VeeRa - omistajanvaihdos

Projektit, joissa oikeasti tapahtuu jotain, eikä vain suunnitella ja haaveilla.

Valvoja: ffp jäsenet

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

VeeRa - omistajanvaihdos

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 23.9.2007 22:13

Tämäkin katiska taitaa olla jo niin pitkällä että voi puhua projektista. Elikkä laitetaan esille "yleisön" pyynnöstä.

Ostin Veeran (pitkäaikaisen "unelman") Kajaanista toukokuussa, ensimmäiseltä omistajalta suomessa. Joka oli uittanut sen 2004 Saksanmaalta.

Auto oli vakio lukuunottamatta InPro:n valoja ja 17" Azeveita, eikä se oikein näyttänyt
hyvältä

Alun perin oli tarkoitus laittaa vaan alusta ja ajella mielissään siinä kunnossa. Joten tilaukseen laitettiin sekunda-alusta-Formel-K-korkeussäädettävä-alusta, näillä eväillä korkeus saatiin suht. koht. hyvin kohdilleen Samalla uusittiin eteen kaikki jarruosat.

No eihän nuo azevit enää miltään näyttäneet, joten näillä (DBV Cup 9x16) se taas vähän aikaa silmää miellytti. No, vanteet oli niin isolla et:llä (30) että kun autoa laski tarpeeksi, korkeussäätömutteri otti vanteet reunaan kiinni ja jarrusatulaa jouduttiin "hieman" veistämään että vanteet mahtuivat pyörimään.

Jossakin vaiheessa sain kuningasidean ja maalasin umpioista heijastamattomat pinnat mustaksi.

Seuraavaksi sitten revittiin muovikaaret helvettiin ja sieltähän löytyi vaikka mitä mielenkiintoista. Saksanpoijjaat olivat käyttäneet takaa kaaret irti ja leikelleen hieman, sitten nohevana sikamassalla törkkineet sieltä täältä paikoilleen. No ruostettahan sinne oli kertynyt, silloin mietin että, no korjataan ja maalataan - helppo homma. Mutta kun ei tuommonen värkki rupesi himottamaan, semmonen sitten käytiin JP:ltä lainaamassa viikonlopuksi.

ennen

jälkeen

Takakaaret ei ymmärtäny vinkkiä kun niitä mankeloi, joten niitä piti pajottaa isomman oikeudella (lekalla) että jotain tapahtui. Niistä kuvia tulossa myöhemmin.

Seuraavaksi vaan niin perkeleesti pakkelia ja hiomista

Nälkä kasvoi syödessä ja isot pojat oli puhunu että konepellin jatke on ihan mainio värkki. No niin se kyllä on

Eli keskelle noin 40mm peltisoiroa joka taipui yllättävän helposti paikoilleen. Jannen(Rennen) visioinnista itse luomet sai muotonsa orkkiksista, ja nehän oli mukava taiteilla paikoileen kun umpion kohdalla pelti heittää vaikka minne suuntaan, no saatiin ne kuitenkin käymään hyvin. Parin kittauskerran jälkeen pelti näytti
tältä

Siinä tuli sitten tilattua takavalot ja maski

Takaluukkuhan se ei vakiona näytä kyltä yhtään hyvältä, eli rälläkkä soimaan ja vakio kilvenupotus helvettiin ja keskeltä 13senttiä pois ja eiku mallaamaan takasin

Sivuihin jäi ikävät aukot, niihin tehtiin pellistä paikat ja eiku täppiin ja saumaa. Lamellin jälkeen luukkui oli tällä mallilla

Huomenna menee 20mm speisserit tilaukseen ja ensi viikonloppuna projekti jatkuu.
Viimeksi muokannut Juhi_, 9.8.2010 7:37. Yhteensä muokattu 7 kertaa.

Kannikka
-
Viestit: 481
Liittynyt: 23.6.2005 12:47

ViestiKirjoittaja Kannikka » 23.9.2007 22:56

Hyvälle näyttää Juhi! Onko toi teidän oma talli vai jossain vuokralla?

Bulz^
-
Viestit: 318
Liittynyt: 28.9.2005 17:41

ViestiKirjoittaja Bulz^ » 23.9.2007 23:12

todella hyvältä näyttää ! tulee varmasti makee menopeli =)

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 24.9.2007 7:33

Kyllä on oma talli, talveks tonne on tulossa säilöön naapurin jahti ja muutama pyörä. Mutta jospa ne nyt ei siinä paljoa tiellä olis.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 24.9.2007 8:04

Voisikohan joku kertoa, miksi hillityn tummat VR6 orkkis Hella takalyhdyt pitää korvata jollain halvoilla kiinalaisilla kristalleilla.

Petri R.
-
Viestit: 2532
Liittynyt: 23.7.2003 14:19

ViestiKirjoittaja Petri R. » 24.9.2007 11:12

^Se on kato sitä tuunausta :)

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 24.9.2007 16:12

Voisikohan joku kertoa, miksi hillityn tummat VR6 orkkis Hella takalyhdyt pitää korvata jollain halvoilla kiinalaisilla kristalleilla.


Toinen tykkää äitistä toinen tyttärestä. Itsehän tykkään tuoreemman näköisistä ja nämä on saksalaisia molemmat.

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 30.9.2007 19:58

Onneksi tällä kertaa viikonloppu ei mennyt ihan ryypätessä että saatiin jotakin tallilla aikaan.

Takaluukun listan paikalle aloin virittelemään peltiä, loppujen lopuksi leikkasin 25mm leveän soiron koko matkalle ja mallaamaan paikoilleen. Alapuolelle sitten olikin mukava taiteilla pelti kun sivut ensinnäkin koko upotus on kaareva ja reunoilta vielä enemmän, pienen taistelun jälkeen saatiin sekin käymään, pienin välein todella pienillä täpeillä paikoileen ja saumaan nätisti massaa.

Merkin kolo oli myös helppo tehdä, pellistä rälläköin sopivan palan ja eikun täppiin, tuohon vielä jokaisten väliin yhdet täpit ja sitten voikin vetää välit yhteen

Pyyhkijän paikka olikin mielenkiintoinen kun reikä on koholla, rälläkällä veistelin monta viiltoa mellakalla ja nätisti painoin sen koholla olevan osan luukun pinnan alapuolelle, sitten pystyi siihen tekemään edellämainitun operaation. Ja kuvia en älynnyt tietenkään ottaa tässä vaiheessa.

Tässä vaiheessa täyttelin kaikki paikat missä näytti että ei ollut kunnolla hitsattu ja lamelloin tasaiseksi. Samalla luukun sisäpuolelta alkuperäiset vahvikkeet hitsasin kiinni ja koko matkalle missä on uutta peltiä niin 5cm välein hitsitäppi, sekä merkin ja pyyhkijän koloon täpit.

Eikun epäkeskolla koko pelti mataksi ja puhdistus, sitten vaan pakkelia selkään, muutaman kittaus/hiomakerran jälkeen luukku alkoi näyttää tältä

Hieman yleisilmettä katiskasta ja tässä syy minkä takia koko projekti ylipäätään edes alkoi.

E: Tulihan siinä samassa vaihdettua vanha ruosteinen päätevaimennin läpivirtaavaan malliin.

More To Come
Viimeksi muokannut Juhi_, 1.10.2007 17:07. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

kepukka
-
Viestit: 897
Liittynyt: 11.8.2006 13:57
Viesti:

ViestiKirjoittaja kepukka » 1.10.2007 11:55

Onko puskureille tarkotus tehä mitään?

Jani.K
-
Viestit: 680
Liittynyt: 26.11.2005 13:53

ViestiKirjoittaja Jani.K » 1.10.2007 12:49

Tuliko käytettyä koritinaa ennen kittausta?

takkunen
-
Viestit: 55
Liittynyt: 26.2.2005 11:00

ViestiKirjoittaja takkunen » 1.10.2007 14:34

itsellä aivan samaan malliin laiteltu. takaluukkua ja takakaaria lukuunottamatta.
ne hiukan erilailla.. konepeltikin.. pitää varmaan vielä jotain tehdä.. :D tuleeko väriksi alkuperäinen vai?

edit: onko millä et:llä nuo vanteet

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 1.10.2007 16:33

Onko puskureille tarkotus tehä mitään?

Pitäähän niitäkin vähän siistiä, hakusessa onkin 1kpl takapuskureita.

Tuliko käytettyä koritinaa ennen kittausta?

Tais jäädä välistä, toivotaan että pärjätään ilman. Oishan se ollut huomattavasti parempi kun ois sitäkin käyttäny.

itsellä aivan samaan malliin laiteltu. takaluukkua ja takakaaria lukuunottamatta.
ne hiukan erilailla.. konepeltikin.. pitää varmaan vielä jotain tehdä.. :D tuleeko väriksi alkuperäinen vai?

edit: onko millä et:llä nuo vanteet


Väriä ei oo vielä lyöty lukkoon että mikä tulee pintaan, mutta näillä näkymin mustassa pysytään. ET 30 vanteissa, 21mm speisserit on tilattu

takkunen
-
Viestit: 55
Liittynyt: 26.2.2005 11:00

ViestiKirjoittaja takkunen » 1.10.2007 16:46

http://s172.photobucket.com/albums/w32/takkunen/Projekt/?action=view&current=Kuva010.jpg
http://s172.photobucket.com/albums/w32/takkunen/Projekt/?action=view&current=Kuva006.jpg
Huonoja kuvia mutta.

ja itelle väriksi.
http://www.gti16v.com/vwcsl63y.htm#vwcsl63y
tuossa jotain väliaikakuvia omasta. Vanteiks mulle tulossa keskin kt5 ja lisää tonttiin.. leikkasitko kaarista pokkauksen ensin pois ja sit ''mankelia'' vai?

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 1.10.2007 17:00

tuossa jotain väliaikakuvia omasta. Vanteiks mulle tulossa keskin kt5 ja lisää tonttiin.. leikkasitko kaarista pokkauksen ensin pois ja sit ''mankelia'' vai?


Oikealla linjalla näytät itsekin olevan tuon golffin kanssa.

Mankelilla taittelin pokkauksen sisään, tukee täten kaarta enemmän.

kepukka
-
Viestit: 897
Liittynyt: 11.8.2006 13:57
Viesti:

ViestiKirjoittaja kepukka » 1.10.2007 18:30

Meinasitko keulasta aukkoja umpeen? Vilkujen ja sumareiden siirtoa / poistoa? Mitäs sille takapuskurille voi vielä tehdä siistimis mielessä? Onko sulla miten toteutettu toi konepellin aukaisu nytten vai aukeeko ihan normaalisti edelleen vaikka pelti tulee keskeltä noin paljon alemmas?

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 1.10.2007 19:55

Joo etupuskurista olis tarkotus tulla jotain tällaista.

Todennäköisesti takapuskurista ura vain umpeen.

Konepelti aukeaa ihan hyvin vakio tuulihaalla, hieman joutuu sorkkimaan mutta eiköhän sillä pärjätä.

takkunen
-
Viestit: 55
Liittynyt: 26.2.2005 11:00

ViestiKirjoittaja takkunen » 1.10.2007 20:29

jep itekkin tuota vakio puskuria rupesin muokkailee ja samalla linjalla puskimenkin kanssa.. mut ei vielä oikein näytä miltään ja eka muut pohjat kuosiin et saa auton ajoon. ja kattoo nyt riittääkö kärsivällisyys vai ostanko tusinapuskimen..

Saa nyt nähdä miltä tuo väri näyttää golffin yllä.. parin viikonpäästä maalarille.

Hienoa että on joku muukin tykästyny ''günther clean'' lookkiin.. :D

Mites kepukalla golffi?

kepukka
-
Viestit: 897
Liittynyt: 11.8.2006 13:57
Viesti:

ViestiKirjoittaja kepukka » 1.10.2007 20:53

Ei saakeli... Pitää ite vissiin alkaa suunnittelemaan uudelleen ettei tulee monta samanlaista rakkinetta. Itellä oli ihan samat suunnitelmat puskurin kans kunhan nyt tossa marraskuussa saa auton seisomaan talveks. Sen tiedän että ite jätän ainaki ton "pahanpojan" konepellin tekemättä ja onhan mulla tietysti toi huonommin varusteltu malli eli 2 ovinen ja kangaskattonen nii ei tuu sit ihan saman näkösiä laitteita kuitenkaa. :)

Onkos Juhilla tarkotus saada auto valmiiks mihin aikaan? Mites sulla takkunen?

takkunen
-
Viestit: 55
Liittynyt: 26.2.2005 11:00

ViestiKirjoittaja takkunen » 1.10.2007 21:04

mulla ajoon auto reilu parinviikon päästä kuhan nyt maalaukseen saa.. rajottaa tuota laitamista aika tavalla työt ja kun ei ole autoa aina millä kulkea 20km päähän laittaa autoo.. ja sit vielä vaimokeen olis jo pitäny räjähtää.. että kiire on saada maalaukseen..

ja ite arvelin rs tyylisen tusinapuskimen

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 1.10.2007 21:11

Ei saakeli... Pitää ite vissiin alkaa suunnittelemaan uudelleen ettei tulee monta samanlaista rakkinetta. Itellä oli ihan samat suunnitelmat puskurin kans kunhan nyt tossa marraskuussa saa auton seisomaan talveks. Sen tiedän että ite jätän ainaki ton "pahanpojan" konepellin tekemättä ja onhan mulla tietysti toi huonommin varusteltu malli eli 2 ovinen ja kangaskattonen nii ei tuu sit ihan saman näkösiä laitteita kuitenkaa. :)

Onkos Juhilla tarkotus saada auto valmiiks mihin aikaan? Mites sulla takkunen?


Niin kun ne ei sulla kärsineet tehtaalla peltiä kattoon laittaa, muah.

No, tekemistä tässä vielä riittää:
-Kahvat
-Imusarjan kiillotus
-Vanteiden kiillotus, sekä maalaus
-Koko auton vaimennus
-Sisustan päivitys
-Hifit

Että näillä näkymin sitten kun lumet sulaa, mene ja koe.

kepukka
-
Viestit: 897
Liittynyt: 11.8.2006 13:57
Viesti:

ViestiKirjoittaja kepukka » 1.10.2007 21:21

Vai että vielä meinasit kiillotella. Huh huh, siihenkään hommaan en kyllä ryhtyis. :D Nimimerkillä: kerran moottoripyörän osia 2 kuukautta pesuhuoneessa hinkannut typerys...

Hyvästihän tässä tietysti on aikaa vielä noita hommia hoitaa mikäli tää ilmasto nyt ei ala ihan hirveesti temppuilemaan.

Mites sisusta on tarkoitus toteuttaa? Se on käyny itelläki mielessä et vois harkita Color Conceptin jakkaroita tai sitte haaveilla ihan jostain muusta. Se voi kyllä olla et toi sisusta tulee ainakin itellä jäämään johonkin muuhun talveen. Pitää vaan yrittää nyt vanne ja maalausrahat ainakin kaivaa talven aikana jostain.

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 1.10.2007 21:29

Vai että vielä meinasit kiillotella. Huh huh, siihenkään hommaan en kyllä ryhtyis. :D Nimimerkillä: kerran moottoripyörän osia 2 kuukautta pesuhuoneessa hinkannut typerys...

Hyvästihän tässä tietysti on aikaa vielä noita hommia hoitaa mikäli tää ilmasto nyt ei ala ihan hirveesti temppuilemaan.

Mites sisusta on tarkoitus toteuttaa? Se on käyny itelläki mielessä et vois harkita Color Conceptin jakkaroita tai sitte haaveilla ihan jostain muusta. Se voi kyllä olla et toi sisusta tulee ainakin itellä jäämään johonkin muuhun talveen. Pitää vaan yrittää nyt vanne ja maalausrahat ainakin kaivaa talven aikana jostain.


No tyydytään vaan reunojen kiillotukseen ja maalataan puolat.

Sisustasta on jo visiot, mutta sen näkee sitten kuvista jossain vaiheessa.

takkunen
-
Viestit: 55
Liittynyt: 26.2.2005 11:00

ViestiKirjoittaja takkunen » 2.10.2007 17:51

mistä muuten ton alustan hommasit?

kepukka
-
Viestit: 897
Liittynyt: 11.8.2006 13:57
Viesti:

ViestiKirjoittaja kepukka » 2.10.2007 17:57

Missäs päin Juhi muuten vaikutat? Mikäli sulle vaan passais niin voisin tulla kokeilee yhtä sun vannetta tohon omaan kikottimeen niin sais vähän enemmän tietoa taas noista et asioista. 9x16 vanne 15 et:llä kun tuli vähän liikaa kaaresta ulos edessä niin voisi kokeilla sen että ottaako tässä ei VR6-mallissa et 30 tolppaan kiinni. Itse oon Joensuusta mutta montaa sataa kilometriä en kyllä kehtaa lähtee ajelemaan.

http://www.fotopankki.fi/kepukka/kuva/600126428360484
http://www.fotopankki.fi/kepukka/kuva/600077483397441

Taakse et 15 taas oli aika passeli

http://www.fotopankki.fi/kepukka/kuva/600224324274576
http://www.fotopankki.fi/kepukka/kuva/600175375319529

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 2.10.2007 18:53

mistä muuten ton alustan hommasit?


Joku jamppa sitä täällä FFP:llä tarjos. En muista.

Tästähän minä oon iisalmesta. Auto kylläkin on Pielavedellä. Mutta onkos sulla cabissa 4-pulttinen jako?

kepukka
-
Viestit: 897
Liittynyt: 11.8.2006 13:57
Viesti:

ViestiKirjoittaja kepukka » 2.10.2007 19:42

Mutta onkos sulla cabissa 4-pulttinen jako?


Ai saakeli... Niinhän se on. :(

Cupee|
-
Viestit: 68
Liittynyt: 15.9.2007 21:41

ViestiKirjoittaja Cupee| » 4.10.2007 18:00

Mitens meinasit takaluukkuun päivittää aukasumekanismin? Siisti tulee! Spacerit kun tulee niin on maukas!

