Golf mk1 -83

Esittele oma ajoneuvosi

Valvoja: ffp jäsenet

Jonde
-
Viestit: 2088
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

Golf mk1 -83

ViestiKirjoittaja Jonde » 26.10.2008 11:37

Kuva
Tuollainen auto tuli hankittua. Golffi on uitettu ruotsista elo/syyskuun vaihteessa.
Auton mukana tuli kohtuu nippu papereita huollosta ja katsastuksesta jotka antavat autolle aika autkottoman historian vuodesta 1983- aina tähän päivään, mittarissa on jo kertynyt 144tkm, mutta eiköhän tuolla itse vielä 60tkm aja.
Golffi on kuvissa suunnilleen siinä asussa missä se oli suomeen tullessa. Tähän mennessä autoon on vain lisätty bensaa tankkiin ja heitetty purkillinen alustamassaa pohjaan, että kestää talven kurvailla, onneksi ruostesuojaus on ruotsissa tehty tuohon kolmesti jo aikaisemminkin ihan liikkeen toimesta.
Pahimmat ruosteet löytyy konepellin sisäpuolelta, takaluukun saumasta ja bensatankin syöttöputken alapuolelta, mutta suurin peltityö on tuningjumalalle urhattujen kaarien vaihto.
Myös nuo rumat venytetyt kumit saavat lähteä, ovat todella huonot ajaa ja kaiken lisäksi vaarallisen tuntuiset.
Noiden lisäksi ainoa suunnitteilla oleva asia on, maalata tuo konepelti ja korjata nuo pikkuviat ja sitten etsiä jos vaikka löytyisi vanhoille kromilistoille korvikkeita, että saisi kaikki listat näyttämään samalta. Alkuperäinen musta VW merkki asustaa hanskalokerossa ja sen tilalle maskiin tulee krominen merkki kunhan jostain saan ostettua sopivan nelivalo maskin kera.
Viimeksi muokannut Jonde, 26.10.2008 13:10. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Mazaman
-
Viestit: 791
Liittynyt: 23.12.2007 0:28

ViestiKirjoittaja Mazaman » 26.10.2008 11:42

nätti peli. ei kai tuota tarvi kuin vahailla enään :D

Sebastian
-
Viestit: 8651
Liittynyt: 3.8.2003 15:43

ViestiKirjoittaja Sebastian » 26.10.2008 11:49

venytetyt kumit


Eipä nuo kovin venyneiltä näytä. Normaalit rimpulat.

Vanteita vaihtamalla ihan hieno.

Jonde
-
Viestit: 2088
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 26.10.2008 12:01

Tuossa on 175 kumi vedettu 7,5 vanteelle, että kyllä ne aika hurjat on. Ainoa vaan että rekisteröintikatsastuksessa sain tuon yhdistelmän jopa otteeseen, että laillinen ainakin osittain.
Borbet T ja Ultraleggera käynyt mielessä kun tuohon vanteita katsellut, mutta katsotaan nyt mitä tulee vai tuleeko mitään.

EscMk3
-
Viestit: 2140
Liittynyt: 30.1.2006 17:36
Viesti:

ViestiKirjoittaja EscMk3 » 26.10.2008 12:16

Hieno peli. Mukavaa vaihtelua sille tonttiin ja bbs:t alle linjalle :)

Jak3
-
Viestit: 2766
Liittynyt: 16.8.2004 8:39

ViestiKirjoittaja Jak3 » 26.10.2008 12:28

ovat todella huonot ajaa ja kaiken lisäksi vaarallisen tuntuiset


Tuo olikin uutta :)

Heh kakkoskorisen muovikaaret :D Jos maksoit autosta edes lähelle sen pyyntihinnan verran ja noiden muovien alta löytyy pelkkää paperia, niin otan osaa.

Kuitenkin todella siistikuntoinen yksilö!

jetta82
-
Viestit: 194
Liittynyt: 15.7.2008 16:23

ViestiKirjoittaja jetta82 » 26.10.2008 12:29

Gol? Tuohan on Golf. Tässä on Gol.

