Ensin vähän perustietoa ongelmatapauksesta. Auto on Skoda Octavia 2.0 vm. 2002, ajettu noin 110tkm. Tänään kytkinpoljin ei palautunut täysin takaisin ylös ajon aikana, se jäi hiukan alemmalle tasolle mitä jarrupoljin on. Maanantaina pitäisi lähteä pitkälle joulureissulle. Uskaltaakohan autolla lähteä tien päälle? Mitähän siellä kytkimessä on vikana?
Ongelma ei esiinny valitettavasti ensimmäistä kertaa. Luulen, että autoa korjattiin väärin tässä taannoin. Kytkinpoljin jäi aikaisemminkin palautumatta täysin ylös. Silloin ajoin auton parkkiin ja sammuksissa nostin polkimen takaisin ylös. Tämän tehtyäni kytkimen käytös muuttui radikaalisti. Se rupesi ottamaan kiinni todella ylhäätä. En meinannut osata ajaa kotiin parkkipaikalta, koska kytkimen käytös muuttui niin totaalisesti.
Mitään nestevuotoja tai vajausta en itse silloin havainnut. Merkkiliikkeeseen olisin saanut ajan vasta kahden viikon päähän, joten päätin viedä sen erääseen pienempään liikkeeseen, jossa oli aikoja tarjolla. Liike vaihtoi kytkimen, mutta sen jälkeen ei saanut enää ylärivin vaihteita kytkeytymään. Tämän seurauksena he joutuivat säätämään vaihteensiirtovaijereita. Nyt vaihteet menevät päälle, mutta vaihdekepin liike ei ole entisensä. Ylärivin vaihteilla liike on lyhyempi kuin ennen. Tuntuu, että joku osa törmää toiseen, jolloin liikerata on rajoittunut. Huoltoliike epäili ensin, että vaihteensiirtovaijerissa olisi vikaa. Uusi vaijeri tilattiin ja sitä verrattiin vanhaan, mitään eroa ei huomattu. Uusi vaijeri ei tosin ollut autossa ikinä paikallaan.
Nyt en ole nostanut poljinta takaisin ylös sen pelossa, että kytkin muuttuu taas kummalliseksi. Osaisikohan joku selittää mitä siellä on voinut tapahtua? Ja uskaltaisitteko lähteä sillä tien päälle?
Pikaista apua kytkinongelmaan?
Valvoja: ffp jäsenet
Tuolla olisi keskustelua aiheesta IV Golfin osalta (saman ikäisissä Octavioissa samat/saman kaltaiset osat).
http://www.ffp.fi/bb/viewtopic.php?t=107584&highlight=
http://www.ffp.fi/bb/viewtopic.php?t=107584&highlight=
Palaa sivulle “Tekniikka - Yleinen”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 68 vierailijaa