Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,T4,yms)

Esittele oma ajoneuvosi

Valvoja: ffp jäsenet

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,T4,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 3.6.2009 0:51

Pikkulohko 1300 koneella varustettu vm.83 Jetta CL, joka on Papyrus Greenillä maalattu.

Auto on ollut suurimman osan elämästään vanhemman herrasmiehen ajokkina, joten elämänsä alkutaipaleella on huoltoja tehty suhteellisen tiheään. Ohjeiden mukaan 6kk välein, oli sitten kilsoja tullut tahi ei. Samalla myös pohjaan on vedelty ruosteenestoa joten kohtuu hyvässä pellissä on vieläkin pysynyt. Ostettaessani auton 07 siinä oli myös penkinpäälliset paikoillaan jotka ilmeisesti ovat uudesta asti olleet paikoillaan. Kilsoja ostettaessa ei kauheasti koriin ollut kerinnyt vielä tulemaan. Auto kuitenkin jäi talvella 07 seisomaan latoon, aika ei ollut tuolloin vielä kypsä sen osalta.

Ensimmäisessä kuvassa näkyvät penkinpäälliset vielä paikoillaan. 2007
KuvaKuva

Vuonna 2009 kesällä/ keväällä kaivoin auton taas ladosta ulkoilmaan. Ohjelmassa oli perus huolto osien vaihtoa koneeseen ja pientä maalausta ruostuneisiin osiin. Samalla myös nykäisin penkinpäälliset irti ja alta paljastui lähes täydellinen sisusta.
KuvaKuvaKuva
KuvaKuva

Peltivanteet ja vakio alusta joutuivat myös vaihdon kohteeksi 09 kesällä. Alle tuli perus säädettävää tolppaa ja 15" vannetta kaposilla nankangeilla. Ja heti alkoi näyttämään omaan silmään paremmalta. Mutta leimalle lähdettäessä jarruputki tuli tiensä päähän ja kiireet auton osalta loppuivat taas hetkeksi.
KuvaKuvaKuva

2010 kesällä työpaikan vaihduttua lähemmäs ja diisseli käyttiksen myynnin jälkeen tuli jetta taas mieleen. Kun työ matka jäisi 20km huitteille pävässä, voisi jetalla tuon surutta päästellä. Aloin laittelemaan autoa leima kuntoon. Mitään suurempia jippoja ei leimalle vaadittukaan, perus kehumiset kunnosta ja kovaa ajoa, tosin syksy häämötti jo lähellä.

Pieninä kosmeettisina päivityksinä tuona kesänä vaihtelin isot muovikaaret autoon ympäriinsä, kun takaa olivat ohuet muovikaaret ajan saatossa hukkuneet.

Talvi ajokkina tuo ei oikein häikäissyt niin pistin jälleen talveksi lepäilemään odottamaan vuotta 2011
KuvaKuvaKuva

2011 kesällä auto tuli taas ajoon. Tällä kertaa pävittelin sisustaan GTI:n ratin sekä mankan taakse löysin hopeisen taustalevyn. Myös nurkissa ollut lisämittaristo paketti löysi tiensä kabiiniin. Ulkopuolelle päivityksiin kuuluin harmaiden rispaantuneiden helmateippien vaihto uusiin mustiin. Korin muoviosat saivat myös kuumailmapuhallinta osakseen. Joten tässä kunnossa mentiin kesä loppuun.

KuvaKuva
KuvaKuva
Viimeksi muokannut matti.l, 12.6.2021 23:33. Yhteensä muokattu 9 kertaa.

Jak3
-
Viestit: 2766
Liittynyt: 16.8.2004 8:39

ViestiKirjoittaja Jak3 » 3.6.2009 17:47

Näpäkän näkönen pirssi, hyvän värinenkin :) Ei muutako kuntoon vain kaikinpuolin ja ruosteet kuriin.

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

ViestiKirjoittaja matti.l » 13.3.2012 23:54

2011 syksy

Kyseisen vuoden aikana tuli ostettua ok-talo ja tontillahan oli toki myös talli. Joten ensimmäistä kertaa sai auton otettua projektiksi talven ajaksi. Vaikka kyseessä onkin kylmä talli niin on se tyhjää parempi. Aina ennen kun oli joutunut kulkemaan vanhempien luokse katon alle laittamaan ja siellä ei autoa voinut pitkään seisottaa.

Syksyn aikana hommailin Jettaan uudet vanteet jotka oli tarkoitus pyöräyttää kesäksi alle. Eli 14x6 avukset löytyi foorumilta sopivasti. Maalasin myös ovenkahvojen kromit piiloon, kahva sopii tuolla tapaa omaan silmään paremmin kokonaisuuteen.
KuvaKuvaKuva Kuva

Kesä vanne kuvioita sotkemaan löysin kätköistäni Momon Vegat jotka muuten tulivat tuon jetan kontissa kun ostin sen. No pitihän niitäkin sitten alle koittaa.
Kuva Kuva

Eikä tilanne siitä helpottunut kun tuli heräte ostoksena 15" ostettua possu phonedialit. Jotka näillä näkymin ovat alle tulossa. Vahva aate oli että 15" ei alla enää näy, mutta näyttäisi ne alle tulevan. Et noissa on 23 luokkaa ja leveys 7" ja taakse tulee 25mm lätty ja eteen 15 joten ET:t ovat noilla 8 ja -2 luokkaa. Joten kohtuu ulos tulee.
Kuva Kuva
Kuva Kuva
Kuva

Konehuonetta aloin myös talven aikana hiukan siistimään. Valojen/flektin piuha sarjan siirsin konehuoneesta kulkemaan kuskin lokarin sisään. Akku siirtyy konttiin joten sen teline sekä muut ylimääräiset kiinnikkeet lähtivät konehuoneesta pois. Puolan siirsin sadevesikourun muovin alle. Sekä reitittelin muutenkin konehuoneen piuhoja paremmin ja syylärin päälle tein alumiinista pienen suojuksen.

Päävirtakaapeli sekä pissapojan säiliön vesiletkun reititys on noista operaatioista enää kesken.
KuvaKuva
KuvaKuvaKuva

Kaasarin vaihto tuli myös yhtenä päivityksenä talvelle. Satuin bongaamaan suht huokeasti 600 cbr:n kaasarit, jotka piti sitten lunastaa. Ja youtuben videoita tutkaillessa innostuin ähertämään noita jettaan kiinni.

Jako ei ihan osunut samoihin jetan imuaukkojen kanssa. Keskimmäiset onneksi olivat lähes samalla jaolla, mutta reunimmaisten kanssa joutui hiukan imusarjan teossa muokkaamaan jakoa.
uudet kaasarit:
Kuva

lähtötilanne:
Kuva
koe sovitusta:
KuvaKuva

Onneksi työkaverilta löytyy metallin työstövälineet kotoa, niin piirtelin imusarjasta kuvan ja nyt se on osin valmis. Tuosta kuvasta puuttuu vielä välipalikat joihin koneistetaan alipaine nipat jarrutehostajaa varten. Joten valmiissa imusarjassa on 3 x 10mm alumiini lattaa päällekäin.
Kuva

Saa nähdä saako tuota kaasari settiä tuossa mitenkään toimimaan, mutta saapahan ainakin harrastaa.

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

ViestiKirjoittaja matti.l » 29.3.2012 15:33

Imusarjan loput osat tulivat koneistuksesta, joten imusarja on nyt valmis. Osien väliin on tarkoitus pistää tasotiiviste/liimamassa. Alipaine letkut ja t-haarat täytyy vielä hommatta muuten on tuolta osin valmis.
Kuva


Kaasarin-Imusarjan väliin tilailin Samco sport silikoni letkua, kun tämä oli ainoita jossa mainittiin että kestää bensaa. Virtala racing oy:stä. Suoralla 38mm sisähalkaisijalla olevalla letkun pätkällä saa kaasarit imusarjaan kiinni.
Kuva


Polttoaine pumpuksi ostelin Motonetistä Hucon imevän pumpun, joka tulee konehuoneeseen. Virran aattelin haaroittaa puolalta releohjaukselle->pumpulle. Tietty tuohon ohjauspiuhaan pistän lisäksi on-off kytkimen.
Kuva


Bensanpaineen säätimeksi tilasin Filterkingin säätimen painemittarilla varustettuna. Lautamäki motorsportista
Kuva


Vanteisiin tuli tällä erää muoviset keskikupit. Pistetään myöhemmin alumiiniset, kunhan sopivasti ebayssa tulevat vastaan. Vanteet yritän ensikuun aikana kuskailla maalarille suihkittavaksi. Onkos jollakulla tiedossa possun puhelinten oikea värikoodi? Vai koitanko mallata keskikupin reunaa värikarttaan ja valita sitä kautta värin.
Kuva

Starttikaapeliin ostin sulakepesän ja 200A sulakkeen, saa nähdä piisaako tuo vai pitääkö ostaa 300A sulake tilalle. Sulakerasian syöttöön löytyi omista nurkista perus lasiputki kotelo johon pistelen 80A sulakkeen.
Kuva

Varaston kätköistä silmiin osui keinoeläimellä päällystetty GLI:n kojis. Joten sisustakin saa taas pientä lisä luksusta. Tuossa kojiksessa on myös puhaltimien suulakkeet värjätty valkoisella raidalla tehtaalla.
Kuva


Laajakaista lambda olisi seuraavana hankinta listalla. Vaihtoehdoiksi on nyt valikoitunut PLX DM-6 tai Innovate MTX-L. Onko suosituksia kumpi kannattaa tilata vai kenties löytyisikö mustaa hevosta?
Kuva vs.Kuva

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

ViestiKirjoittaja matti.l » 25.4.2012 9:02

Konehuonetta on tullut taas nakerreltua hissuksiin siistimpään kuntoon maalaten sekä putsaten. Joten nyt kaikki mustat sekä hopeat osat ovat tälle kesää värissä. Vielä vihreää maalia tuo konehuone kaipaa sekä muutamiin kohtiin sekä lisää hammasharja /tiskiharja /liuotin pesua likakohtiin. Ensi syksynä/talvenahan tuo on tarkoitus käydä tarkemmin läpi, kun kone on nostettuna paikoiltaan pois.

Myös imusarja, bensapumppu ja bensapaineen säädin on löytänyt tiensä konehuoneeseen. Kaasaritkin ovat koesovituksessa silikoniletkujen varassa. Bensaletkut on paikoillaan samoin kuin alipainelinjakin.

Kuva

Ilmanputsariksi valikoitui Pipercrossin suodatinsukka nimellä kulkeva torvien päälle asennettava suodatin.
Kuva


Etupuskurin vaihdoin pesurittomaan malliin. Täytyy koittaa kaivella ulkoilmaan tuo tämän viikon aikana niin pääsee toiselle puolelle myös tekemään hommia...
Kuva
Viimeksi muokannut matti.l, 25.4.2012 9:12. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

A Saari
-
Viestit: 483
Liittynyt: 28.7.2003 15:13

ViestiKirjoittaja A Saari » 25.4.2012 9:07

Asiallisen oloinen projekti, lopputulosta odotellessa!

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

ViestiKirjoittaja matti.l » 17.5.2012 21:51

Eteen tuli ostettua uudet kapeammat janmuutos kikkulat 15mm, saa campperia hiukan pienemmäksi. Noilla 25mm kalikoilla kun joutui vääntämään maksimiin että sopivat kaarien sisälle. Ja FK:n tuotokset tuli ostettua. Lyhyemmät renkaan pultit täytyy vielä hankkia.

Vanteet kävin kiikuttamassa maalarille, ne pitäisi ensi viikosta olla noudettavissa.

Bensapumpun releytyksen jälkeen sain ensimmäiset savutkin otettua moottorista tuolla kaasutin paketilla. Tyhjäkäynti oli erinomaista sekä täyskaasupuoli, mutta keskialueella on ongelmaa(käy liian paksulle), joten neulojen korkeus säätöä kaipailee. Imuäänet veti kyllä suupielet korviin, kun hiukan tuota kaasuttelin.

Josko tässä kohta puoliin pääsisi ajelemaankin. Leimalle alustaa onkin jo säädetty kohdilleen sekä renkaita laitettu alle.

Kuva

pipo_esa
-
Viestit: 1803
Liittynyt: 7.8.2003 8:24

ViestiKirjoittaja pipo_esa » 19.5.2012 1:58

Mulla olis vemsin laajakaista jos haluat testailla? Vai joko hommasit?

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

ViestiKirjoittaja matti.l » 22.6.2012 14:14

^Kyllä toi innovate tuli hommattua, kun epäilin sille tulevan vielä myöhemminkin käyttöä.

Ollut vaan taas talon kanssa niin paljon hommaa ettei ole päässyt kunnolla autoon keskittymään.

Mut Innovaten sisäyksikkö tuli keskikonsoliin iskettyä kiinni.
Kuva

Vanteet tuli maalarilta kotiin ja iskin testi mielessä alle(hiukka keulii ja takana ottaa kaareen kiinni, johon pitää hiukan tehdä tilaa).
Mut tuolla tapaa istuu alle 15x7 edessä ET8 ja takana ET-2. Korkeaksi joka tapauksessa noilla 15" edelleen jää, mut ehkä joskus sit sitä 14" alle.

KuvaKuvaKuvaKuva

nyt kun kesäloma tuossa enskuussa alkaa niin pääsee hiukan paremmin perehtymään kaasareiden säätöihin. Joten vielä ei leimaa ole papereissa.

Uus takapuskurikin odottelee tallissa asennusta, niin sitten on samaa sarjaa etupuskurin kanssa. Noissa tarvike puskureissa kun on hiukan erilainen tuo kromilista orkkiseen verrattuna.

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

ViestiKirjoittaja matti.l » 30.7.2012 23:49

Konehuone alkaa olemaan huohotuksen keräystä vaille valmis. Tietty peltisarjaahan tuo kovasti vielä kaveriksi huuta. Joten sellainen varmaankin pitää vielä kylkeen iskeä kiinni.
Kuva

Akulle tein telineen takapuskurin kiinnikkeeseen käyttäen apuna konehuoneesta napattuja osia ja lattarautaa. Samalla myös uusi tarvike takapuskuri vaihtui paikoilleen.

KuvaKuva

Taakse nakkasin hiukan lisää campperia että sain vanteet istumaan hiukan paremmin kaariin. Joten takana näyttää nyt tältä. Etupää pitää vielä hieroa kohdilleen.
KuvaKuva


Säädötkin tuli haettua kohtuu hyvin kohdilleen pihassa lambdan kanssa. Hiukan vaati neulan säätö jumppaa ja sorvari pyöräytti pääsuuttimia hiukan isommaksi. Vakio suutin kun oli 128, niin nykyinen pitäisi olla nyt lähellä 140.

Tänään kävin sitten hakemassa siirtolaput autoon tiellä kokeilua varten. Ja hyvinhän tuo tuntui toimivan. Seokset pysyivät hyvinä koko kaasu alueen läpi sekä vedätyksessä pienellä vaihteella sekä suurella.

Ainoastaan ehkä ihan hiukan paksulle menoa oli havaittavissa 1000-2000rpm alueella, joten ilmaruuvin säätöä pitää hiukan ehkä vielä harrastaa.

Jokatapauksessa kaasareiden vaihto vaikutti auton luonteeseen piristävästi. Ennen kone hyytyi 3500-4000 kohdille ja ny tuolla uudella setillä jaksaa kirmata iloisesti 6000. Lisäksi koneen imuäänet muuttuivat mukavammiksi, joten kaikin puolin kaasarin päivitys onnistui.

Ehkä nokan vaihto g40 nokkaan ja peltisarjan asennus sekä kannen kairaus voisi olla seuraava viritys toimenpide, mutta aika näyttää.

Jussi.S
-
Viestit: 178
Liittynyt: 6.9.2006 18:28

ViestiKirjoittaja Jussi.S » 2.8.2012 22:23

Asiallinen laite asiallisesti laitettuna. Kaasareista erityisesti plussaa. Kaavailit tuplia omaankin jettaan aikanaan mutta ruisku kuitenkin vei voiton.

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

ViestiKirjoittaja matti.l » 22.8.2012 17:37

Watercooled VWeekend:ssä tuli härmälässä viikonloppuna poikettua Jetalla ja mk1 luokassa tulikin pokaali kotiin tuomisiksi mukaan. Kiitokset vielä siitä. Mukavan letkeä tapahtuma kaikin puolin.

Kaasarit pelasi reissun hyvin ja oli oikein mukava ajaa matkaa autolla. Mutta virranjakaja alkoi loppumatkasta täyttymään öljystä, niin pientä pätkimistä oli pienillä kierroksilla havaittavissa. Täytynee stefa uusia ensi kesälle virranjakajan akselille, niin pääsisi tuostakin ongelmasta eroon.

Taakse tarvisi 20mm jaonmuutos kalikat 25mm sijaan, niin pääsisi hiukan vielä alemmas ja samalla sais hiukan leveämpää rengasta pistettyä alle.

Mutta tuossa pari fotoa nyky kunnosta.

Kuva
KuvaKuvaKuva
(Klikkaamalla isoksi)
Viimeksi muokannut matti.l, 4.7.2017 23:25. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

ViestiKirjoittaja matti.l » 24.7.2013 9:50

Viime talvena ei Jettaa kohtaan löytynyt innostusta(aika meni mp:tä rakentaessa). Lähinnä pikku fiksiä siihen tuli tehtyä että sai helposti leimasta läpi.

Ja tänä kesänä onkin tullut vain ajeltua ja mukavaa on ollut. Sisämelu alkaa vain pidemmissä matkoissa ahdistamaan joka osin johtuu 5 vaihteen puuteesta. Kierrokset kun on matka ajossa n. 4000rpm.

Haaveissa onkin ollut että siirtyisi 16v 1.6/1.4 koneeseen ja pitäisi jopa ensi alkuun vakio ruiskunkin paikoillaan. Vakaajat ja jarruhilut ko. swappiin löytyisikin. Lisäksi pientä äänieristystä koppiin niin voisi pitempää matkaakin veivata.

Pari fotoa tältä kesältä.
KuvaKuvaKuva

Ja pistetään nyt tuosta käyttiksestäkin kuva esiin ja hiukka tietoa. Perus TDi Leon, halpacoileila ja 18" kopio vanteilla.
Kuva
Viimeksi muokannut matti.l, 28.3.2014 12:05. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

ffakke
-
Viestit: 198
Liittynyt: 27.10.2007 13:48

ViestiKirjoittaja ffakke » 24.7.2013 22:28

Isot propsit jetasta! Aivan törkeen hieno =)

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

ViestiKirjoittaja matti.l » 18.8.2013 18:48

Seatti vaihtui uuteen käyttikseen. (alustaa ja etulippaa huutaa kovasti)
KuvaKuva


Ja pistetään nyt tuosta viime talven/ nyt tulevan talven mopo prokkiksestakin yksi kuva tännekin esille.

Kuva

Tälläisestä lähdetty liikkeelle...
Kuva
Viimeksi muokannut matti.l, 4.7.2017 23:28. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

Jonde
-
Viestit: 2085
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 18.8.2013 20:08

Onpas harvinaisen värinen mk3. Onko toi LB5T vai LB6U

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

ViestiKirjoittaja matti.l » 18.8.2013 20:36

Eipä ollut värikoodia enää autossa kiinni, mutta suurella todennäköisyydellä tuo on LB5T -steel blue-

Ja pistetään nyt tuosta käyttis diisseli pasuunastakin kuva esille
Kuva
-hiukka piristetty 1.9TDi 4motion
-Kw:n var1 alusta
-18" A8 vanteet
-sportti sisusta
Viimeksi muokannut matti.l, 28.3.2014 12:07. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

ViestiKirjoittaja matti.l » 11.2.2014 12:37

Pientä päivitystä.

Jettaan olisi tarkoitus näistä hiluista kasata etupäähän jotain kivaa.
Kuva
Tosin mikään hoppu asennuksilla ei ole. Mutta sen verran on edennyt, että pussin kiinnikkeet ja tuon mk4 yläpään kumin kiinnitys kamat ovat sorvarilla työnalla. Mutta kovasti vielä puuttuu ilmalinjasta osia(lue kompura, mittarit ja venttiilit). Vanteet yms. pysynee ensivuoden samana. Ainoastaan takajaonmuutos speisseristä pitäisi nipistää 5mm pois niin takapäällekin löytyisi lisää liikeratoja. Nykyisellään nappaa kaariin kiinni kohtuu aikaisessa vaiheessa.

Cabrioon tilailin säädettävän alustasarjan. Kippo vaatii myös keväästä uuden iikkunan asennuksen ennen kuin ajoon voi ottaa(kimposi rekasta iso kivi tai metalli hilu ikkunaan niin meni aika huolella paskaksi)Ko. syystä jäi myös talveksi seisomaan talliin. Joten nyt saa sit tummalla yläosalla olevan mallin siihen kiinni keväästä.

Talviautona palveli alkuvuoden 1.8T pasuuna, jonka fiksailin tallista vihdoin nippuun parin vuoden seisomisen jälkeen.
Kuva
Passatti vaihtui viime viikolla ameriikan 4x4 legendaan, luulisi tuolla loskakeleistä selviävän.
KuvaKuva
Pientä korotus hilua tuohon pitäisi tilata ja vähän rengasta vaihtaa, niin kelpaa päästellä.
Viimeksi muokannut matti.l, 28.3.2014 12:21. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

roster
-
Viestit: 29
Liittynyt: 17.10.2008 15:46

ViestiKirjoittaja roster » 12.2.2014 10:55

Hieno mopo! Tuleekos tosta nyt sitte sellanen kahviraaseri? :)

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

ViestiKirjoittaja matti.l » 28.3.2014 11:54

Cabrion alustan vaihdoin hiukan matalampaan versioon ja "CL" lipan kiinnittelin puskuriin. Samalla myös välikelin pyörät löysivät tiensä auton alle.

Kuva

Nyt onkin mietinnässä pitäisikö helma maalata plastidipillä mustaksi vai olisiko parempi jos etulipan maalaisi sinisellä ja samalla myös kylkilistat suihkisi siniseksi.

Kirkkaat takavalot ja kylkivilkut nyt ainakin on vaihto listalla, kuten 6n2:n ratti, sekä takaikkunan kiinnitys.
Viimeksi muokannut matti.l, 4.7.2017 23:29. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

ShuFFel
-
Viestit: 230
Liittynyt: 13.7.2011 18:42

ViestiKirjoittaja ShuFFel » 28.3.2014 13:12

Taai sitte kylkilistat ja puskureitten yläosat mustalla ja lippa ja helmat mustalla. Tai kaikki korinväriin. Tommonen voisko olla siisti kesäauto 8-)

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

ViestiKirjoittaja matti.l » 31.3.2014 19:11

Jettaan tuli etuilmapussien kiinnikkeet sekä mk4:n golffin yläpäänlaakerille sopiva kuppi viimein valmiiksi. Saapa nähdä kuinka hyvin paperille tehdyt suunnitelmat lopulta toimivat käytännössä. Täytyy kokeilla josko tällä viikolla olisi aikaa asennelle paikoilleen ja tehdä muut tarvittavat muutokset jotta auton saisi keulasta kunnolla kenttään.
KuvaKuva

J`ni
-
Viestit: 506
Liittynyt: 24.7.2008 18:13

ViestiKirjoittaja J`ni » 1.4.2014 10:56

Hyvältä vaikuttaa. :)

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

ViestiKirjoittaja matti.l » 21.4.2014 21:32

Maskin dippailin mustaksi ja possut pyöräytin alle uusilla kumeilla. Tällä kertaa en ihan naru kumeja tuohon halunnut joten 205/45 ja 185/50 napsahtivat alle. Pari keskimerkkiä vain uupuu vanteista :(
Kuva

Nyt kerkineekin hiukka enemmän taas panostamaan Jediin ja mopoon. Jettaan onkin ilmalinjojen kierreliittimiä sekä sähkövenoja tilattuna kiinasta. Joten niitä pääsee jossain vaiheessa askartelemaan kiinni.

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

ViestiKirjoittaja matti.l » 2.6.2014 20:38

Kuva
Hiukka parempi kuva possuilla.

Jettaan on alusta hilppeita lisääntynyt talliin. Kesälomalla ois tarkoitus etupää pistää liikkuun ylös alas.

Mopokin alkaa olemaan taas yhdessä kasassa, vietettyään talven muovilaatikoissa.
Viimeksi muokannut matti.l, 4.7.2017 23:35. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

ViestiKirjoittaja matti.l » 6.8.2015 19:24

Tänä kesänä ajeltiin tällä luukilla

Kuva
Kuva
Kuva

Eli hiukan harrasteltiin ja askartelin GTi:n kylkilistat sekä muovikaaret lokareihin. Samalla täytyi maalata puskurien ylä/alaosat sekä helmat mustaksi. Etulippa päivittyi myös Riegerin valmistamaksi ja ratti vaihtui Polo 6n2:n rattiin.

Jetassa on ilmajouset asenneltuna etupäähän ja odottaa seuraava inspiraation hetkeä että letkut tulisi vedettyä hiukan siistimmin kuin nyt ovat.

-Hege-
-
Viestit: 147
Liittynyt: 29.3.2010 13:13

ViestiKirjoittaja -Hege- » 7.8.2015 15:28

Minkä alustan laitoit cabrioon ?

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

ViestiKirjoittaja matti.l » 9.8.2015 21:38

Jommin alusta sinne muistaakseni eksyi.

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Mk1 Jetta +Mk3 cabrio + käyttiksiä

ViestiKirjoittaja matti.l » 23.7.2016 23:29

Phonedialien jälkeen viime vuonna tuli loppukesäksi vielä stilauton racing linet 16x7.5
Kuva

Jotka keväällä vaihtuivat näihin Oz:n 17x7 vanteisiin
Kuva

Oz:t eivät omaan silmään autoon sopineet niin pistin ne kiertoon ja pyöräytin alle Borbet-T 16x9 et15 vanteet. Taakse täytyy hiukan jäykempää jousta saada kun tuntuu raapivan isommissan montuissa lokarin etulaitaan kiinni.
Kuva
Kuva
Kuva

Kojis swappi tuli tosiaan tehtyä kesän alkupuolella Mk4 golfista mittaristoineen päivineen avoon. Piristi kummasti sisustaa. Kuvassa vielä hiukan kesken.
Kuva

Lisäksi tälläinen vm.87 pikkulasi 16v kakkis tuli haalittua kokoelmiin. Tullut L94E(oak green)värillä tehtaalta kera ohjaustehostuksen sekä kattoluukun ja on jopa alkuperäinen suomiauto. Tätä ois tarkoitus pikku hiljaa ehostella alkuperäis kuntoon, vaalea vihreä pois ja suht. tehtaalta tulleen näköiseksi ois tarkoitus palauttaa. Jonkin verran osia tuohon on tullutkin jo haalittua.
Kuva
Konehuone ostaessa
Kuva
Konehuone nyt
Kuva

Passattiin hommasin ATB:n A25 vanteet ja siirsin A8:t talvivanteiksi
KuvaKuva

Jettassa on edessä pussit asennettuna ja odotteleekin nykyään tekniikan vaihtoa sekä takapusseja.
Kuva
Viimeksi muokannut matti.l, 4.7.2017 23:45. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

AnttiL
-
Viestit: 398
Liittynyt: 23.7.2003 10:56

Re: Mk1 Jetta + Mk2 golf 16v + Mk3 cabrio + käyttiksiä

ViestiKirjoittaja AnttiL » 24.7.2016 9:04

Hienoa harrastamista. Iso peukku.

J`ni
-
Viestit: 506
Liittynyt: 24.7.2008 18:13

Re: Mk1 Jetta + Mk2 golf 16v + Mk3 cabrio + käyttiksiä

ViestiKirjoittaja J`ni » 24.7.2016 10:58

Komia on kokoelma! Eikö nuo avon vanteet kaipaisi vähän ainakin kapeampaa kumia vai onko malli vaan noin "pulla", minkä kokoiset renkaat niille nyt on pyöräytetty?

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Mk1 Jetta + Mk2 golf 16v + Mk3 cabrio + käyttiksiä

ViestiKirjoittaja matti.l » 24.7.2016 12:04

Kiits, kai tämä joku sairaus on kun yli kymmenen volkkaria jo löytyy :D

Eikö pulla olekaan pop ;)

Mut kyllähän niissä toki voisi matalampikin kumi olla, mutta menköön nyt noilla 205/45 kummeilla. Pysyy vähän korkeampanakin noin, helmat kun laappii muuten joka paikkaan kiinni

Jak3
-
Viestit: 2766
Liittynyt: 16.8.2004 8:39

Re: Mk1 Jetta + Mk2 golf 16v + Mk3 cabrio + käyttiksiä

ViestiKirjoittaja Jak3 » 25.7.2016 19:44

Just hyvä tuo avon ysäri lookki nyt, nimeomaan kumeja myöten kun johan ne narut on nähty :) korkeintaan 40-profiilisena nuo 205:t itse laittasin. On tosiaan harvinaisen tympeä tuo mk3 avo ajaa matalana noiden matalien helmojen takia.

Mikäs pannu jettaan tulossa?

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Mk1 Jetta + Mk2 golf 16v + Mk3 cabrio + käyttiksiä

ViestiKirjoittaja matti.l » 26.7.2016 9:36

Jettaan tulee mk3 golfista pikkulohko mylly luultavasti vakio ruiskulla.

A Saari
-
Viestit: 483
Liittynyt: 28.7.2003 15:13

Re: Mk1 Jetta + Mk2 golf 16v + Mk3 cabrio + käyttiksiä

ViestiKirjoittaja A Saari » 31.8.2016 8:52

Aijjai, Phonedialit passaa kyllä kun nenä päähän tuohon Jettaan!

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Mk1 Jetta + Mk2 golf 16v + Mk3 cabrio + käyttiksiä

ViestiKirjoittaja matti.l » 27.5.2017 14:05

Avon vanteet vaihtoi väriä ja tämä kesä mennään se mitä mennään tässä luukissa
Kuva

Jettaan löytyi sopivasti takapussit
Kuva

16v golfia olen hiljalleen purkanut talliin ja tarkoitus olisi kesällä sen pohja raaputella massoista pois ja korjata löytyvät ruosteet.
Kuva

Ja ettei liian vähän olisi projekteja niin kun halvalla sai niin pari kakkosta muutti asumaan mun luo.Punainen tulee alkukesästä työn alle ja nakkailen nurkista ylijäämä osat siihen kiinni. Vihreä on siinä mielessä mielenkiintoinen että tehtaalta tullut automaatilla,1.6 sekä gti sisustalla, ratilla ja takavaloilla, mutta muuten on ihan perus C malli. Tämän sielun elämään perehdyn tuon punaisen jälkeen.Kuva
Viimeksi muokannut matti.l, 4.7.2017 23:07. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Mk1 Jetta + Mk2 golf 16v + Mk3 cabrio + käyttiksiä

ViestiKirjoittaja matti.l » 24.6.2017 23:24

Kuva
Viimenen kuva avosta sillä vähän yllättäin avon ja mun matka päättyi shellille. (Ehkä joskus vielä ammeen aikakin taas koittaa) Ja vaihdossa mukaan tarttui SLC Corrado.
Kuva
Kyseessä siis on Jenkki VR6 vuodelta 92. Nahka sisustalla ja ilmastoinnilla. Tuotu 93 vuonna suomeen joten olisikohan muuttoautona suomeen matkustanut yksilö. 25 vuotias kippo kun on kyseessä niin kaikkea pientä fiksailtavaahan tuossa on, joka suuremmalti osin jo ostaessa tulikin selville.

Ostaessa autossa oli 16v corradon mittaristo sillä alkuperäinen oli ilmeisesti hajonnut. Jonka takia kerrosluku mittari ei toiminut ollenkaan vaan näytti mitä sattui. Hiukan foorumeita lueskellen päädyin tilaamaan passatin vr6 mittariston nettivaraosasta, kun sopivaa corradon mittaristoa ei löytynyt. Kiinni ja kierrosluku ongelma oli poissa. Ainoastaan MFA:n kulutus mittari ei toimi, kun vuonna 92 tieto on tullut alipaineella ja näissä uudemmissa tieto tulee jo boxilta, eikä vanhasta boxista sitä tietoa tule. Vielä täytyy talven aikana siirtää tuosta corradon mittaristosta taustat ja neulat tuohon passatin mittariin niin saan säilytettyä nuo punaiset neulat ja corrado tekstin mittaristossa.
Kuva

Kattoverhoilu oli irronnut liimauksistaan ja muutenkin sisältä matalasta autosta tuli näin vielä matalampi, kun kattoverhoilu viisti päätä. Joten nappasin kaikki pilari verhoilut irti ja nappasin katon alas ja päällystin sen mustalla keinonahkalla. Eipä roiku enää. Tummennukset saivat myös samalla lähteä Corradon takasivulaseista, jotenkin tuo jätesäkki luukki ei tuohon sopinut.

Repsikan oven kahvasta oli myös kaikki avausmekanismit murtuneet aikojen saatossa eikä kahva tehnyt mitään. Joten matka suuntasi motonettiin josta hain 35i passatin kahvan jonka pienellä avaus mekanismin muutoksella sai toimimaan Corradossa. Tulevaisuudessa tulen varmaankin hankkimaan Corradon kahvaan korjaus sarjan ja palautan alkuperäisen kahvan paikoilleen, sillä Passatin kahvassa on pientä asettumis ongelmaa. Mutta tuo välttänee ensi hätään.

Ongelmia vielä jäi kuskin ikkunaan josta joku on poistanut koko ikkunansähkömoottorin ja korvannut sen uretaani levyn palasella. Ebaystä löytynee apu tähän vaivaan. Myös pakoputki pitää siirtää kylkuputki luukista takaisin alkuperäiselle paikalle taakse. Lisäksi ilmastointi ei tunnu tuuppaavan kylmää ja täyttö tuohon vanhan ajan litkuja käyttävään laitteeseen maksaa hiukan enemmän niin taidan pysyä hetken ilman kylmälaitteistoa. Automaattivöistä vain repsikan vyö toimii, tosin pienen selvittelyn tuloksena epäilen että toisenpään rajakytkin on vain hapettunut. Sain meinaan pienellä roplailulla sen toimimaan muutaman kerran. Lisäksi perus vr6 huolto jakopää jne ja korin fiksailu sekä vanteiden vaihtoa. Mutta mukava tuolla on päristellä

Sitten mk2 maailmaan. Punainen golfi sai hiukan rakkautta keulaan kun väkersin siihen tuollaiset hellan tarrat lisävaloumpioiden päälle.Kuva
Ja taakse kaivoin tallin perältä heijastinpanelin luukkua koristamaan
Kuva
Vanteiksi nappasin sopivaa autoa odottaneet EtaBeta lucy 4b:t
Kuva
Leimallakin tuon käytin ja leima setä tuumasi että etujarrut täytyy herkistellä niin sitten saa taas ajaa vuoden 18 syksyyn asti.
Viimeksi muokannut matti.l, 4.7.2017 23:14. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Demon
-
Viestit: 1393
Liittynyt: 10.12.2004 12:40

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja Demon » 25.6.2017 15:52

Aika kiva kulta noissa avon vanteissa. Onko mikä väri vai ite sekoitettu? :)


Sent from my iPad using Tapatalk Pro

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 4.7.2017 22:59

Punainen Mk2 golfi lähti maailmalle heti kun mainitsin että saattaisi olla kaupan. Maskilipan siihen kerkisin vielä kiinnittämään ennen lähtöä.
Kuva
Vanteet ei mennyt kaupan mukana joten ne taitanevat siirtyä tuo seuraavan vihreän projekti kakkosen alle.
Kuva
Toki lähes vahingossa tuli ostettua myös yksi punainen 1.3i manhattan kakkis nurkkiin, kun tutulla sellainen oli seisomaan jäänyt.

Corradoon löytyi vakio ruori nettivaraosan syövereistä
Kuva
Ja vanteet päivittyivät Borbet T:hen 17x8 et30 ja 17x9,5 et35 koossa.
KuvaKuva
Takavanteiden kanssa saa hiukan jumpata että ne saa sopivasti pyörimään alla ilman kosketuksia tolppaan, taka-akseliin tai kaariin. Kuvan oton jälkeen nappasin vanteet autoon ja kävin vaihtamassa niille hiukan matalempaa kumia. Kun noilla ei ollut toivoakaan että takapää ois pyörinyt ilman osumia.

Demon kirjoitti:Aika kiva kulta noissa avon vanteissa. Onko mikä väri vai ite sekoitettu? :)
Joku ihan perus paukku maali vain.

Demon
-
Viestit: 1393
Liittynyt: 10.12.2004 12:40

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja Demon » 5.7.2017 9:11

Näytti vaan sen verta hyvältä :D

Taisin itekkin katella noita corroon tulleita borbetteja :)


Sent from my iPhone using Tapatalk Pro

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 5.7.2017 21:17

Demon kirjoitti:Taisin itekkin katella noita corroon tulleita borbetteja :)

Jeps, nuo oli kohtuu edukkaat eikä oikein ollut edes sopivaa muuta tarjontaa 17" 5x100 vanteissa.

Pari kuvaa noilla 215/40 kumeilla
Kuva
Kuva

Jettaan tuli uusi kone (AEE)läpikäytyä talven aikana ja uusi imusarja teetettyä mp:n kaasareille. Jospa tuohon koneeseen nyt hommais sen peltisarjankin vihdoin. Virranjakajaksi vaihtelin 1.3 kakkisen jakajan jonka kanssa pääsee sähköjen kanssa huomattavasti helpommin kuin alkuperäisen kanssa. Ehkä tuokin jossain vaiheessa tätä vuotta löytää vihdoin tiensä konehuoneeseen.

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 8.7.2017 22:53

Corradossa jää kovin vähäiselle tuo takavanteen sisäpuolen tila, mutta millihän piisaa
Kuva
Kuva
Tori.fi löytö kotiutui ja tallin hyllystä nappasin yksinäisen kamein vaihdekepin nupit tuuninki nupin tilalle. Ne autoon kiinni ja maisema näytti tältä.
Kuva
Kuskin sähköikkuna ei toiminut, joten päädyin tilaamaan ebaystä käytetyn ikkuna hissin. Vanhasta kun oli vaijeri mennyt poikki ja ikkuna oli tuettu uretaani levyllä yläasentoon.

V Marjamäki
-
Viestit: 256
Liittynyt: 23.7.2003 8:14

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja V Marjamäki » 9.7.2017 11:58

Kuva kymmenen vuoden takaa.
Aikalailla tuota on keritty raiskaamaan tuolla välillä.

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 6.11.2017 8:55

Jotain pientä muutosta tuli vielä ennen kuin laitoin talviunille. Helman lommo suoristeltiin, eteen löytyi lippa, vanteet vaihtoi väriä ja pakoputken ulostulo siirtyi kyljestä takaisin omalle paikalleen taakse.

Kuva
Kuva

Keväällä täytyy vaihdella kummankin puolen tukivarsien puslat jämäkämpiin ja viedä laite kulmien suuntaukseen. Nyt tuo vetelee ja alustassa joku kolisee kun rivakasti kiihdyttää/ jarruttaa. Luultavasti joku pusla on antautumassa.

Konepellin maalaus ja ilmastoinnin korjaus on pyörinyt myös mielessä.

Jettaan olisi tarkoitus tipautella uusi rempattu kone ja 5v laatikko.

16v kakkiksen purkua täytyisi jatkaa ja kaataa koko laitos kyljelleen talliin pohjan massojen poistoa varten. Jotta sen jälkeen pääsisi hiekkapuhaltamaan pohjan.

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 13.2.2018 0:24

Raudassa on raha turvassa joku joskus sano. Joten pitäähän niitä autoja nurkkin siitten haalia. :D

Isä oli keksinyt mielenkiintoisen synttäri lahjan tänä vuonna mulle. Osti näet 87 vuoden syncro pakun mulle. Koneena toimii väkivahva 1.9 bensa jolla on 204tkm ajettu. Edellinen omistaja väitti että kone olisi joskus avattu ja fiksailtu samoin kuin helmojen ja kaarien pellitkin. Auto on alunperin hankittu Posti-Tele yhtiölle uutena ja nyt viimeiset 5 vuotta tuo on odottanut että joku auton pelastaisi. Sillä autoon oli jumittunut pakki päälle eikä omistaja ollut tuota korjannut. Täytyypä selvitellä seuraavaksi onko laatikko kaput vai pelkkä siirtokoneisto.
Kuva
Kuva

Corradoon tuli vielä ennen talvilevolle laittoa vaihdettua etuvalot enkelin silmistä perus lyhtyihin jotka toki piti samalla kun pöydällä olivat joey modata.
co3.jpg
co3.jpg (490.19 KiB) Katsottu 52505 kertaa
co1.jpg
co1.jpg (647.28 KiB) Katsottu 52505 kertaa
co2.jpg
co2.jpg (789.2 KiB) Katsottu 52505 kertaa

Tämän jälkeen odottikin talviasumukseen siirtyminen
co4.jpg
co4.jpg (687.27 KiB) Katsottu 52505 kertaa


16V projektiin on lähinnä tullut haalittua erilaisia puuttuvia/ mielenkiintoisia osia kun jotain on vastaan tullut. Jotta kasaus vaiheessa olisi tarpeeksi osia mistä valita.
golf11.jpg
golf11.jpg (545.54 KiB) Katsottu 52505 kertaa

(toinen kierros ovipahveja, ehjiä verhoilukankaita, foha keskikonsoli, kromattu imusarja, uudehko virranjakaja, gti kylkilista&merkit, kajarit paikat etuoviin, takavaloja ym.)

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 13.2.2018 0:35

Tuosta 1.6 vihreästä automaatti golfista tehtiin pojan(7v) ja minun yhteinen projekti. Auto lähti syksyllä pienellä jumpalla käyntiin ja saatiin siirrettyä sekin talvilevolle latoon.
20171206_140359.jpg
20171206_140359.jpg (958.97 KiB) Katsottu 52500 kertaa

Ja jotain pientä on siihenkin tässä talven aikana tarttunut
gol1.jpg
gol1.jpg (15.54 KiB) Katsottu 52500 kertaa

Vanteiksi suunniteltiin näitä mk3 avonkin alla pyörieitä 16"
20150919_135300.jpg
20150919_135300.jpg (61.41 KiB) Katsottu 52500 kertaa

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 13.2.2018 21:56

Tölkin vaihdelaatikko jumi oli vain siirtäjä vika joten auton hinaaminen muuttui huomattavasti helpommaksi kun pakki saatiin pois päältä. Vaihdelaatikon kyljestä kun hiukan käänsi vaihde vivustoa niin lukko katosi.

Pihassa olikin hiukan aikaa tutkia mitä tuli saatua lahjaksi. Pohjaltaan auto vaikutti perin hyvältä noinkin pitkään seisseeksi. Alustan osia oli myös vaihdeltu ajan saatossa uusiin joten autosta on tunnuttu pidetyn jollain tapaa huolta ennen seisontaa. Osiltaan laite on myös kohtuu täydellinen

Ja pakkohan oli koittaa että saisiko tuon käyntiin kun kaikki perus tarkistelut oli tehty ja uutta bensaa lisätty tankkii auto hörähti käymään varsin mukavasti tyhjäkäyntiä. Toki kaasuun vastaavuus puuttui ja muutenkin liikkuminen oli lähes mahdotonta kaasun painamisesta johtumisen hyytymisen vuoksi. Pienellä kaasun pumppailulla auton sai kuitenkin siirrettyä lopputalven säilytys paikkaan. Keväällä olisi tarkoitus huoltaa sytkä ja kaasari jospa noilla tokenisi tuo käynti. Myös vaihdevivuston nivelet kaipaavat uusintaa joten sillekin puolelle pitää pientä päivitystä tehdä. Ja jarrut toki käydä läpi.
20180213_164204.jpg
20180213_164204.jpg (1.12 MiB) Katsottu 52400 kertaa
20180213_164110.jpg
20180213_164110.jpg (957.03 KiB) Katsottu 52400 kertaa

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 4.3.2018 11:44

Näin pakkaskelillä on mukava haalia lisää aarteita talliin
Hellan takaspoikka
20180225_195649.jpg
20180225_195649.jpg (477.61 KiB) Katsottu 51915 kertaa

Votex ratti
20180226_154855.jpg
20180226_154855.jpg (315.06 KiB) Katsottu 51915 kertaa

Sacex, Rallye, Kamei ja Votex maski
20180227_225824.jpg
20180227_225824.jpg (336.87 KiB) Katsottu 51915 kertaa

Ja Corradoon alkuperäinen suodatin kotelo vapaavirtaus suodattimen tilalle.
20180225_195945.jpg
20180225_195945.jpg (581.13 KiB) Katsottu 51915 kertaa

Myös kuvan mukaiset Votex isot puskurit löysivät tiensä talliin
votex.jpg
votex.jpg (586.73 KiB) Katsottu 51915 kertaa


Tuli myös selviteltyä että tuo automaatti golfi on värikoodilla L217 eli Poliisi vihreä. Ilmeisesti saksan poliisin ex auto kun sieltä tuo on uitettu. Siinä mielessä mielenkiintoinen väri että löytyy jopa RAL värikartasta numerolla 6009
Viimeksi muokannut matti.l, 4.3.2018 11:47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 4.3.2018 11:45

Myös Fohan kokonainen korisarja löytyi(puskurit,kaaret,helmat ja takaspoikka) joten taidan asentaa sen tähän kyseiseen ex poliisiin. Sarja on pikkupuskureihin kiinnitettävä kitti joka muuntaa puskurit hiukan isopuskurin suuntaan. Muutaman mainoskuvan onnistuin jopa löytämään ko. sarjasta.
Liitteet
12670088_1358063087552850_3738054407139518641_n.jpg
12670088_1358063087552850_3738054407139518641_n.jpg (102.03 KiB) Katsottu 51914 kertaa
12670871_1358062714219554_1616930881251868569_n.jpg
12670871_1358062714219554_1616930881251868569_n.jpg (28.27 KiB) Katsottu 51914 kertaa
11225442_1358063024219523_3047967434254416761_n.jpg
11225442_1358063024219523_3047967434254416761_n.jpg (126.54 KiB) Katsottu 51914 kertaa
12661865_1358062810886211_685687298457490899_n.jpg
12661865_1358062810886211_685687298457490899_n.jpg (48.99 KiB) Katsottu 51914 kertaa

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 11.5.2018 14:14

Corradon vanteet sai uutta väriä päällensä ja ebayn maailmasta tuli ostettua väriin sopivat kylki tarrat kulkineeseen.
Liitteet
20180510_204307.jpg
20180510_204307.jpg (1.48 MiB) Katsottu 50424 kertaa

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 14.10.2018 21:01

Corrado sai loppukesästä oem maskin keulaansa. Ja tuuninki maski pääsi tallin seinää koristamaan.
c1.jpg
c1.jpg (3.45 MiB) Katsottu 47800 kertaa

Pääsiassa Corrolla tuli vain lähinnä ajeltua kesällä ja suuremmat fiksailut jäivät. Renkaat totesin turhan leveiksi takana joten ensikaudelle tulee hiukan kapeampaa vannetta alle. Jos sitten vaikka olisi mukavampi kanttailla ilman rahinoita menemään.
c2.jpg
c2.jpg (734.31 KiB) Katsottu 47800 kertaa

Uudet kilvet täytyi myös tilailla vanhojen kulahtaneiden tilalle
c3.jpg
c3.jpg (1.33 MiB) Katsottu 47800 kertaa

Lisäksi löysin ruosteettomat etulokarit varastoon odottelemaan Corradon ylimaalausta, sen verran monesta paikasta kaipaa kori fiksausta että ylimaalaus olisi paras vaihtoehto

Demon
-
Viestit: 1393
Liittynyt: 10.12.2004 12:40

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja Demon » 14.10.2018 21:03

Mihis jatkosijoitukseen vanhat vanteet menee? :)


Sent from my iPhone using Tapatalk Pro

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 14.10.2018 21:06

87 16v projektista lähinnä purin vain lisää osia sisältä pois tulevan maalauksen alta.
g1.jpg
g1.jpg (760.99 KiB) Katsottu 47798 kertaa

Toki 136tkm ajettu 16v kr tekniikka tuli haalittua jemmaan tätä varten
g3.jpg
g3.jpg (1.46 MiB) Katsottu 47798 kertaa

sekä ajan henkeen sopiva beta mankka.
g2.jpg
g2.jpg (84.69 KiB) Katsottu 47798 kertaa

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 14.10.2018 21:07

Demon kirjoitti:Mihis jatkosijoitukseen vanhat vanteet menee? :)
Sent from my iPhone using Tapatalk Pro

Ne voisi melkein vaikka hukata pois ;)

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 9.4.2019 0:24

---
Viimeksi muokannut matti.l, 27.8.2019 21:42. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 27.8.2019 21:42

Corradoon pyöräytin nuo viime vuonna hankitut 17" alle
20190611_212414.jpg
20190611_212414.jpg (664.47 KiB) Katsottu 44083 kertaa

Sisälle löysin pitkään hakemani kajari suojat, rumien reikälevyjen tilalle
20190613_183856.jpg
20190613_183856.jpg (766.1 KiB) Katsottu 44083 kertaa

Ja konehuoneeseen löysin orkkis ilmanputsarinkotelon
20190613_190430.jpg
20190613_190430.jpg (425.33 KiB) Katsottu 44083 kertaa

Takavalot päivittyivät myös alkuperäisiksi
20190619_233150.jpg
20190619_233150.jpg (380.62 KiB) Katsottu 44083 kertaa

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 27.8.2019 21:45

Kesällä napsin vielä punaiset corrado teipit pois ja kiinnitin vr6 lätkän taakse
20190806_205836.jpg
20190806_205836.jpg (738.91 KiB) Katsottu 44081 kertaa

20190818_180556.jpg
20190818_180556.jpg (882.62 KiB) Katsottu 44081 kertaa


Jetan takapussit sain vihdoin kiinni jospa talven aikana saisi kytkettyä kaiken kuntoon.

20190724_215047.jpg
20190724_215047.jpg (1.25 MiB) Katsottu 44081 kertaa

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 18.6.2020 13:36

Corradoon löytyi alkuperäinen jenkki corradon nahka ratti.
16v gti prokkikseen Vwmotorsport ratti puu kehällä.
Ja rallye keula prokkikseen puuttuvia osia.
Jettaan koottavat 14" vanteet.
20200610_114056.jpg
20200610_114056.jpg (402.52 KiB) Katsottu 37279 kertaa
20200316_192506.jpg
20200316_192506.jpg (719.64 KiB) Katsottu 37279 kertaa
20200414_171746.jpg
20200414_171746.jpg (771.89 KiB) Katsottu 37279 kertaa
20200424_155203.jpg
20200424_155203.jpg (3.34 MiB) Katsottu 37279 kertaa
20200424_154514.jpg
20200424_154514.jpg (2.31 MiB) Katsottu 37279 kertaa

Jule
-
Viestit: 114
Liittynyt: 8.10.2014 23:13

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja Jule » 9.7.2020 18:11

Mistä ihmeestä saat haalittua noita rare osia?
Ebaysta löytyy jonkun verran mutta osa on kyllä tolkuttoman hintaisia.

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 23.7.2020 1:59

Jule kirjoitti:Mistä ihmeestä saat haalittua noita rare osia?
Ebaysta löytyy jonkun verran mutta osa on kyllä tolkuttoman hintaisia.


Ihan ympäriinsä maailmalta(fb,insta,ebay), saksasta ehkä eniten tullut ulkomailta ostettua. Joitain on tullut vaihtokaupoissa ja jotain ihan rahalla ostettu. Toki ihan toristakin tekee välillä löytöjä, kun vain pitää silmät auki.

Mutta että ei ihan turhaksi pölinäksi mene niin
Corradoon tuli hommattua Gamma soitin sekä kasetti teline taustavalolla keskikonsoliin.
20200723_012853.jpg
20200723_012853.jpg (128.5 KiB) Katsottu 35825 kertaa

Näistä Enkein king vanteista meinasin ensin toteuttaa kustomi splitit mutta voisivat näyttää suht kivoilta corradon alla ihan tuollaisenaan pienen fiksin jälkeen
20200625_232205.jpg
20200625_232205.jpg (266.91 KiB) Katsottu 35825 kertaa

Jetan 14" splitteihin löytyi sattumalta keskimerkit ja lautaset
20200717_160920.jpg
20200717_160920.jpg (117.19 KiB) Katsottu 35825 kertaa

tosin niiden kanssa täytyi ostaa toiset kehät, joista tosin on sorvissa jo aiemmin pyöritelyty ja muunnettu lippa kiinnitys 15" bbs lipoille.
20200717_160744.jpg
20200717_160744.jpg (304.51 KiB) Katsottu 35825 kertaa


Ja seuraavaan projekti mk2 golffiin tuli löydettyä alaspoikka ms designin valmistamana
IMG_20200630_215509_164.jpg
IMG_20200630_215509_164.jpg (245.98 KiB) Katsottu 35825 kertaa

Samaan sarjaan kuuluva korisarja jo tallin uumenista löytyikin.
Screenshot_20200615-224845.jpg
Screenshot_20200615-224845.jpg (54.79 KiB) Katsottu 35825 kertaa

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 20.10.2020 17:54

Tuli tuosta MS design sarjasta esitekuvia vastaan niin laitetaan ne nyt tähän vielä.
FB_IMG_1600880167309.jpg
FB_IMG_1600880167309.jpg (79.91 KiB) Katsottu 32766 kertaa
FB_IMG_1600880175315.jpg
FB_IMG_1600880175315.jpg (85.85 KiB) Katsottu 32766 kertaa


15" custom sieg star vanteisiin löytyi 1" ja 0,5" ulkolipat, joten pultit sekä sisäkannut jää vielä etsittäväksi
20201008_180201.jpg
20201008_180201.jpg (4.29 MiB) Katsottu 32766 kertaa

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 20.10.2020 17:58

Corradoon löytyi 17" Futurat joita tuohon olen aina haaveillut.
20200921_193756.jpg
20200921_193756.jpg (3.68 MiB) Katsottu 32763 kertaa
20200928_164056.jpg
20200928_164056.jpg (4.39 MiB) Katsottu 32763 kertaa

Sekä kattokaiteet
20200926_154028.jpg
20200926_154028.jpg (2.98 MiB) Katsottu 32763 kertaa

Ja rallye kuitu kopio korisarja sekä hellan maski kakkoseen
20200906_200337.jpg
20200906_200337.jpg (1.75 MiB) Katsottu 32763 kertaa

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 20.10.2020 18:00

Corradon mankka vaihtui matkalla vielä Gamma 4 ->Gamma 3
20200907_201015.jpg
20200907_201015.jpg (3.45 MiB) Katsottu 32761 kertaa


Ratti löysi myös paikkansa
20201007_085432.jpg
20201007_085432.jpg (1.91 MiB) Katsottu 32761 kertaa


Jettaan hellan takaspoikkaa
20200910_165901.jpg
20200910_165901.jpg (3.7 MiB) Katsottu 32761 kertaa

20200910_165907.jpg
20200910_165907.jpg (3.11 MiB) Katsottu 32761 kertaa

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 12.6.2021 23:24

Löytyi vihdoin mk2 BBS korisarjaan etulippa joka omasta sarjastani puuttui joten Oak green 16v tulee jossain vaiheessa tuon kanssa kasattuna tallista ulos.
Liitteet
20210504_083654.jpg
20210504_083654.jpg (549.59 KiB) Katsottu 27096 kertaa
20210504_083703.jpg
20210504_083703.jpg (653.2 KiB) Katsottu 27096 kertaa

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 12.6.2021 23:25

Tuollainen 9 hengen syncro T4 2.4d takalukolla varustettuna eksyi omiin kokoelmiin.
Liitteet
Screenshot_20210425-003256_Gallery.jpg
Screenshot_20210425-003256_Gallery.jpg (779.91 KiB) Katsottu 27095 kertaa

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 12.6.2021 23:27

Jettaan askartelin lisävalo maskin käyttäen apuna mk1 golffin sevmarchal maskia. Täytyy koittaa metsästää paremmat umpiot tuohon vielä.
Screenshot_20210503-134620_Instagram.jpg
Screenshot_20210503-134620_Instagram.jpg (459.07 KiB) Katsottu 27095 kertaa


Työnsin sen myös haistelemaan ulkoilmaa, tänä kesänä olisi tarkoitus taas päästä ominvoimin ajamaan ja säätää ilma alusta lopulliseen iskuunsa.
20210501_131917.jpg
20210501_131917.jpg (778.63 KiB) Katsottu 27095 kertaa

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 12.6.2021 23:30

Corradoon löytyi talven aikana tuunaamattomat puskuri markkerit
Screenshot_20210126-213707_WhatsApp.jpg
Screenshot_20210126-213707_WhatsApp.jpg (43.09 KiB) Katsottu 27095 kertaa


Alipaine lähdöllä oleva vr6 mittaristo, saan vihdoin kulutuksen toimimaan mittaristossa.
Screenshot_20210126-213721_WhatsApp.jpg
Screenshot_20210126-213721_WhatsApp.jpg (212.17 KiB) Katsottu 27095 kertaa


sekä täysin ehjä ilmanputsari kotelo ilmamäärämittarin kiinnikevammasen tilalle.
Screenshot_20210126-213645_WhatsApp.jpg
Screenshot_20210126-213645_WhatsApp.jpg (72.79 KiB) Katsottu 27095 kertaa

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 12.6.2021 23:32

Pääsin myös testisovittamaan talven aikana hommailtuja 2" ja 1,5" ulkolippoja. sekä 7" ja 6,5" sisäkannuja. Noiden avulla pitäisi saada 8,75" levyset vanteet joka nurkkaan. Renkaiksi oli tulossa 205/40r17
Liitteet
20210612_125543.jpg
20210612_125543.jpg (732.12 KiB) Katsottu 27095 kertaa
20210612_125535.jpg
20210612_125535.jpg (714.87 KiB) Katsottu 27095 kertaa

Ripa
ffp jäsen
Viestit: 641
Liittynyt: 27.7.2003 10:38

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,T4,yms)

ViestiKirjoittaja Ripa » 2.7.2021 11:11

Ettei mene Matti sun yksinkeskusteluksi koko topicci niin lohkastaan tähän väliin että on sulla hienoa kalustoa ja varusteita joka lähtöön. Huvittaa että Corradossa on mun Passatin ratti, siis ihan kirjaimellisesti. (Tein muuten just paluun tälle foorumille näin viiden vuoden jälkeen ja vielä sun topicciin).

J`ni
-
Viestit: 506
Liittynyt: 24.7.2008 18:13

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,T4,yms)

ViestiKirjoittaja J`ni » 10.7.2021 14:21

Hyvältä näyttää futureiden mallailut, kasaan vaan pikaisesti.

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,T4,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 19.7.2021 15:09

Ripa kirjoitti:Ettei mene Matti sun yksinkeskusteluksi koko topicci niin lohkastaan tähän väliin että on sulla hienoa kalustoa ja varusteita joka lähtöön. Huvittaa että Corradossa on mun Passatin ratti, siis ihan kirjaimellisesti. (Tein muuten just paluun tälle foorumille näin viiden vuoden jälkeen ja vielä sun topicciin).

Kiitoksia. Jep sain pelastettua sen ratin itselleni. Multa kun joku sen oli hukannut. Täytyynee varmaan laittaa lukolla kii ratti ettet biffissä vie sitä.

Mutta hyvä että teit paluun. Kun kävijöitähän on enemmän mitä enemmän on sisältöä.

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,T4,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 19.7.2021 15:12

J`ni kirjoitti:Hyvältä näyttää futureiden mallailut, kasaan vaan pikaisesti.

Kumit päällä ja alla.
Liitteet
20210717_201809.jpg
20210717_201809.jpg (5.19 MiB) Katsottu 25906 kertaa
20210717_171514.jpg
20210717_171514.jpg (5.56 MiB) Katsottu 25906 kertaa

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,T4,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 31.8.2021 10:41

Sovittelin leima vanteet jettaan. Vielä pientä hienosäätöä ja vois harkita käyttävänsä sitä taas leimalla muutaman vuoden tauon jälkeen.
IMG_20210831_103005_246.jpg
IMG_20210831_103005_246.jpg (2.4 MiB) Katsottu 25005 kertaa

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,T4,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 31.8.2021 10:44

Corradon konepelti kaipas pakkelikerroksen päälle piristystä
20210716_214905.jpg
20210716_214905.jpg (2.6 MiB) Katsottu 25005 kertaa

Joten teippailin miami vice hengessä palmun peltiin
20210716_234544.jpg
20210716_234544.jpg (3.02 MiB) Katsottu 25005 kertaa

Välttää sen aikaa että saan toisen pellin maalautettua hopealla.

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,T4,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 31.8.2021 10:46

Pari kuvaa vielä kun vanteiden keskikupitkin löys tiensä kiinni. Ja sidemarkkerit muuttui takaisin porkkanoiksi
Liitteet
IMG_20210831_094943_289.jpg
IMG_20210831_094943_289.jpg (3.74 MiB) Katsottu 25004 kertaa
IMG_20210831_103518_141.jpg
IMG_20210831_103518_141.jpg (1.95 MiB) Katsottu 25004 kertaa
IMG_20210831_103159_303.jpg
IMG_20210831_103159_303.jpg (4.74 MiB) Katsottu 25004 kertaa

V Marjamäki
-
Viestit: 256
Liittynyt: 23.7.2003 8:14

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,T4,yms)

ViestiKirjoittaja V Marjamäki » 31.8.2021 11:38

Paljon on ehtinyt sattua ja tapahtua tällekin autolle. Vuonna 2008 oli tällaista:
Corrado_2008.jpg
Corrado_2008.jpg (95.32 KiB) Katsottu 24998 kertaa

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,T4,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 2.12.2021 20:33

V Marjamäki kirjoitti:Paljon on ehtinyt sattua ja tapahtua tällekin autolle. Vuonna 2008 oli tällaista:

Harmi että noi kylkilistat oli tuosta vuosien varrella hukattu, jouduin nekin metsästämään uudelleen tuohon :D Vielä eivät asentuneet kun haaveissa on ollut koko auton ylimaalaus. Mutta ovatpa sentään odottamassa sitä nyt nurkissa.

Yhdet 15" koottavat tuli haalittua vielä nurkkiin, kaippa noihinkin pitäisi jokin orkkis vanteet silputa uusiksi keskiöksi. Niin voisi noitakin johonkin auton alle sovitella.
1.jpg
1.jpg (3.43 MiB) Katsottu 22822 kertaa


Fohan takaspoikkaan löytyi suht harvinainen ylälippaosuus. Sopii vain tuon fohan alaspoikan kanssa yhtä aikaa paikoilleen.
2.jpg
2.jpg (8.2 MiB) Katsottu 22822 kertaa


T4:seen tuli mutapyörät audin vanteilla pyöräytettyä alle 215/75r15 koossa.
3.jpg
3.jpg (4.31 MiB) Katsottu 22822 kertaa

4.jpg
4.jpg (2.19 MiB) Katsottu 22822 kertaa

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,T4,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 2.12.2021 20:38

Tuon parempaa talvisäilytys paikkaa ei Jetalle löytynyt niin olkoon tuolla tämän talven.
20211120_140130.jpg
20211120_140130.jpg (3.49 MiB) Katsottu 22821 kertaa

matti.l
-
Viestit: 1045
Liittynyt: 16.9.2003 8:46

Re: Nykyisiä ja entisiä autoja(Mk1-3, Corrado,T4,yms)

ViestiKirjoittaja matti.l » 1.1.2022 14:10

Tuttu pulveri maalasi jettaan venttiilikopan kannen ja oak green 16v mk2:n olat ja jarrusatulat. Seuraavana pulveri vuorossa on taka-akseli tuohon autoon.
Liitteet
20211231_160145.jpg
20211231_160145.jpg (1.73 MiB) Katsottu 22161 kertaa


Palaa sivulle “Kävijöiden kalusto”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 16 vierailijaa