Jonde
-
Viestit: 2088
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 26.10.2008 13:09

EscMk3 kirjoitti:Hieno peli. Mukavaa vaihtelua sille tonttiin ja bbs:t alle linjalle :)

Tähän autoon ei tule BBS:än vanteita ikinä. Nykyinen coil-over alusta tulee vaihtumaan johonkin mukavaan ja isomman maavaran tarjoavaan alustaan.

Jak3 kirjoitti:Heh kakkoskorisen muovikaaret :D Jos maksoit autosta edes lähelle sen pyyntihinnan verran ja noiden muovien alta löytyy pelkkää paperia, niin otan osaa.

Kuitenkin todella siistikuntoinen yksilö!


En maksanut autosta pyyntihintaa, kaaret on kaiketi ykkösen omat? ja niiden alla on kovaa peltiä, vaihtoon kaaret meneät vain sen takia että, kantit on noista leikattu pois ja tahdon sinne alkuperäisen malliset lokarit kanteilla, että saan sisälokarit laitettua paikoilleen ja nuo muovit poistettua.


Jettä82, oli F jäänyt kiiressä matkalle.
Viimeksi muokannut Jonde, 26.10.2008 13:14. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Jak3
-
Viestit: 2766
Liittynyt: 16.8.2004 8:39

ViestiKirjoittaja Jak3 » 26.10.2008 13:13

Kaarimuovit on kyllä aika selvästi kakkoskorisesta.

Jonde
-
Viestit: 2088
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 26.10.2008 13:16

No tietää ainakin minkä auton kaarina ne laittaa myyntiin samalla kun puskurit, maski, alusta ja alkuperäinen radio lähtee myyntiin.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 26.10.2008 13:42

Takana saattaisi olla jopa ykkösmallin oma kaari. En voi käsittää, mikä saa ihmisen tuhoamaan järjestelmällisesti klassikoita leikkaamalla kaaria (ja jättämällä lokarit pois). Veikkaan että kerää kivasti kuraa pyöräholviin ja melutason voisin kuvitella olevan melkoinen ilman lokareita.
Yhden ykköskoppaisen olen ostanut ilman sisälokareita ja kyllähän se melkoisesti hiljeni lokarien asennuksen jälkeen.

Jak3
-
Viestit: 2766
Liittynyt: 16.8.2004 8:39

ViestiKirjoittaja Jak3 » 26.10.2008 13:58

^No näimpä, kerrankin tuli vähän ajettu ja melko hyväkorinen mk2 golf tuossa vastaan, niin olipahan siitäkin taitettu kantit sisään 17":sia varten eikä tietenkään mitään suojauksia päällä, alkuperäinen maali vain ratkeillut pois.

Ykköskoppaiseen kun valitsee vanteita, niin takana olisi hyvä olla tuumaa leveämmät kuin edessä, tai sitten tarpeeksi spaceria välissä. 7x15 ET 28 -vanteella ja 195/50 kumilla oli edessä pakko olla kaaret, kun taas takana kulutuspinta jäi helposti kaaren sisäpuolelle.

Jonde
-
Viestit: 2088
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 26.10.2008 14:28

Kyllähän tuohon vanteita näyttää olevan jos jonkinlaisella et:llä ja leveydellä, mutta jos ensin talvirenkaat saisi joillekkin vanteille, että tuo pääse siihen käyttöön mihin sen ostin.

honasz
-
Viestit: 180
Liittynyt: 5.7.2008 10:13
Viesti:

ViestiKirjoittaja honasz » 26.10.2008 14:31

Onko vanteet 7,5? ettei oo tuumaa kaposemmat? Älä ny coileista ja siitä orkkis soittimesta luovu :)

Hieno peli, upeessa kunnossa. monta kertaa kuolannu tätä porvoossa. eikä toi pyyntihinta mitenkään yläkantissa ollu. harvinaisuuksista joskus joutuu maksamaan, ja tossahan arvo enää vaan nousee...

Jonde
-
Viestit: 2088
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 26.10.2008 14:49

Valun mukaan vanteet on 7/7.5" et25. Ja coilit lähtee Kuva2 kun ei kaikki renkaat ota maahan samaan aikaan olemattoman ulosjouston takia. Radiokin lähti jo eilen vaihtoon.

