VW Bora 1.8T, -04

Esittele oma ajoneuvosi

Valvoja: ffp jäsenet

hanhii
-
Viestit: 31
Liittynyt: 29.11.2012 17:48

VW Bora 1.8T, -04

ViestiKirjoittaja hanhii » 29.11.2012 18:38

Jessöör ja moi,
Tuli syksyllä siirryttyä japseista volkkariin, kun sai evo lähteä taloudellisemman käyttöauton tieltä. Vaihtoehtoja oli monia, ja näppeihin päätyi kyseinen bora. Ensin katselin uudempia jettoja, kunnes silmään sattui bora, ainoalla minulle kelpaavalla koneella ja värillä.
Plussana kauppaan kuuluivat vanteet, tracer tech 1:set. Koeajon jälkeen pohdittiin vielä hetki, ennenkun lähdettiin hakemaan bora kotiin.

Edelliseltä omistajalta/omistajilta on auto saanut järkeviä muutoksia, kuten keskikyynärnoja, vaihdekeppi, takavalot, phaetonin(?) sisävalo, lyhyempi antenni, ja muuta pientä.

Minulle tullessa auto sai heti maalipinnalle käsittelyä, ja alustaa ruuvailtiin tappiin + myös tarroja revittiin pois. Silloin auto näytti kutakuinkin tältä, (kuvassa ei alusta ihan matalimmillaan vielä.)

Kuva

Seuraavaksi revittiin takaovista kalvot pois, olivat liian tummat omaan makuun - ja huitastiin koko kylki 35% llumarin kalvolla. Myös verhoilu pestiin samalla kertaa, oli vaalea sisusta saanut elämänsä aikana läikkää ja tarhaa, jos jonkinmoista.

Kuva

Soitin vaihdettiin kenwoodin 2dinin kikkareeseen, edellisen alpinen tieltä. Seuraavina hommina olisi takakontista subbarilaatikon eliminointi, ja sen piilottaminen vararengaskoteloon. Myös vanteet maalataan talvenaikana, sisäkehä pulverilla mustaksi ja kehät kiillotellaan. Keskiön väri on vielä mysteeri, ehdottaa saa omia visioita.

Käytiin kaverin kanssa kuvailemassa ikealla syksyllä, ja pitihän se fillarikin katolle änkeä.
Kuva
Kuva

Talven aikana tilaillaan osia, keulallekkin joku hillitty lippa, mutta ei v6:sen. se on niin nähty. Alemmas myös mennään keväällä, pohjapanssarikin jo odottelee asennusta.
Kommentoikaa, ehdotelkaa, ihmetelkää.
Peace.

My_bug
-
Viestit: 681
Liittynyt: 1.3.2005 18:34

ViestiKirjoittaja My_bug » 29.11.2012 18:47

Vanteiden speksit? Melko riskin näköinen vehje. Tykkään kyllä isosti ja värikin on melko hyvä.

risu
-
Viestit: 111
Liittynyt: 22.3.2007 18:39

ViestiKirjoittaja risu » 29.11.2012 19:00

Noi vanteet on kyl melko miehekkäät, speksejä kiitos. Edestä vielä kuvia niin kaikki voi tuomita tuon bra:n. Siisti boratti anyway.

J`ni
-
Viestit: 506
Liittynyt: 24.7.2008 18:13

ViestiKirjoittaja J`ni » 29.11.2012 19:02

Kylkikuvassa näyttää vanteet kyllä helv**** isoolta tai jotenkin jänniltä. :D
Todella nätti paketti kuitenkin kaikenkaikkiaan. Tykkään. :)

Arttu45
uusi tulokas
Viestit: 2
Liittynyt: 25.7.2012 14:51

ViestiKirjoittaja Arttu45 » 29.11.2012 19:09

On kyllä komee bora, i like! btw mitkä takavalot sulla tossa on? kuvaa keulan ilmeestä?

hanhii
-
Viestit: 31
Liittynyt: 29.11.2012 17:48

ViestiKirjoittaja hanhii » 29.11.2012 19:23

Kiittäen kommenteista,
Vanteet takana 18x9,5 et21 225/40 kumeilla , ja edessä 18x8,5 et34 205/40 kumeilla.
Ulkokuvissa näyttää joo vanteet vähän hassuilta, laajiksella nappailtu ni vääristää hieman.