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 4.10.2007 22:01

Mitens meinasit takaluukkuun päivittää aukasumekanismin? Siisti tulee! Spacerit kun tulee niin on maukas!


Solenoidillahan se pitäis toteuttaa. Joo, spacereilla pitäis istua kohtuu hyvin.

Toni_88
-
Viestit: 92
Liittynyt: 3.2.2006 23:56

ViestiKirjoittaja Toni_88 » 23.10.2007 9:59

Ahaah, Juho ruennu golfia uuteen uskoon laittamaan :P ilmankos sitä ee kylillä oo näkyny:D

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 24.10.2007 15:54

Ahaah, Juho ruennu golfia uuteen uskoon laittamaan :P ilmankos sitä ee kylillä oo näkyny:D


Joo, pitihän se alottaa. Tällekään ei ole tapahtunut mitään vajaaseen 3viikkoon työ"kiireiden" takia. Ens viikon viikonloppuna alotetaan siistimään puskureita, siitä tarkemmin myöhemmin.

Toni_88
-
Viestit: 92
Liittynyt: 3.2.2006 23:56

ViestiKirjoittaja Toni_88 » 24.10.2007 22:08

oekeen

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 4.11.2007 21:16

Vihdoin ja viimein, tuli speisserit. Alusta voitiin nyt säätää huoletta alemmas, ilman pelkoa että vanne ottaisi kiinni iskariin. Spacereillahan on leveyttä 21mm ja nykyinen ET on edessä 9. Taakse laipat ei mahtuneet kun napa on laakerin kohdalta niin korkea että tämän malliset eivät ylettäneet pohjaan asti. Sorvaamalla keskeltä olisi saatu laipat pohjaan asti, mutta tällöin ne eivät olisi keskittäneet ollenkaan.
Todennäköisesti pitää tilata pultattavat laipat taakse.

Asennuskuva

Vanteet istuu nyt kohtuu hyvin
toinen kuva
pakollinen röökiaski

Seuraava homma oli rueta etupuskurin kimppuun. Tässä vaiheessa mittailtiin sopivat palat rekisterikilven ja vilkkujen/sumareiden kohdalle. Aloitettiin keskipalasta. Ennen liittämistä pinnat hiottiin epäkeskolla mataksi ja reunat viilattiin vinoksi että muovi saatiin kunnolla uppoamaan liitoskohtaan. Sivupalan mallaamista. Ensin saumaa lämmitettiin kuumailmapuhaltimella ja sitten sopivaa muovisoiroa alettiin pikkuhiljaa samalla sulattaa väliin. Puukkoa käytettiin työkaluna millä sulanut muovi levitettiin. click click
Myös kaikki turhat urat työnnettiin muovia täyteen.

Kaikkiin paloihin tungettiin myös takapuolelle muovia, tukemaan uusia paloja. Etupuskuri hiottuna

Tämän jälkeen edessä on se kuuluisa paklaa ja hio-työvaihe. Mutta ajanpuutteen vuoksi se jätettiin seuraavalle viikonlopulle, jolloin olisi tarkoitus aloittaa takapuskurin siistiminen.

mazz
-
Viestit: 94
Liittynyt: 9.10.2003 9:43

ViestiKirjoittaja mazz » 5.11.2007 16:47

Oliko etuvilkut tarkoitus laittaa ajovaloumpioon?
Meinasin vaan, kun itse hitsailin kakkoskopan vilkut kolmosen puskuriin ja sattui pieni moka. Puskurin runko ei ollut hitsatessa paikallaan ja vilkut meni sellaiseen paikkaan, että polttimon kannat osuivat suoraan runkoon ja vilkut ei mahtuneet paikalleen ilman modifikaatioita.

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 5.11.2007 17:04

Vilkut on joo umpioissa. Saa nähdä että pitääkö nuo umpiot vielä kerran käyttää auki ja ottaa ne keltaiset levyt välistä ja laittaa kromi-bling-bling-vilkkupolttimot, ne jotka vilkkuu sitten keltaisena.

takkunen
-
Viestit: 55
Liittynyt: 26.2.2005 11:00

valot

ViestiKirjoittaja takkunen » 13.11.2007 14:30

Millä valot saa avattua? kun mulla projektori valot kromisena ja pitäis saada maalattua ne.. muovinen "lasi".. kun käsittääkseni siellä liimana jotain silikoonia vai?

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 13.11.2007 17:04

Millä valot saa avattua? kun mulla projektori valot kromisena ja pitäis saada maalattua ne.. muovinen "lasi".. kun käsittääkseni siellä liimana jotain silikoonia vai?


Ne 4 klipsua irti, jotka pitelee lasia. Sitten kuumailmapuhaltimella lämmittämään kiinnityskohtaa ja todella varovasti raottamaan esim. meisselillä lasia irti. On sitten hermoja raastavaa hommaa jos haluaa että saa nätisti irti, jonkin sortin silikoni siinä välissä on.

Tuli takapuskurikin siloteltua tuossa viikonloppuna, eli yläurat muovilla umpeen. Käytettiin samaa taktiikkaa kun etupuskuriinkin. Kuvia ei valitettavasti ole, mutta otetaan kunhan taas saadaan jotakin aikaan. Alkaa taas tämä krapulaa aiheuttava pikkujoulu-sesonki, niin jää hieman vähemmälle autonkin laitto.

kepukka
-
Viestit: 897
Liittynyt: 11.8.2006 13:57
Viesti:

ViestiKirjoittaja kepukka » 13.11.2007 17:44

Meinasitko jättää oviin listat?

Rasvanakki
-
Viestit: 248
Liittynyt: 18.9.2007 20:46

ViestiKirjoittaja Rasvanakki » 13.11.2007 19:13

Tuo kontti viritelmä näyttää kyllä hyvältä poistamalla se lista, merkki ja pyyhkimen mokkula varmasti tulee hienompi ku semmosesta paljon nähdystä täysin sileästä kontista. Omaankin golffiin tommonen luukku ajatuksissa ku löytäs vaan jostaki toisen luukun niin sais rauhassa sitä sorvailla golffia purkamatta. Mutta pistä kuvii kontista heti ku valmistuu:) Mitäs massaa tonne kontin saumoihin pistit?