Mazaman
-
Viestit: 791
Liittynyt: 23.12.2007 0:28

ViestiKirjoittaja Mazaman » 26.10.2008 15:49

minä ehkä voisin alustan ostaa pois jos myyt :) ja on muuten aika jämäkkä

jetta82
-
Viestit: 194
Liittynyt: 15.7.2008 16:23

ViestiKirjoittaja jetta82 » 26.10.2008 16:24

Jettä82, oli F jäänyt kiiressä matkalle.


Ok, odotin jo näkeväni jotain todella harvinaista, hieno se on kyllä tämäkin :)

j.f
-
Viestit: 270
Liittynyt: 4.10.2005 17:41
Viesti:

ViestiKirjoittaja j.f » 26.10.2008 16:33

ilmeisesti tän auton race look on pian historiaa, ei hyvä! ATSn vanteilla auto näytti täydelliseltä!

Jonde
-
Viestit: 2088
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 26.10.2008 17:16

Mulle riittää yksi auto jo ennestään missä on musta konepelti, hirveä madallus ja kova alusta.
Mun mielestä ykköseen vaan sopii kun laittaa kromi/maalatut peltipuskurit, sopivasti kromilistaa ja korin värisen konepellin. Tai sitten cabrion isot puskurit ja muuta oem tuuninkia.
Tosin talviautoksi tuon ostin ja kuten ylempänä oli juttua, en tiedä vielä itsekkään mitä tulee muuttumaan vai tuleeko mitään, kun tiedä näkeekö tämä auto edes kesää minun omistuksessani.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 26.10.2008 17:33

Noissa ykkösissä on kuitenkin aika tarkaa, että minkä vuosimallin vehkeeseen menee laittamaan kromipuskuria tms. Tuossa on kuitenkin isoa takavaloa ja sisältä säädettävää peili jne. jotka eivät ehkä sovi kokonaisuuteen.

hb81
-
Viestit: 1748
Liittynyt: 31.8.2003 17:41
Viesti:

ViestiKirjoittaja hb81 » 26.10.2008 21:15

Hävitä se seatti ja päädy näihin oikeasti race henkisiin =)

Taskinen
-
Viestit: 838
Liittynyt: 15.5.2006 22:26
Viesti:

ViestiKirjoittaja Taskinen » 26.10.2008 21:19

perhanan nätti ykkönen, vähän vaihtelua harmaaseen massaan ;) Itse kyllä pitäisin tuon alustan mielelläni jos se vain ajossa toimii.

honasz
-
Viestit: 180
Liittynyt: 5.7.2008 10:13
Viesti:

ViestiKirjoittaja honasz » 27.10.2008 8:47

ok, no sithän ne on. ei vaan näytä olevan niin paljon strechiä noissa kuvissa. vaikuttaahan se renkaan malli siihen paljon kanssa.

Jupee
-
Viestit: 6
Liittynyt: 22.6.2008 19:08

ViestiKirjoittaja Jupee » 27.10.2008 16:13

Mulla saattas olla ylimääräsenä nelivalomaski jos on tarvetta..

Jonde
-
Viestit: 2088
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 3.11.2008 21:00

Tänään tuli ensimmäiset osat saksasta slamit.netin kautta, harri vielä ystävällisesti toi osat miittiin.
Eniten mieltä lämmitti alkuperäinen hanskalokeron lukko alkuperäisillä avaimilla:

http://www.heinola.org/~jonde/Golf/03112008(002).jpg

Tuon lisäksi tuli uudet blankot virtalukonavaimet ja pientä osaa sinne tänne että saa autoa kohti alkuperäista kuntoa.
Ja moni on osia tarjonnut, mutta tärkeimmät sisutan muovit on vielä kateissa, joten pitää jatkaa etsintää.

Mazaman
-
Viestit: 791
Liittynyt: 23.12.2007 0:28

ViestiKirjoittaja Mazaman » 4.11.2008 15:38

ja minkälaista osaa tarvit? vois ehkä löytyäkkin

Jonde
-
Viestit: 2088
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

Puute lista

ViestiKirjoittaja Jonde » 4.11.2008 18:21

Puutteita on vielä
83 mallin ykköseen haussa seuravat osat.

-Golf 1 gti:ssa ja sciroccossa käytetty kolmepuolainen ratti jossa puiolat paljasta metallia.

-020 5v loota vivustoineen on hakusessa, vaihdossa voin antaa vähän ajetun täysin ehjän 020 4v lootan.

-Valokatkaisija
-Sumuvalonkatkaisija
-Mittariston+radion ympäröivä kehys
-4valomaski merkillä.
-Sisälokasuojat
-Kuraläpät
-Kromipuskurien kiinnitysraudat 4kpl
-Kromipuskurien muovipäädyt 4kpl
Viimeksi muokannut Jonde, 18.1.2009 14:04. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Mikko S.
-
Viestit: 2206
Liittynyt: 14.12.2003 11:53

ViestiKirjoittaja Mikko S. » 10.11.2008 17:17

Kyllä tää nyt jonde menee ihan väärään suuntaan... Sehän oli käytännössä konepeltiä vaille valmis kun sen ostit. ;)

Jonde
-
Viestit: 2088
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 10.11.2008 18:09

Mikko, Ei etene mihinkään kun saa edes peltiä maaliin siellä missä piti.
Seuraava vaihe on ajaa tuo talveksi talliin ja ihmetelllä siellä lisää ja miettiä mitä tapahtuu.
Noiden kuvien jälkeen ei ole tapahtunut oikestaan mitään muuta kun soittimen vaihto ja vikojen selvittämistä.

Heksi
-
Viestit: 193
Liittynyt: 5.10.2003 22:36

ViestiKirjoittaja Heksi » 10.11.2008 18:36

Uusimmassa Mobilistissa (7/08) on muuten -76 ykkösgolffin koeajo. Varmaan kiinnostanee monia tälläkin foorumilla.

Jonde
-
Viestit: 2088
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 10.11.2008 18:52

Pitääkin kyseinen lehti käydä faijalta hakemassa. Kaverin mökillä tuli luettua monia 78/79 vuoden autolehtiä missä oli luonnollisesti paljon juttua ykkösestä, Täytyy sanoa että niihin verrattuna tm, tuulilasi ym. ovat täyttä kuraa nykyään.

Rocco
-
Viestit: 550
Liittynyt: 31.7.2003 0:45

ViestiKirjoittaja Rocco » 11.11.2008 20:46

Löysin muutaman kuvan kun testasin eri vannesettejä ja ajokorkeuksia ;)

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Tuollasenaan se ei tosin ollut ihan ajettava...

Onnea Jondelle projektiin!

Jonde
-
Viestit: 2088
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 22.11.2008 16:24

Auto on saatu nyt talliin ja verotkin maksettu.
Tänään pääsin aloittamaan purkamisen ja etsimään niitä yllätyksiä.
Ensimmäinen yllätys oli löytää penkkien alta onkivälineet ja parit sisutan kadonneet osat. Sitten vettä löyty jokaisen maton alta, mutta se on kai ominaisuus näissä, onneksi lattiat oli kovaa peltiä, vain pinnalla oleva bitumimatto ja maali kuplinut.
Takavalot toimi myös akvaariona, onneksi roccolla on vielä tähän autoon toisetkin valot, joita ajattelin seuraavaki kokeilla, rekisterikilven valotkin pitää käydä ostamassa kun niistäkin vettä löytyi. Takaosan johtosarjankin ajattelin tehdä talvella uusiksi, kun sumuvalojen johdot puuttuu ja ikä alkaa muutenkin painamaan vikojen muodossa jossain välissä..
Ovipahvit oli vielä hyvässä kunnossa, pahvien yläpuolella olevat palat tuli kotiin mukaan ja niihin tehdään lasikuitu tausta ja nahka päälle.
Vaan ainoa asia mikä jäi oikeasti ihmetyttämään oli porakärkiruuvien käyttö ja määrä, ilmeiseti tehtaalla keksitty juuri tuohon aikaan, että niillä saadaan helposti auto nippuun.

Huomenna pitäisi vielä loputkin lattiamatosta poistaa, kuten ikkunatkin tummennusta varten.

