Boran hifiprojekti
Valvoja: ffp jäsenet
Boran hifiprojekti
Tarkoituksena olisi asennella vm2000 volkswagen boraan hieman "hifiä". Eteen ilmeisimminkin Dls:n ms6 ja taakse infinityn reference sarjan 6.5". Lisäksi tietenkin asiaankuuluvat vahvistimet, sekä pari subia, joiden asentaminen tuskin tuottaa hankaluuksia
Kysyisinkin mahtuvatkohan Ms6:et boraan vakiopaikoille vai onko niitä korotettava? saako korotusten jälkeen ovipahvit vaivatta paikoilleen? Ovatko ovipahvit hankalat purkaa ja ennenkaikkea saada takaisin paikalleen? Hondassani kaikki tuntuu olevan juuri niin yksinkertaista miltä näyttää, mutta tämä volkkari onkin yhtä suurta kysymysmerkkiä. Voinko esimerkiksi vetää virtajohdon itse, sillä olen kuullut että sen piilottaminen on yhtä helvettiä, ja esimerkiksi akunkenkää ei monikaan uskalla irroittaa sen pelossa että sähkölaitteet sekoavat. Onkohan minulla ( melko kokemattomalla tumpelolla) mitään mahdollisuuksia saada kaiuttimet ja virtajärjestelmät yksinkertaisesti ja siististi asennettua, vai onko parempi turvautua ammattilaisen apuun?
Kaikki vinkit ja ehdotukset ovat tervetulleita. Olisin myös kiitollinen hämeenlinna - toijala- tampere akselin lähimaastossa sijaitsevista liikkeistä/henkilöistä joilta voisi löytyä halukkuutta/ tietotaitoa viedä projekti jonkinlaista korvausta vastaan läpi.

Viimeksi muokannut Taskinen, 22.5.2006 20:09. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ainoa sähkölaite joka älähtää akunkengän irrottamisesta on radio asetusten häviämisen muodossa. Toki ne asetukset jotuuu rukkaamaan todennäköisesti muutenkin uusiksi uuden järjestelmän myötä, joten ei väliä. Virran vahvarille vie varmastikin parhaiten kynnyskoteloa pitkin, toiselta puolen sitten kaikattimille johdot. Signaali vaikka kardaanitunnelia pitkin. Kokeneemmat sanovat että signaali pitäisi olla erillään muista häiriöiden vuoksi - tiedä sitten. Virtasen piilottaminen tuskin on paha rasti, kunhan kaapeli ei ole 50mm^2 35mm menee vielä nätisti kynnyksen suojiin. Asennuksissa maalaisjärki mukana, niin ei pitäisi tulla ongelmia. Resonointien eliminointi sekä peltien ja verhousten "jäykistäminen" (pelleissä massan kasvattaminen resonoinnin estämiseksi bitumin tms. avulla) tärkeää. Asian ohittaminen olan kohauttamisella asennusvaiheessa sapettaa myöhemmin purkaessa jo kertaalleen asennettuja vermeitä :-)
Pari kuva ensimmäisestä projektistani...
auto purettuna
Pohja
Pohja osittain vaimennettuna
kattopellin vaimennus
ovi valmiina
kontti
Asentamoja varmaankin löytyy googlaamalla tai http://www.autosound.fi/linkit.htm
Oviverhouksista löytyy kanssa googlella/söörtsillä. Mallin paremmin tuntevat varmaankin kertoilevat lisää.

Kysyisinkin mahtuvatkohan Ms6:et boraan vakiopaikoille vai onko niitä korotettava?
- Korotuskaulukset on hommattava, muuten tulee ikkunamekanismin tielle.
saako korotusten jälkeen ovipahvit vaivatta paikoilleen?
- Saa
Ovatko ovipahvit hankalat purkaa ja ennenkaikkea saada takaisin paikalleen?
- 5 ruuvia ja muutamia painettavia kiinnikkeitä. Toinen ovi menee jo helposti.
Voinko esimerkiksi vetää virtajohdon itse, sillä olen kuullut että sen piilottaminen on yhtä helvettiä, ja esimerkiksi akunkenkää ei monikaan uskalla irroittaa sen pelossa että sähkölaitteet sekoavat.
- Piuhat irti vain. Radion asetukset nollaantuvat. Samoin voi tehdä kello. Muuten ei mitään vaikutusta.
Onkohan minulla ( melko kokemattomalla tumpelolla) mitään mahdollisuuksia saada kaiuttimet ja virtajärjestelmät yksinkertaisesti ja siististi asennettua, vai onko parempi turvautua ammattilaisen apuun?
- Tumpelokin saa ne tehtyä, kun seuraa tarvikkeiden asennusohjeita. On se onnistunut muiltakin - miksi ei siis sinultakin? Muistat vain asentaa asialliset sulakkeet, niin on turvallista kokeilla.
Virtajohto toisen kynnyksen alta ja kaiutin+signaali toiselta puolelta, asialliset liittimet maapiuhaan ja kunnon kiinnitys. Siitä se lähtee.

Edit: Kynnyskotelot näköjään lähtevät irti vahingossa potkaisemalla :D
Viimeksi muokannut Taskinen, 20.5.2006 14:49. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
hondassa löyty reikiä vaikka muille jakaa (muitakin kun ruostetta) mutta borasta en ole löytänyt yhtään edes 35mm² kaapelin mentävää reikää. Olisiko jollain vihjettä mistä pelkääjän puolelta saisi tulipellin läpi virtajohdon? Mieluiten niin ettei tarvitsisi puolta sisustaa purkaa.
Ps. Boran ovikaiuttimet ovat ilmeisesti "6½ ? Meinaan etten mene sokkona hakemaan ms6:sia ja huomaa että paikat ovatkin vain viisvarttisille. Projekti on muutenkin enemmänkin "Pulttaa kiinni" luonteinen, kuin mikään näyttelyasennus
Help nyt kiitos, en löydä mistään tosiaankaan mitään läpivientiä. Pohjan kautta en viitsisi virtakaapelia ruveta vetämään

Saattoi muuten olla niissä peilikolmioissa alareunassa pieni ruuvi, joka on oviverhoilun alla piilossa (en kyllä varmaksi sano). Pistä diskantit niihin kojelaudan päällä oleviin pyöreisiiin tuuletus aukkoihin. Ainakin Herz:in diskantit sopii nätisti niihin. Eikä haittaa tuuletusta mitenkään, ei edes talvella ikkunat huurtunut.
Edit: On niissä ruuvi alareunassa, tarkistin korjausoppaasta. Eli joutuu irroittamaan oviverhoilun.

Palaa sivulle “Sisusta & Autohifi”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa