkkäsi yks pappa-mallin corolla, vittuuntuneen näkönen ukko kuskina ja taustapeilistä ei muuta näkyny ku ukon kulmakarvat, eli todellisuudessa en tiiä kuinka lähelle tuli, mutta lähellä se silti oli.
Jarruja vilkuttelin että mees helvettiin sieltä. Ei tepsiny
Tein aika vittumaisen teon itsekkin, pienempää pykälää ja reilusti jarrua että ukko herää. Renkaat oikein kiljahti molemmilla ja sitten koitin karata mahd. hyvin 1.3 fiestalla. Ei oikein onnistunu
No pysyhän se ukko siellä parinkymmenen metrin päässä ehkä 2-3 sekuntia ja taas sama rumba että niin puskuriin kiinni kuin mahdollista, mutta sitten hoksasin että se perkele kääntyy joutsensillalle, niin ihan tahallani hidastelin siinä ennenku käännytään kääntyvien kaistalle. Siellä sitten rupesi kansainvälinen sormimerkki heilumaan.
Kovasti teki mieli tirpasta ukkoa ohtaan.
Pistää nimittäin melkosesti v-tuttamaan tommoset..
arghh..
Ja anteeksi en pyytele. Olis pitäny ottaa vakuutuksesta rahat pois, harmi ku ei oo oma auto

Keväällä autoa huollosta pois ajaessani kehä kolmosella meni kaupungin kuorkki jotain sata metriä edempänä, ei muuta liikennettä just sillä sekunnilla samaan suuntaan. Tuulilasiin pamahtaa kivi kuskin näkökenttään ja hirveä kraateri ja halkeama sen ympäri. Seuraan autoa päämääräänsä ja kuskille mainitsen, tekee vahinkoilmon. Pohjola ilmoittaa ettei korvaa kun autossa ei ollut sorakuormaa ( kuorkin renkaat kyllä täynnä kiviä joista kuvan nappaan ja Pohjolaan laitan ) ja kehällä mukamas kova liikenne.
Tuohon ja muihinkin edellä töppäilijöihin liittyen hankin halvan( n.30€ http://fi.europe.creative.com/products/ ... duct=17761 ) videokameran imukupilla filmaamaan tulevat ajot.

Siinäkö se on? Jostain tuollaisesta olen nähnyt jo vuosia ns. märkiä unia. Käyttökokemusta vaan kehiin (miten tarkka, tärinän vaikutus kuvaan, kuinka nopeasti kuvaus käynnistyy jne.) jos toimiva peli niin "pakkohan" tuo on hankkia. (samalla sitten voi rekisteröidä sen domainin aaliot.tv)
Topikin alkuperäiseen kysymykseen: Moottoritieltä ramppiin tunkijat!
Vuodatus -->
Moottoritie Oulusta pohjoiseen on suhteellisen suora, ja ko. moottoritiellä viimeistä ramppia ennen on 2-3km suora jota ajoin laillista nopeutta letkan viimeisenä. Minut ohitti n. km ennen ramppia Allroad Audi, joka siististi tuli minun ja edellä ajaneen auton väliin ja sopi siihen hyvin. 500m ennen liittymää huomasin V70 Volvon ohituskaistalla takanani ja ajattelin että tuohan ajaa koko letkasta ohi. Volvo hävisi tässävälin kuolleeseen kulmaan... lähdin vilkuttamaan ramppiin niinkuin normaalisti, minun ja myös ramppiin nousevan Audin välissä oli ehkä sen 3-4 autonmittaa kun vauhti oli ehkä tippunut 80:iin jo moottoritiellä.
Yllätys oli siinävaiheessa suuri kun tuo juuri minua ohittamassa ollut Volvo tahtoikin tunkea minun ja Audin väliin ramppiin sieltä ohituskaistalta!?! No eihän siinä kun kaksitonnia Volvoa on 2m päässä Golfin puskurista auttanut kuin jarruttaa vähän turhan voimakkaasti. No mitä volvo tekee kun minä jättäydyn taas vähän kauemmas... kiihdyttää Audin perään niinkuin että olisi itselleen tehnyt tilaa jättämällä minut ajamaan ramppiin kahtakymppiä. Ei kukkuluuruu... Nooh tämä sama volvosankari sitten kääntyy hetkeksi samaan suuntaan kuin minä ja Audi, ja ajelee siinä välissä kunnes sitten päättää kääntyä toisesta mahdollisesta risteyksestä sivutielle jolloin tottakai minun pitää jälleen hidastaa että maailman tärkein autoilija sillä tiellä voi kääntyä edestäni pois.
Mitä ihmettä tuon Volvoilijan päässä liikkui? Takanani olisi ollut ehkä kilometrin tyhjää tilaa Volvolle tulla oikealle kaistalle minun perääni? Montako sekuntia tuo teiden virtuoosi tuolla tempulla voitti? Tympäisee tuollaiset...
--> Vuodatus
Saipas avauduttua, ajetaan ihmisiksi tuolla ulkona. Kohta on liukastakin...

ja ajelee siinä välissä kunnes sitten päättää kääntyä toisesta mahdollisesta risteyksestä sivutielle jolloin tottakai minun pitää jälleen hidastaa että maailman tärkein autoilija sillä tiellä voi kääntyä edestäni pois.
Tuo ärsyttää ehkä eniten päivittäisessä liikenteessä. Mikä h*****ti siinä on, jos kääntyy pois päätieltä kapeammalle tielle, jossa mahdollisesti vielä joutuu ylittämään suojatien, että hiljentäjän ja kääntyjän päälle meinataan ajaa? Ei sitä 50km/h-60 tai kovempaa voi sinne sivutielle kääntyä, vaan on pakko hiljentää ennen kääntymistä. Varsinkin täällä eteläsuomessa kääntyjän pitäisi vissiinkin aina ajaa samaa vauhtia sinne sivutielle, ettei kiireinen takanatulija joutuisi vaan missään nimessä hiljentämään. Tai sitten vedetään urku auki hirveällä protestilla vastaantulijan kaistan kautta, pahimmassa tapauksessa sulkuviivojen yli vaikka vastaan tulee muitakin. tana!
Eilen vihdintiellä oli jollakin Honda kuskilla kova kiirus (ruuhka-aikaan)kun piti viimeiseen saakka ajaa ohituskaistaa ja sitten yrittää koukata yhden kaistan yli suoraan Kehä 1:lle. Tietenkin piti yrittää minun eteen tunkea, itsellä kun on periaate että jos ei jaksa jonottaa niin kuin muut niin en kyllä tee tilaa.. Keskisormi ja nyrkki siellä viuhui kun en tehnyt tälle idiootille tilaa... Terveisiä vain kuljettajalle jos sattuu lukemaan tätä palstaa. Jonota ensi kerralla niin kuin muut niin ei tarvitse ajaa liittymästä ohi :)
Tuo ärsyttää ehkä eniten päivittäisessä liikenteessä. Mikä h*****ti siinä on, jos kääntyy pois päätieltä kapeammalle tielle, jossa mahdollisesti vielä joutuu ylittämään suojatien
Ymmärrän tilanteen kyllä normaalisti. Tottakai kääntyjälle pitää antaa rauha koska edessä tosiaan voi olla mitä vain. Oma keissini tapahtui taajaman ulkopuolella josta 80 tieltä erkanee 60 tie, eikä lähimaillakaan ole jalankulkijoita sun muita keveitä liikkujia. Tuossa oma pätkä pitää yhdistää vielä tuohon asiayhteyteen jossa sen kirjoitin. Itse kääntyminen ei ollut pääpointti vaan se että tyypin "voitto" oli plusmiinus nolla sille, ja mulle senhetkinen keljutus :)
Naureskelin tuossa muuten aamusta kun luin uutiset että tänään oli Oulun pohjoispuolella ajeltu autoja katonkautta ympäri ja ojaan muutenkinvain. Tapahtumapaikka just sama mistä kirjoitin tuon ylläolevan jutun, ja taisin jotain mainita liukkaudestakin perään...
Tietenkin piti yrittää minun eteen tunkea, itsellä kun on periaate että jos ei jaksa jonottaa niin kuin muut niin en kyllä tee tilaa..
Tämä on juurikin yksi syy miksi Suomessa takkuaa tämä vähäinenkin liikenne. Kun mennään vaikkapa Aasiaan niin liikenne kymmenkertaistuu ruuhkissa, mutta silti se vetää paremmin kuin Suomessa, mutta siellä myös ollaan joustavia molemmin puolin. Ei siellä liikenteessä kannata ajella asenteellaa minä-minä-minä ja tukkia muiden menemistä leikkien liikennepoliisia. Menkää sitten vaikka bussilla.
-
- -
- Viestit: 115
- Liittynyt: 26.10.2007 1:51
-
- -
- Viestit: 1219
- Liittynyt: 31.10.2004 21:43
Voi jeevanan kekkuli. Onha se syksy ja pimeetä ja ahistaa mutta hyvät ihimiset, onko aivan pakko pikkusenki hiljasemmi liikennöidyllä tiellä pakko lykätä se vasemma käde peukalo kyynärpäätä myöte perseesee joka välis että siinä kestää puoli tuntia vaihtaa ne valot lyhyille!
Ja kyllä, ne pitkät häikäsee myös kuorma-auton hyttiin. Vallanki ku sieltä nyppylän takaa tullaan...