Muutamia kuvia:
taka jalkatila
apparin kylki
kontti
perä
yleiskuva

Mazaman
-
Viestit: 791
Liittynyt: 23.12.2007 0:28

ViestiKirjoittaja Mazaman » 22.11.2008 17:13

eikö ollu sumarin johtoja takavaloille? itselläni löytyy kyllä

Jonde
-
Viestit: 2088
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 22.11.2008 18:00

Ei ollut johtosarjassa niitä vaikka etsin. Eikä edes kai pitäisi olla kun pakko tuli vasta seuraavassa korimallissa. Eikä umpiossa ollut edes paikkaa avattuna polttimolle.

Mikko S.
-
Viestit: 2206
Liittynyt: 14.12.2003 11:53

ViestiKirjoittaja Mikko S. » 22.11.2008 18:59

Huomenna pitäisi vielä loputkin lattiamatosta poistaa, kuten ikkunatkin tummennusta varten.

Mitä helv***iä sä oikein meinaat? :D

Jonde
-
Viestit: 2088
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 22.11.2008 19:17

Teen mitä haluan, auto tulee kuitenkin seisomaan kesät ulkona ja ilmastointiakaan tuossa ei ole, joten kalvot tulee laseihin tuulilasista aina takalasiin asti.

Jupe B
-
Viestit: 201
Liittynyt: 25.11.2003 17:54

ViestiKirjoittaja Jupe B » 22.11.2008 20:00

Loistavaa! Kerrankin projekti, josta vaihdetaan pois ylijäykkä alusta ja alimittaset kumit ja ennenkaikkea, joka tehdään miten halutaan!
Millasen kalvon meinasit tuulilasiin laittaa?

P.S. Mulla oli 6,5" vanteella 205 kumi ja se oli normaalin näkönen.

Jonde
-
Viestit: 2088
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 22.11.2008 20:17

Tuulilasiin tulee vaalein mitä kalvottajan valikoimassa on, sitten siitä pikkuhiljaa mennään tummempaan kohti takaikkunaa. Mitään 5% jätesäkki kalvoja ei siis tule, vaan ihan 75-30% välillä mennään riippuen nyt millä kalvolla tehdään. Toinen vaihtoehto olisi ollut ostaa alkuperäiset kuparinsävyiset ikkunat tai vihreät sävyläsit, mutta hinta vähän karkaa lapasesta niillä.

pipo_esa
-
Viestit: 1803
Liittynyt: 7.8.2003 8:24

ViestiKirjoittaja pipo_esa » 22.11.2008 23:48

Aika vaaleat on noi vihreät sävylasit, sellainen mielikuva on että kakkiksessa olis ollu tummemmat

Pasi_T
-
Viestit: 536
Liittynyt: 27.7.2003 10:06

ViestiKirjoittaja Pasi_T » 23.11.2008 7:26

Mulla oli jetassa kalvot ikkunoissa ja sain jopa leimankin niitten kanssa... ja geen koneella :)
50% etu- ja takaovissa ja 35% takalasissa ja kyllä eron huomasi kesällä auto oil viileämpi.
Klik

Leskinen
-
Viestit: 1385
Liittynyt: 25.2.2005 12:01

ViestiKirjoittaja Leskinen » 24.11.2008 16:42

Itsehän olen kalvottanut jokaisen auton tuulilasin yläreunan "jätesäkillä".. Melko alaskin ja aina se vain on katsastuksessa kelvannut vaikka joka vuosi hivuttaa alemmas kalvotusta...

Nii joo, 43% on ollu edessä jo kolmen katsastuksen verran ja muutamat ratsiat = ei ole kiinnostanut. Tosin asiaan voi vaikuttaa että kyseessä on tuo lavahärveli eikä "thööning" auto :D

hana79
-
Viestit: 93
Liittynyt: 12.7.2005 17:48

ViestiKirjoittaja hana79 » 30.11.2008 19:50

No hiton hieno tämäkin!
Voihan se olla että otan joskus yhteyttä ostomielessä...

hb81
-
Viestit: 1748
Liittynyt: 31.8.2003 17:41
Viesti:

ViestiKirjoittaja hb81 » 30.11.2008 20:04

Joskus voi olla jo myöhäistä... ellei oikeasti ole riittävästi rahaa =)

Jonde
-
Viestit: 2088
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 9.1.2009 23:32

