Aiheiden lukottaminen
Valvoja: ffp jäsenet
Aiheiden lukottaminen
Minkä takia noita uusia aiheita pitää lukottaa aivan mielivaltaisesti? Pelätäänkö täällä keskustelua?
Esimerkiksi tämä.
http://www.ffp.fi/bb/viewtopic.php?t=111588
Kerkesi olla muutaman minuutin auki. Mitä vikaa tuossakin oli? Jos haluaa kysyä entisestä autostaan autoaiheisella foorumilla, niin eikai se nyt kovin väärin ole? Jos samasta aiheesta on jo topikki, niin laittaa linkin sinne ja lukottaa sitten. Tuo on vain lyöty lukkoon ilman selityksiä.
Tai jos aiheen nimessä on joku virhe. Topikki on lukossa muutamassa minuutissa. Mitä v*ttua oikeasti? Tämä oli ennen mukava foorumi seurata, mutta mitä järkeä tuossa lukottamisessa on? Jos uusi käyttäjä tekee virheen, niin ei hän ainakaan opi sillä että aihe lyödään lukkoon. Kaikki eivät ole niin vitun hyviä näiden tietokoneiden kanssa.
Foorumin aktiivisuus on pienentynyt huomattavasti viimeisen vuoden aikana. Tuntuu että porukka pelkää vastata aiheisiin, sehän saattaisi herättää keskustelua ja sittenpä aihe onkin lukossa?
Kai tänne foorumille tekstiä mahtuu.
Ei millään pahalla, mutta tämän foorumin tiukka linja tuntuu välillä rasittavalta kun olen pyörinyt lähiaikoina enemmän muilla keskustelufoorumeilla jossa keskustelu on sallittua.
Montakohan minuuttia menee että tämä aihe häviää foorumilta? Nojoo, lähden Toyota-foorumia lukemaan =) ->

Tässä tapauksessa tuota aihetta varten oli jo olemassa oma topic:
http://www.ffp.fi/bb/viewtopic.php?t=110680
Tästä on ollut moderaattoreiden kesken puhetta, että jos lukottamisen syy ei ole ilmiselvä, niin mode voisi ennen lukottamista replytä viestiketjun loppuun syyn miksi pani aiheen lukkoon.
Tässä tapauksessa voi tietysti olla kyse searchin toimimattomuudesta, josta on myös ollut keskustelua, mutta pääpiirteissään homma menee näin.
Pahoitteluni viestin aloittajaa kohtaan moderaattorien puolelta.

Noniin, hienoa että saatiin moderaattorin asiallinen mielipide.
Eikai tämän autoharrastuksen nyt tarvitse olla niin totista ja tarkkaa hommaa :)

Viimeksi muokannut EscMk3, 21.1.2009 14:14. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ei tietenkään, päinvastoin, mutta toisaalta jos moderoinnin kanssa aletaan lipsuilemaan, niin homma karkaa käsistä ja sitten tämä foorumi vasta rasittavaa luettavaa olisikin..
Saman aiheen asiat olisi hyvä käsitellä yhdessä topikissa, koska jos jälkeenpäin kiinnostaa hakea joku mielenkiintoinen tekstin pätkä niin sen löytää luultavasti juuri oikeasta topicista ettei tarvitse selata pariakymmentä samaan aiheeseen liittyvää ketjua läpi.
Pyritään perustelemaan lukot tästä lähtien hieman paremmin..mikäli eivät siis ole itsestäänselvyyksiä :)

Viimeksi muokannut Lehtilä, 21.1.2009 14:15. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Itse olen kiinnittänyt huomiota tällä foorumilla ihan samaan. Niinkun EscMk3 asian jo ilmaisi. Aiheet jotka tuntuu herättävän keskustelua lukotetaan samantien...? Noita uusia aiheita en ole juurikaan niin seurannut, mutta kiinnitin huomiota itsekin tuohon yllämainittuun ja aikaisemmin joskus muihinkin. Lukkoja, ilman selityksiä? Kylläpä tulee varmasti mieluisa fiilis kaikille.
On joitakin ns. "arkoja" aiheita tällä foorumilla joista lukko napsahtaa todella nopeasti? Mistä tämä johtuu?
Käyttäjillä ei ole samaa mielipidettä moderaattorin kanssa? -> Lukko.
Käyttäjän viestit eivät miellytä moderaattoria, on kyseessä viestin ulkoasu/kirjoitusvirheet/tai vaikkapa joku kuva? -> Lukko.
Jännää toimintaa mielestäni, mut eipähän siinä, antaahan se tietyn kuvan tästäkin foorumista. Tiukkalinjainen, suppeakatseinen, itseään täynnä oleva? jnejne...
Jotkut aiheet lähtee mielestäni todella hyvin käyntiin ja aiheuttaa keskustelua, mutta sitten kun joku heittää eriävän mielipiteensä asiasta tai provosoi, miten käy -> Lukko.
Pelkäättekö te kiivasta keskustelua aiheesta ja kaiken pitäs olla niin, että sitä samaa mielipidettä pitää puolustaa vaikka väkisin, että ei tulisi tappelu? Keskustelun ollessa kaikkein aktiivisin ja monenlaista mielipidettä tulee esille, alkaa käyttäjien puolesta lukon huutelu, jonka jälkeen kun sitä on tarpeeksi huudettu. Eikä muuta tekstiä tule. Tuleekin se lukko.
Miksi käyttäjät haluavat joillekin topikeille sitä lukkoa? Mitä ihmettä te pelkäätte?
Meni herneet nenään? Ei mielipide vastaa omiaan? Pelkäätte jotain jengisotaa... -> Haldex vs. Torsen? Vai jotain muuta...? Melko omituista mielestäni. Tietysti jos asia alkaa menemään henkilökohtaisuuksiin, ne voi vatuloida tietysti jossain muualla kun yleisessä topikissa. Vissiinkin nuo PM:t ovat sitä varten.
Tämä ehkä minua on häirinnyt tässä kaikkein eniten. Melkein perstuntumalla heitän että tän foorumin käyttäjien keski-ikä on 16 vuotta. Monesti tämäkin asia on käynyt mielessä kun näitä tekstejä lukee. Nulikat tappelee traktorin työvaloista ja sitten kun joku on erimieltä. Vedetään herne nenään ja käsketään sulkemaan koko topikki, kun ne ei kaikkia häiritse.
Ei. En ole täydellinen foorumin käyttäjä. Eikä kukaan meistä ole. Onko sellaista edes olemassa? Tuohon joku olisi kohta vedonnut kuitenkin.
"Ootsä muka mr. perfect?!++½!"

Mun mielestä tää on yks harvoja foorumeita, joissa moderointi on asiallista. Eikä muutella käyttäjien viestejä kuten monilla muilla foorumeilla on tapana, jos sattuu olemaan kirjoitusvirheitä tai muuten vaan teksti ei ole pelkkää asiaa.
Oho. Enkö mä sitten lue foorumia laisinkaan, vai miksen ole huomannut yllämainittua. Mun mielestä täällä jutut on enimmäkseen asiallisia. Lisäksi usein tyhmempiinkin kysymyksiin pääosin vastaillaan asiallisesti yms.
Sekin mielestäni silkkaa plussaa, jos alkaa avaimet kilisemään kun on havaittavissa topic johon ei kenelläkään ole muuta annettavaa kuin juupas-eipäs ja samaa juupas-eipäs jorinaa on jo 10 sivua.
Samoin pelkästään hyvä asia, ettei täällä ole mitään "bongattu valkoinen Kakkis peltitavanteilla Lauttasaaressa, olitko se sinä?" topicceja..
Melkein perstuntumalla heitän että tän foorumin käyttäjien keski-ikä on 16 vuotta. Monesti tämäkin asia on käynyt mielessä kun näitä tekstejä lukee.
Oho. Enkö mä sitten lue foorumia laisinkaan, vai miksen ole huomannut yllämainittua. Mun mielestä täällä jutut on enimmäkseen asiallisia. Lisäksi usein tyhmempiinkin kysymyksiin pääosin vastaillaan asiallisesti yms.
Pelkäättekö te kiivasta keskustelua aiheesta
Sekin mielestäni silkkaa plussaa, jos alkaa avaimet kilisemään kun on havaittavissa topic johon ei kenelläkään ole muuta annettavaa kuin juupas-eipäs ja samaa juupas-eipäs jorinaa on jo 10 sivua.
Samoin pelkästään hyvä asia, ettei täällä ole mitään "bongattu valkoinen Kakkis peltitavanteilla Lauttasaaressa, olitko se sinä?" topicceja..
Viimeksi muokannut weasel, 21.1.2009 14:47. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
-
- -
- Viestit: 1158
- Liittynyt: 1.4.2007 19:09
Tuolla kuvat osastolla olisi osuva banneri näille sivuille (monille muillekin).
Säästyisi monta lukkoa.
http://www.majhost.com/gallery/ispeakvi ... hfirst.gif

Viimeksi muokannut Klonksvaagen, 21.1.2009 14:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
En minä nyt moderaattorien toimintaa tarkoita tässä aiheessa "arkoja aiheita". Nää lukkopyynnöt yleensä ovat tulleet käyttäjien keskuudesta. Mielestäni käyttäjien pitäisi osallistua keskusteluun nyt tässä oikeasti. Moderaattorit ovat nyt huomanneet nämä viestit ja osa ainakin sisäistänytkin. En mie tässä nyt ketään syytä. Haluan vaan joitakin vastauksia kysymyksiini, joita olen ihmetellyt silloin tällöin. :)
alkaa käyttäjien puolesta lukon huutelu
Tämä on kyllä se mikä minuakin ihmetyttää. Kun muutaman kerran vuodessa foorumille ilmestyy joku threadi, missä keskustelu on tavallista aktiivisempaa, niin eiköhän siellä ole kohta pari-kolme tyyppiä huutelemassa "lukkoon vaan", "kuulen jo avaimien kilisevän", jne..
Lukekaa jotain toisia keskusteluja jos se kyseinen aihe ei miellytä, tai laittakaa moderaattoreille YV:tä aiheesta perusteluineen, mikä aiheessa on hyvän maun vastaista tms. ja miksi se pitäisi lukita.
Muuten mielestäni lukkolinja on ihan hyvä ja saa uudet tulokkaatkin hieman panostamaan siihen viestin kirjoitusasuun. Todella rasittava lukea pitkää sepustusta, mistä ei kukaan ota selvää puhutaanko siinä aidasta vai aidanseipäästä, kirjoitusvirheitä on vähintään joka toisessa sanassa ja välimerkeistä tai kappalejaoista ei olla koskaan kuultukaan.
Ei tätä foorumia kukaan täysi-ikäinen/täysijärkinen jaksaisi kovin kauan seurata, jos kaikki etusivun aiheet olisivat "Jatka tarinaa yhdellä sanalla..", "Mikä soi nyt?" tjsp.
tänne ei vissiin saada sellaista systeemiä että jos joku reply on uskomattoman asiaton ja turha ja että sen kaikki huomaa ja tarpeeksi moni ku linkkiä klikkaa nii kilahtas piiloon jonku linkin taakse.
Lehtien keskustelupalstoilla on monesti tämä systeemi ja useimmiten mitään kunnollista ei mene piiloon. turhat huutelut joutaakin pois

- Viestit: 2556
- Liittynyt: 3.9.2005 13:59
Luulen, että tämän foorumin moderoiminen nykyisellään on paljon vähäisempää kuin muutamia vuosia sitten. Ylläpidon äijät ukkoontuu (ovat keski-iältään hieman yli tuon 16 :) ja monilla on paljon muutakin aktiviteettia kuin aiheiden lukkoon lyöminen.
Viisi vuotta sitten monikin Misanthorin väittämistä olivat paljon lähempänä totuutta kuin nykyisin.
Siitä olen aiheen aloittajan kanssa ihan samaa mieltä, että peruste lukkoon lyömiselle pitää olla ja kirjata keskusteluketjuun...
Se että monet vakiokäyttäjät haluaisivat toimia moderaattoreina ja pyytelevät lukituksia onkin sitten jotain johon ylläpito ei mahdottomasti voi vaikuttaa muuten kun Heikin ehdottamalla tavalla.
Viisi vuotta sitten monikin Misanthorin väittämistä olivat paljon lähempänä totuutta kuin nykyisin.
Siitä olen aiheen aloittajan kanssa ihan samaa mieltä, että peruste lukkoon lyömiselle pitää olla ja kirjata keskusteluketjuun...
Se että monet vakiokäyttäjät haluaisivat toimia moderaattoreina ja pyytelevät lukituksia onkin sitten jotain johon ylläpito ei mahdottomasti voi vaikuttaa muuten kun Heikin ehdottamalla tavalla.
Tuolla kuvat osastolla olisi osuva banneri näille sivuille (monille muillekin).
Säästyisi monta lukkoa.
http://www.majhost.com/gallery/ispeakvi ... hfirst.gif
tuo haku on persiistä,tai sitten en osaa käyttää sitä. Pistän hakusanaksi vaikka : voimavirta johto. nii tulee topikkeja jostai kakkisten vaihdevälin lyhennyksistä ja corradon koetaulun asennuksista yms (tää oli vain esimerkk,mutta haulla harvoin löytää mitääni).
Tuo haku toimii kyllä kun hetken siihen paneutuu. Tuossa kentän vieressä kun on ohjeetkin.
Kokeileppa käyttää hakusanojen välissä termiä AND --> voimavirta AND johto niin ei tulekaan kuin tämä topic. Eli tuloksena tulee viestit joissa esiintyy nuo molemmat sanat.
OR sanan lisääminen hakukenttään määrittelee sellaiset sanat, jotka voivat olla mukana löytyvissä topikeissa. NOT sanoille joita vastauksiin ei haluta. * voidaan laittaa korvaamaan joitakin merkkejä kuten 1.8* hakee kaikki esim 1.8t.
Niitä ohjeita ei tänne foorumille ole turhaan tehty, joten käyttäkää ja tutustukaa niihin.
Lukottamisen suhteen olen myös sitä mieltä, että aina perustelut lukottamiselle näkyviin.

Yks juttu meidän kaikkien kirjottajien (jotka emme ole membereitä) kannattaa muistaa ja sisäistää: Me olemme autokerhon ylläpitämillä sivuilla, joilla kerhon jäsenillä on määräntävalta. Me emme maksa tästä lystistä jenin jeniä, vaan FFp maksaa viulut. Meitä varten siis jaksetaan ensinnäkin maksaa tästä lystistä ja memberit jaksavat ja viitsivät ylläpitää ja huolehtia näistä sivuista jotta meillä kaikilla olisi mahdollisimman hyvä keskustelufoorumi käytössä.
Liian usein parutaan siitä, et miks joku memberi laittaa topikin lukkoon tai siivoaa aihetta yms., mut mun mielestä heillä on siihen täysi oikeus what-so-ever.
Eli eiköhän me vaan olla hyvin kiitollisia siitä et tällaset sivut on olemassa ja panostetaan hieman niihin viesteihin jolloin ei tuu niitä lukkoja. Se on kuitenkin meiltä varsin pieni vaiva.
ps. Yks mikä vituttaa on se, et joka s*atanan viestin perään pitää laittaa "ei herneitä".
;)

Moni sen varmaan kirjoittaa sinne siksi, että täällä on porukkaa, jotka parhaassa tapauksessa laittavat autonsa esille esitellen projektiaan tai muuten vaan autoaan, ja heti kun joku sanoo, että siinä on jotain vikaa tai ei silmää miellytä niin alkaa itku ja parku. Moni ei myöskään ymmärrä, että jokaisella on mielipide ja siihen oikeutensa. Minä en ole viitsinyt enää paljonkaan kommentoida toisten tekeleitä kun tietää, että se äidin pikku talttahammas lähtee hiekkalaatikolta kotiin tai heitää hiekat silmille ja rikkoo hiekkakakkunsa.
-
- -
- Viestit: 640
- Liittynyt: 10.3.2004 8:25
Mun mielestä moderointi loistavalla tasolla, ja kyllä yleensä lukotuksen yhteydessä on mainittu syy lukolle ja linkki mikäli aihetta on jossain jo käsitelty.
Gallupeista ja mikä soi topikeista nyt ei ole mitään hyötyä kenellekään, ainahan voi menn suoli24 palstalle jos lapsettaa.
Avainten kilistely yms kommentit oikeassa kohdassa naurattaa mua ennenkun suututtaa.

On näissä lukottamisissa ollu se hyvä puoli että porukka on oppinu pari aihetta mitkä on "kiellettyjä". Sumuvalot ja kitkat vs nastat keskustelut on aiheina sellaisia, jotka ei johda mihinkään.
Eiväthän aiheet ole kiellettyjä. Keskustelun taso vaan ei koskaan pysy siinä, että sitä järkipäinen jaksaisi lukea. Se menee päättömäksi väittelyksi ja suun soitoksi, niin turhaako sellaisia pesäkkeitä täällä viljelee. Ei lukotukset yleensä johdu itse aiheeesta, vaan siitä millä tavalla sitä käsitellään ja miten siitä keskustellaan.
Mulla ei ole moderoinnista pahaa sanottavaa mutta mua henk.koht vituttaa kun muutama henkilö on heti ekana postaamassa sinne niitä helevetin itsestään selvyyksiä tai asioita joita VARMASTI se topikin postaaja on jo tajunnut ja sitten viel kysymysmerkki perässä.
Eli ei tiedä vittuukaan mutta silti postaa ja kalastelee posteja sillä ja koittaa olla kaikkien alojen tuntija vaikkei todellisuudessa tiedä kuin ehkä yhdestä asiasta. Tuommoiset postaajat vois saada varoituksen tai viestejä poistaa.

^Tuollaiseen en ole tällä foorumilla kyllä törmännyt, mutta jollain toisella foorumilla huomannut, että kun joku kysyy mikä mahdollisesti on vikana kun on sitä ja tätä oireita.
Eiköhän tule joku avulias arvaamaan vikoja, joita kyseisessä laitteessa ei yksinkertaisesti edes voi olla.
Sitten kun siitä joku huomauttaa, niin vedetään herneet nenään "että en minä näistä mitään tiedä, yritin vaan auttaa".

Omasta mielestä täällä hoidetaan kyllä hyvin noi moderointihommat ja homma pysyy vielä käsissä. Jos joku aihe laitetaan lukkoon hyvinkin nopeasti, saa aiheen aloittaja kyllä katsoa peiliin ennenkuin alkaa enempää hiiltymään.
Vaikka muutaman vuoden olen täällä säännöllisesti pyörinyt, niin en taida olla montaakaan topikkia aloittanut, mutta jos olen, niin jotenkin tähän tyyliin olen ensin asian hoitanut:
- Koittanut etsiä asiasta tietoa haulla. Ei löydy -> uusi topikki. Aloitusviestiin voisi ehkä laittaa sen tiedon että on yrittänyt hakua, mutta ei ole löytänyt mitään. Samalla ehkä vihjata että jos joku muu löytää, niin laittaa linkkiä kehiin.
Ja jos aloitusviesti on joskus huono, niin ei se "käytä hakua" kakkosviestikään yhtään sen fiksumpi ole.
- Miettii sitä otsikkoa. Semmoset "mitä vikaa" tai "miksi tekee näin" otsikot lupaavat topikille hyvin nopeaa lukitusta ja poistamista.
Jostain syystä ihmiset eivät osaa lukea annettuja ohjeita. Sen huomaa varsin hyvin myyntipalstalla. Esim. vanteita myydessä ei laiteta vaadittuja tietoja suoraan otsikkoon ja autoa myydessä napataan vaan suora linkki nettiautoon. Sitten ihmetellään miksi modet on niin hiton tiukkapiposia...

Ihan hyvin täällä on moderoinnit hoidettu, turhat topicit menee lukkoon ja ihan syystäkin.
Sen ansiosta tämä forumi on kyllä yksi selkeimmistä ja helpoimmista seurata. Kun katsoo muita nimeltä mainitsemattomia forumeita, niin ne on kyllä sellaista sekamelskaa, että ei ihan oikeasti niitä jaksa lukea. Tänne ei kyllä kaivata mitään "Turhia tietoja", "Olitko se sinä?, "Vitutus ketju", "Känni örinät tänne", "Tänään pesin autoni" ym turhia ja topiceja.
Eikä täällä kyllä ole muistaakseni koskaan ollut havaittavissa sitäkään, että aihe menisi lukkoon jos modet sattuu olemaan eri mieltä.
Hyvähän se on tosin että tästäkin keskustellaan.

Samaa mieltä edellisen puhujan kanssa. Loistavasti täällä toimii tää homma. Jokainen kirjoittaja voi tosiaan itse miettiä että mitä soopaa sitä suoltaa ulos, ennen kuin saa sen omin pikku kätösin näppäiltyä sinne intternetin uumeniin.
Mutta, eräällä toisella nimeltämainitsemattomalla jääkiekkoon painotuvalla foorumilla jaetaan kirjoituskieltoja esim. sääntörikkomuksista ja kirjoituksen huonosta ulkoasusta. Olen ollut itse muutaman kerran "jäähyllä" ja jäähyn määrä kasvaa aina mitä useammin niitä tulee. Ensin on kolme päivää, ja ellei siitä usko niin seuraavaksi viikko jne. Siellä on oma topic jossa moderaattorit ilmoittavat "jäähyn" syyn ja pituuden sekä käyttäjätunnuksen jolle rangaistus lankeaa. Foorumia voi käyttäjä lukea rangaistuksen aikana, mutta kirjoittaminen on estetty.
Siellä homma toimii ilman lukkoja, tosin muistaakseni paska siivotaan aina myös pois, eikä niitä sinne siis myöskään jää näkyviin.
Siellä homma toimii niin, täällä näin ja molemmat ovat erittäin viihtyisiä lukuelämyksiä - vaikkakin joukkoon eksyy aina "HIFK-TPS paikka C4 784 SÄÄX SE OLIT?!??+++" -kirjoituksia :P

^Täh, nyt mää en kyllä tajua.
Ja puhutaan auto forumeilla autoista, Toyotasta voi sitten keskustella vaikka Toyota forumilla... ;)
Japanialainen, hyi vittu, mä saan näppylöitä niistä... ;)
Onhan noita känni topiceja sillon tällön joku vatipää jurrissa tännekin keksinyt aloittaa, vaan aika äkäseen ne on mennyt lukkoon ja jopa poistettu. Hyvä niin.

No vo helvetti, älä nyt noin tosissaan tuota Toyota juttua ota.
"Yleinen - muut aiheet." alue on todellakin tarkoitettu muiden kuin autoihin liittyvien asioiden keskusteluun, mutta edelleen olen sitä mieltä, että sinnekään ei taatusti tarvita mitään "after pub" topicia.
Ja toisekseen ei täällä ole tietääkseni kiellettyä puhua muistakaan merkeistä. Mutta ei sitä keskustelua tarvitse tuonne "Yleinen - muut aiheet" osioon toki tehdä, koska ei se kiellettyä ole ihan asiaan tarkoitetullakaan osiolla kuten vaikka noi tekniikka osiot.
Toinen juttu sitten on se että onko järkevämpää kyselleä Toyotan tekniikasta täällä vaiko Toyota forumilla... ;) Itse ainakin olen muiden merkkien asioita kysellyt niille tarkoitetuilta forumeilta. Paremmin sitä tietoa sieltä saa. Tietysti kaikki ei varmaankaan jaksa sitä käyttäjätunnusta tehdä muille forumeille.
Ainiin, mutta Toyota sivuilla ei varmaankaan ole mitään tekniikka-osioita kun ei niissä koskaan mitään vikaakaan ole...tai sitten on... ;)

^ Fintoysin Ylläpito/korjaus puolella 2658 aihetta, täällä on ~16 000
Joo ei kannata jatkaa.... Mutta jatkan silti ihan vähän vielä :D
ffp: Meillä on 15194 rekisteröityä käyttäjää, Käyttäjämme ovat kirjoittaneet yhteensä 324244 viestiä
Fintoys: Meillä on 3626 jäsentä yhteensä, Yhteensä 46251 viestiä
ffp:n viesteistä tuo 16 494 aihetta on jotain 5.08%
ja Fintoysin 2658 aihetta on 5,7% kokonaismäärästä
;)
edit. paitsi että en mä oikeestaan voi laskea aiheita ja viestejä keskenään ja jos lasketaan pelkästään aiheista niin sitä en julkaise koska tulos on kannaltani hieman huono... ;)
eidt2. paitsi että enhän mä taida nähdä rekisteröitymättömänä tuolta edes kaikkia alueita ja tuollahan keskustellaan tekniikasta vähän joka alueella. Ainakin tuolla Vierasalueella on 5112 viestiä ja melkein kaikki tekniikkaa.
Pilkku = vakipano. ;)
Mut saanko kysyä, mitkä ovat ns. kännitopikkeja? Katotaanko kännitopikiksi viikonloppuna aamuyöllä tehty aihe? Käsitteli se sitten mitä tahansa. Selkeät ylilyönnit nyt jokainen tunnistaa. "MONTAKO PLOWJOPPII OOT SAANU PAARI-ILLAN JÄLKEEN?!" Mut siis... Mikä täyttää kännitopiksin tunnusmerkit?
Tämä ei ole mielestäni aamuyöllä tehty topikki. Eikä minusta ole edes kännitopikki, miksi tämä on lukossa?
Ei henkilökohtaisesti kiinnosta jutella peräaukkovoiteesta, sivuutan aiheen kyllä. Mut jos jollakulla on tämmöinen ongelma, miksi siitä ei saa keskustella? Täällä jos sattuu olemaan vaikka sielunkumppaneita ja tuotteita käyttäneitä ihmisiä. Miksi ei saisi kysyä tuotteesta tai jakaa mielipiteitä tuotteesta? Keskustellaanhan täällä esimerkiksi vaikka miniläppäreistä? Miksi se on sallittua sitten? Tuokin aihe on mielestäni oikealla alueella, eikä "Tekniikka - diesel".
Kohta joku heittää, tämä ei ole mikään terveysfoorumi. Josta taas voidaan laskea suvaitsemattomuus niitä kohtaan jolla on terveydellisiä ongelmia. Se voidaan laskea jopa rasistiseksi. Mikä ei varmaan kovin hyvää mielikuvaa anna kenellekään tästä paikasta? Tätä varmaan saattaa lukea aika moni "asiasta kiinnostunutkin" henkilö. Epäilisin. ;o

Kannataisko hankkia elämä ?
(Edit)
Tuommoisia aiheita voi käsitellä ainakin tuolla Suo*i24:ssä ja vaikka tojota palstalla.
(/Edit)
Viimeksi muokannut Klonksvaagen, 16.2.2009 18:40. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ahdasmielisyys siis loistaa.
Edelleen täällä on alue "Yleinen - muut aiheet" Miniläppäreistähän voi keskustella nörttien kanssa vaikka murobbs -palstalla vai mitä nää nyt on.
Mikäs sulle tuli? ;)
Niin, tämähän on VAG -konsernin autoihin keskittynyt foorumi, tuollaiset peräpukamaongelmat voi kyllä hoitaa muualla.
Edelleen täällä on alue "Yleinen - muut aiheet" Miniläppäreistähän voi keskustella nörttien kanssa vaikka murobbs -palstalla vai mitä nää nyt on.
Kannataisko hankkia elämä ?
Mikäs sulle tuli? ;)
-
- -
- Viestit: 1158
- Liittynyt: 1.4.2007 19:09
Ahdasmieliset "Kakkisonmaailmaparasmuutonpaskoja" Volkkarimiehet paniikissa huutelee kun huumoriakin meinaa eksyä tänne :)
Viimeksi muokannut EscMk3, 16.2.2009 18:49. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
No voi helvetin perseen perse. Jos sua kiinnostaa keskustella persereiän kutiamisesta niin kai sillekin löytyy ihan siihen tarkoitettu forum, ja jos ei löydy niin kuule perusta vaikka sellainen. Mutta uskon ja toivon että modet pitää huolen siitä että täällä et sitä reikääsi raavi. ;)
Viimeksi muokannut Eemeli, 16.2.2009 18:49. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Huoh, joo, ajatusta saa käyttää, kyllä, ja myöskin siinä mitä aiheita forumille kirjoitetaan ja sallitaan.
Täällähän aikoinaan oli "Sana on vapaa" topic, joka meni sitten loppujen lopuski lukkoon. Sinne siis sai kirjoittaa ihan mitä vain ja porukka sitten ihan vaan kirjoittamisen ilosta sinne kirjoitteli. Mm, sitä prkleen "perhosta" alkoi tulemaan jatkuvasti. Mitähän tuo topic mahtoi antaa lukijoille ja yleensäkin forumille? Ei niin yhtikäs mitään. Vaikka ei mitään järkevää kirjoitettavaa ole, niin silti sinne piti edes jotain kirjoittaa.
Nämä "after pub" topicit menee loppujen lopuksi ihan samaan. Jurrissa vain kirjoitellaan jotain päätöntä.
Sääntöihin voisi lisätä kohdan että "Jos ei ole mitään sanottavaa, niin älä kirjoita forumille"
Jos jonkun on aivan pakko päästä baarin jälkeen nettiin jotain kirjoittamaan, ihan vaan palavasta halusta kirjoittaa jotain, niin oikeasti ihan suositeltavaa on hankkia se elämä (tai sitten se nainen sieltä baarista)

- uusi tulokas
- Viestit: 2
- Liittynyt: 16.2.2009 19:54
-
- uusi tulokas
- Viestit: 2
- Liittynyt: 16.2.2009 19:54
"Siellä koira älähtää, missä kalikka kilahtaa" ;)
Ja ihan pakolliset loppuun "Kuulen avainten kilinääääää...." | "Lukkoon!"
Miten teillä on noin hermot noin kireellä? :D Pikkasen yritetään saada keskustelua aikaiseksi, kimppuun käydään kun yleiset syyttäjät. :D Itse olen ainakin tässä pysynyt melkolailla asialinjalla. Enkä ole mennyt huutelemaan "Hanki elämä!" Ei tässä nyt mitään henkilökohtaista ole ketään vastaan. Ihmetyttää välillä vaan tää keskustelun rajoittaminen/ohjaaminen. Erään minua viisaamman sanoja lainatakseni.
Noista after pub -topikseista minulla ei juuri sanottavaa. En päivystä täällä aamuyöllä baarin jälkeen katsomassa kuka tekee seuraavan "Saanks pimppii?" -topikin. Ne on yleensä jo aamulla hävinneet, kiitos siitä.

Laitetaan tämä, jos joltain on jäänyt läksyt lukematta ;)
Tuossa on tuo "legendaarinen" esimerkki, minkä takia ajoissa laitettu lukko on joskus paikallaan...
Ooppeli foorumilta Tuleva autoni

Palaa sivulle “Yleinen - muut aiheet”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 67 vierailijaa