Bra oli ihan kokeilumielessä keulalla kun auton mukana tuli, ei se ole sinne jäämässä.
Talvella sillontällön ehkä, suojelemassa kiveniskuilta.
Keulasta ei mitään järkevää kuvaa ole, voisin napata - ja muutenkin talvilookista.
Keulalla tällähetkellä jotku dingdongtuning tummapohjaiset etuvalot, vaihtuvat talvenaikana joeymodeihin. :)

Takavalot ovat käsittääkseni nämä, tai ainakin todella lähelle.

hattumies
-
Viestit: 209
Liittynyt: 24.9.2009 20:16

ViestiKirjoittaja hattumies » 29.11.2012 19:38

On kyllä komia boratti. Hyvin sopii mustat lasit valkoiseen autoon. Vanteet on häröt kyllä. Kilvet vissiin vaihettu eurottomiin jälkeenpäin jos auto on -04?

Mikä alusta tuossa on?

hanhii
-
Viestit: 31
Liittynyt: 29.11.2012 17:48

ViestiKirjoittaja hanhii » 29.11.2012 20:02

Kilvet on vaihdettu finnittömiin jo edellisen omistajan toimesta.
Alustana konin säädettävä.

Jap3
-
Viestit: 195
Liittynyt: 3.3.2008 16:16

ViestiKirjoittaja Jap3 » 29.11.2012 20:56

Tutun vanha Bora. Rakensi sen aikoinaan suurin piirtein tohon kuntoon, vanteet tosin on vaihtunu..

S4mmy
-
Viestit: 1309
Liittynyt: 13.5.2012 14:38
Viesti:

ViestiKirjoittaja S4mmy » 29.11.2012 21:01

No nyt on kyllä pirun hienot vanteet! Noi kun sais jotenkin tohon omankin golfin alle, vaan eipä mahu :).

Makeke
-
Viestit: 254
Liittynyt: 2.9.2010 14:41

ViestiKirjoittaja Makeke » 30.11.2012 8:50

Väri on kyllä makee. Vai onko valkoinen väri ollenkaan? ;)

OT: S4mmy, jjjkkk:han sen jo todisti, että mahottomasta tehdään mahdollista kun vähän työstetään. http://www.ffp.fi/bb/viewtopic.php?t=161710 En meinaan olis ikinä uskonu, että Lupon alle mahtuis 17"x7,5" jos joku olis tullu kadulla väittämään.

Mikko S.
-
Viestit: 2206
Liittynyt: 14.12.2003 11:53

ViestiKirjoittaja Mikko S. » 30.11.2012 13:46

Komiat vanteet kyllä, omankin Golffin alla aikanaan pyörivät. :)

Jagii
-
Viestit: 215
Liittynyt: 16.12.2011 7:04

ViestiKirjoittaja Jagii » 2.12.2012 23:31

Ensinnäkin onnittelut hyvästä merkkivalinnasta! Ja toisekse on aivan jumalattoman komia boratti! Itse auto vei niin paljon huomiota että tuo fillarikin katolla jäi huomaamatta alkuun :D Vähän alko kyllä borattikuume kyllä nousta itellekin jos laittas passatin vaihtoon :)

arc
-
Viestit: 3083
Liittynyt: 23.7.2003 23:39
Viesti:

ViestiKirjoittaja arc » 3.12.2012 0:19

ihan komeen näkönen, valkonen väri sopii kyllä tohon hyvin. Vanteet on tietty helmet. tosin tollaset kyllä huutaa sitä ihan viimisen päälle istuvuutta, mikä on hilkulla, mutta takana ehkä vähän hiomisen varaa? alustan säätö saattais tosiaan jeesata jos sais ton pienenkin raon kaaren välistä pois ;)

Piedro
-
Viestit: 725
Liittynyt: 4.11.2009 7:31

ViestiKirjoittaja Piedro » 3.12.2012 6:54

Katto teipillä mustaksi mustan takalasin jatkoksi? On kyllä hyvän näköinen!

hanhii
-
Viestit: 31
Liittynyt: 29.11.2012 17:48

ViestiKirjoittaja hanhii » 3.12.2012 6:55

Kiitän kommenteista, on se hyvä että joku muukin tykkää. ;)
Ja kuten aiemmin jo sanoin, keväällä mennään alaspäin nykyisestä - ja hierotaan muutenkin fitmenttiä kohalleen. Alustan säädöistä senverran, että kierteet tapissa mentiin syksy, joten seuraava säätö on osien pois ottaminen / alustan vaihto. 8))

E: mustaa kattoa ei näillänäkymin ole tulossa, mutta voisihan sitä kokeilla. :)

hanhii
-
Viestit: 31
Liittynyt: 29.11.2012 17:48

ViestiKirjoittaja hanhii » 6.12.2012 13:37

Joku pyysi kuvaa keulasta, löyty puhelimesta tällänen räpsy.
Kuva
Nykyään tosin volkkarinmerkki teippailtu mustaksi.
Etuvalot on myynnissä heti, kun saan uudet hommattua - jos joku ne haluaa.

Arsaa
-
Viestit: 58
Liittynyt: 31.1.2012 13:58

ViestiKirjoittaja Arsaa » 6.12.2012 14:42

Millä teippailit vw merkin?
Minkälaista hintaa pidät etuvaloilla?

hanhii
-
Viestit: 31
Liittynyt: 29.11.2012 17:48

ViestiKirjoittaja hanhii » 6.12.2012 15:08

Merkki on teipattu 3M:n 1080-sarjan kiiltävänmustalla teipillä.
Etuvalot saa hakea satasella, ilman korkeudensäätömoottoreita.
Lisätietoa yksityisviesteillä.

redi
-
Viestit: 534
Liittynyt: 5.3.2007 13:01

ViestiKirjoittaja redi » 7.12.2012 1:23

Edelleen näyttää hyvältä Bora. Tunnen edellisen omistajan ja aikoinaan mietittiin vanteisiin värin vaihtoa kun valkosen kanssa sopii melkeen mikä vaan. Eipä tullut silloin tehtyä. Hyvä jos meinasit vihdoin vaihtaa etuvalot ja laittaa sen tonttiin :)
Ilmeisesti ei kovin kauas Helsingistä mennyt kun näkyy teknoShellillä usein. Itse ajelen kalsarinsinisellä T3 pakulla.

oldskoolv8
-
Viestit: 74
Liittynyt: 24.8.2007 8:18

ViestiKirjoittaja oldskoolv8 » 7.12.2012 12:03

Onpas tracerit nähny Suomen maata sen jälkeen kun ne tänne saksasta kaverin autoon uitin.... Sen verran harvinaista laatuherkkua että ansaitsisivat myös jonkun hiukan erikoisemman auton päälleen.

hanhii
-
Viestit: 31
Liittynyt: 29.11.2012 17:48

ViestiKirjoittaja hanhii » 16.1.2013 16:08

Päivitellääs tätäkin vähäsen.
Vanteet on viittävaille purettuna, ja keskiöt suuntaavat seuraavaksi soodapuhallukseen.
Lippojen kiillotus odottaa motivaatiota, ja sisäkehät pulverilla mustaksi.
Etuvalot tilattu, ja niiden saapumisen jälkeen ilmestyvät vanhat myyntiin.
Jetta GLI helmasatsi on etinnässä, jos on jollain myynnissä ni saa ilmotella.

ps. Punaisella boralla lahdenväylällä peukaloa näyttänyt pelasti mun päivän, kiva että joku tykkää talviluukistakin. :)

IL3
-
Viestit: 201
Liittynyt: 15.8.2011 8:14

ViestiKirjoittaja IL3 » 16.1.2013 23:46


Ike
-
Viestit: 3225
Liittynyt: 7.11.2003 17:00

ViestiKirjoittaja Ike » 17.1.2013 4:12

^veneilyosaston antia.

Täällä osanumerot ja pari muuta vaihtoehtoa.
Jos tuo Bora-R (R32) helma kelpaa ja OEM hinta hirvittää niin muovista kopiota täältä.

Markku M.
-
Viestit: 4120
Liittynyt: 31.7.2005 21:02

ViestiKirjoittaja Markku M. » 17.1.2013 15:45

Eipä nämäkään olisi tietty huonot.
Eipä noita GLI helmasarjoja oikein rapakon tältä puolelta tunnu löytyvän...

inno
-
Viestit: 186
Liittynyt: 30.5.2010 22:32

ViestiKirjoittaja inno » 17.1.2013 20:25

Täältä löytyy. GLI ja Jubi kamat, Saksasta.

E. Kuitua näyttäisivät olevan.

hanhii
-
Viestit: 31
Liittynyt: 29.11.2012 17:48

ViestiKirjoittaja hanhii » 19.1.2013 10:20

srs-teciltä oonkin jo katellut, eikä tollanen jubi-satsikaan huonompi olisi.
Kiitos linkeistä.

ilezh
-
Viestit: 80
Liittynyt: 14.7.2011 13:57

ViestiKirjoittaja ilezh » 4.2.2013 20:46

noi srs techin tavarat on oman kokemuksen erittäin hyvälaatuisia vaikka ovat kuitua(?). Ainakin toi oma helma on kuitua. Mutta kaikki kiinnike klipsit jne istuvat just eikä melkeen

hanhii
-
Viestit: 31
Liittynyt: 29.11.2012 17:48

ViestiKirjoittaja hanhii » 19.2.2013 21:50

Nostellaas tätäkin, vanteet on nyt värissä - vielä lippien kiillottelua ja saa laittaa läjään.
Sisäkehät puhallutettiin ja pulverilla mustaksi, keskiöille puhallus ja ruiskulla rusehtavankuparinpronssi väri pintaan, ja ite oon enemmän ku tyytyväinen.
Väri on auringonpaisteessa kupariin/pronssiin taittava, muuten ruskea - kuva kertokoot enemmän.
Parit pikkukikat tulee vielä vanteisiin, niistä sitten myöhemmin lisää.
Kuva

Hexä
-
Viestit: 47
Liittynyt: 13.3.2012 21:35

ViestiKirjoittaja Hexä » 19.2.2013 23:16

Hyvältä näyttää vanteiden värivalinta :D

My_bug
-
Viestit: 681
Liittynyt: 1.3.2005 18:34

ViestiKirjoittaja My_bug » 20.2.2013 18:37

Mä olen tainnut nähdä samanlaisen valko/ruskea-kombon foorumilla jo aiemminkin?

albanzo
-
Viestit: 3655
Liittynyt: 23.7.2003 10:54
Viesti:

ViestiKirjoittaja albanzo » 20.2.2013 22:11

on kyllä maukkaan olonen/kuulonen väri!

hanhii
-
Viestit: 31
Liittynyt: 29.11.2012 17:48

ViestiKirjoittaja hanhii » 20.2.2013 22:22

Paljon kiitoksia, ite oon todella tyytyväinen väriin.
Voisin noista jopa auringonvalossa napata kuvan, jos aurinkoki vaikka paistais.
Ja joo, varmasti on näkynyt täällä - sekä muualla samaa värikomboa, mutta eipä taida olla montaa värikomboa jota joku ei jossain joskus olisi toteuttanut. Ite diggaan, enkä malta odottaa että saan pyöräytettyä noi alle.

redi
-
Viestit: 534
Liittynyt: 5.3.2007 13:01

ViestiKirjoittaja redi » 21.2.2013 6:53

Hyvältä näyttää. Kevättä odotellessa.

risu
-
Viestit: 111
Liittynyt: 22.3.2007 18:39

ViestiKirjoittaja risu » 21.2.2013 7:09

Hieno on väri, ja varmasti toimii valkoisen kanssa mainiosti. Jaa mutta hetkinen, jokuhan oli jo käyttänyt ruskeaa väriä vanteissa, heitä roskiin ne vaan.

hanhii
-
Viestit: 31
Liittynyt: 29.11.2012 17:48

ViestiKirjoittaja hanhii » 23.2.2013 11:52

Viikonlopun iloksi hinkkailen lippejä kuntoon, ja nappasin toisen kuvan keskiöiden väristä - erilaisessa valossa. Auringon valossa nappaan kuvan kun vanteet ovat kasassa, hallin valossa näyttää tältä;
Kuva
Etuvanteet on nähtävästi joskus purettu, ja ei ainakaan tiivistemassassa säästelty, senverran paljon tavaraa löytyyy.
Sisäpuoleltahan ne näytti tältä;
Kuva
Sitten raaputtelua ja putsailua, ja pari kirosanaa;
Kuva
Ja lipistä yleiskuva, kyllähän ne pikkuhiljaa kiiltää!
Kuva

hanhii
-
Viestit: 31
Liittynyt: 29.11.2012 17:48

ViestiKirjoittaja hanhii » 13.3.2013 21:42

Kevät kurkkii pikkuhiljaa, ja volkkarikin paranee hiljalleen.
Tosiaan, tammikuussa tilatut valot saapuivat tänään, vaikka alunperin luvattiin 10-13pvn toimitusaika. Laitoin valot heti keulille, ja paransinhan se ilmettä huomattavasti.
Kuva
Kuva

Markku M.
-
Viestit: 4120
Liittynyt: 31.7.2005 21:02

ViestiKirjoittaja Markku M. » 13.3.2013 21:45

Jotain etulippaahan tuo huutaa. Ja kilpi keskelle! ;)

redi
-
Viestit: 534
Liittynyt: 5.3.2007 13:01

ViestiKirjoittaja redi » 14.3.2013 1:36

Jotku 25 anni lipat ja läpät vois olla jees. Alkaa näyttää kyllä Bora melko asialliselta!

Quorro
-
Viestit: 140
Liittynyt: 7.8.2012 11:54

ViestiKirjoittaja Quorro » 14.3.2013 10:36

Pikasella lueskelulla en löytänyt vastausta, mitkä valot noi on?

hanhii
-
Viestit: 31
Liittynyt: 29.11.2012 17:48

ViestiKirjoittaja hanhii » 14.3.2013 18:13

Lippaläppäsuunnitelmat on olleet selvillä jo pitkään, muutto on vaan tupannut viemään kaiken ylimääräsen rahan. Kyllä ne lipat sieltä tulee kun kevät etenee ;)
Arvasin että joku huomauttaa kilvestä, häiritsee se minuakin - on vaan ollut pula motivaatiosta eikä sille ole tehty mitään. Finnillisellä kilvellähän se olisi keskellä, nyt ei. Ja jos tosta siirtää, jää rumat reiät näkyviin...
Valoista voi kysellä lisää YV:llä, sikälimikäli kiinnostaa.

Vanhat valot on myös myynnissä, myydään halvalla - tarjousten perusteella.

Tänään huitasin valoille läpinäkyvät suojakalvot ja kesävanteisiin Gtechniqin C5 pinnoitteen.
Myös alustan kuluneiden puslien tilalle tuli r32 golffin käikäleet tilalle.
Verhoilun pesu on myös edessä, ja samalla ruiskitaan penkeille Gtechniqin I1 pinnoite. Youtubesta löytyy kyseisestä aineesta muutama pätkä, jos joku ihmettelee.

redi
-
Viestit: 534
Liittynyt: 5.3.2007 13:01

ViestiKirjoittaja redi » 15.3.2013 0:16

Onkos R32 puslat samantyyliset kun TT että etualatukivarren taaemmat helat on täyskumia?

Mikko S.
-
Viestit: 2206
Liittynyt: 14.12.2003 11:53

ViestiKirjoittaja Mikko S. » 15.3.2013 10:36

Taisi olla samat osat R32 ja TT.

hanhii
-
Viestit: 31
Liittynyt: 29.11.2012 17:48

ViestiKirjoittaja hanhii » 15.3.2013 14:31

Jep, sama osa on kyseessä. Taitaapi olla vetarin/tjsp vaihto edessä, kaikki oikealle käännettynä rutisee jossainpäin alustaa. Suoraan ajaessa ei kuulu mitään. Pitänee viikonloppuna nostaa auto ylös, ja kurkata mikä mättää.

hanhii
-
Viestit: 31
Liittynyt: 29.11.2012 17:48

ViestiKirjoittaja hanhii » 21.3.2013 20:23

Kolinat löydetty ja eliminoitu. Samalla kävin leimaamassa auton, joka yllätti - meni ilman huomautuksia läpi etulasien kalvoilla ja tuulilasin tarroilla! Löytypähän paikka jossa tästeden leimaan autoni. ;)

Vanteiden kasaus olisi tarkotus ainakin alottaa nyt viikonloppuna, ollu turhan tiivis aikataulu noiden messupelien kiillottelussa. Toivotaan että nyt hellittää, ja kerkeää omaakin autoa hieromaan.

Ike
-
Viestit: 3225
Liittynyt: 7.11.2003 17:00

ViestiKirjoittaja Ike » 22.3.2013 2:26

Finnillisellä kilvellähän se olisi keskellä, nyt ei. Ja jos tosta siirtää, jää rumat reiät näkyviin...

Älä nyt silleen siirrä että jää useampi reikä näkyviin, vai onko siellä enemmänkin ruuvin reikiä? Valkoinenhan on niin nätti väri häivytyksille ja aina voi käyttää jotain rumaa teippiäkin tovin tilkkeenä x)

hanhii
-
Viestit: 31
Liittynyt: 29.11.2012 17:48

ViestiKirjoittaja hanhii » 17.4.2013 17:22

jesjesjoo, Autosaloonissa oltiin ja tultiin - ihan hauskaa oli.
Autohan on edelleen "vähän sinneppäin", mut pikkuhiljaa näyttää autolta.
Ite en kuvia räpsinyt, tässä joidenkin ottamia.

tästä
tosta
ja tuosta

hanhii
-
Viestit: 31
Liittynyt: 29.11.2012 17:48

ViestiKirjoittaja hanhii » 19.6.2013 11:46

Käytiin tossa volkkaria kuvailemassa turun yössä, tälläsia tuli.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Copyrights: Mike-Matt Hill Photography

Samalla ilmoitattekoon, että auto on hiljaisessa myynnissä - kiinnostuneet voi ilmotella.
Jossain vaiheessa ilmestyy myös nettiautoon!

Topsuu
-
Viestit: 246
Liittynyt: 8.3.2012 18:14

ViestiKirjoittaja Topsuu » 19.6.2013 12:40

wou.. todella nätti pirssi, valkonen väri on ni makia :P

hanhii
-
Viestit: 31
Liittynyt: 29.11.2012 17:48

ViestiKirjoittaja hanhii » 16.12.2013 17:09

Talvi tulee ja kesävanteet vaihtaa taas väriään, vai vaihtaako?
Väriehdotuksia saa heittää, itselläni oli mielessä ensikesälle valkoset keskiöt, kultasilla tarroilla ja kultasilla pulteilla.
Ja jos joku tuntee metallimiehiä, joka olis halukas duunaamaan mulle uudet keskikupit / suoristamaan vanhat, yhteystietoja otetaan kiitollisena vastaan. Korjaamolla pojat irrotti keskikupit vasaralla, ruuvimeisselillä vääntämällä ja väkivallalla.

Muikku
-
Viestit: 462
Liittynyt: 16.12.2008 20:21

ViestiKirjoittaja Muikku » 16.12.2013 20:55

Missähän nuinkin hienoa osaamista oli? Täytyy olla aika järjen jättiläinen, että nuo hajottaa. Mielestäni olisi ihan asiallista olla kyseiseen korjaamoon yhteydessä jotta hyvittäisivät nuo keskikupit...

hanhii
-
Viestit: 31
Liittynyt: 29.11.2012 17:48

ViestiKirjoittaja hanhii » 16.12.2013 22:07

VW Airportilla. Keskikupeissa oli liian paksu maalikerros, ja ne olivat "jumittuneet" vanteeseen kiinni, kun kuuskolo pultit painoivat kiristyessään keskikupin vanteeseen.
Korjaamolla ei jostain syystä ollut minun puhelin-numeroani, vaan isäni - joten hänelle soittivat ja kuulemma saivat luvan avata "keinolla millä hyvänsä".
Minulle tämä asia tuli tietoon vasta kun auton hain huollosta, sitä ennen minuun ei oltu yhteydessä millään tavalla. Asiasta on volkkarin kanssa väännetty jo tarpeeksi, omasta pussista joutuu uudet hommaamaan kun kerran lupa on saatu.

Jos joku bongaa myynnissä olevat alk.peräiset keskikupit, olisin kiitollinen löydöstä. Ei ihan jokanurkalla tule vastaan...

risu
-
Viestit: 111
Liittynyt: 22.3.2007 18:39

ViestiKirjoittaja risu » 16.12.2013 22:11

Yhteys https://kuti.kkv.fi/Kutiweb/kuluttajat/etusivu.aspx tuonne. Oma keissini oli hieman erityyppinen mutta se jo riitti että soitin uudelleen firmaan kertoakseni mitä mieltä kuluttaja-asiamies oli asiasta. Vaikka ei olisi kyse kuin muutamasta kympistä niin joku roti pitää säilyttää. Väittäisin että VW Airport ei halua esiintyä kuluttajaviraston nettisivuilla millään muotoa.

hanhii
-
Viestit: 31
Liittynyt: 29.11.2012 17:48

ViestiKirjoittaja hanhii » 3.3.2014 15:20

Nostellaas tätäkin ku kevät tulee. Alusta vaihtu konista bc-racing br:ään, ja ecs tuninginlta tuli tollaset, jos sais vähän lisää tilaa taakse. Vanteet on taas purettuna, ja keskikupit löyty ameriikasta ja koko setti odottelee maalaria. Uudet kehäpultit seuraavaks ja vanteet läjääni, ja sit pääsee hieromaan ajokorkeutta!

Hannnu
-
Viestit: 86
Liittynyt: 6.10.2010 2:40

ViestiKirjoittaja Hannnu » 3.3.2014 23:10

Mitä kustantaa rahdit, kun tuolta ecs-tuningilta tilailee?

Bora on kyllä näpäkkä, valkoinen istuu kyllä tähän!

hanhii
-
Viestit: 31
Liittynyt: 29.11.2012 17:48

ViestiKirjoittaja hanhii » 8.5.2014 21:09

Tän voi mun puolesta lukottaa ja poistaa, auto
löytyy tästedespäin avk:lta. Joku oli vappuna käymy löysäilemässä renkaasta pultteja ja sehän ampas vauhdissa irti, ja auto lunastuskuntoon. Myös kaverilla oli sama juttu, mut selvis onneks säikähdyksellä. Kuulin myös huhua että btcf:llä oli samanlaista juttua. Tarkastakaapa teijän pultit ennenku jotain sattuu.

Tracerit on myynnissä, yvllä tavottaa. Nykyään valkoset, kultasilla kehäpulteilla.
Löytyy myös uudehkot nastarenkaat orkkisvanteilla, kattotelineitä, spaceria, tilpehööriä.

Kiitos ja anteeksi.

vwnut
-
Viestit: 249
Liittynyt: 21.12.2005 17:27

ViestiKirjoittaja vwnut » 9.5.2014 6:23

Uskomatonta touhua!
Oliko ilkivalta kohdistunut vain laitettuihin yksilöihin? Kyllä on kateellista ja typerää porukkaa...

hanhii
-
Viestit: 31
Liittynyt: 29.11.2012 17:48

ViestiKirjoittaja hanhii » 9.5.2014 7:08

no ainakin minun, ja kaverin mattamintunvihreä leon cupra r on olleet laitettuja, btcfn puolelta ei tietoa. Jollain on nyt todella sairasta hupia.

Jap3
-
Viestit: 195
Liittynyt: 3.3.2008 16:16

ViestiKirjoittaja Jap3 » 13.6.2014 14:17

Menikö tää ihan AVK:lle asti? Nyt ainakin samalla tunnuksella myynnissä nettiautossa.

Japetsoni
-
Viestit: 52
Liittynyt: 13.11.2012 17:44

ViestiKirjoittaja Japetsoni » 13.6.2014 21:58

Kyllä se siellä ehti parisen tuntia olla, kunnes joku jo teki maximi tarjouksen. :D

OskuA
-
Viestit: 966
Liittynyt: 30.11.2011 18:12

ViestiKirjoittaja OskuA » 14.6.2014 9:04

Todella vastuutonta, joku kuolla tuollaisella tempulla. Ei taida järki päätä pakottaa...

JoniPoni
-
Viestit: 90
Liittynyt: 20.8.2012 17:46

ViestiKirjoittaja JoniPoni » 14.6.2014 15:52

Voi helevetti, sääliksi käy sua. "Pulttipojille" pitäs opettaa käytöstapoja.

jereeh
uusi tulokas
Viestit: 1
Liittynyt: 1.7.2019 12:18

Re: VW Bora 1.8T, -04

ViestiKirjoittaja jereeh » 4.7.2019 23:56

Vielä bora liikkuu :D
IMG_20190419_141457__01.jpg
IMG_20190419_141457__01.jpg (4.06 MiB) Katsottu 85913 kertaa


Palaa sivulle “Kävijöiden kalusto”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 17 vierailijaa