Kun itse jarrutan siinä jonossa ja teen yhdelle urpolle tilaa niin minulla se näkyy vauhdin hidastumisena mutta takanani olevissa autoissa aiheuttaa enemmän ruuhkaa ja jonon loppupäässä autot joutuvat pysähtymään paikalleen... yksi nopeampi jarrutus pysähtymiseen niin on aika suuret riskit perään ajoon... Niin tämä ei todellakaan ole syy sille miksi suomessa takkuaa liikenne. Itse etsisin siihen syitä noista kiihdytyskaistojen pituuksista yms...
Kiihdytyskaistojen pituuksista puheenollen, onkos kukaan muu ihmetellyt Tampereella Lakalaivan risteystä? Kun tullaan Pirkkalan suunnasta ja käännytään Helsinkiin, niin kaista on niin lyhyt, että kun kaistan alkaessa alkaa sille jouhevasti siirtymään, niin kaistan loppuessa auto on kokonaan kaistalla. Tuosta syystä motarin nopeus tippuukin 80km/h tasolle jo hyvissä ajoin ennen risteystä jolloin oikealle kaistalle kertyy pitkä jono. Yritä siinä sitten vaihtaa kaistaa oikealle, läheltä piti -tilanteita on jo useaan kertaan osunut kohdalle kun vaihdetaan kaistaa viime tipassa suoraan eteen. Tilannetta pahentaa vielä se, että ensimmäisen opastekyltin kohdalla on jo myöhäistä vaihtaa kaistaa oikealle (jonon takia), tämä tuo mukavia lisähaasteita paikkaa entuudestaan tuntemattomille.
Sama risteys toiseen suuntaan on yhtä huono, ensin kerätään kolmen rampin autot yhteen jonoon ja vasta sitten jono motarille Pirkkalaa kohti 100m pitkältä kiihdytyskaistalta. Yleensä eteen osuu useampikin kuorma-auto jolloin motarille liittyy tuota kaistantynkää pitkin yhtenäinen 80km/h liikkuva jono.
Ko. risteyksessä olisi ollut tilaa tehdä vaikka 500m kiihdytys/kääntymiskaistat molempiin suuntiin mutta kun ei. Ramppi kulkee monta sataa metriä motarin viertä pitkin ja välissä on vain oja. Ei voi ymmärtää, miksi uusista risteyksistä tehdään moisia :(

Puhumattakaan kehä kolmosen länteen päin menevästä kiihdytyskaistasta kun tullaan Treelta päin kolmostietä, oliskohan 30m pitkä ja siinäkin on 10cm pudotus uuden ja vanhan pien kohdalla. Pikimiehet eivät jaksaneet tehdä pikeä kaistan loppuun asti.
Tuossa kuitenkin yksi suomen vilkkaimpia risteyksiä/väyliä joten ei voi ymmärtää.
Nythän se on remontissa mutta valmistumista saa odottaa muutaman vuoden.

Eikai siinä lööppijutussa silloin ole kyse liian alhaisesta promillerajasta vaan siitä että juodaan yli sen rajan, ajetaan siitä huolimatta ja ajetaan vielä poliisia karkuun. Eli tiedostettu rikos, lieventävänä voisi oikeastaan pitää sitä jos on 6 promillen pohjat, siinä ei välttämättä aina voi puhua tietoisesta toiminnasta :D
-
- -
- Viestit: 1219
- Liittynyt: 31.10.2004 21:43
Ei ole pohtimista että uskaltaako ottaa vielä toisenkin, kun jättää sen ensimmäisenkin ottamatta. Nollarajassa ei sinällään ole mitään vikaa, mutta jos viisari värähtääkään, niin nollarajalla pitäisi heti olla viemässä kuljettajaa verikokeeseen ja kortti lähtisi sitten kuivumaan, jos oli tullut nautittua vaikkapa hapantunutta mehua, konvehteja, kotikaljaa tai vaikkapa simaa ja tulos olisi vaikkapa 0,001promillea. :(
Hienoa, että on suoraselkäistä porukkaa joka ei koskaan aja aamulla jos edellisenä iltana vaikka tullut muutama otettua.
Joku raja tuossa holhoamisessakin saisi olla, 0,2 promillea kun on niin olematon raja, että tuolla saadaan tehtyä rattijuoppo siitä, joka sattuu puhaltamaan aamulla sen 0,21.
Tuo on silkkaa vittuilua, ja saa aikaan äkkiä sen, että kärynnyt juoppo (sen 0,21 promillea puhallettuaan) vittuuntuu tämän kukkahattutätien kansoittaman maan toimintaan, ja jatkossa ajelee 2,1 promillen humalassa, eikä koskaan edes halua ajokorttiaan takaisin..
- Vai meinaako joku, että ne 3 promillen humalassa ajavat, jäävät jatkossa kotiin kun eivät uskalla rattiin, kun on 0,2 promillen promilleraja...?
Enempi hyötyä olisi esimerkiksi valistuksessa, mitä VÄSYNEENÄ ajamisesta voi seurata.
Olen usein ollut sen kannalla, ettei rattiin voi nukahtaa, ei sitten millään. Joskus ajelin väsyneenä, ja oikeasti, sem verran pahasti yllätti, että itseä hirvitti..
Perään myös "nollarajaa" esim. vilkun unohtumisen suhteen, ajokieltoa 6kk samantien, jos vilkku unohtuu, ei pysähdytä suojatien eteen tms. (nämä vaarantaa takuulla enemmän, kuin se lounaalla nautittu olut)

Muutaman kerran on oma ajokunto aamulla epäilyttänyt kostean illan jälkeen ja on pitänyt käydä poliisilaitoksella pilliin puhaltamassa: että jokos iltapäivällä ois ajokunnossa. Aina on alkometri nollaa jo silloin näyttänyt, mutta olo on usein ollut vielä sen verran krapulainen, että takaisin on saanut mennä lepäilemään hyvillä mielin :D
Kerran piti jopa kahteen mittariin ja pari kertaa molempiin puhaltaa: ystävällinen poliisisetä kertoi nollia näyttävän, mutta saman tien kyllä kysyi, että ethän sä kuitenkaan ole ajamaan lähdössä :D

No ei ole kyllä tullut vielä sellaista tilannetta, eteen että olisi ollut tarvetta tai edes halukkuutta lähteä seuraavana aamuna autolla liikenteeseen. Harvoin tekee edes mieli nousta sängystä. Jos nyt jotain tärkeää menoa on seuraavana aamuna, niin mielummin sitä pärjää hyvin pienillä kuningas alkoholin määrillä tai kokonaan ilmankin.
En mä tuohon usko, että promillerajan laskeminen vaikeuttaisi rattijuoppovalvontaa. Kyllähän ne nytkin joutuu pysäyttämään ja puhalluttamaan kaikki jotka edes vaikuttavat päihtyneiltä, vaikka olisi nollatkin taulussa. Tietysti tapausten määrä tulisi kasvamaan. Toisaalta tuo raja taas on sellainen, että tehokkaasti karsii nämä päivällisen yhteydessä maksimimäärän olutta nauttivat kuskit liikenteestä. Useat kuitenkin juovat ja juovat juuri sen verran että raja ei ylity ja tekevät sen tarkoituksella. Nollatoleranssilla ei tarvisi laskea ja pohtia montako pystyy ottamaan. Tai menee sinne ravintolaan taksilla ja vetää kunnon änkyräperseet.

Sinisellä Ford Mondeo ST220:llä Tuusulantiellä aamulla kasin jälkeen liikkuva pariskunta - keski-ikäinen mieskuski vituttaa nyt just enemmän kuin mikään liikenteessä.
1) Pari viikkoa sitten, kuivan kelin ja kesärenkaiden aikaan olin Z3:lla menossa töihin, roikuit perässäni hyvän matkaa. Ihan saatana takaluukussa kiinni. Pikkaisen vituttaa. Rusan Shellin rampissa ajoin mukavaa kaarrevauhtia (mutta rajoitusten mukaan!), niin yllätysyllätys urheilullinen läskifarmarisi ei pysynytkään perässä. Sitten kun pääsin suoralle ja 108km/h mittarinopeuteen, painoit ohi varmaan 140km/h. Naureskelin, että nyt piti pallopään päästä kuittaamaan "urheiluautolle" tässä suoralla tiellä, enkä ajatellut asiaa sen enempää.
2) Mutta tänään, olin liikkeellä ihan muulla autolla, enkä edes provosoinut sinua mitenkään. Ajoit, sinä sama Mondeo ST220-kuski, siinä Kehä III:n kohdalla ihan kuin päässäsi ei olisi muuta kuin kusta. Ohittelit nykivästi autoja sekä vasemmalta että oikealta, teit äkkijarrutuksia ja kiilasit useiden autojen eteen. Huomasitko, saatanan aivokääpiö, että tiellä oli helvetisti ruuhkaa, ja vettä satoi? Ei taida olla ihan turvallista yrittää uutta keskinopeusennätystä poikkeuksellisen tiheässä liikenteessä huonolla ajokelillä? Siinä ajaessani hekumoin, että seuraan sinua, kun viet sitä akkaasi sinne töihin, ja kun pysäytät autosi, hyppään taaksesi takapenkille ja otan ajamani auton lumiharjalla sinusta kuristusotteen ja kuiskaan: "Seuraavan kerran kun ajat tuolla tavalla, en päästä irti, tai jyrään kaiteeseen enkä nosta kaasua vaikka osuu."
Todennäköisesti teenkin näin vielä jonain päivänä, jos vielä osut kohdalle. Lähde vaan kokeilemaan vielä. Lisäksi tiedoksesi: asuinalue josta tulet aamuliikenteeseen, ei ole kovin iso. Saatan löytää kotitalosi muutenkin aika helposti. Jutellaan sitten ihan kahdenkesken.

Omat sumarit on suunnattu suoraan vastaantulijaa naamaan. En käytä niitä koskaan muuten, ellei joku vatipää tule sumarit päällä vastaan. Joskus pitkien kanssa armottomassa lumipyryssä, mutta silloin olen ne vaihtanut pois aina kun pitkätkin.
Viimeksi meinasi palaa kiinni yhen uuden sukupolven scirocon kanssa joka ei selvästi tiennyt mikä on turvaväli. Ihan perseessä roikku. Samalla reissulla eräs nimeltämainitsemattoman firman pakettiautoa ajanut puhelimeen puhuva ihminen, joka otti vapauden olla käyttämättä vilkkua. Itse otin vaupauden soittaa kunnolla torvea. Torven soiton jälkeen vilkkukin alkoi löytyä, tosin tässä kohta oli käänytty vasemmalle jo hyvä tovi.

Noita vitutuksen aiheitahan nyt on loputtomasti, mutta listataan nyt joitain.
1. Sumarien päällä pitäminen, vaikka niille ei olisi mitään tarvetta ja autoja tulee vastaan minkä kerkiää.
2. Jotkut hmiset kun vaihtavat pitkät valot päälle jossain vaiheessa, niin ei niitä vain tajuta laittaa pois vaikka mitenkä väläyttelisi takaisin. No okei, joskus saattaa itselläkin unohtua nuo päälle, mutta tajuan kyllä vinkin kun joku väläyttää pitkiä.
3. Puskurissa kiinni ajavat ihmiset. En tiedä mitä yrittävät, mutta jos on pidempi jono, niin ei auta vaikka kuinka lähellä ajelisi, kun ohitsekkaan ei ole mahdollista päästä. (Vai yrittävätkö kenties työntää jonoa?)
4. Ihmiset jotka ajavat alle rajoitusten, vaikka keli olisi mitä mainioin ja tie lähes tyhjä. Ymmärrän kyllä tämän jos keli on todella huono, ja monesti silloin itsekkin teen näin.
5. Ns. turhat ohitukset. En tiedä saako joku jotain kiksejä vain siitä että pääsee vetämään ohi, mutta ohituksen jälkeen jää tien tukkeeksi eikä pidä yhtään sen kovempaa vauhtia yllä kuin mitä takana ollessakaan piti. Ohittaminen on toki ihan jees, jos sen tekee oikein ja sille on kanssa tarkoitus.
No tuossa nyt nuo yleisimmät ehkä tähän hätään. Mutta eihän kukaan täydellinen ole, mutta joskus vain tuntuu että kaikki ei yritäkkään edes parhaansa mukaan olla kuten kuuluisi.

Riippuu aika pitkälti autosta että onko nuo häiriöksi. Jos ihan tehtaan jäljiltä, niin eihän siinä sitten mitään. Mutta monesti näkee autoja joissa alkuperäisiä sumareita on vaihdettu "parempiin" ja homma jätetään puolitiehen lykkäämällä valot vain keulalle johonkin puskurin rakoon ja katsomalla että ne jotenkin tielle osoittaa. Ja näissä tapauksissa monesti ne sattuvatkin osoittamaan juuri vastaantulijoiden silmiin. Mutta hyvä että ei ole kaikille ärsykkeeksi :) Ja tämähän vain minun mielipide.
Kohta varmaan kaikki rupee vihaamaan noita päivävaloja ku niitäkin tuppaa olemaan melkein joka toisessa amis corollassa.
Kyllähän sen valojen väläyttelyn ymmärtää jos ne sojottaa suoraan silmään mutta omalla kohdalla kun viime talvena sumarit päällä ajelin kelin sen salliessa, niin kyllä pitää silti niitä pitkiä räplätä. Ja kysessä oli tehtaalla asennetut sumarit.

Siis ne sumarit häiritsevät jotenkin enemmän jos ei ole lisäksi ajovaloja päällä? Sumarit + parkithan on oikea tapa toimia silloin kun sumareille on _oikeasti_ tarvetta. Lisäksi huomiovalojen kanssa saattavat palaa myös parkit, päivällähän huomiovaloja ei oikein tahdo erottaa sumareista.Itse en myöskään ymmärrä tuota sumarivihaa...
Sumarit + parkit vihan vielä ymmärrän jotenkin, mutta tuota ajovalot + sumarit vihaa en...
En kyllä ymmärrä, mitä haittaa sumareista päivällä on. Pimeällä tulee joskus tuikittua ptkiä jos sumarit on suunnattu miten sattuu ja häikäisevät.
Niinpä, täälläkin on joku valittanut kun jopa Poliisit tuikkivat pitkiä huomiovalojen käyttäjille.Kohta varmaan kaikki rupee vihaamaan noita päivävaloja ku niitäkin tuppaa olemaan melkein joka toisessa amis corollassa.
E: Toivottavasti kaikki tämän topikin pitkien tuikkijat osaavat erottaa sumarit huomiovaloista. Muuten saa tuikkia ainakin kaikille uuden korimallin Superb-kuskeille.
En kyllä ymmärrä, mitä haittaa sumareista päivällä on.
en kyllä ymmärrä mitä hyötyä etusumareista on yleensäkkään? reiska kymmenen vuotta on tullut ajeltua 25-45 tkm vuodessa ja kolmesti on ollut olosuhteet sellaiset, että olen kaivannut tai käyttänyt etusumareita.. takasumareita ei sitten taas osata käyttää ollenkaan.
ei viitsi uutta ketjua aloittaa, eiköhän tämä sovi otsikon alle... itse samoilla linjoilla, hidastustöyssyt ovat ok, mutta rajansa niidenkin koossa...
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1748432

Kokoomuksen helsinkiläisen kunnallispoliitikon Pauli Leppä-ahon mitta on täysi. Hän ei nimittäin pääse Porschellaan pois kotikadultaan.
Kaupunki on rakentanut Mellunkylän Rekitielle hidasteita, jotka ylittävät Porschen maavaran.- Kaistapäät tekivät pomppuradan. Olen blokeerattu. Tämä on tahallista haitantekoa ja vahingontekoa, Leppä-aho sanoo.- Terroria ja sabotaasia!
Eikös periaateesa siis töyssystä kun töyssystä pitäs pystyä ajamaan 8cm korkeella ja katsastetulla autolla tiekohtaisen rajoituksen sallimaa suurinta nopeutta käyttäen, ilman että auto laaksahtaa. Itsellä toi kippo talvikorkeudessakin ottaa kiinni parin töyssyn tynkään, tosin vain nokasta mutta kuitekin. Ja ihan hiipimällä mennnään. Eli jos runttaisin samanmoiseen hyppyriin sitä 40km/h maksaako kaupunki?
Itselläni käyttöautona sellainen hiukka reilumman kokoinen kottero, missä takalasissa on 80 lätkä.
Nyt pidemmän aikaa ihmetellyt, että vaikka ajan kuitenkin sen 120 km/h siinä 100 km/h alueella, niin siellä perseessä roikkuu joku apina aivan väkisin. Tähän ryhmään tuntuu kuuluvan ne, kenellä sumuvalot palaa päivisinkin, Jyväskylän taksikuskit ja kaikki kenellä korvantakuset ovat vielä märät.
Toinen ihmettelyn aihe; jotkut Jyväskylän taksikuskit. Henkilöautolla nopeus 50 km/h alueella ollut itsellä jopa 70 km/h, niin roikutaan 2m puskurista, eikä mennä ohi, vaikka olisi viereinen kaista vapaa.
Kun päästät (laitat) sen mulk*n menemään ohi, niin sitten nopeus laskee sinne rajoituksen sallimaan. Eräs Jyväskylän fiksu taksikuski otti maasturin kupeeseen ja alkoi karjumaan kurkku suorana, että "miksi ajoit kupeeseen?" Kaveri siihen totesi, että miksi tulit kolmion takaa.... Että näin.
Hidastetöyssyistä edelleen; Itse pystyn ajamaan niihin ihan sillä nopeudella, minkä rajoitus sillä kohdalla sallii, en yhtään yli.
En tiedä johtuuko se siitä, että autollani myös pystyy normaalisti ajamaan huonoja hiekkateitä, menemään kanttareiden yli ja viiden hengen + kolmen koiran + 80kg rojua kuormalla takapyörän etäisyys kaareen ei juuri muutu (vakioalusta).
Mutta yhtä kaikki, en jumalauti ymmärrä että miksi niitä töyssyjä pitää silti olla pienellä osuudella jyväskylässäkin melkein seitsemän peräkkäin! Sen rahamäärän, mikä niihinkin on uponnut, olisi voinut mielestäni käyttää esim. teissä olevien reikien paikkaukseen, koska niitäkin tuntuu täälläpäin olevan. Onneksi tulee talvi, niin töyssyt edes hiukka loivenee.
Noh, tässähän tätä taas oli avautumista =)

miksi tulit kolmion takaa....
Ei Jyväskylässä näköjään ihmiset ymmärrä myöskään tasa-arvoisia risteyksiä...
Kotitieni on pimeä kadunpätkä, liittyy tasa-arvoisena hieman isompaan tiehen (ei kolmiota mun kotitieltä tulevilla). Silti aina saa väistellä "isompaa" tietä ajavia poikkeuksetta, vaikka näillä on väistämisvelvollisuus tasa-arvoisessa risteyksessä... Tänään kävi varmaan jollakin Jehovan todistajalla luonnon päälle, kun hänen piti oikein vilkutella aggrena valoja ko. risteyksessä mennäkseen valtakunnansalillensa väistämättä minua - oikealta tulevaa! Olisi edes ajanut vasempaan kylkeen niin olisi siinä ollut opetusta sille...
Mutta yhtä kaikki, en jumalauti ymmärrä että miksi niitä töyssyjä pitää silti olla pienellä osuudella jyväskylässäkin melkein seitsemän peräkkäin!
Vissiin Vaajakoskentien uudet töyssyt... Ei ole varmaan yhtään ketuttanu vielä itellä - NOT!
Mulla on kanssa omakotitaloalueelta poistuttaessa sellanen tilanne että tulen oikealta ilman kolmiota. Aika monet kerrat on vasemmalta tuleva auto vetänyt lähes lukkojarrutusta kun olenkin tullut eteen. Yleensä kun autot posottaa ohi yhtään katsomatta tuleeko joku meidän suunnasta vai ei. Joku kerta vielä rysähtää ja sit varmaan soittelen poliisia paikalle, väistämään en kuitenkaan rupea.
Vaajakoskentien töyssyt naurattaa enemmän kuin vituttaa, tosin jos se olisi ainoa/nopein/lyhin reitti kotiin voisi tunnelma olla toinen.

Samaa ongelmaa on kans havaittu. Kerran jopa naapurissa asuva autokoulunopettaja pui nyrkkiä minulle, kun kehtasin tulla oikealta eteen.Mulla on kanssa omakotitaloalueelta poistuttaessa sellanen tilanne että tulen oikealta ilman kolmiota. Aika monet kerrat on vasemmalta tuleva auto vetänyt lähes lukkojarrutusta kun olenkin tullut eteen. Yleensä kun autot posottaa ohi yhtään katsomatta tuleeko joku meidän suunnasta vai ei.
^/^^ Sama juttu täällä, on hauskaa rynnätä sieltä miliisien eteen kun ne eivät ikinä edes katso.. Ei sillä että olis poliiseita vatsaan mitään, ei toki, meinasinhan itekin hakea polamkiin, mutta hyvä perkele kun ajavat huolimattomasti.. Tiedän että ihmisiä nekin, mutta pitäisi olla esimerkiksi muille! Monen monta kertaa olisin entisen autoni saanut paaliin, kun olisin eteen mennyt, ei vaan muna riitä ottamaan sitä 50km/h tulevaa autoa kuljettajan oveen :<
Seinäjoella on kyllä pari hyvää miinaa... Ainakin Maakunnankadun ja Verkatehtaan(?)kadun risteys, eli Anttilan takana oleva "ABCin risteys". Ja ABC'lle käännyttäessä tulee tuo Topin Auton kulma. Paikalliset tuntuvat tietävän nuo, on varmaan ihan riittäviä kertoja kolahdellut. Aina kun olen ollut ulkopaikkakuntalaisen kyydissä, niin olen hihkaissut näistä paikoista hyvissä ajoin..
Ai niin, ja sitten tuo Vapaudentieltä Puskantielle kääntyminen, rautatien suuntaan. Heti perään tasa-arvoinen risteys.
Tuo siis hieman aihetta sivuten. Ja se joka vituttaa, on tuo ainainen suolaus.