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 13.11.2007 19:35

Meinasitko jättää oviin listat?


Oviin tulee CL-listat, jotka vedetään korin väriin. Jotenkin orvon näkönen kylkilinja jos listan urat silottaa.

Saumaus / Tiivistys-massaa laitoin.

kepukka
-
Viestit: 897
Liittynyt: 11.8.2006 13:57
Viesti:

ViestiKirjoittaja kepukka » 14.11.2007 10:11

Itellä taas semmonen mielipide että jos urat puskureista ottaa pois nii pitäis ovilistatki ottaa... Taas jos jättää urat puskuriin nii ovilistat pitää olla. Mut mistäs sitä tietää mitenkä se ajatus muuttuu kunhan näkee kuvat tästäkin autosta. :)

takkunen
-
Viestit: 55
Liittynyt: 26.2.2005 11:00

ovet

ViestiKirjoittaja takkunen » 14.11.2007 12:35

tiedän sanoa että ovien tasoitus aivan jeesus iso homma.. vielä 4 ovea niin jau. :D kellään tarjota 3 golfin tai venton takapuskuria pelkkää puskuria. privaa jos löytyy

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 26.11.2007 16:05

Proggis edistynyt sisustan osalta sen verran että nyt on kämpillä pari istumapaikkaa lisää. Takapenkit tuli myös hommattua mallia nahka.
Työ ja pikkujoulut hidastaa edelleen itse auton valmistumista.

tuubiaas
-
Viestit: 158
Liittynyt: 4.3.2007 23:56

ViestiKirjoittaja tuubiaas » 1.12.2007 10:45

mistä oot muuten hommannu noi penkit??

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 1.12.2007 12:26

mistä oot muuten hommannu noi penkit??


Käytettynä (onneksi) löysin Rovaniemeltä.
Uusia myy esim. D&W

x-term
-
Viestit: 5
Liittynyt: 1.3.2008 20:26

ViestiKirjoittaja x-term » 23.3.2008 21:50

Miten muuten mahtui pyörimään nuo 9x16 vanteet vr6 muovikaarien kanssa ja tulisko ne paljon kaaresta ulos jos et olis 15? 15 et:n kanssa ei varmaankaan ota tolppiin tai satuloihin ainakaan kiinni?

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 24.3.2008 21:57

Ei varmasti ota mainitsemallasi et:llä ainakaan tolppaan eikä satulaan kiinni. Jos kyse on samoista vanteista.
Tässä 9x16 et09 vakiokaaressa. Että menishän se 15 et:llä sen 6 milliä sisemmäs.

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 17.4.2008 19:32

Päivitellään tännekin kun kerran on aihetta.

Eli vanhat levitykset totesin pitkän pähkäilyn lopuksi liian ahtaiksi. Joten hommasin uudet lokasuojat joka kulmaan. Eihän ne alkuperäisenä ole kovin tilavat. Joten saha laulamaan ja kaari pitkittäin auki ja muutamia pystyttäisiä viiltoja tekemään. Pellin muotoilua ja väliin soiroa, taas lisää peltiä ja jäähdytellen täppiin. Vasaroinnin ja lameloinnin jälkeen oltiin tässä vaiheessa.

Taakse myös peltisaha soimaan ja reilusti myös sisälokaria leikkaamalla, sekä ylöspäin taittamalla luulisi tilaa tulevan, kuvassa vielä aaltoileva muoto, joka on myöhemmin korjattu. Samaa ideaa soveltaen tehtiin kaaret myös taakse, click ja click. Samaa tapahtumaa sisäpuolelta. Pokkaukset luonnollisesti vasaralla sisään joka nurkassa.

Spacerien (edessä 21mm keskittävät / takana 25mm pultattavat) ja reippaan alustan ruuvaamisen avulla vielä kaarien muotoilua oli edessä, tämän jälkeen koritinaa niskaan. Useiden tuntien jälkeen tulos alkoi viimein näkyä:
click
click
click

Imusarjan kiillottelua: 80-120-240-360-500-600-800-1200-paperia meni tässä projektissa paljon. Noin 500-paperin kohdalla vetäisin koko imusarjan mustaksi, joka omasta mielestäni luo mukavan kontrastin ja tarkoitus on vain kiillottaa koholla olevat pinnat. Pintahan on alunperin todella karhea, eli töitä piisasi. Pitkät illat hyödyntäen homma oli valmis.

Pohjien tekoa ja purkua. Eli ensi viikolla maalarin murheeksi.

Osa kuvista kännykuvia, mutta älkää niiden takia yöunia menettäkö :)

Markku M.
-
Viestit: 4120
Liittynyt: 31.7.2005 21:02

ViestiKirjoittaja Markku M. » 17.4.2008 20:06

Pirun asiallista jälkeä! Sen verta on Sakemanniverta suonissa, että meikäläinen rakastaa tuommoisia kaaria. :)
Kukahan tekis Golfiin kans..? ;)

xite
-
Viestit: 1412
Liittynyt: 14.3.2004 19:16

ViestiKirjoittaja xite » 17.4.2008 22:12

huh huh. todella hieno.

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 7.6.2008 21:13

Viimein auto on päällisin puolin lähes valmis. Maalauksen, kasailun ja leiman jälkeen oli ulkoilupäivä Joensuun Rivermeetissä.

Golf keulasta
Kontti
Lokaria


Pikkuosaa vielä puuttuu mm. erilaiset peilit, helmalistan päät. Vanteista puolien maalaus on seuraavan viikon projekti, jotka tulevan tod. näk. korin väriin.

Jere A.
-
Viestit: 191
Liittynyt: 4.10.2007 17:17

ViestiKirjoittaja Jere A. » 8.6.2008 16:09

Todella hieno!

xite
-
Viestit: 1412
Liittynyt: 14.3.2004 19:16

ViestiKirjoittaja xite » 8.6.2008 18:10

törkeen taidokasta työtä noissa kaarissa:) pistäs sivusta ja takaa kans yleiskuvaa, niin että koko takaluukku näkyy:) tosi makia! propsit.

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 8.6.2008 18:37

Linkittelen yhden EI-itse ottamani kuvan : Sivusta

Konttia, ei oikein ole sitä selkeää yleiskuvaa takaa. Mutta eiköhän nämä anna jo osviittaa jonkun verran.

mosir
-
Viestit: 419
Liittynyt: 16.2.2007 8:40

ViestiKirjoittaja mosir » 8.6.2008 19:54

Tämä näytti kyllä todella komeelta riverissä. Ainakin riittävän matala.

Tässä olis yhdet kuvat edestä ja takaa.

kepukka
-
Viestit: 897
Liittynyt: 11.8.2006 13:57
Viesti:

ViestiKirjoittaja kepukka » 8.6.2008 21:22

Miten hitossa sä pääset noin alas? Itellä kierteet keulasta tapissa...

Jak3
-
Viestit: 2766
Liittynyt: 16.8.2004 8:39

ViestiKirjoittaja Jak3 » 8.6.2008 22:32

^Taitaa veeärrällä olla tuota painoa :)

Markku M.
-
Viestit: 4120
Liittynyt: 31.7.2005 21:02

ViestiKirjoittaja Markku M. » 8.6.2008 22:51

Ja alustasarjoissa eroja...

Kannikka
-
Viestit: 481
Liittynyt: 23.6.2005 12:47

ViestiKirjoittaja Kannikka » 9.6.2008 16:53

Nonni! Hyvähän siitä tuli pitkän hieromisen jälkeen. Tuohan näytille iisalmeen joskus :)

Mikko S.
-
Viestit: 2206
Liittynyt: 14.12.2003 11:53

ViestiKirjoittaja Mikko S. » 9.6.2008 18:04

On kyllä pirun nätti. :) Täydelliset modit kolmoseen.

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 9.6.2008 18:51

FormelK on tosiaan alustana ja vielä olis kierrettä jäljellä n. 3cm. Ei tuosta enää kärsi puottaa kun ei pääse enää asunnon parkkipaikalle :)

Ja kiitoksia kehuista!

kepukka
-
Viestit: 897
Liittynyt: 11.8.2006 13:57
Viesti:

ViestiKirjoittaja kepukka » 9.6.2008 20:02

Minkälainen toi Formeli on sitten ajaa? Mitä säätöjä löytyy? Ite oon nyt pitäny siitä kun on saanu / joutunut pitämään tuon alustan löysänä niin ei ole ajomukavuuskaan juuri kärsinyt.

EDIT: Paljon sulla eturenkaan takana helman alla maavaraa?

Mikko S.
-
Viestit: 2206
Liittynyt: 14.12.2003 11:53

ViestiKirjoittaja Mikko S. » 9.6.2008 21:15

^ Kyllä kakkiksessa ainakin toimii yllättävänkin hyvin. Varsinkin kun kyseessä on tyyliin halvin coilover sarja mitä löytyy. :)

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 20.8.2008 19:48

Vanteita vaihdeltu, MDcomprex toimitti Keskin KT1 9x16 et15 ja 205/40 metric-kumit

Muutama kuvatus:

Kuva
toinen
kolmas
venymä
sivuprofiili

Seuraavaksi spacereiden hankinta ainakin taakse, kun tahtoivat hieman sisään jäädä tuolla et:llä.

Mikko S.
-
Viestit: 2206
Liittynyt: 14.12.2003 11:53

ViestiKirjoittaja Mikko S. » 20.8.2008 21:04

Hyvältähän se näyttää. Spaceria tosiaan kaipaisi vähän joka nurkkaan noilla kaarilla. Eikös nuo pallot olisi istunut jopa ihan vakiokaariin...?
Viimeksi muokannut Mikko S., 21.8.2008 19:03. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

redi
-
Viestit: 534
Liittynyt: 5.3.2007 13:01

ViestiKirjoittaja redi » 20.8.2008 23:02

Hieno on Golffi. Herää tämmönen kysymys että jos 9" vanteet tarvii parin sentin spacerit ni miksei sitten suoraan leveempiä? Niin joo... laita pienempi etulippa ja madalla lisää :D

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 21.8.2008 15:42

Nuo pallothan olisi istunut jopa vakiokaariin...?


Ei ainakaan tuolla et:llä edessä, taakse kylläkin. Eteen et 25 niin olisi saattanut upota.

Hieno on Golffi. Herää tämmönen kysymys että jos 9" vanteet tarvii parin sentin spacerit ni miksei sitten suoraan leveempiä?


Taakse tulee korkeintaan 10mm spacerit ja eteen 5mm. Ja siedettävän näköisistä +9" leveistä vanteista saa maksaa hunajaa :(

Ilja1
-
Viestit: 416
Liittynyt: 20.7.2005 13:32

ViestiKirjoittaja Ilja1 » 21.8.2008 19:05

Kahtelinkin tätä koulun pihalla. Oli kyllä näyttävä peli.

Mikko S.
-
Viestit: 2206
Liittynyt: 14.12.2003 11:53

ViestiKirjoittaja Mikko S. » 21.8.2008 19:11

Taakse tulee korkeintaan 10mm spacerit ja eteen 5mm. Ja siedettävän näköisistä +9" leveistä vanteista saa maksaa hunajaa :(

Laita nyt 20mm ainakin per puoli niin tulee asiallisemman näköinen. :) IV look -pikkupeilit voisi sopia tuohon kokonaisuuteen nätisti kun on muutenkin pyöreää muotoa...

Cupee|
-
Viestit: 68
Liittynyt: 15.9.2007 21:41

ViestiKirjoittaja Cupee| » 21.8.2008 20:31

Olit tänään apsilla!? hyvät vanteet ;D nyt on aika samaanluukkiin meillä! Black and White!

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 22.8.2008 9:05

Kahtelinkin tätä koulun pihalla. Oli kyllä näyttävä peli.

Joo piti tämäkin kurjuus aloittaa :S Kiitosta kehuista

Olit tänään apsilla!? hyvät vanteet ;D nyt on aika samaanluukkiin meillä! Black and White!


