Wannabee Jetta mk3 ekoTD vol. 2.0

Projektit, joissa oikeasti tapahtuu jotain, eikä vain suunnitella ja haaveilla.

Valvoja: ffp jäsenet

tttalja
-
Viestit: 1006
Liittynyt: 13.4.2006 13:12
Viesti:

Wannabee Jetta mk3 ekoTD vol. 2.0

ViestiKirjoittaja tttalja » 26.3.2016 22:47

Tästä ekoTD projektista tuttu ekoTD "Wannabee Jetta mk3" alkoi olemaan koriltaan jo varsin rapeassa kuosissa, vaikkakin katsastus meni joulun alla vielä jollain ilveellä läpi katsurin huomion kiinnittämisellä epäoleellisiin kohtiin. Mielessä oli kuitenkin jo pari vuotta pyörinyt, että josko tähän löytäisin ehjän Venton kopan jostain, jotta ekoTD AAZ-moottorin kehittely vielä saisi jatkoa. Olihan tuohon voimapakettiin kuitenkin uponnut rahaakin varsin kohtuullisesti, joten olisi ollut surkuhupaisaa lopetella tätä projektia huonon korin kanssa. Varsinkin kun pienilläkin syötöillä kulkua alkoi löytymään jo ihan kivasti. Ajattelin avata uudelle elämälle uuden topicin.

Kuva

Ja löytyihän se kori. Itse asiassa jo kesällä, mutta hintapyyntö oli jotain aivan luokatonta siihen nähden, että auto oli seissyt pari vuotta. Loppuvuodesta hinta kuitenkin asettui satasien tasolle, joten joulun välipäivinä heitin traikun ruotsalaisen alkoholistiperhesuihkarini jatkoksi ja kävin hakemassa Jetalle uuden elämän 194tkm ajetun 2 litraisen AGG bensamoottorisen korin muodossa. Värikin oli sama nätti LR5V. Kaupat tein jo pelkästään sen perusteella, että polvistuin maahan tutkaisemaan pohjaa, joka oli yhtä ruosteettoman neitseellinen kuin tehtaalta lähtiessään. Tietty korissa oli myös sähkökattoluukku, joka himotti kovinkin paljon. Ehkäpä osasyyllisenä auton hyvään kuntoon on Ruåtsissa alkanut elämä, joka tuskin on tiesuolasta tiennyt tuon taivaallista. Autohan ei juurikaan halunnut käynnistyä kuin onneksi sen kerran, jolloin se ajettiin trailerille. Auto pihaan muiden seuraksi ja muutaman hetken, eli parin viikon ajan kotona parinkympin pakkasessa puuhasteltuani käynnistymättömyyden syylliseksi paljastuivat pumpun ja ecun releet, joten nyt auton pystyi ajamaankin siirtokilvillä elinsiirtokohteeseen. Matkalla ratista kahdella kädellä kiinni pitäessäni muistin, että miten tärkeitä ehjät taka-akselin puslat ovatkaan auton hakiessa suuntaa jos toistakin suorallakin tiellä.

Kuva Kuva

Maanpinnan alapuolella, erään päijäthämäläisen pikkukylän omakotitalon kellarissa alkoi sitten taas tapahtumaan. Bensapaketille heitettiin nopeat hyvästit ja se sai sähköineen uuden kodin kohtuullisen vauhdikkaasti, vaikka pelkäsinkin päätyväni tekemään vielä jotain häröä tuosta motorista. Pelkotiloista päästyäni alkoi armoton vanhan korin purkaminen ja lähes kaikki osat saivat korista lähteä, nekin joilla tuskin on mitään virkaa. Surkuhupaisaa on vertailla autojen sisäkuvia, jossa koskematon sisäpohja haastaa useamman kerran, joskus hyvin huolimattomastikin paikatun ja puoli miljoonaa veivatun weetabixin. Vanha kori kärrättiin hautajaissaattueen mukaisin menoin kellarista pihalle Prodigyn Diesel powerin soidessa päässäni jatkuvalla loopilla ja muistokahvien ryystämisen jälkeen raivattiin vanhasta korista poistettujen osien keskelle uudelle elämälle tilaa.

KuvaKuva
KuvaKuva

Isona ajatuksena on rakennella tästä "Vollaustattung" henkisesti pienellä race-lisällä harrastekesäkäyttiskruisailumikälie-paketti. Sähkölasit joka oveen löytyivät työpaikan lähistöllä olleesta purkugolffista, jota helmikuisessa vesisateessa kävin väkivalloin kohtelemassa. Suureksi ihmetyksekseni sain myös koko sähkölasien johtosarjan autosta pihalle ja testailin tallissa varmuuden vuoksi paketin toimivuuden. Recarot ja lattiamatot tuli pestyä Demonin toimesta ja kyllähän sitä kuraa riitti. Nyt on sitten kiva istua puhtaalla jakkaralla autossa, joka ei välttämättä haise hetkeen yhtään millekään. Nuhraantuneen mokkaratin pesaisin kissasaippualla ja kyllä se taas kerran koki uudelleensyntymisen, varsinkin kun sen sai nyt pestyä irrallaan. Täydellinen climatronic on ollut haussa, mutta ainakin asennus taitaa jäädä ensi talven projektiksi, koska konehuoneen puolella voi tulla tekemistä palikoiden sovittelun suhteen.

Kuva Kuva

Toivottavasti tässä kuukauden aikana saadaan vehkeet nippuun ja toukokuulla muutoskatsastettua koko hässäkkä. Alustavien tunnustelujen mukaan, ei välttämättä olisi temppu eikä mikään saada tuota katsastettua 200hv pintaan - ihan vaan puhtaan vittuilun vuoksi. Eikä se inssi kuitenkaan uskoisi, jos väittäisin naama peruslukemilla tuota 75hv vakiomoottoriksi, joka on maalattu kivoilla väreillä ja korvaava ahdin on haettu kuorma-autosta.

Nopeet speksit:
- 1997 loppuvuoden Vento
- Vogtland coiloverit, vahvempia puslia ympäriinsä
- Audi S2 Girling 60 jarrut edessä, normilevyt takana, 25.4mm pääsylinteri
- Äsken mainitut päivittynee etupäästä Porschesta kotoisin oleviin kilkkeisiin.
- H&R 22/25mm vakaajat
- Sähkökattoluukku
- 4x sähkölasit
- Vento vr6 Recarot
- Cabrion mokkapintainen ratti
- USAosaa ympäriinsä
- SQ oldschool hifiä
- ym. jännää

EkoTD AAZ: (lue lisää projektitopicista)
- AHUn vahvistetulla alakerralla
- PD kampuralla ja veiveillä
- 11mm Ivecon muokattu pumppu
- BW K26 ahdin MANista
- 700x140x65mm välijäähy
- 3" dp, 2,5" customputkisto
- Perässä 02m 6-lovinen loota vaihdevälin lyhentimellä.

tttalja
-
Viestit: 1006
Liittynyt: 13.4.2006 13:12
Viesti:

Re: Wannabee Jetta mk3 ekoTD vol. 2.0

ViestiKirjoittaja tttalja » 31.3.2016 22:23

Ja tänään jatkui pienillä iltapuhteilla. Pohja sai kerroksen äänenvaimennusta ennen mattoja. Jännä että dieselin korissa on tehtaalta lähtiessä jo valmiina kohtuullinen määrä bitumia, mutta bensakorissa on kitsasteltu huomattavasti enemmän vaimennusten kanssa. Kuitenkin molemmat korit ovat viimeisiä tehtaalta tulleita.

Kuva

Vaihdelaatikon takia puukotettuun apurunkoon vaihtuu vähemmän ajettu ohjausvaihde, samalla pusla vaihtuu uretaaniin. Vakaajiksi tulee nyt vihdoin hooetärrän eteen 22mm ja 25mm taakse, näistäkin kun on ajatus vasta viitisen vuotta ollut mielessä, toki dieselin vakiovakaajallakin ja veeran taka-akselilla tuo on taipunut varsin mallikkaasti. Noista vakaajista olisi ollut vielä jytympi 25/28mm paketti olemassa, mutta luulen (ja internetkin tiesi kertoa), että eihän toi huonolla pidolla enää käänny mihinkään liian jytyllä vakaajalla. Pientä sipistelyä ja uusilla osilla paketti takaisin kasaan. Vogtlandin tolpat saavat vielä pysyä, kun ovat varsin käyttökelpoiset viiden vuoden jälkeenkin. Pitää vaan noi säädöt tapella auki, jotta saa koria kohti tonttia.

Kuva

Mielenkiinto heräili myös Porschen jarruihin ja hetken tullissa asuttuaan matkalla jenkkilästä putkahtivat ässäboxsterin etusatulat kotiovelle. Nämä olivat semmoinen heikon hetken mielijohde, mutta täysi jarruremontti pitäisi kuitenkin suorittaa. Näihin sitten kaveriksi 305mm Seat Cupran levyt ja Epytecin kannakkeet.

Kuva

tttalja
-
Viestit: 1006
Liittynyt: 13.4.2006 13:12
Viesti:

Re: Wannabee Jetta mk3 ekoTD vol. 2.0

ViestiKirjoittaja tttalja » 9.4.2016 23:37

Pientä näkymätöntä edistymistä havaittavissa. Akselit on vaihdettu ja sulaketaulu on kytketty takaisin piuhoihinsa. Onpa germaanian insinööri saanut näppärästi tehtyä tuonkin, koska liittimiä on näemmä lähes mahdotonta kytkeä väärään koloon, sillä ne eivät sovi kuin yhteen paikkaan. Onneksi TD:n sisustan johtosarja on olemassa vieressä, koska pari liitintä näytti olevan eri tavalla toteutettu, mutta onneksi nämä olivat lähinnä irtokaapeleita.

Etupään saaminen pyörilleen töksähti siihen, että huomasin toisen puolen laakerin olevan väljä, joten vaihdetaan molemmat. Tankkikalusteet pitää vaihtaa dieselin puukotettuun versioon, jotta saa polttoainelinjoista virtaavammat. Tähän löysin Festolta sopivaa putkea, joka kestää taivuttelua, eikä ole ihan ohutseinäistäkään.

Kuva

Silti tänään alkoi tuntumaan, että jonkinasteista viimeistelemätöntä valmistumista kohti edetään hyvää tahtia. Loput tärkeät osat, kuten vaikka jarrulevyt, saa hankittua sitten tilipäivänä. Sidekick-projektina kunnostelen 2-osaiset 17" BBS RK II:t tähän vanteiksi jarrujen ympärille, siksipä noi Teledialit on myynnissä. Eiköhän tämä tästä...

Kuva

tttalja
-
Viestit: 1006
Liittynyt: 13.4.2006 13:12
Viesti:

Re: Wannabee Jetta mk3 ekoTD vol. 2.0

ViestiKirjoittaja tttalja » 16.4.2016 23:35

Edistymää havaittavissa viikon sisään. Hammastangon otin uuden korin apurungosta ja naitin sen uretaanipuslan kanssa vanhaan, 02m vaihteistolle muokattuun apurunkoon kiinni. Pakko oli näyttää hieman pensseliä varsinkin värinäpainon poiston jälkeen ja vetäistä pari vihreää nippusidettä haitarikumeja pitämään. Etupään ripustuksetkin olisi saanut nippuun, mutta toinen laakereista oli väljä, joten pistetään vaihtoon molemmat. Samalla tietty puhaltelin ja maalasin olatkin. Taka-akselikin vaihtui samassa rytäkässä. Jarruputket käytän kyllä kaikki tästä uudesta korista. Ovat siistejä sekä ehjiä ja lähtevät kivasti irti, toisin kuin 5 vuotta vanhat kuparitarvikeputket.

Kuva

Sähköt vähän epäilytti ja hiukka epäilyttää edelleen, vaikka onhan näitä räpelletty, mutta eipä noita hirveän väärin pysty edes kytkemäänkään. Vanhasta korista sulaketaulu ja moottorin johtosarja naitettiin uuden korin sisustan johtosarjaan, johon ympättiin vielä sähkölasien johtosarja kaveriksi. Onneksi sulaketaulua on lähes mahdotonta kytkeä väärin ilman väkivaltatoimenpiteitä. Jäljelle jäi pari piuhaa, jotka on ilmeisesti tehtaalla jaettu jostain blokista, mutta nyt osassa jakoliittimiä ainakin tila loppuu kesken. Pitääpä väsätä vanhasta sisäsarjasta pari oem-tyylistä jakoblokkia. Onneksi aaz ei tarvi kuin sähköä pumpulle, niin auto saadaan jo sillä liikkumaan. Samalla teki mieli alkaa yhtenäistämään ja niputtamaan siististi johtonippuja, mutta siihen olisi mennyt iäisyys aikaa. Siispä kaikki piuhat liittimiinsä ja hetken ihmettelyllä sulaketaulu mahtui kuin mahtuikin omaan paikkaansa sähkösillisalaatin antaessa tietä. Johtosarjan kytkemisen ajaksi tempaisin kojiksen irti, niin helpotti hommaa huomattavasti, vaikka aika karultahan tuo näyttää muutaman ruuvin irroituksen myötä.

Kuva

Konepakettikin asettui omaan yksiöönsä, niin sai auton ympärille kummasti lisää tilaa. Kiva kun tässä hommassa ei tarvi keksiä mitään uudelleen, vaan homma on ollut ihan raakaa pulttien pyörittelyä. Ja kyllä, toi konehuone tulee siistiytymään tuosta...

Kuva

Tästä sitten eteenpäin. Toukokuussa toivottavasti ajetaan, tai muuten tulee oikeasti kiirus...

tttalja
-
Viestit: 1006
Liittynyt: 13.4.2006 13:12
Viesti:

Re: Wannabee Jetta mk3 ekoTD vol. 2.0

ViestiKirjoittaja tttalja » 27.4.2016 22:55

Ei kyllä koskaan pitäis ottaa näitä talven yli kerkiää tehdä -projekteja. Viime viikonloppu meni molemmin päin vessanpöntön kanssa seurustellessa ja nyt tänään uskalsi töiden jälkeen jo mennä vähän äheltämäänkin. Käytännössä yli viikko meni lähes hukkaan, mutta minkäs näille mahtaa. Loput sähkövedot nippuun, piuhoja jotenkin järkevästi sinne tänne ja kojis takaisin paikoilleen. Näyttää jo kummasti paremmalle. Kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että homma lähtee skulaamaan ilman mitään sähköihmeellisyyksiä. Ei pitäis, mutta...

Kuva

Seatin Cupra R jarrulevyt tämähti kotiovelle eilen ja Epytecin adapterit toissapäivänä, joten nyt oli sitten kaikki tarvittavat hidastinkilkut kasassa. Niputin paketin napaan kiinni ja ei se ihan pahalta näytä. Jarrukilpi ei tosin mahdu enää sekaan, mutta eihän ne pakollisia taida tänä päivänä olla. Pikkuisen pisti mietityttämään, että paljonkohan tuohon saa tarjota spaceria, jotta vanne (17x7" BBS RK2 et35) ei kolise tuohon satulaan. Jännityksellä odotamme, jahka maalari saa vanteisiin väriä pintaan ja pääsee sovittamaan. Periaatteessa ihan hirveesti ei ole varaa vetää ulospäin, mutta eiköhän noi saada mahtumaan. Paketista kun pitäisi vielä saada katsastusinsinöörin kestävä. Tai sitten kasaan ton niillä S2 Audin etusatuloilla ja mietin tätä asiaa jälkeenpäin. Ulos tuolta pajalta kotipihaan tuo olisi hyvä saada viimeisteltäväksi.

Kuva

Jule
-
Viestit: 114
Liittynyt: 8.10.2014 23:13

Re: Wannabee Jetta mk3 ekoTD vol. 2.0

ViestiKirjoittaja Jule » 28.4.2016 20:01

Luulisi katsastusmiestä miellyttävän kun näin panostetaan turvallisuuteen,noillahan pysähtyy jo isompikin malmikasa.

tttalja
-
Viestit: 1006
Liittynyt: 13.4.2006 13:12
Viesti:

Re: Wannabee Jetta mk3 ekoTD vol. 2.0

ViestiKirjoittaja tttalja » 4.5.2016 0:07

Ja jatkuu. Savuhormisto ja jarrut on nyt kasattu ympäriinsä ja takapää toistaiseksi vielä normilevyillä. Ihan pikkuisen himottaisi ostaa erilliset custominavat joihin saa 280mm levyn kiinni ja R32 takasatulat niille kavereiksi. Olisihan täytettä takavanteeseenkin. Täytteestä puheenollen, kokeilin vannetta etujarrujen ympärille ja ihan kivalta näyttää. Spaceriakin tarvitsee vain 10mm, jolla saa jo huomattavan ilmaraon ilman kolinoita. Lisäksi 10mm on ensimmäinen keskittävä koko, joten ihan silläkin valitsin moisen. Onhan toi jarrupaketti vähän täyttävämpi kuin 280mm S2 jarruilla, vaikka nekin isohkot kolmoskoriseen ovat.

Kuva

Tämän auton pohjasta kehtaa ottaa kuvan, vaikka onkin vain hutaistu puhtaammaksi ennen auton ottamista sisätiloihin. Himo olisi kova saada tämä ajoon ja vähäksi aikaa fiksarille hyvään hoitoon. Onni on omistaa kohtuukuntoinen kori.

Kuva Kuva

tttalja
-
Viestit: 1006
Liittynyt: 13.4.2006 13:12
Viesti:

Re: Wannabee Jetta mk3 ekoTD vol. 2.0

ViestiKirjoittaja tttalja » 5.5.2016 23:27

Sain 10mm lätyt ja soviterenkaat sopivasti keskiviikoksi, joten helatorstai meni rakennellessa. Tuo 10mm keskittävä spacer oli varsin näppärä ratkaisu ja nyt mahtuu hesarin työpaikkaosiokin tuonne satulan ja vanteen väliin. Lokasuojakin näyttäisi vielä vähän vannetta peittävän, joten lienee passeli. Pikkuisen piti näyttää hiomalaikkaa navan keskiosalle, koska se on jo pidempi kuin tuo spaceri, joten paketti jäi alkuun vähän kantamaan.

Kuva

Sitten taas kaikenlaista kasaan ja uskalsin näyttää varovaisesti akkuakin tuolle projektille. Avaimesta varovasti virtaa päälle ja kumma kyllä, kaikki pelaa kuten pitääkin. Tässä vaiheessa tuli kyllä helpotus, sillä jos sähköt on vähänkään sekaisin, niin pitkiä iltoja olisi luvassa.

Kuva

Jatkunee lauantaina ja kova mahdollisuus näyttäisi olevan, että ensi viikolla voisi jo tarrakilvillä ajellakin... Ehkä...

tttalja
-
Viestit: 1006
Liittynyt: 13.4.2006 13:12
Viesti:

Re: Wannabee Jetta mk3 ekoTD vol. 2.0

ViestiKirjoittaja tttalja » 8.5.2016 23:28

Lauantaista tulikin pitkä päivä, mutta nyt alkaa tekninen niputus olemaan aika lähellä. Käväisin renkulat asennuttamassa perjantaina ja nyt sain ne vihdoin alle. Varsin fiksulta näyttää, mitä nyt sentin alemmas voisi koko pakettia tipauttaa. Samalla pitäisi kaarista saada muotoiltua sisältä sopivammat (hox, kaarimankelia lainaan, Lahden seutu...). Vanteiden mahtuvuus kaarien sisälle ja takakaaren suhteen hiukka mietitytti, mutta näyttäähän tuo osuvan ihan kivasti. Optikwerksin ABT-kopiohelmat odottelevat vielä asennusta auton loppufiksailun jälkeen, joten sitten pitäisi olla aika perushyvännäköinen paketti kasassa.

Kuva

Laittelin tankkikalusteet sisään ja vetelin uusia putkia pitkin aineet suodattimelle. Hieman hipelöin jo tiskillä 2.5TDi V6-audin suodatinta ja sehän kyllä menisi nätisti tuohon orkkispaikalle. Vielä astetta isommat linjat, jotka sitten vaativat jo tankkikalusteen puukotusta ja pari uutta banjoa. Kokeillaan nyt isommilla linjoilla ja muuten orkkishilppeillä näin aluksi, että oliko tuossa mitään vaikutusta. Ahtoputkiston kasaus ja nesteet sisään. Samalla tuli ihan pieni kiusaus pyöräyttää vehje hetkeksi käyntiin sehän heräsi saman tien. Hyvällä fiiliksellä ja sisustan loppukasauksella eteenpäin.

Kuva

tttalja
-
Viestit: 1006
Liittynyt: 13.4.2006 13:12
Viesti:

Re: Wannabee Jetta mk3 ekoTD vol. 2.0

ViestiKirjoittaja tttalja » 13.5.2016 20:32

Jonkinmoista edistymää havaittavissa. Keskiviikkona tein pitkän illan ja auto oli lopulta ajokunnossa sisustaa myöten. Samalla totesin, että noi Recaroiden muoviosat pitää kaikki ostaa uudet , kun ovat halkeilleet (hox!). Muutama pieni homma ja vielä kaiken päälle takasatulat vaihtoon, koska jumittelivat kummasti. Otin korinluovutusautosta takasatulat ja puhalsin ne puhtaiksi, vähän rasvaa väliin ja ovat pirun herkät - job done.

Kuva

Eilen hain puuhakilvet ensi keskiviikon muutoskatsastukseen asti ja tänään sitten käväisin uhkarohkeasti noutamassa auton pajalta Lahteen. Pari koekäynnistystä ja 65km matka kotiin - mikä voisi mennä pieleen. Onneksi ei yhtään mikään. Kaikki toimii ja pahoittelen matkalla tapahtuneita lapsellisia savumerkkien jättöjä. Samalla mietin, että miksi ihmeessä en ole aikaisemmin ostanut vakaajapakettia. Aivan eri auto ajella, vaikka pyöränkulmat oli vähän mitä sattuu ja camberia olin säätänyt eteen malliin rata-ajo.

Enivei, nyt sitten kaikennäköistä lappua kasaan ja koitetaan saada laillisesti kilpien väliin koko paketti. Sitten vielä ajoa ja fiksausta ennen Bug Runia, joka jäi paljon parempien syiden jalkoihin viime vuonna.

Kuva

tttalja
-
Viestit: 1006
Liittynyt: 13.4.2006 13:12
Viesti:

Re: Wannabee Jetta mk3 ekoTD vol. 2.0

ViestiKirjoittaja tttalja » 21.5.2016 22:29

Tämäkin on nyt virallisesti männä keskiviikkona saatu virallisesti kilpien väliin. Aika kivuton muutoskatsastus, varsinkin kun olen jaksanut kysellä katsurilta pitkin kevättä kaikenlaisia ohjeita dokumentteja varten. Nyt sitten vien tämän kaverille hoitoon pariksi päiväksi ja tuloksena pitäisi olla perussiisti ekoTD CL Vento. Laitellaan kuvia sitten enemmän. Muutama artikkeli odottaa vielä asentamistaan, kuten sähkölasit, hifit, helmat ja muuta pikkukivaa. Ai niin, manuaali-ilmastoinnin osatkin sain huudettua kennoa lukuunottamatta 56e hintaan. Tosin nyt en ala repimään kojista auki ja varsinkaan sovittamaan kennoa keulalle välijäähdyttimen kanssa, joten tämä voi jäädä jopa ensi talven projektiksi. Climatronicci saa siis nyt jäädä kalliiksi haaveeksi ja laitetaan varmatoimisempi versio aiheesta kiinni. Kylmää sekin tekee...

Auto on toiminut ihan kivasti, mitä nyt sitten pitää aika paljon hakea tuota pumpun säätöä. Penkissä teholappuja otettaessa viimeistään todettiin, että tuokin ahdin (in. 45/76 ex. 64/54) on edelleenkin vähän rajalla pakopaineiden suhteen ja syötön säätäminen ahtoihin sopivaksi vaati vähän perehtymistä. Rehellisesti sanoen kansi virtaa tällä hetkellä ihan liian hyvin, joten nokkakokeilujakin pitänee suorittaa miedompien kanssa. Ahdot pääsevät hiukan karkaamaan ja samalla myös pakopaineet, jotka menee 1:1 ahtojen kanssa jonnekin 1,7bar asti. Katsastuslappuihin vedettiin maltilliset 148hv laihalla yläpäällä, mutta kiva tuo olisi 200hv tuntumaan saada järkevällä käytöksellä. Nyt homma on lähinnä oksennus ja pöllähdys, joka sitten vie pakopaineet taivaisiin ahtojen ollessa vähän vajaa 2bar. Karaan tiukempaa jousta ja ehkä pumpustakin voisi syötönrajoitusta pikkukierroksilta vähän höllentää, jonka sitten saa joku pumppupaja talvella tehdä. Enivei, perusajossa toi toimii varsin kivasti ja kestää ajella kutosellakin ilman sen kummempia pöllytyksiä.

Tästä siis eteenpäin...

Sudee
-
Viestit: 125
Liittynyt: 19.11.2010 10:58

Re: Wannabee Jetta mk3 ekoTD vol. 2.0

ViestiKirjoittaja Sudee » 25.5.2016 14:57

Perhanan hyvää rakentamista taas kerron. Ilo seurata, kun joku tekee kaiken huolella eikä oio mutkia.

T.Hell
-
Viestit: 579
Liittynyt: 11.3.2005 9:02

Re: Wannabee Jetta mk3 ekoTD vol. 2.0

ViestiKirjoittaja T.Hell » 25.5.2016 23:19

Samaa mieltä.
Tätäkin varmaan tulee tuossa vanhalla heinolan tiellä bongailtua ;) tuosta kilven paikasta tunnistaa vähän kauempaakin :D

tttalja
-
Viestit: 1006
Liittynyt: 13.4.2006 13:12
Viesti:

Re: Wannabee Jetta mk3 ekoTD vol. 2.0

ViestiKirjoittaja tttalja » 26.5.2016 22:44

Jep, siinä Lahden ja Hönölän väliähän tää liikuskelee, ellen sitten kulje kaksipyöräisellä tai perhesuihkarilla.

Kaikenmoista kiirettä pitää ja vielä olisi sähkölasit, keskuslukko ja metri Genesiksiä asentamatta sähköjen osalta. Optikwerksin helmat sain hommattua ja asentuu jahka löydän kaverin kanssa ajankohdan kukkasten hävitykselle ja muulle siistimiselle. Kaikkea pientä päälle ja kohti kesää.

Löysin kuin löysinkin arkistoista aika paljon jäykemmän jousen ahtokaralle ja oksentelu vähentyi kummasti. Nyt sitten ohjelmoidaan rälläkällä lisää syöttöä ja katsotaan taustapeilistä afr-lukemat savun tummuudesta suhteessa haihtumisaikaan.

Kävin myös pesaisemassa auton eka kertaa sitten tammikuun, jolloin sain auton siirtokuntoon. Silloin sulateltiin Pinelinen kanssa katolta koivun mahlaa, nyt sitten pestiin ihan oikeasti. Pikkuisen semmoinen tunne tuli, että kyllä tästä ihan hyvähkö tulee...

Kuva

tttalja
-
Viestit: 1006
Liittynyt: 13.4.2006 13:12
Viesti:

Re: Wannabee Jetta mk3 ekoTD vol. 2.0

ViestiKirjoittaja tttalja » 8.6.2016 23:50

No nyt on näperretty ja ensimmäinen vahakerroskin saatu sateen uhatessa päälle. Ei se pinta lähempää showtarkastelua kestä, mutta parin metrin päästä näyttää jo ihan kunnolliselle. Sain vihdoin ja viimein ostettua uuden akun, kun tilapäisakku päätti osoittaa vahvoja väsymisen merkkejä ja mm. kattoluukku sekoili aika huolella vähäisen jännitteen ansiosta, eikä lähtenyt oikein käymäänkään. Uutta hyväksi havaittua TABbia tilalle ja homma on reilassa.

Sähkölasit menivät paikoillensa sunnuntain ratoksi ja olihan siinäkin oma hommansa, vaikka luulisi että pelkkää pikkunättiä ruuvausta on luvassa. Onneksi kaikki lopulta pelaa kuten talvellakin testatessa, eikä paria hetkellistä kummastusta lukuunottamatta hommassa ollut onneksi mitään hasardeja. Uusi takalasien keskikonsolin katkaisija pitänee tosin hommata, nykyisen ollessa aika kulahtanut.

Melkein myös asensin Optikwerksin abt-helmat, mutta päätin sitten siirtää hommaa tuonnemmas, jotta tulisi nätti. On niissä jonkin verran työtä ja reunojen suoristelua, että saa istutettua ne nätisti ja katseenkestävästi. Mennään nyt vielä ilman.

Kuva Kuva

Tankkasin muuten eka kertaa täyteen ja samalla huomasin tankkilaitteen lukkorenkaan olleen väärällä kierteellä. Jokainen varmaan tietää mitä siitä seurasi...

Enivei, off to Mantorp Park... Tulkaahan jutulle jos olette paikalla.

tttalja
-
Viestit: 1006
Liittynyt: 13.4.2006 13:12
Viesti:

Re: Wannabee Jetta mk3 ekoTD vol. 2.0

ViestiKirjoittaja tttalja » 19.6.2016 0:46

BugRun on vaihteeksi koettu vuoden tauon jälkeen ja taas kerran ryhmä suomalaisia takasi ohjelman sisällön sekä etanolin, että dieselin voimin. Perjantaina ja lauantaina väännettiin rataa ihan urakalla ja täytyy kyllä nyt todeta, että tämä kulkee kurvit varsin mallikkaasti ja paljon paremmin kuin mitä edellisellä korilla päästiin. Välillä piti rullailla kaaria lisää ja vielä jäi kotiinkin tilaa tehtäväksi, mutta vältti. Noissa Yokohaman spec2:ssa on pitoa normikaturenkaaseen verrattuna runsaasti enemmän ja lisävakaajat auttavat kummasti mutkiin tarttumiseen ja Porschen etujarrusatulat tekivät tehtävänsä. Loistavaa.

Lauantaina käväisin aamusta dynossa muiden "gävla finnarna" ryhmäläisten kanssa ja tuloksena oli 189hv / 335Nm, joten karan kaivaminen ja pieni lisäsäätö toi tulosta. Tosin vielä yläkierroksilla lienee varaa, kun dynovideossa yläpää kävi lähes savutta.

Kuva Kuva Kuva

Syöttöjen nostaminen ämpärikaupalla ei tosin ole käynyt päinsä pakopaineiden noustessa ahtojen suhteen taivaisiin. Tähänkin ongelmaan piti paneutua vasta ensi talvena ja ajella tämä kesä, mutta paluumatkalla ahtimen laipan pinnapultin katkeaminen vauhditti kummasti asiaa. Kotiin päästyäni purin ahtimen irti, vääntelin uudet pinnapultit ja porasin hukkiksen 11mm reiän 14mm kokoon. Muun sipistelyn lomassa en ole vielä ehtinyt ajelemaan tällä, mutta luulisin tämän vaikuttavan kummasti ahtojen ja pakopaineiden ylimääräiseen nousuun hukkiksen horottaessa auki. Jos homma toimii, niin vastussäätöventtiilillä saa sitten ohjattua hukkistakin tarkasti sinne vajaan 2bar tasolle ja syötöt säädettyä sen mukaisesti.

Enivei, homma toimi radallakin vähintääkin tarpeeksi hyvin ja kotiläksyinä ensi vuodelle on jäähdytyksen parantaminen ja korin lisäjäykistely. Ehkä myös ollaan sitten varmatoimisesti reilun 200hv puolella ekosti esikammiodieselilläkin...

tttalja
-
Viestit: 1006
Liittynyt: 13.4.2006 13:12
Viesti:

Re: Wannabee Jetta mk3 ekoTD vol. 2.0

ViestiKirjoittaja tttalja » 7.8.2016 21:48

Noh, nyt on sitten ahtopaineetkin kahden kilon paremmalla puolen ja kulkuakin rupee löytymään. Jostain syystä vieläkin tuntuu soppa loppuvan kesken, mutta tosin taustapeilistä nähtynä tuokin on varsin runsaasti. Tuo hukkiksen reiän avarrus teki varsin hyvää yläkierroksille ja vastusvastaventtiilin lisääminen kellolle toikin mukavasti tarkkuutta ahtojen säätöön. Ehkä pitäisi hukkiksen tankoa kuitenkin vähän kiristellä. 60-120km/h menee noin 6,5s Kakkos- ja kolmosvaihteella. Kolmosella ei oikein osu täyden syötön alueelle ja kakkosella tuntuu taas pyörähtävän liiankin keveästi. Enivei, kiva tolla on loppukesä ajella. Tässäpä hieman videota motarin rampista.

Vielä kun ehtisi-jaksaisi-viitsisi ne Optikwerksin helmat suoristaa ja sovitella, sekä pientä hipistelyä ja isompaa hifistelyä tehdä, niin alkaisi olemaan täydessä kunnossa tuokin.

Ja asensinpa myös lastenistuimen Jettaan, niin päästään 1,5v pojan kanssa näyttävästi aamuisin päiväkotiin...

tttalja
-
Viestit: 1006
Liittynyt: 13.4.2006 13:12
Viesti:

Re: Wannabee Jetta mk3 ekoTD vol. 2.0

ViestiKirjoittaja tttalja » 25.8.2016 11:43

Kävin eilen tonkimassa yhdellä purkaamolla, kun ruåtsalaisvalmiste oli pyörien suuntauksessa. Erään farkkugolffin kohdalla alkoi enkelikuoro laulaa ja auringonpilkahdus osui kojelautaan. Jumankauta, Pioneerin superharvinainen setti, joka on hetken saanut olla ihan rauhassa autokasan alla. Pitääpä asennella ja kokeilla miltä toi Nakamichin perässä kuulostaa. Ehkä ritilät jää käyttöön sitten paremman setin tieltä.

Kuva

Muutenhan tuo käy, kukkuu ja kulkee. Ensi talvena on pakko alkaa tekemään hitsattuja välijäähyn putkia, jotta olisi pari klemmarisaumaa vähemmän.

tttalja
-
Viestit: 1006
Liittynyt: 13.4.2006 13:12
Viesti:

Re: Wannabee Jetta mk3 ekoTD vol. 2.0

ViestiKirjoittaja tttalja » 1.9.2016 13:42

Eilen ähelsin vihdoin ja viimein ties kuinka kauan tallissa olleet, valmiina ostetut kaiutinkehykset oviin kiinni. Varsin näppärät palat, kun ei tarvinnut kuin silpoa pahviin reilusti isompaa reikää ja katsoa, että kaiutin tulee ritilän kohdalle. Sitten vaan reikää, ruostesuojaa ja pultit kiinni. Tuo ylimpänä oleva ruuvi tarvii noin sentin korokeholkin tms. taakseen, mutta tuo ruuvi on kyllä välttämätön tukevuuden saavuttamiseksi. Ovien liittimiin tein perinteisesti reiät, että sai piuhat ja myöhemmin sitten myös oikeat piuhat tuosta yhtenäisenä läpi.

Mieli teki kokeilla noita Pioneereja, että miltä kuulostavat Nakan perässä. Pistin ne rinnankytkettynä etukaiutinliittimistä, kuten Pioneerikin on sen tarkoittanut. Toinen vaihtoehto on sitten tuutata bassot vaikka takakaiutinlähdöistä, mutta hyvin ne noinkin pelaa. Ei todellakaan mitään mahtavuutta, mutta pienellä equttamisella noilla justiinsa sen merisään kuuntelee. Keskialueelta puuttuu nollasäädöillä paljon, mutta onneksi soittimessa on myös sen säätäminen mahdollista. Bassojen kiinnittämisen oviin, eikä ovipahveihin huomaa kyllä heti. Potkua tulee varsin mukavasti, vaikka soittimen perässä huudatetaankin.

Edelleen metri Genesistä, laatikollinen vihreää ameriikanherkkua ja 80m piuhaa odottaa asentajaansa, mutta odotellaan vähemmän kiireisiä aikoja. Olis siihen ruåtsalaiseenkin hifit odottanut asentajaansa jo kohta kolmatta vuotta.

Kuva Kuva Kuva
Kuva Kuva

VWeeti
-
Viestit: 3
Liittynyt: 14.9.2016 14:40

Re: Wannabee Jetta mk3 ekoTD vol. 2.0

ViestiKirjoittaja VWeeti » 14.9.2016 14:42

Mistäs tuommoiset kaiutin sovitteet saa?

AnttiL
-
Viestit: 398
Liittynyt: 23.7.2003 10:56

Re: Wannabee Jetta mk3 ekoTD vol. 2.0

ViestiKirjoittaja AnttiL » 14.9.2016 15:36

Hyvä että sopivan setin kerännyt talteen.kojelaudan ritilöistähän noi tunnistaa.
Omassa cabriossa nokian setti. Bassoa tosin kaipaa siihen. Tarpeeksi kovin ne soi vakka katto auki ajelee.
6 kanavainen nokian vahvistin + dsp sound system + vaihtaja.

Jos tuollainen samanlainen nokian vahvistin setti ylimääräisenä romu autossa ota yhteyttä. Kojelaudan kajarit hyytyy välillä kun hiljaisella kuuntelee.

tttalja
-
Viestit: 1006
Liittynyt: 13.4.2006 13:12
Viesti:

Re: Wannabee Jetta mk3 ekoTD vol. 2.0

ViestiKirjoittaja tttalja » 15.9.2016 9:33

Tuommoiset adapterit. Ei ole hinnalla pilattu.
http://www.ebay.de/itm/270734210246

Tosin, pitänee talvella väsäillä samanmoiset teräksestä, kun sopiva mallikin on nyt olemassa.

Eipä noita Nokian settejä näkynyt romiksella. Aika harvinaisia Suomiautoissa, ehkä jossain Jubissa justiinsa löytyy. Mullakin tosiaan noi ritilät jää käyttöön, ja laitetaan ihan jotain muuta oldskoolia sinne alle.

tttalja
-
Viestit: 1006
Liittynyt: 13.4.2006 13:12
Viesti:

Re: Wannabee Jetta mk3 ekoTD vol. 2.0

ViestiKirjoittaja tttalja » 26.6.2017 23:26

Tämäkin on taas herätelty talviunilta, ajeltu nyt kevät ja viime viikonloppuna sain jo heti aikaiseksi tehtyä peruspuunauksen autolle. Vie kivasti paikasta toiseen jättäen tasaisen tukalat häivesavut poistumisalueille. Ahdot pyörii siellä reilusti kahden kilon päällä ja tuntuisihan tuo kivasti kulkevan edelleen, kun koneellakin on se reilu satatuhatta painettu menemään. Seuraava askel olisi nyt vihdoin työntää hifit tallista takaisin sisään ja melkein aloitinkin tämän sunnuntaina, tosin sää oli täysin eri mieltä. Vaikka noi customfit Pioneerit on ihan unicornrareshittiä, niin ei niitä kyllä kaunoäänisiksi uskalla kehua. Vihreetä Infinityä eteen, kontti täyteen Genesistä ja ohjelmapalveluista vastaa Mr. Nakamichi. Toimii...

Kuva Kuva


Palaa sivulle “Projektiosasto”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 47 vierailijaa