Aamulehti kirjoitti:Tietyissä kaupungeissa ja kunnissa riski vammautua autokolarissa on asukaslukuun suhteutettuna suuri. Liikennevakuutuskeskuksen mukaan kolaritilaston viisi kärkikuntaa olivat vuonna 2007 Seinäjoki, Loimaa, Pietarsaari, Jämsä ja Kuusamo.
Tuo siis hieman aihetta sivuten. Ja se joka vituttaa, on tuo ainainen suolaus.
En ole koskaan ymmärtänyt miksi just noilla omakotitaloalueilla ei ole kolmioita tullessa väylälle joka tavallaan kerää tiet yhteen, noita just mitä porukka sanoi jyskälässä olevan.
Itse taas väistä näissä aina tullessani isommalle tielle, kusipää ei tarvitse olla vaikka ei sitä kolmiota olekaan.
Tuo seinäjoen paikka on todella paha paikka, asuin siinä kulmilla jonkun vuoden, seuraava risteys junttilaan päin on kans mukava kun et edes näe tuleeko autoja toisesta suunnasta, ne puskat peittää tehokkaasti näkyvyyden.
Itse taas väistä näissä aina tullessani isommalle tielle, kusipää ei tarvitse olla vaikka ei sitä kolmiota olekaan.
Tuo seinäjoen paikka on todella paha paikka, asuin siinä kulmilla jonkun vuoden, seuraava risteys junttilaan päin on kans mukava kun et edes näe tuleeko autoja toisesta suunnasta, ne puskat peittää tehokkaasti näkyvyyden.
Ei Jyväskylässä näköjään ihmiset ymmärrä myöskään tasa-arvoisia risteyksiä...
Ei niitä ymmärretä Tampereellakaan. Atalassa Nikinväylällä kaikki risteykset ovat tasa-arvoisia ja siltikään niihin ei osata hiljentää. Asun Nuotiokadulla ja siinä on kieltämättä ehkä vähän hämäävä paikka, koska näyttää, että käännyttäisiin suoraan pihaan. Mutta siitä löytyy tienviitta ja tasa-arvoisuus on varmistettu Tampereen kaupungilta.
Olen ottanut tavaksi muistuttaa ihmisiä tasa-arvoisesta risteyksestä reippaalla torvella ja pitkillä valoilla. Monta kertaa on myös näyttänyt, että tuleva auto pysähtyy ja vasta viime hetkellä olen tehnyt lukkojarrutuksen, koska auto on mennyt ihan keulan edestä. Eli eipä sittenkään pysähtynyt! Ei vaan kehtaisi kovin montaa kertaa ottaa autoa omaan oveen toisen virheestä, varsinkaan bussia:)
Tieliikennelaki 14§ Väistämisvelvollisuus:
Kuljettajan on kuitenkin aina väistettävä muuta liikennettä, jos hän on tulossa tielle pihakadulta, kävelykadulta, pihasta, pysäköintipaikalta, huoltoasemalta tai muulta vastaavalta alueelta taikka polulta, tilustieltä tai muulta vähäiseltä tieltä tai moottorikelkkailureitiltä. (5.5.2006/343)
oisko nuissa yllämainituissa omakotitaloalueelta isommalle tielle tulo tapauksissa semmoinen mahdollista, että ne on pihakatuja? joilta tullessa väistetään kaikkia eikä ajeta eteen.
iisalmessakin on muutama tämmöinen paikka missä ihmiset tulee tietämättään eteen vaikka ovat väistämisvelvollisia muihin tienkäyttäjiin nähden.
Pihakatu käsittääkseni pitää esittää liikennemerkillä:
Wikipedia - Pihakatu
Lie vaan hyvin tavallinen ratkaisu tuo kolmion puuttumattomuus. Kotopuolessaki oli reilun 10v kolmiot yhden asuinalueen kokoojatien varressa, ja sit yks päivä ne kerättiin pois.

Mikä on muuten yleinen käytäntö noihin hidastetöyssyihin?
Lienee selvää että tien tulee olla siinä kunnossa ettei se riko autoa ajettaessa rajoitusten mukaan.
Kun näitä hidastetöyssyjä näkee, on ainakin meilläpäin lisätty kuoppaisen/heitteisen tien merkki lisätekstillä hidasteita tms. Eli toisinsanoen autoilijaa varoitetaan ks. hidasteista. Mielestäni tällöin lienee turha purnata hidasteista jos ne rikkoo auton ajettaessa rajoituksen mukaan 40km/h
Toisessa tapauksessa tiedän kadun missä on ilman mitään merkintöjä hidasteita ilman mitään todellista syytä eli kohdissa ei ole suojatietä vaan lähinnä hidasteet ovat ennen risteyksiä. Ei mitään varoitusmerkintöjä ja voin luvata että lähes jokainen tavallinen henkilöauto ryykkää jostainkohti maata/lähtee lentoon jos kyseisestä kohdasta ajaa 40km/h. Tähän ei siis tarvita enää 8cm korkeaa lasikuitupulkkaa. Kyseiseen heitteeseen jäi kerran pitkä bussi kiinni pohjastaan. Kertonee jotain.
Itse kävelytän oman Golffini 2 vaihteella tyhjäkäynnillä oman kylän hidasteiden yli koska ne on suunniteltu päin vittua erittäin teräviksi jne. Kyllähän se joitakin kypsyttää, mutta itseäni kypsyttää ottaa vastaan niitä iskuja mitä tollaseen lyhyeen ja madallettuun autoon tulee vähänkään kovemmalla vauhdilla.

Ai v*ttu. Tänäyönä oli taas hermo vähän pinnassa.
a) sataa vettä
b) on pimeää
c) NO TOTTAKAI pitää ajaa 80km/h alueella mittari-seittemääkymppiä kun en näe kun on pimeää ja märkää ja yäk! Ja tietty tie on vielä sellainen, jossa ei ole kunnollisia ohituspaikkoja.
- Oikeasti, jos se autolla ajaminen jännittää noin paljon, niin kuka h*lvetti käskee lähtemään auton rattiin. Sen pikku pikku kotteron VOI myös jättää kotiin ja mennä:
a) bussilla
b) junalla
c) taksilla tai vaikka
d) kävellen
Noilla kulkuneuvoilla liikkuminen on etenkin muun liikenteen kannalta sata kertaa sujuvampaa.
Olisi ihan hauska tietää, että mitähän tuommoinen jännittäjä tekee, kun huomaa, että se pimeä ja märkä tie onkin JÄÄSSÄ! :D Huoh...

Taisi olla niin, että jos rajoitus on 40km/h tai alle, ei hidasteista tarvitse välttämättä merkillä varoittaa.Toisessa tapauksessa tiedän kadun missä on ilman mitään merkintöjä hidasteita ilman mitään todellista syytä eli kohdissa ei ole suojatietä vaan lähinnä hidasteet ovat ennen risteyksiä. Ei mitään varoitusmerkintöjä ja voin luvata että lähes jokainen tavallinen henkilöauto ryykkää jostainkohti maata/lähtee lentoon jos kyseisestä kohdasta ajaa 40km/h.
Tarkkaa rajaa en muista, mutta joku nopeusrajoitusraja noissa on.
Itse laitan "kostoksi" sumarit päälle kun vastaan tulijat sumarit sokaisevat silmäni. Omatki on säädetty enempi oravia kuin näkemistä ajatellen, joten silmä silmästä. Todellakaan kaikkien sumareilla vastaan tulijoiden kohdalla en näin tee. Mikäs tässä nyt on sitten niin väärää? Jos joku urpo ottaa vapauden sokaista kaikki vastaantulijat toki hänetkin saa sokaista.
Mikäs tässä nyt on sitten niin väärää?
Koska toi on vaan niin helvetin naurettavaa. Mä ainaki katson olevani sen verran sivistynyt, ettei mun tarvitse lähteä "kostoretkelle" jostain noin mitättömästä asiasta ja pilata sillä omaa päivääni tai saada itseäni kiihtyneeseen mielentilaan, meitä kun on niin moneen junaan tässä maailmassa ja osa on jäännyt asemalle. Toisekseen, en mäkään niin täydellinen ole, etten esim joskus unohda vahingossa pitkiä päälle ajaessani pätkää, napsauttanu vahingossa sumarit päälle tai saattanut unohtaa sen vilkun näyttämättä/päälle.
Lainatakseni Mahatma Ghandia:
"Silmä silmästä sokeuttaa koko maailman"
Olisi ihan hauska tietää, että mitähän tuommoinen jännittäjä tekee, kun huomaa, että se pimeä ja märkä tie onkin JÄÄSSÄ! :D Huoh...
Vaikuttaa känniselle, joskus ajelin ilta-aikaan just näin alkutalvesta Viitasaarelta Kyyjärvelle. Tiessä (ehkä, paikka paikoin) hieman loskaa ja satoi kevyesti vettä, maa vielä muuten mustaa joten todella pimeää. Saavutin _keskellä _ tietä ajaneen auton, joka eteni noin 55-65 kmh (GPS nopeutta). Eteni siis pääasiassa keskellä tietä, vastaantulijaa väisti. Kokeilin kerran ohi ja tuli eteen ! Mieleen tuli jo soittaa poliisille rattijuoposta, mutta maltoin vielä hetken. Kun seuraavan kerran väisti vastaantulijaa "iskin" itse, taas piti mennä ihan sieltä vasenta piennarta viistäen, kun lipui keskelle, mutta ei sentään kulkeen osunut. Siellä sitä uuden karhean Hondan mittarivalojen kajossa näin noin 70 vee herrasmiehen ihan kaameessa hartijalukossa. En soittanut poliiseja, ajattelin vaan, että voi setällä kolottaa joka paikkaa aamusta, jos kotiin joskus pääsee.
Tähän viitaten kaikki kotivalopoliisit, sumareiden yms vilkuttelijat.
Mitäs pahaa siinä on jos näyttää että "hei, mullakin on noi...."
Voin kyllä kertoa, että siinä kohtaa kun pimeää valtatietä ajaessa, toinen loimottaa kuusenlatvaan säädetyt sumarit perässä 60km siten, että sinulla on autossa valoisaa kuin karibialla konsanaan, niin tekee mieli edes vähän kostaa. Itsehän ne siis tosiaankaan kiihdy näissä tilanteissa, vaan lähinnä naureskelen. Viime talvena oli hauskoja hetkiä kun jäkiasennus xenon pellet perässä ajeli sokaisten minua hyvän tovin, hiljensin sitten siihen 70 ja unohdin tietenki vaihtaa pitkät pois (parit hellan kannut keulalla) heidä ohitettuaan. Hirveästä pyörimisestä ja huitomisesta päätellen siellä naapuri autossa meni viesti perille.
Anteeksi jos olen se joka jotakuta vituttaa tuolla liikenteessä. Mutta ei kukaan "sumaripelle" tai xenoneilla oravien verkkokalvojen kiduttaja tiedä, että sen valot ovat äärettömän rasittavat elllei sitä joku hänelle kerro. Tässä kohtaa vaan tapana on että siellä autossa kiihdytään huomattavasti ennemmän kuin omassani koko useiden kymmenien kilometrien ajalla.

Viime talvena oli hauskoja hetkiä kun jäkiasennus xenon pellet perässä ajeli sokaisten minua hyvän tovin, hiljensin sitten siihen 70 ja unohdin tietenki vaihtaa pitkät pois (parit hellan kannut keulalla) heidä ohitettuaan. Hirveästä pyörimisestä ja huitomisesta päätellen siellä naapuri autossa meni viesti perille.
Tälläisiltä urveloilta sais ottaa kortin pois ja laittaa jonnekin asennekouluun. - Suuri osa liikenteen ongelmista aiheutuu siitä, kun kaikenmaailman kotipoliisit kouluttaa muita.
Itseäni ainakin ärsyttää suuresti liikenteessä vatipäät jotka sekoaa pienistäkin jutuista. - Ja :) Ettei imaista taas hernepussukkaa nenään..;)
Mun mielestä myös silmissä on oltava jo jotain vikaa, jos voi väittää että vastaantulijan sumarit, kiinan xenonit oikeesti häikii. - Ei ainakaan minua. Sumaripellet joskus pännii, muttei sillekään mitään oikeaa perustetta ole.
Hernekeitto on ihan hyvää :)
En nyt välttmättä kutsuisi sekoamiseksi. Ja oma kanta on se, että jos joku ottaa tuolla vapauksia itselleen, niin saa muutki ottaa häntä kohtaan. Jos kaikki ajais niiku pitäs, eikä pelleilis valovirityksillä niin ei tarvitsisi muidankaan tästä provosoitua. Ymmärrän kyllä sen että itse olen tässä nyt se heikoin lenkki kun menen provosoitumaan, mutta minkäs teet kun oli kalustoa millä näpäyttää. Toisaalta onhan se kyllä mukavaa kun autoon saa ylimääräistä valoa. Isä ukko joskus lehteä luki tässä takanatulevien päin kuusen latvoja suunnattujen valojen loisteessa, varmaan myös siellä takana nähtiin ne kymärin otsikot.
Painotan siis, että omat palkokasvit sujahtaa nenään kun kiinanxenon pelle tai sumariääliö ajaa takana tarpeeksi lähellä tajuamatta ajaa ohi. Niin niin aina sitä voisi väistää, mutta tuleeko siitä sitten mitään jos jokaisen auton kohdalla joka ajaa liian lähellä ja siksi valot häikäisee tai xenon sumari viritysten kohdalla väistelee sivuun?

Perjantaina ajelin Jalasjärveltä Seinäjoen suuntaan ja siellä joku Terttu 57v ajeli yksin 1.2 Kyrsällä kokolailla tasan 70km/h GPS nopeutta, kartturin valo päällä, WTF?
Noh, ohihan tuollaisesta pitää päästä. Ilmeisesti ohitustilanteen protesti aiheutui siitä, että ohitin kurvissa, todella loivassa sellaisessa, tietenkin vasemmalle kääntyvässä, näkyvyys riittävä. Rekka tuli vastaan useamman sadan metrin päässä. Ei muutakun nelosta tupaan ja nopea ohitus. Aikaa jäi sen verran, että olisi ehtinyt Kyrsän lisäksi ohittaa vaikka pari muutakin (joita ei siis tässä tapauksessa ollut olemassa). Heti kun pääsin omalle kaistalle, niin Terttu alkoi räpsyttää pitkiä niinkuin parempikin puolijauhoinen. Tähän tietysti piti vastata parilla WTF-omaisella jarruvalon räpäytyksellä. Kuten arvata saattaa, niin Terttu sitten jätti ne pitkät päälle. Olisi huvittanut jäädä leikkimään Tertun kanssa esim. himmaamalla 50km/h, mutta kun piti olla aikaan x paikassa y, niin jäi tekemättä. Noh, kiihdytys 100km/h, niin eipä ne Tertun valot kauaa kiusanneet :)
Todettakoon vielä, että en harrasta riskialttiita ohituksia, niin kiire ei koskaan ole.
Sunnuntaina taas vitutti, tai lähinnä hämmästytti se, että miten lähellä ihmiset viitsivät roikkua loskapaskakelissä. Vaasasta kun ajelin Tervajoelle, niin joku wannabe-xenon-Hyundai ajeli niin lähellä persettä, että taustapeilista katsottuna ajovalot peittyivät takapenkin keski-istuimen niskatuen taakse. Tämä siis Vaasan motarilta Tervajoelle asti. Ei ollut aikeissakaan ohittaa, paikkoja kyllä oli. Tsiisös...

Sunnuntai iltana tuli Seinäjoelta Tampereelle pitkästä aikaa 3-tien kautta ja kyllä jäikin vimeiseksi reissuksi pitkään aikaan tuota reittiä.
Vähän väliä joku s*atanan uuno letkan keulilla ajaa 6-70km/h, eli letkassa kauempana ajettiin sitten 40-60 km/h tunnissa vähän väliä.
Mikä ihme siinä on ettei sitä tilaa voi antaa mikäli ei ole kiire mihinkään? Se ettei itsellä ole kiire ei tarkoita että muutkin haluaisivat sen p*rkeleen fiatin perässä ajella.
Kyllä ottaa hermoon näiden talvirajoitustenkin takia!
PS: Arvatkaa oliko kyylät sitten ohituskaistan päässä kulli pystyssä kriminaaleja rankaisemassa.

Painotan siis, että omat palkokasvit sujahtaa nenään kun kiinanxenon pelle tai sumariääliö ajaa takana tarpeeksi lähellä tajuamatta ajaa ohi.
Tiiäks et siinä peilin alareunassa on semmonen namiska, mistä sen saa käännettyä "yö" asentoon, jolloin valot ei häikäse :D
Toisekseen, vaikka joku on tyhmä (ja niitä löytyy), niin ei se sulle oikeutta anna perseillä ja samalla mahdollisesti aiheuttaa lisää haittaa muille tielläliikkujille, sä et ole poliisi otaksun.
Asiasta toiseen, nythän ne sakottaa kuopiossa kotipoliiseja liikenteen vaarantamisen verukkeella :)
Peilin saa kyllä pois ja aika harvoin sitä kattelen muutenkaan, sivupeilit rokkaa. Mutta itsellä ei ole mitään huoranportaita tai muita takalasin näköesteitä jotka blokkaavat ohjaamoon tulevaa valoa, varsinkin jos takana ajaa katumaasturi tai vähänkään korkeampi auto. Niinkuin jo aijemmin mainitsin, vitutus alkaa vasta siinä vaiheessa kun autossa on niin valoisaa että siellä voi lukea lehteä takana tulevan valojen loisteessa... Peli häikäisy on jokapäiväistä, en minä siitä kitise.
Mikä ihme siinä on että vasemmalla kaistalla pitää roikkua tientukkeena? Joku %¤#"nan tunari roikkui ohituskaistalla koko 1,5km pätkän ohittaessaan 3 autoa! Eka auto kaistan alussa, toinen puolivälissä ja kolmas aivan lopussa. Pitkien vilautus tuotti sellaisen efektin, että tämä sankari kytki päälle hätävilkut. Huvinsa kullakin...
Ohituskaista ei siis ollut motarilla vaan ihan normaalille maantielle rakennettu sellainen. No, ehkä seuraavalle kerralla tajuan koukata heti oikealta ohi...
Toinen ovat nämä jotka eivät osaa ajaa motarilla. Ajan yleensä vakionopeussäädin päällä hieman yli rajoituksen. Silti saan monta kertaa saman pätkän aikana ohitella samaa autoa. Ilmeisesti tasanopeuden (tai edes sinnepäin) ajaminen on joillekin täysin mahdotonta.
Nyt helpotti, kiitos.

