BMW E28 M535i

Projektit, joissa oikeasti tapahtuu jotain, eikä vain suunnitella ja haaveilla.

Valvoja: ffp jäsenet

Iiro
ffp jäsen
Viestit: 1910
Liittynyt: 23.7.2003 8:59

BMW E28 M535i

ViestiKirjoittaja Iiro » 11.11.2014 21:23

Tälläinen tuli hankitua todelliseksi projektiksi. Auto on purettu edellisen omistajan toimesta suunnilleen vuonna 2000. Kunnostaminen on alkanut innolla ja mm. akselit on purettu, hiekkapuhallettu ja maalattu. Sitten kuitenkin into oli lopahtanut ja ostin auton rullaavana hylsynä sekä pakullisen pahvilaatikoita. Autosta on eräällä toisella foorumilla tarinaa, mutta se on suljettu ja täällä on varsin asiallista tarinaa konsernin ulkopuolisistakin vehkeistä.

Noutopäivä

Kuva

Talliin pääsyä piti odottaa pari kuukautta.

Kuva

Ensinnä tiputin akselit pois, niin pääsee siistimään korihommia paremmin.

Kuva

Kuva

Seuraavana ruostehommana olisi ne kuuluisat taka-akselin puslan pesät. Akkukotelo oli yllättäen terve :) Kattoluukku taas ei.

Kuva

Kuva

Sitten niputtelin jarrusatulat valmiiksi. Oli jo hiekkapuhallettu ja pohjamaalattu, joten pieni pintavärin lisäys ja osien keräily (taka):

Kuva

ja etupää:

Kuva

Pienen rakentelun jälkeen ne voikin laittaa hyllyyn odottamaan:

Kuva

Iiro
ffp jäsen
Viestit: 1910
Liittynyt: 23.7.2003 8:59

ViestiKirjoittaja Iiro » 11.11.2014 21:31

Pienen puuhastelun jälkeen sain auton riippumaan:

Kuva

Siistiä sisähommaa pohjaan putsaaminen, mutta lopulta palkitsi.

Pohjasta löytyi muutamia reikiä, hitsailin umpeen (ja etenkin hioin saumoja :D ). Sisältä putsasin bitumit ja liimat pois (Kuumailmapuhallin + lasta + brakeclean).

Kuva]

Sitten sekä sisälle että ulos ruiskuttelin epoksit. Ensin massoja pois pohjan puolelta ja maali päälle.

Kuva

Kuva

Kuva

Maalin kuivuttua kunnolla ruiskuttelin päälle ohuen kerroksen kotelosuojaa ja päälle varsinainen alustasuoja. Ensin liimasin kuitenkin uudet koritulpat paikoilleen.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Välihommana tein vähän mukavamman projektin. Takavalon entisöinti: Sisäpesu heijastimia varoen fairyllä, valo-osien kiillotus ulkoa hiovalla tahnalla ja viimeistely vahalla. Sitten piti vielä maalata mustat osat, kun oli jonkin verran hapettumaa. Ennen-kuva jäi tietysti ottamatta, mutta tuo toinen on suunnilleen samassa jamassa. Livenä ero ehkä vielä huomattavampi.

Kuva

Kuva

Iiro
ffp jäsen
Viestit: 1910
Liittynyt: 23.7.2003 8:59

ViestiKirjoittaja Iiro » 11.11.2014 21:45

nyt sain pa- ja jarruputket laiteltua paikoilleen. Hankin uudet alkuperäiset kiinnikkeet ja putket, niin oli aika suoraviivaista hommaa. Muutama katkennut ruuvi tietysti kuuluu asiaan..

Kuva

Kuva

Sitten saikin alkaa laittamaan akseleita paikoilleen. Saa auton taas vähän helpommin liikuteltavaan muotoon ja talliin tilaa, kun tuo teline katoaa auton ympäriltä.


Kuva

Kuva

Kuva


Laittelin jarruja paikoilleen, niin saa hyllyihin tilaa.

Etupäässä ei mitään kummaa:

Kuva

Takana ensin vaijerit ja ohjurit paikoilleen.

Kuva

Sitten kengät hilppeineen.

[Kuva


Lopuksi sitten levyt ja satulat. Aika mukava puuhata kun nämäkin oli jo puhallettu + maalattu ja kasasin talvella valmiiksi. Takaa puuttuu ABS-anturit..

Kuva

Sitten aloin tankin entistämisen, tuo anturi taitaa mennä uusiksi, sen verran pahasti hapettunut.

Kuva

Iiro
ffp jäsen
Viestit: 1910
Liittynyt: 23.7.2003 8:59

ViestiKirjoittaja Iiro » 11.11.2014 21:49

Seuraavaksi lattiat, tavaratila ja konehuone saatu maalattua. Tämän jälkeen äänieristeet loppuun tuonne sisälle ja sitten konehuonetta täyttämään. Alla muutamia kuvia niin kertoo ehkä enemmän.

Kuva

Kuva

Kuva


Korin johtosarja ja ABS-pumppu paikoillaan. Seuraavaksi vähän koneen johtosarjan tutkailua ja viimeiset äänieristeet lattiaan kiinni.

Parit kuvat:

Kuva

Kuva

Sitten olikin aika niputtaa kone. Varmuuden vuoksi avattiin ja laakeroitiin, jakopään osat uusittiin.

Kuva

Kuva

Paintmaster
-
Viestit: 480
Liittynyt: 23.7.2003 12:54

ViestiKirjoittaja Paintmaster » 12.11.2014 1:11

Asiallista tekemisen meininkiä! Paljonko kustannuksia aiheutti noi orkkis putkilinjat alustaan?

Iiro
ffp jäsen
Viestit: 1910
Liittynyt: 23.7.2003 8:59

ViestiKirjoittaja Iiro » 12.11.2014 9:23

Pa-putket oli n. 70eur valmiiksi taivutettuna. Jarruputket tuli suorana auton mukana, niistä en tiedä.

sambolo
-
Viestit: 44
Liittynyt: 8.9.2014 11:03

ViestiKirjoittaja sambolo » 12.11.2014 10:08

Hieno projekti kyllä!

htm
-
Viestit: 405
Liittynyt: 11.12.2008 21:09

ViestiKirjoittaja htm » 12.11.2014 14:49

Varsin mielenkiintoinen bimmeri. Yhdellä tutulla oli juuri samanvärinen. Jäin siihen käsitykseen, että ko. auton päädyttyä eräälle kylän johtavista p-rallikuskeista se kärsi aika merkittävän rappion. Onneksi tällainenkin pelastetaan takaisin elämään.

Pellikka
-
Viestit: 1220
Liittynyt: 19.11.2006 16:26

ViestiKirjoittaja Pellikka » 12.11.2014 18:26

Hieno projekti! Mielenkiinnolla seurailen tämmösiä. Onko minkälaisia muutoksia luvassa vai tuleeko entisöinti?

Iiro
ffp jäsen
Viestit: 1910
Liittynyt: 23.7.2003 8:59

ViestiKirjoittaja Iiro » 12.11.2014 20:18

Kone tuli tossa joku viikko sitten nippuun ja laiteltiin vähän hilppeitä kiinni irrallaan:

Kuva

Ja sinnehän se sitten sujahti

Kuva

Nyt on sitten putsailtu ja aseteltu konehuoneen johtosarjaa paikoilleen. Yllättävän aikaa vievää hommaa jahkailla niitä vetoja, kun ei autoa ole nähnyt koskaan kokonaisena saati purkanut.

Alkuun tuo olisi tarkoitus tehdä alkuperäiseksi ja sitten pohtia mitä uhrataan stancen alttarille. Eikö sellanen ole muodikasta tehdä museoidusta? :) Yhdet vanteet tuli kunnostettua mutta näitä on vähän liikaa E28:issä.

Kuva

Nikozii
-
Viestit: 166
Liittynyt: 15.6.2014 21:17

ViestiKirjoittaja Nikozii » 12.11.2014 22:17

On tosiaan mielenkiintoinen projekti. Ja tehdään eikä meinata, iso peukku!

Piru vieköön kun vanteet olisivat golffiin sopivat. Tulisin lunastamaan pois..

Iiro
ffp jäsen
Viestit: 1910
Liittynyt: 23.7.2003 8:59

ViestiKirjoittaja Iiro » 12.11.2014 22:22

Kyllä tämä rehellisesti sanottuna aika hitaasti on edennyt. Näyttää vaan paremmalta kun kertoo kerralla enemmän. Mutta parempi harrastaa rauhassa kuin hosua ja tehdä kahteen kertaan.

Teemu M
-
Viestit: 1964
Liittynyt: 12.12.2003 12:44

ViestiKirjoittaja Teemu M » 13.11.2014 19:30

Hienon näköistä jälkeä!


Palaa sivulle “Projektiosasto”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 20 vierailijaa