Joo kävin pyörähtämässä. Alkuun mietin että kehtaanko samoja vanteita hankkia, mutta himot sai vallan :D

Ja peilit on jo tilattu. Tulee vaan ihan perus-tattiversiot.

Markku M.
-
Viestit: 4120
Liittynyt: 31.7.2005 21:02

ViestiKirjoittaja Markku M. » 22.8.2008 11:26

Komia Golffi. Etenkin keulasta päin! :)

golf 3 cc
-
Viestit: 319
Liittynyt: 16.3.2006 9:56

ViestiKirjoittaja golf 3 cc » 26.8.2008 15:27

vieläkö juhilla on noi ysituumaiset dbveet tallessa? meinasin ruveta ton oman auton kaikki kaaret vaihtamaan eri vagin kaariin jos eivät nyt satu lunastamaan koko paskaa kun joku työtän/ääliö sunnuntai maanantai aamuna pistäny golffin kaikki muoviosat ja maalatut pinnat paskas terävällä esineellä, saa välittömästi kaaret rälläkkätuomion jos jää vielä itselle ja kohtuullinen korvaus tulossa, vois suunnitella niihin kaariin jopa 9 leiveitä 17 vanteita

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 26.8.2008 15:43

vieläkö juhilla on noi ysituumaiset dbveet tallessa?


DBV:t myyty, laitoin yv:tä tarkemmin

Kannikka
-
Viestit: 481
Liittynyt: 23.6.2005 12:47

ViestiKirjoittaja Kannikka » 30.8.2008 10:58

tuning :D tulehan miittiin näyttämään :)

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 15.10.2008 17:30

Peilit tuli tuossa vaihdeltua, paketista löytyi FK:n race-lookit. Eihän niistä mitään näe, mutta olkoot nyt kuitenkin. Päähänpistosta en maalauttanut korin väriin, vaan pistin perus mattamustaksi.

Karhunkielellä karhennus
Muovipohjuste pintaan
Paikoillaan
Paikoillaan2

elias123
-
Viestit: 4
Liittynyt: 1.4.2008 16:53

ViestiKirjoittaja elias123 » 5.11.2008 12:49

Voi mahoton ku on kommea! Oma golffi pussas s80 volvoa vähän ni voi olla että pitää ruveta enemmänkin peltihommiin =) tilaanko motonetistä vaan uudet kaaret taakse ja rälläkkä käteen ku vanhat ottanu mätää? Entinen omistaja painanu helmat ihan linttaan, voikohan niille tehä mitään ?

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 3.3.2009 17:47

Keskinit ei kiillä tehtaalta tullessaan, joten ne piti kiillottaa.

Feikkipultit aluksi irti, sitten suojaus ja Nitro Morssit pintaan. Alta löytyi yllättävän sileä pinta, verrattuna esimerkiksi DBV:hin joissa sorvijälki tuntui ja näkyi selvästi. Piti se kuitenkin hangata, tosin tällä kertaa vain p1000 ja p1200 vesipaperilla. Seuraavana kangaslaikka laulamaan ja myös "näkyvät" pinnat piti kiillottaa. Ja lopputulos:
Kuva 1.
Kuva 2.
Kuva 3.


Hieman jäi itikanv*tun kokoisia naarmuja, mutta eiköhän nekin tahnalla saada häipymään. Maalaustahan nuo vielä kaipaa.

Niin ja autohan seisoo tällä hetkellä
pukeilla, motti odottaa laakereita ja tiivisteitä. Niistä lisää kunhan saadaan osia tallille.

Stealth
-
Viestit: 9
Liittynyt: 3.3.2009 21:47
Viesti:

ViestiKirjoittaja Stealth » 3.3.2009 21:53

Tosi komeet jälkee!

Peilit olis voinu olla paremman näköset korinvärisenä, mut ei ne ollenkaan pahalt näytä noinkaan.

AaJee
-
Viestit: 1162
Liittynyt: 11.11.2004 13:29
Viesti:

ViestiKirjoittaja AaJee » 4.3.2009 2:42

Lähtikö koristepultit irti nätisti? Itse vois kynästellä reunat kiiltämään myös jos hyvin lähtevät.

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 4.3.2009 11:57

Lähtikö koristepultit irti nätisti? Itse vois kynästellä reunat kiiltämään myös jos hyvin lähtevät.


Ihan nätisti lähtivät, 8mm lenkillä nitkuttelin irti, jotkin olivat hieman paremmin kiinni että joutui hieman meisselillä kampeamaan. Mutta ehjänä lähti kaikki.

Tässä vielä feikkipultit irtaallaan. Kuva

golf 3 cc
-
Viestit: 319
Liittynyt: 16.3.2006 9:56

ViestiKirjoittaja golf 3 cc » 10.3.2009 6:35

komea on kyll' tulossa, iso peukku, tai sika oossom miten se täällä sanotaankaaan:D
itellä golffi on uinunu joulusta asti peiton alla rakentelun jatkamista odotellessa, ideoita on tullu ja osia halittu.
olu toinen raato laiteltavana http://forums.offipalsta.com/showthread.php?t=54180
niin ei ole kerenny vaggiin panostaa, jos sitä kuukauden kahden päästä pääsis rakentelee, joutunee itekin ehkä keskinit tilaa tosin 17 tuumasina, ei yksinkertaisesti löydy tohon hintaan nätimpiä vanteita

WEE-6
-
Viestit: 46
Liittynyt: 6.11.2008 14:37

ViestiKirjoittaja WEE-6 » 11.3.2009 0:04

Älyttömän komee geekolmonen, noi kaikki modit todellakin sopii, eikä näytä ollenkaan tehdyn oloselta :) varsinkin asento maanpintaan nähden sekä ysikuustoista vanteet+mukavasti venyneet renkaat näyttää mukavalta :) Onpas muuten hienot noi KT1 kiillotettuna! Ei taida ees olla kauhee homma sinänsä, kun alla on jo hyvä pinta. Itelle on tulossa kanssa KT1 tai KT4 9x16, tosin farkku-mondeoon (mk2). Täytyy laittaa kuvaa sitten kuhan saa ne alle, et miten istuu. Onhan sitäkin kyllä tiputettu 60/40, että alkaa ne jotenkin täyttämään kaaria :)

Toisaalta ois mukava jos oliskin joku VAGina vehjes, sais ees ruuvattavan alustan. Mut hyvin tolla GTS setilläkin tippu :)

puerco
-
Viestit: 1641
Liittynyt: 7.10.2003 17:21
Viesti:

ViestiKirjoittaja puerco » 11.3.2009 9:50

Varsin hieno projekti asiallisilla kuvilla. Hyvin oot modit valinnut.

Lehtilä
ffp jäsen
Viestit: 5032
Liittynyt: 17.7.2003 23:35

ViestiKirjoittaja Lehtilä » 11.3.2009 10:05

Nätti ja tyylikäs auto, mutta takalasin tarra vähän rikkoo kliiniä ulkoasua..

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 11.3.2009 15:49

Kiitoksia positiivisisesta palautteesta. Tarroja tosiaan on tulossa lisää, katsotaan sitten miten vanhojen käy :)

Jiivee-
-
Viestit: 13
Liittynyt: 7.8.2008 20:05

ViestiKirjoittaja Jiivee- » 12.3.2009 17:08

Oikeen Tyylikäs Golffi!. saman lookin etupuskureita alkaa jo löytymään muutamasta Golfista ja tarkotuksena on ollu tehhä ittelekki samanlainen :D kehtaakhan sitä tehhä ennään,ko niitä jo muutamilla on ? toisaalta saisin tuon tyylin puskuriin mukavan Lookin kun saan Coolerin näkösälle (1.9 Nokivasara).Tyylikästä Etupuskuria Clean Lookkiin on erittäin vaikea löytää!

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 22.3.2009 20:51

Myllyä niputettiin viikonloppuna, runkolaakerit olivatkin vaihdon tarpeessa, parista liuskasta oli pinta kunnolla kiillottunut.
Uutta osaa tulikin kaiken varalta vesipumppu, kaikki laakerit, männänrenkaat, ylä- ja alapään tiivistesarja ja nostajat.

Kansi kävi koneistamolla, jossa työstettiin kansitaso ja ajettiin istukat, sekä venttiilit.

Random kuva ilman kantta, vähemmän tuli noita kuvia otettua eri vaiheissa, johtuen säälistä kameraa kohtaan.

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 10.4.2009 10:09

Vanteet vaihtoi väriä: Kuva, pintaan tuli DuPontin akryyli mahdollisimman mattana.

Savut myös otettu, ilman suurempia vastoinkäymisiä. Eli hyvillä mielin amerikan- ja levikesiipilasikuitupäiville.

Timpe^^
-
Viestit: 262
Liittynyt: 22.6.2005 19:43

ViestiKirjoittaja Timpe^^ » 20.4.2009 11:05

vedettinkö vanteiden lippaan/kiillotettuihin kohtiin lakat päälle ?

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 21.4.2009 8:28

vedettinkö vanteiden lippaan/kiillotettuihin kohtiin lakat päälle ?


Ei vetäisty, kuitenkaan ei lakka tulisi pysymään.

Timpe^^
-
Viestit: 262
Liittynyt: 22.6.2005 19:43

ViestiKirjoittaja Timpe^^ » 21.4.2009 19:10

mietin vaan et kuinka nopeesti mahtaa alkaa alumiini tummummaan/hapettumaan ilman lakkaa. pitäis omille KT1 tehdä sama käsittely ku alkaa olemaan lippa ja ainakin vanteen kehä hirveessä kunnossa kiveniskujen jäljiltä..

Firecloud
-
Viestit: 153
Liittynyt: 3.4.2008 11:42

ViestiKirjoittaja Firecloud » 21.4.2009 19:27

Kyllähän se alkaa hapettuu, mut viikottainen hoito pitää sen lipan kunnos.

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 3.5.2009 19:16

Olipa sopiva keli ulkona ja vapun kunniaksi käsi pikkuisen sattui tärisemään, mutta otinpahan kuitenkin parit kuvat:

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Uutta ei muuten kuin sisäänajoa, päätevaimennin uudessa uskossa ja keskinit alla.

Bulz^
-
Viestit: 318
Liittynyt: 28.9.2005 17:41

ViestiKirjoittaja Bulz^ » 4.5.2009 2:07

on se hieno ;)

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 11.6.2009 16:47

Laina-spacerit tuli soviteltua taakse. Leveyttä löytyy 12mm, joten päästiin lopputulokseen et03, edessä vielä vakio et15.

Tässä vielä parit todisteet:
Taka
Etu
Koko äässi

Vielä takaa kierteistä sentti pois niin kelpaa lauantaina ryyppyautoksi kaliskruisingiin :)

Sebastian
-
Viestit: 8651
Liittynyt: 3.8.2003 15:43

ViestiKirjoittaja Sebastian » 11.6.2009 17:20

Onko VR6 vs. GTi itse kaarissa mitään eroa?
vai onko ainut ero se että VR:ssä leveämpi raideväli ja ihan samat lokarit kuin GTi:ssäkin?(ts.VR:ssä "vähemmän" tilaa kaarissa?)

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 11.6.2009 19:31

Samat lokarit on CL:stä VR:ään, eli ei kakkismeininkiä. Harmi sinänsä, moni ois päässy helpommalla :)

Juhi_
-
Viestit: 470
Liittynyt: 25.4.2005 18:11
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhi_ » 11.9.2009 19:43

Löyty käypäset vanteet koossa 8/10x16"

BBS

albanzo
-
Viestit: 3655
Liittynyt: 23.7.2003 10:54
Viesti:

ViestiKirjoittaja albanzo » 11.9.2009 22:54

Suits you sir!

nani
-
Viestit: 981
Liittynyt: 19.10.2006 16:28

ViestiKirjoittaja nani » 12.9.2009 0:22

mulle kans :) joko oot sovitellu kolffilaiseen?


Palaa sivulle “Projektiosasto”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 37 vierailijaa