^ Täysin samaa mieltä ja lisätään tähän vielä kaikki kukkahattutädit ja sunnuntai-ajelijat, jotka töörää KIIHDYTYSkaistaa 60km/h moottoritielle tai vastaavalle. Tähän päälle vielä ajankohdaksi vaikkapa aamuruuhka, niin jo alkaa pipo kiristään päätä.
Tiivistettynä: alinopeutta ajavat ylipäätään nostaa ainakin minun verenpainetta.

Kaukovalojen käyttö on myös joillekin ylivoimaisen vaikeaa. Työmatkallani on kaksi yli 1,5 km:n suoraa; jos olen suoran toisessa päässä ja vastaan tulija toisessa, niin heti vastaan tuleva vaihtaa puolikkaille, sitten niitä pitkiä vilkutellaan muutamaan otteeseen, ennen kuin on edes tarve vaihtaa lyhkäsille.
Ja ohitustilanne: joku matelee edelläsi ajaen nopeutta 65-95 km/h, ja varmasti hidastetaan jokaisen vastaan tulevan kohdalla ja luonnollisesti takasumarikin killottaa täydellä teholla... Viimein kun palaa käämit ja näytät vilkkua vasemmalle, niin tämä edellä ajava vaihtaa samantien valot lyhyille, no eipä siinä jää ohittajalle muuta vaihtoehtoa kuin laittaa pitkät päälle ja painaa ohi. Sitten kun olet viimein päässyt ohi (vauhtia ohitustilanteen lopussa 130 km/h, koska ohitettava on luonnollisesti kiihdyttänyt oman vauhtinsa 110 km/h:n tuntumaan) syttyy takana varsinainen valoshow, siellä vilkkuu varmasti kaikki valot mitä autossa on.
Perkele!

Tuo hidastamisen kyllä ymmärrän jos tiellä on sohjoa/muuten hankala ajaa reunaan. Meinaan ainaki täällä meilläpäin tien hoito on mitä on, meinaa välillä käydä kapeaksi tuo päätie, varsinkin mutkissa kun ajouria tahtoo olla se kolme vain =) Ainakin madallettu kakkis menee ku käärme jos toinen puoli on sohjon päällä. En sitte tiiä miten nämä uudet hienot ocut ja passatit käyttäytyvät.
Minua ärsyttää kanssa nämä köröttelijät vaikkei vastaan tulevia olekkaan, 50-70km/h 80km/h tiellä :)

^^
Melkolailla täysin voin tuohon yhtyä, mutta ihan kertauksen vuoksi (korjatkaa jos olen väärässä), niin eikös "oikein oppikirjamaisessa ohituksessa" pimeän aikaan ohittajan kuulukkin laittaa pitkät päälle? Muistelisin joskus kuulleeni ohitustapahtuman menevän jotakuinkin näin (pimeällä siis edelleen): Ohitettava auto ajaa pitkät päällä -> ohittaja lähtee ohittamaan vaihtaen samalla pitkät päälle, näin saadaan mahd. paljon valoa eteenpäin, turvallista jne. -> vasta kun ohittaja palaa omalle kaistalleen vaihtaa ohitettu auto pitkät pois, ja matka jatkuu.

Onhan tämä tullut mainituksi jo moneen otteeseen, eikä minuakaan tämä varsinaisesti edes v*tuta, mutta silti... Kiihdytyskaistalla ajelu!
Tapaus 1.
hiljainen maanatai-iltamyöhä Lahdentien motarilla jotain Vantaan liittymien tienoota. VW lipuu vakkari päällä kokolailla sallittua satasta ja sekä edessäni että takanani on ainakin puoli kilometriä vapaata latua. Rinnallani oikeanpuoleinen herra vanhalla orionilla tosi pitkän kiihdytyskaistan hienosti hyödyntäen sovittaa nopeuden passeliksi, mutta sitten meneekin pasma sekaisin, kun ei meikäpoika väistänytkään vasemmalle kaistalle hänelle tilaa antamaan. Jarrut kirskuivat, torvet soi ja valoshow oli melkoinen. Eli hallintalaitteiden taidokkaan ja monipuolisen käytön perusteella ajo-osaamista kyllä löytyy. Ja asennetta.
Voi tietty olla, että herra(?) ei vaan tiedostanut meikäläisen olevan siinä rinnalla ja säihkähdys aiheutti nuo voimakkaat manööverit - mene ja tiedä. Veikkaisin enämpi kyllä sitä, että tämäkin kuski kuuluu siihen joustavaa liikennekulttuuria peräänkuuluttavien sankkaan joukkoon, joille jousto tarkoittaa sitä, että muut joustavat. Vai onko omassa asenteessa vikaa, kun en joustanut ja antanut tilaa vaihtamalla kaistaa?
Tapaus 2.
kaikki ne kerrat, jolloin joku annikki matelee kiihdytyskaistalla tai on pysähtynyt sen päähän odottelemaan ajoneuvokannan pienenemistä. Toivoisi vaan, että ihmiset olisivat jo ymmärtäneet, että nämä vasta muutama kymmenen vuotta olemassa olleet kaistat ovat Suomessa oikeasti niin lyhyitä, ettei niitä pitkin matelemalla vaan ehdi muun liikenteen rytmiin, eli niillä kannattaa edes vähän yrittää kiihdyttääkin.

Kotoa kun lähden motaria pitkin kaupunkiin on kiihdytyskaista tosi lyhyt, juuri kiihdytyskaistaa ennen motarilla rajoitus tippuu 100km/h -> 80kmh/h joten on hyvin yleistä että liikenne tulee vielä satasta ja rampista tulevat ajavat max 80km/h.. Tuossa on tullut nähtyä niin monta kymmentä/sataa että joku panikoi ja/tai pysähtyy kiihdytyskaistan loppuun että nykyään jos joku ajaa edessäni ramppia pitkin ajan alussa todella hitaasti ja jätän rakoa ja kun edessän on sopviasti tilaa teen äkkikiihdytyksen sinne n.90-100km/h nopeuteen millä on sopiva osua muun liikenteen sekaan. Takana tulijat varmaan ihmettelee kun ajan sen 40km/h nopeudella rampin alussa saadakseni tilaa itelleni edelläajajasta mutta ei prkl uskalla enää ajaa kenenkään perässä ko rampista motaria kohti.
Tapaus 1.
hiljainen maanatai-iltamyöhä Lahdentien motarilla jotain Vantaan liittymien tienoota. VW lipuu vakkari päällä kokolailla sallittua satasta ja sekä edessäni että takanani on ainakin puoli kilometriä vapaata latua. Rinnallani oikeanpuoleinen herra vanhalla orionilla tosi pitkän kiihdytyskaistan hienosti hyödyntäen sovittaa nopeuden passeliksi, mutta sitten meneekin pasma sekaisin, kun ei meikäpoika väistänytkään vasemmalle kaistalle hänelle tilaa antamaan. Jarrut kirskuivat, torvet soi ja valoshow oli melkoinen. Eli hallintalaitteiden taidokkaan ja monipuolisen käytön perusteella ajo-osaamista kyllä löytyy. Ja asennetta.
Voi tietty olla, että herra(?) ei vaan tiedostanut meikäläisen olevan siinä rinnalla ja säihkähdys aiheutti nuo voimakkaat manööverit - mene ja tiedä. Veikkaisin enämpi kyllä sitä, että tämäkin kuski kuuluu siihen joustavaa liikennekulttuuria peräänkuuluttavien sankkaan joukkoon, joille jousto tarkoittaa sitä, että muut joustavat. Vai onko omassa asenteessa vikaa, kun en joustanut ja antanut tilaa vaihtamalla kaistaa?
Ei kai siinä asenteessa varsinaisesti vikaa ole ja en nyt mitenkään ala syyttelemään, mutta miksi tuossa tilanteessa ei voi vaihtaa sinne toiselle kaistalle? Itse ainakin tuollaisessa tilanteessa vaihdan kaistaa. Ei kai mikään velvoita, mutta se liike mikä käsillä täytyy siinä tehdä, ei ole kyllä kovin suuri. Ei sen puoleen en mä jaksa alkaa valo- ja äänishowta tuosta pystyttää jos joku ei minun kohdalla noi tee.
Veikkaisin enämpi kyllä sitä, että tämäkin kuski kuuluu siihen joustavaa liikennekulttuuria peräänkuuluttavien sankkaan joukkoon, joille jousto tarkoittaa sitä, että muut joustavat.
Ja eikös tämä nyt toisaalta päde ihan yhtälailla sekä sinuun, että siihen Orion kuskiin?
^Anteeksi kuinka? Nyt kyllä haluan jotain faktaa tuohon. Nimittäin jos tälläinen pykälä löytyy jostain lakikirjasta niin arvostukseni Suomen lainsäädäntöä kohtaan tipahtaa taas pykälän alemmaksi ja lupaan protestiksi huomenna rikkoa mahdollisimman montaa liikennesääntöä.
Ja toisekseen jos tällasta paskaa on tieliikennelakiin keksitty niin en aivan varmasti sitäkään pykälää aio koskaan noudattaa.
Ja kolmannekseen jos joskus virkavalta minua tästä asiasta pikavoitolla muistuttaa niin saattaa olla että jonkun verran joutuu antamaan palautetta sinnekin suuntaan.
edit. pikaisen googlettamisen jälkeen tuo todellakin on totta. Ja Suomesta löytyy todellakin ainakin yksi viranomainen joka on samaa mieltä tuon pykälän kanssa. Eipä voi todeta kun että vittu mitä paskaa.

Viimeksi muokannut Eemeli, 20.11.2009 21:48. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
^No ei se väistäminen sitä tarkoita että siellä ei osattaisi kiihdyttää. Raskas kalusto ei todellakaan ehdi aina kelata sitä täyttä vauhtia sieltä rampilta ja mun mielestä on varsin asiallista vaihtaa kaistaa siinä tilanteessa.
Uskallampa väittää että iso osa poliiseistakin ajattelee tuosta asiasta vähän eri tavalla mitä laki sanoo, ja tuskin viitsivät siitä sakottaa.

En jaksa kahlata Finlexiä läpi, mutta liikenneturvan sivuilla on kysytty samaa asiaa ja vastauksessa viitataan lakipykäliin melko tarkasti.
http://www.liikenneturva.fi/www/fi/kysy ... 73&pid=678
Myös poliisin sivuilla on kysytty samaa asiaa, ja samalla lailla vastaavat myös siellä.
http://www.poliisi.fi/poliisi/lp/home.n ... _Section38
Lainaus Poliisin sivuilta:
"Äkkiä ajateltuna tuntuisi kohteliaalta sekä joustavalta tavalta siirtyä vasemmalle kaistalle helpottaakseen kiihdytyskaistalta tulevien liittymistä moottoritielle. Tämä saattaisi kuitenkin johtaa vaaratilanteisiin, koska kuljettaja ei useinkaan tällaisissa tilanteissa ehdi seurata riittävän pitkään takaa tulevaa liikennettä varmistuakseen turvallisesta kaistanvaihdosta. "
Omakohtaiset kokemukset asiasta: ajan moottoritiellä vasenta kaistaa ja olen ohittamasa yhditelmäajoneuvoa joka ajaa oikealla kaistalla. Samaan aikaan kiihdytyskaistalla aikoo kuorma-auto liittyä moottoritielle. Yhdistelmäajoneuvo antaa herrasmiesmäisestii tietä kuorma-autolle siirtymällä vasemmalle kaistalle, jolla ajan parhaillaan. Jouduin vetämään 'liinat kiinni' jarrutuksen. Onneksi takana ei tullut ketään sillä hetkellä.
Selvennän vielä, että edellinen postaukseni ei ollut millän tavoin suunnattu Eemelin ajotaitoja kohtaan. Ajokalustosi kiihtyy todennäköisesti huomattavasti paremmin siellä rampilla kuin omat rotteloni. :)

No voe helevettiläinen, eihän sitä sinne vasemmalle kaistalle väistetä jos siellä on muita!
Mulla on autossa peilit, ja jopa käytän niitä. Jos vasemmalla kaistalla on muita niin sitten se on sen rampilta tulevan ongelma. Tottakai se on väistämisvelvollinen. Mutta jos vasemmalla kaistalla on tilaa niin mun järkeen ei mene se miksi sen rampilta tulijan hommaa ei voisi pikkasen helpottaa.
Juu, en mä sitä mitenkään ottanutkaan niin että viittaisit mun ajotaitoihin.
Nimenomaan. Noita tumpeloita näkee aina välillä, ei osata liittyä motarille jos sitä oikeanpuoleista kaistaa ajaa yksikin auto! Mulla on tapana väistää (lain vastaisesti) vasemmalle silloin kun tielle on tulossa rekka tai pidempi autojono. Yhden auton takia en ala väistelemään, kyllä siitä edestä tai takaa on pakko yhdelle tasanopeutta henkilöautolle tilaa löytyä.^Tarpeeton kaistanvaihto moottoritiellä = sakkoa napsuu.
Siellä kiihdytyskaistan alkupäässä on se kärkikolmio ihan syystä. Kiihdytystä voi sitten opetella vaikkapa siellä suljetulla radalla, että onnistuu tarvittaessa myös moottoritien _kiihdytys_ rampilla.
Ilmeisesti nykyään väistetään vasemmalle liiankin usein kun väistämistä aletaan jo pitää selvyytenä. Sitten kun joku ei väistäkään, ollaan sormi suussa.
Toinen rotunsa ovat nämä jotka ajavat motaria, mutta eivät väistä vaan joko hidastavat tai kiihdyttävät tilaa tehdäkseen. Siinä sitten usein tielle tulija kiihdyttelee ja jarruttelee samaan aikaan kun yrittää arvata kumpaa tiellä ajaja seuraavaksi aikoo tehdä. Tätä näkee usein myös muualla kuin motareilla.
No itseasiassa harvemmin sitä tarvitsee edes väistää sen takia, että joku ei osaa kiihdyttää siellä rampilla. Sellaisen kohdalla nopeuseroa on sen verran, että hyvin ehtii siitä ohi ja se pääsee siirtymään vapaasti sille kaistalle. Jos taas sen se sattuu sieltä eteen tulemaan niin silloinhan ei ole kyse vasemmalle kaistalle väistöstä, eikä näin ollen turhasta kaistan vaihdosta vaan ihan puhtaasta ohituksesta. Useimmiten tuo vasemmalle kaistalle väistäminen tulee tehtyä juurikin pitkän yhdistelmän kohdalla. Toinen tilanne jolloin tulee väistettyä monesti on se jos joku sieltä rampilta on jo kiihdyttänyt lähes samaan nopeuteen mitä itse ajan, ja selkeästi näkee että olemme kutakuinkin rinnakkain siinä vaiheessa, kun rampilta tulijan pitäisi alkaa siirtymään sinne motarille. Mun mielestä siinä ei vaan ole mitään järkeä itsepäisesti ajaa sitä oikeaa kaistaa, vaan se on kaikkien edun kannalta paras vaihtaa vasemmalle kaistalle. Varsinkin jos siinä oikealla kaistalla on muitakin autoilijoita. Ja silloin kun sieltä rampilta on tulossa useampia autoja kuten SS jo sanoikin.
Joten ei sillä, että jotkut ei osaa siellä rampilla kiihdyttää, ole välttämättä mitään tekemistä sen väistämisen kanssa.
Jos taasen ei havainnointikyky riitä siihen, että voi turvallisesti väistää sinne vasemmalle niin sitten on kyllä parempi olla väistämättä. Itse en muista, että olisin tuollaisessa tilanteessa koskaan kenekään "päälle" väistänyt. Kun taas normaalissa ja "laillisessa" ohitusta varten tehdyssä kaistan vaihdossa näin joskus aina käy. Eli uskallan jopa väittää, että itse tuossa väistö tilanteessa olen normaalia varovaisempi ja katselen niihin peileihin paremmin kuin normaalisti.

Palaa sivulle “Yleinen - autot ja liikenne”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 19 vierailijaa