Tallissa vierähtänyt ilta jos toinenkin, sisuta tuli poistettua ja todettua että lattialle ei tarvi tehdä mitään, ruuvaria ei saanut mistään läpi joten edelleenkään ei hitsattavaa ole löytynyt vaikka sitä etsitty. Tuolla muutamia huonoja kännykkä Kuvia
Vaan meinasi golffille käydä kehnosti viime viikolla. Oli bensalinjastoon jäänyt jonkun edellisen omistajn tekemä löysä liitos, joka roiski bensat pitkin konetta. Bensa sai ikävä kyllä seurakseen kipinän jostain, kun olin konetta käynnistämässä tietämättä vuodosta. Sitten olikin jo kiire hakemaan sammutinta. Onneksi vain tulpan johdot sai näkyviä vaurioita, laturin kunto jäi vielä arvauksen varaan, mutta sekin on uinut bensassa.

Mazaman
-
Viestit: 791
Liittynyt: 23.12.2007 0:28

ViestiKirjoittaja Mazaman » 11.1.2009 1:08

---
Viimeksi muokannut Mazaman, 21.7.2010 22:42. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Jonde
-
Viestit: 2088
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 15.2.2009 21:43

Tänää alko sitten koneen kunnostus, eikä sekunttiakaan liian aikaisin. Jakohihna olisi voinut mennä poikki jos olisi konetta vielä minuutin käyttänyt.
Vaihtoo menee isokasa tiivisteitä ja samalla pistetään uusi nokka kiinni. Samalla kärjellinen sytkä vaihtuu kärjettömään. Lokarin muovikaaretkin heitetty roskiin ja pitäisi etsiä se hyvä ja halpa maalari kun korjaa tuuningheppujen jäljet.
Kuva1
Kuva1

Jonde
-
Viestit: 2088
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 17.8.2009 20:30

Nyt on vähän saatu kiireiden takia tehtyä.
Konepelti ja takakaaret saatiin jo pelastettua ja uuteen maaliin. Uudet alkuperäiset etulokasuojat on saksasta tulossa kunhan ehtivät, niin saadaan korityöt päätökseen.
Konetta on myös huolettu jo pitkin vuotta ja vielä on kaasuttimen tiivisteitä vaihtamatta, joiden saanti ei ollut ihan helppo urakka. Kunnes yksi sarja volkkarin kätköistä löyty ja tänne päin lähetettiin tulemaan.
Sisusta on odottanut ulkokuoren ja koneen valmistumista, mutta kaikki gls pisteosat on hankittu, joten seuraavassa museotarkastuksessa on varmaan kaikki kyylääjät niin tyytyväisiä että voi lähteä viemään prosessiä läpi, virhepisteittä ei värin takia leimaan mene, mutta osien täydellisyys ja alkuperäisten osien käyttö on saanut kiitosta.
kuva1
kuva2
kuva3

Jonde
-
Viestit: 2088
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 20.6.2010 23:25

Talvi on taas vierähtänyt ja ykkönen ensimmäistä kesää oikeasti ajossa, vielä on pientä laittoa tekemättä, mutta alkaa pikkuhijaa näyttämään jo autolle.
Kuva

samza
ffp jäsen
Viestit: 1617
Liittynyt: 29.5.2004 15:40
Viesti:

ViestiKirjoittaja samza » 20.6.2010 23:27

vieläkun keksit tohon ne nätit vanteet, niin näyttää AUTOLLE sitten ;)

Ripa
ffp jäsen
Viestit: 642
Liittynyt: 27.7.2003 10:38

ViestiKirjoittaja Ripa » 21.6.2010 16:57

Kai tää on jo museorekisterissä? ...ai perrr, eihän tota saa museorekkariin kun on jotkut aftermarket vanteet ja noi vaarallisen epämukavat VENYTETYT renkaat. Äkkiä ripirapi vaihtamaan rengassarjaa.

Jonetsu
-
Viestit: 92
Liittynyt: 29.8.2009 18:08

ViestiKirjoittaja Jonetsu » 21.6.2010 17:36

kun on jotkut aftermarket vanteet


oikeestaa kiva seurata tällästä missä ei ole se iän ikuinen rata ''BBS ja tonttii'' homma =)
hyvältä näyttää Goppero mun silmii.

Jonde
-
Viestit: 2088
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 21.6.2010 17:39

Ei saa museorekisteriin kun liian nuori yksilö. Vielä on monta vuotta aikaa ettiä noiden ruottin tuuninki renkaiden tilalle alkuperäisiä peltivanteita. Ja tuo todellakin on yhtä helvettiä ajaa noilla venytetyillä pullilla, mutta noi oz:tan vanteet on todella kevyet.

Jak3
-
Viestit: 2766
Liittynyt: 16.8.2004 8:39

ViestiKirjoittaja Jak3 » 21.6.2010 19:16

No niitä löytyy valittavaksi asti, eriasia tosin onko kaikissa valmistusleima sama kuin itse autossa..

Jonde
-
Viestit: 2088
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 21.6.2010 19:54

Joo, vanteita on kaupan mutta, usein niin pahasti ruostuneita että jäävät ostamatta.
Vaan aika tuppaa loppumaan tuon kanssa, menee vuosi että saa yhden ruuvin kiinni ja toisen irti, joten myyminen käynyt mielessä jo monesti.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 22.6.2010 9:09

Kannattaa samoin tein etsiä setti tuohon malliin alun perin tarkoitettuja aluvanteita. Esim. Saksan markkinoilla niitä vielä löytyy, mutta kuinka sitten, kun on museoinnin aika.
Itsellä on vuotta nuorempi Audi, jonka alkuperäiset alut on tallessa ja vaikka niillä ei mitään arvoa/käyttöä ole, ne saattavat joskus tulla tarpeeseen.

redi
-
Viestit: 534
Liittynyt: 5.3.2007 13:01

ViestiKirjoittaja redi » 22.6.2010 17:54

Siis mistä ihmeen matching numbers vanteista täällä nyt höpötetään? Eikö siihen kelpaa ihan normi ykköskoppasen peltivanteet? Joskus oon jotain juttua kuullu et museovehkeessä sais olla jopa saman aikakauden tarvikevanteet.

Jonde
-
Viestit: 2088
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 22.6.2010 18:31

Jaa-a, kun tietäisi.

Jak3
-
Viestit: 2766
Liittynyt: 16.8.2004 8:39

ViestiKirjoittaja Jak3 » 22.6.2010 18:51

Välistä kyllä naurattaa joidenki tinkimättömyys näitten vehkeitten "alkuperäsyydessä" ku kyseessä ei oo vielä ainakaan mitkään kansallisaarteet (paitsi paatuneimpien harrastajien mielestä). Mutta mikäs siinä, ilohan se silmille on hyväkuntonen mk1/2.

Kyllä nuita ykköslootan orkkispeltejä löytyy vielä ihan hyväkuntosina ainaki yhen sarjan verran. Pikku hipasuksi korkeintaan ruostetta.

Flowery
-
Viestit: 15
Liittynyt: 4.11.2009 8:59

ViestiKirjoittaja Flowery » 22.6.2010 21:36

Joskus oon jotain juttua kuullu et museovehkeessä sais olla jopa saman aikakauden tarvikevanteet.


Entäs kun on saanut aluvanteita lisävarusteena, kai nekin käy?

Jonde
-
Viestit: 2088
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 21.7.2010 19:02

Joku joka haluaa hyväkorisen ykkösen, niin saa hakea tämän pois suht pienellä euronipulla. Seuraava auto on jo nimmaria vaille valmis liikkeessä, niin tämä joutaa kiertoon jollekkin kun oikeasti ykköstä haluaa.

jmo
-
Viestit: 86
Liittynyt: 7.1.2009 9:30

ViestiKirjoittaja jmo » 24.7.2010 9:45

Tämän ykkösenkö bongasin eilen Tuusulantiellä?

Jonde
-
Viestit: 2088
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 24.7.2010 18:00

Jos olet se ryssä kun lyhensi ykköstä 30cm niin sitten näit, muuten en usko.

Ja tämän topikin saa lukottaa ja poistaa,

Sebastian
-
Viestit: 8651
Liittynyt: 3.8.2003 15:43

ViestiKirjoittaja Sebastian » 24.7.2010 18:16

Yrittikö Igori kyytiin? Kuinkas kävi?


Palaa sivulle “Kävijöiden kalusto”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa