Ledivalaistusta pakun peräosaan, vinkkejä? --- KUVIA
Valvoja: ffp jäsenet
Ledivalaistusta pakun peräosaan, vinkkejä? --- KUVIA
Aikeissa on rakennella ledivalaistus Caravellen takaosaan. Olen miettinyt kattoon asennettavaa levyä, jonka verhoilisin ja asentaisin ledit "epäsuorasti" tuomaan valoa. Totetus on kuitenkin vielä auki ja nytpä olisikin mukava saada vihjeitä ja ehdotuksia foorumilaisilta.
Viimeksi muokannut Petteri, 1.2.2006 18:02. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Noh, ei siis ideoita, joten herätellään.
Ajattelin nyt leikata polykarbonaatista aaltoilevan muodon, "klimpin", johon sitten 5 mm terällä reikiä ledeille. "Asennuspuolen" hion kevysti ja maalaan sisustuksen sävyisellä käläkälä-maalilla.
Muutama ledi tulee sitten sinne katon ja levyn väliinkin, jotta levyn muoto saadaan "irti" katosta valolla.
Tuntus, että tulee mukavan siisti pinta kun levyn pinta on lasimainen.
Mitenkähän tuon hoidon kiinnittäisi kattoon ettei levyyn tule mitään ylimääräistä?

Kyllä mietin niitäkin, mutta kun en ole ko. vempeleisiin perehtynyt, niin jätin vielä sen idean tuonnemmaksi. Ledeillä yritän hakea tiettyihin kohtiin kirkasta, tarkempaa valokeilaa, joka ei häikäise muualle. Tietysti myös ledien pieni virran kulutus ja pitkä käyttöikä on etu. Millaisia lienee nuo kylmäkatodiputket virran kulutukseltaan ja kestoltaan?
Toussa esim. omasta kontista. -> http://www.letsplayloud.com/gallery/dis ... 03&pos=-21
Virtaa ei syö juuri nimeksikään. Heti kirkas pakkasessa.
Netistä bongattu:
Pituus 30cm
Käyttöjännite 12V
Käyttöikä 15.000 tuntia
Virtalähteessä 2 ulostuloa lampuille
Hintaluokka 20€/2kpl putkia
Virtaa ei syö juuri nimeksikään. Heti kirkas pakkasessa.
Netistä bongattu:
Pituus 30cm
Käyttöjännite 12V
Käyttöikä 15.000 tuntia
Virtalähteessä 2 ulostuloa lampuille
Hintaluokka 20€/2kpl putkia
Valaistus vol. 1 valmiina. Tein sen polykarbonaattilevystä, jonka maalasin yläpuolelta vaalealla metallinhohtosinisellä. Ledejä tuli...ööö muistaakseni 16 kpl mallia turkoosi/sininen. Levyssä on alkuperäisen kattovalon katkaisija, joka tosin pitänee liimata hetpitiliimalla kiinni vielä koloonsa.
Ihan mukavan efektin antaa tuo polykarbonaattilevy, sillä valoa tulee myös itse levyn reunoista himmeästi. Levyn muodot siis tavallaan hohtavat.
Otanpa kuvan kunhan lähden liikenteeseen...
Ihan mukavan efektin antaa tuo polykarbonaattilevy, sillä valoa tulee myös itse levyn reunoista himmeästi. Levyn muodot siis tavallaan hohtavat.
Otanpa kuvan kunhan lähden liikenteeseen...
Palaa sivulle “Sisusta & Autohifi”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 27 vierailijaa