
Pahoittelen heikkoja kuvia, mutta noista ilmenee kuitenkin, mistä on kyse.
Kyseessä on siis Passat TS -76 (1,6 85hv YP-moottori), joka on ollut samassa perheessä lähes uudesta asti.
Kilometrejä on kertynyt 102tkm. ja viimeiset kymmenen vuoden aikana autolla on ajettu todella vähän. Pitkäaikaisen nais-omistajan (1977-2001) kuoltua auto jäi hänen pojalleen, joka lähinnä säilöi autoa. Tänä syksynä auto oli käytetty katsastuksessa, mutta hylsy tuli ruostevaurioiden takia.
Pojalla (yli 70v) ei ollut enää intoa kunnostuttaa autoa, joten se tuli sattuman kautta minulle.Takahelmat uusittiin sekä helmakoteloa kuljettajan puolelta. Nyt auto on leimassa ja toimii hienosti.
Passat ei ole virheetön, mutta hyvässä käyttö/harrastekunnossa. Patinaa löytyy ja vanhojen korjausten jälkiä, mutta silti peli on varsin ehjä ja alkuperäinen. Suurin puute lienee keulan listat, joista yhden olen jo onnistunut hankkimaan tämän foorumin kautta. Samalta henkilöltä löytyi myös Passat TS-merkki takaluukkuun.
Myös alkuperäisistä vanteista on vainu ja ne tullaan hankkimaan ainakin varalle.
Toki mielessä olisi muokata autoa hiukan mieleisempään suuntaan, mutta katsotaan miten tämän kanssa edetään.
Jos joltakulta löytyy tähän sopivaa pisteosaa, esim. keulan kromilistat, niin laita toki viestiä.
Pari lisäkuvaa:

Huomaa ehjä kojetaulu:

