paffa's G3 Variant SA-int Edition

Projektit, joissa oikeasti tapahtuu jotain, eikä vain suunnitella ja haaveilla.

Valvoja: ffp jäsenet

_paffa
-
Viestit: 135
Liittynyt: 14.6.2012 0:29

paffa's G3 Variant SA-int Edition

ViestiKirjoittaja _paffa » 14.4.2013 1:10

Tiivistetään tähän asti noin yhdeksän tallipäivän urakka yhteen viestiin. *** -merkit erottavat eri tallipäivät keskenään. Seuraavat päivät tulevat aina omina viesteinään.

Lyhyestä virsi kaunis. Pikkuisen isompi detailing projekt, eli purku-maalaus-kasaus ja siinä ohessa vikojen fiksailua.

Lähtötilanne ennen purkua, oli tosin minulle tullessa täysin vakioalustalla sekä eri vanteilla. Noissa kuvissa takakaarista pokkaukset laikattu ja rullattu, jotta mahtuu kesävanteet pyörimään.

Kuva

Kuva

Kuva

On sitä pestykin välillä.
Kuva

Kuva

Joku mukamas taiteellinen kuva
Kuva

Pientä lukkohuoltoa tehty myös ennen talvea
Kuva

Kuva

Asennettiin apujouset, jotta lukot ei jäätyisi kiinni talvella. Ei tosin auttanut, vaan piti tehdä vielä ns. nippuside patentti.
Kuva

Pieniä Tee-Se-Itse patentteja tuli samalla vastaan. Oikealla näkyvä metallitappi oli lukkotappina ja kahvan vetimestä katkennut "kynsi" korvattu jollakin. :D
Kuva

Lukkopesän liuottamista valopetroolissa, alkoi haittalevyt liikkumaan ihan eri tavalla.
Kuva

Kesävanteet Borbet A (made in west germany), taakse 16x9 et15 ja eteen 16x7.5 et25. Eteen joutunee varmaan speiceriä etsimään, mutta tässä pieni tiiseri

Kuva

Kuva



* * * * * * * * * * * * *

DAY1

Ja sitten mennään nykyhetkeen, tallikoira Bruno ihmettelee omistajansa touhuja
Kuva

Hommathan alkoi purkamisella ja ensimmäisenä heppailtiin ajovalopesureiden reiät umpeen, työhön palkattiin työtön siskon poika Jere =D
Kuva

Reikä oli alunperin oudon mallinen, joten päätettiin tehdä siitä suorakulmio. Näin homma helpottui kummasti.
Kuva

Jeren tehdessä töitä, purin sillä välin muita osia, autoonhan tulee vento-keula, joten orkkis pelti joutaa varastoon
Kuva

Homehtuneiden sivulokareiden irrottelua, oli tiukasti massalla kiinni prkl
Kuva

Allekirjoittanut vs. etulokari 1-0
Kuva

Täytepalojen sorvausta
Kuva

Meanwhile in garage
Kuva

Close enough
Kuva

Jeren sovitellessa paikkapaloja, purin turhaa painoa pois keulilta, eli ajovalopesurin letkut ja suuttimet kuuseen. Tallikoiraa ei voisi vähempää kiinnostaa.
Kuva

Pienempi lisävalojen reikä hepattuna kolvin avulla sisäpuolelta
Kuva

Maestro työssään
Kuva

Ei savua ilman tulta... Täytteeksi sulattelin samaa muovia jämäpuskurista mistä palatkin leikattiin
Kuva

Ja tähän tilaan se tämän päivän päätteeksi jäi
Kuva

Seuraavaksi vuorossa takakaarien hiomista ruosteesta puhtaaksi, suojaamista ruosteelta sekä etupuskurin tasoittelua ja Venton konepellin hiomista + tuhat muuta pientä asiaa. :? Päivitellään sitä mukaan kuin projekti edistyy.

***

DAY2

Hommathan jatku tuossa maanantai-iltana ja tässä lyhyen hallikäynnin tulos. Huomenna taas uudestaan jatkamaan. :o

Ajovalopesurin reikä hiottuna. Pakkelia vaatii vielä ja sitä jo hieman paklattiinkin, mutta tahtoo vetää kuopalle epäkeskolla... Pitänee jatkaa tuen kanssa käsin lisää.
Kuva

Lisävalojen pieni kolo asettui aika hyvin jo pelkällä hionnalla. Pakkelin kanssa taitaa olla jo sormituntumalta tasassa.
Kuva

Takakaarille tarjottiin ensin teräsharjaa...
Kuva

...ja seuraavaksi epäkeskoa 80gritillä
Kuva

Ja tässä lopputulos. Takapuskuri tosin piti ottaa edestä pois tuon jälkeen, jotta saisi loputkin mädät hiottua.
Kuva

Sitä jotain ruskeata, ajoneuvon omistajien kauhua, sieltä pilkottaa vielä lisää
Kuva

Ja puskuri poistettuna toiselta puolelta
Kuva

Tähän olotilaan hommat loppu siltä päivältä
Kuva

Kuva

To do:

- Takakaarien hionta loppuun ja suojaksi U-Pol Acid #8 happopohjamaali.
- Etupuskurin kolojen hiomista jatkettava pakkelin ja hiomatuen kanssa
- Takakaarien pakkelointi suoraks
- Korissa olevien lommojen ja hapettumien putsaamista ja suojaamista

Tossa nyt jotain ensi kertaan. Mikäli havaitset vakavan virheen toimintatavoissa tms. niin ota heti yhteyttä. =D Tämä projekti etenee kahden amatöörin voimin, joilla ei ole mitään aikasempaa kokemusta korihommista. Kaikki vinkit ovat siis todellakin tervetulleita.

Takaa pyyhkijän kolo tullaan hitsaamaan umpeen (ei aikaisempaa kokemusta tästäkään :D) sekä samalla otetaan pois noi mallimerkinnät (ja hitsaillaan kolot sikäli mikäli ne siellä alla on). Logo tulee jäämään ja maalataan mattamustaksi myöhemmin. Koristahan tulee mattavihreä (ei aivan normaali sävy, vaan pitäisi olla tummempi, jotta ei aivan upottaisi massaan)

***

DAY3

Taas touhuttiin auton parissa. On siinä vaan huikeen paljon hommaa ennenkun pääsee mitään väriä suihkimaan pintaan...

Puskurin kolo kitattuna
Kuva

Ja samaa hiottuna tollasella 20cm hiomatuella ja 180gritin vessapaperilla
Kuva

Toinen pesurinkolo
Kuva

Lisävalojen reikä
Kuva

Vasen takakaari putsattuna ja toi kohta jää takapuskurin alle piiloon
Kuva

Sama kaari putsattuna Silicone Removerilla ja maalattuna U-Pol 1K happomaalilla
Kuva

Ei vaadi kauheasti oikomista, kuitenkin jonkun verran on lievää aaltoilua mankelin jäljiltä
Kuva

Ja sitten takakontin kimppuun, rekkari ollut vissiin hetken aikaa paikallaan :D
Kuva

Yleisön pyynnöstä mallimerkintä pois
Kuva

Ja samoin lähti VW-logo, joka tullaan vetämään mattamustalla (joko maali tai plastidippi). Lähtisköhän toi pohja kans väkivallalla?
Kuva

Kontin luukku hiottuna ja kaikki näppylät hiottuna auki
Kuva

Tähän tilaan jäi luukku eli hapolla vedettynä kaikki pellille hiotut kohdat, pl ikkunan alareuna, koska ei ollut mukana mitään millä suojata lasia sprayltä :P
Kuva

Happomaalin kuivuessa Jere irrotteli takapuskurista "kuoren" pois, jotta maalaaminen olisi simppelimpää.
Kuva

Kuva

Yleiskuva konetilasta, tuolla ei tehdä muuta kuin pestään hyvin. Voi olla että maalataan myöhemmin korinväriin tai mustaksi...
Kuva

fifty-fifty etupuskurin lipasta. Pesty Surfex-HD:lla ja lämmitelty kuumailmapuhaltimella värin palauttamiseksi
Kuva

Tähän oli hyvä lopettaa tältä päivältä :)
Kuva

***

DAY4 & 5

Paskaks vaan kaikki mikä on omaa. Eli eilen ja tänään hajotettiin autoa entisestään.

Pidemmittä puheitta kuvia kansalle. Nämä päivät vielä hierottiin pukamia siistiksi kyljistä.

Volkkarin yksi vakioruostepaikoista, ovenkahvan alta
Kuva

Ja sama lähempää, niin näkyy ruostekohtakin kunnolla
Kuva

Kyljyksien hieromista apupojan toimesta. Oiskohan noi kohdat pitäny hieroo isommaltakin alalta auki? No mennään tolla nyt ja ollaan jatkossa viisaampia :D
Kuva

Venton konepelti, joka löyty halvalla paikalliselta mkIII harrastajalta, hienot tarrat 8)
Kuva

Japaninlastalla tarrat irti, ei ollu kuumailmapuhallinta tallilla
Kuva

Ja sitten hierottiin 120:llä paperilla pintaa auki
Kuva

Nähtävästi muutaman kerran aikaisemmin maalattu tämä konepelti. Lisätään pari kerrosta lisää tuohon historiaan. Ihan kuin puiden vuosirenkaat :D
Kuva

Tähän tilaan jäi kyljet eilisen jäljiltä. Hapot ruiskittu puhki hiottuihin kohtiin suojaksi. Annetaan kuivua kunnolla ja seuraavaksi vähän hiontaa ja hiomapohjamaalia pintaan kauttaaltaan.

Sitten tähän kuluvaan päivään. Kamera jäi tietenkin kotiin, mutta kun olen itselleni luvannut dokumentoida jokaisen projektipäivän, niin SGS2 tarjoaa teille tämän päivän kuvat. :) On se kuitenkin tyhjää parempi.

Päädyttiin repimään ovet irti ja maalataan ovien välitkin sitten. Ehkä helpompi näin. Tallikoiran kiinnostus nolla.
Kuva

Kuva

Konepelti hierottiin 240:llä kauttaaltaan, onkohan mitään tarvetta hieroa hienommaksi ennen hiomapohjamaalia (debeer surfacer)?
Kuva

Oikea kylki alotettiin mattaamaan pohjamaalia varten punasella scotchbrite padillä
Kuva

Taas kerran, kuten jo aikaisemmin mainittu, kaikki hyvät neuvot ovat tarpeen =) Ensi kertaa varten on käytävä ostoksilla, niin pääsee ekaa kertaa elämässään ruiskuttelemaan maalia pintaan ihan oikealla ruiskulla, eikä millään kilikoliputelilla. :D

***

DAY6

Tänään oli nopea visiitti tallille, mutta sitäkin tärkeämpi omalta osalta. Ensimmäistä kertaa elämässä maaliruisku käteen ja lopputulos näkyy alla.

Konepelti hiottu P240 epäkeskolla ja pyyhitty DeBeerin silicone removerilla
Kuva

Tästä se lähtee sit. Pikkasen meni hakiessa ensin ruiskun säätöjä, eikä ne tuntunut ihan kohdalleen osuvan. Viuhka vaikutti sopivalta, mutta olisi pitänyt hieman painetta laskea kun tuntui menevän tomuna ilmaan. Ilmamäärän säätö (Bilteman hinnat alkaen ruisku) auttoi tähän hieman, kun en jaksanut alkaa säätämään kompurasta.
Kuva

Lisää opettelua.
Kuva

Lopputulos 7+. Yllättävän vähän roskia tuli pintaan (huippari oli päällä jo aikasemmin ennen maalausta), vaikka ei tuosta ruiskutustekniikasta ollu juuri käryä, Pari ohutta kerrosta suihkin niin, että ensimmäinen ei vielä peittänyt, mutta toinen kerta peitti. :)
Kuva

Mutta vaikka ensimmäinen kerta vaikutti tosi hyvältä, kunnes...
Kuva

Vaikka pidinkin letkusta kiinni vasurilla, oli vasemman ja oikean käden välinen lenkki jäänyt liian pitkäksi ja otti kiinni pellin reunaan. No, ei se mitään. Harjoitteluahan tämä koko homma on :D

Tutkaillaan huomenna lisää kun saadaan pelti tuolta himmeästä kopista päivänvaloon. Loppuaika meni puhtaasti runkoa matatessa, joten tästä ei nyt niin hienoja kuvia jaksanut napata.

Note to myself:
- Ensi kerralla maalattava alue enemmän pystyyn (tai katosta roikkumaan), nyt loppu välillä ruiskusta maalin tulo kun piti liian vaakatasossa (maalia oli n. 200ml)
- Täytynee perehtyä enemmän tuohon ruiskun säätämiseen

***

DAY 7

Katotaan miten paljon tuossa alkaa mikäkin lommo paistamaan läpi mutta ekan kittauksen ja P240 hionnan jälkeen näyttää tältä. Alan itse olla kohtalaisen tyytyväinen tuohon, enää pari lommoo täytyy oikoa vielä kitillä.

Day7 tosiaan kului tallilla suojaten auton oviaukkoja ja takasivuikkunaa sekä kittaamalla ja hiomalla konepeltiä siistiksi.
Kuva

Lyhyt hetki tallilla, joten kuviakin sen mukaisesti. Ensi kerralla jos polkaisis käyntiin ovien siistimiseen etu ja takapuolelta.

Muutama probleema tosissaan tuli vastaan. Ensimmäinen oli oviaukkojen tiivisteiden suojaaminen, koska en niitä ala irrottamaan (hajoavat kuitenkin). Maalarinteippi ei pysyny tiivisteen kantissa ollenkaan, mutta sähköteipillä sain suojattua mielestäni kohtalaisin hyvin tiivisteen ja maalipinnan rajan ja tähän päälle sitten teippailtiin raksamuovia suojaksi. Jospa se hoitais homman eikä vuoda pahasti tiivisteelle.

Toinen ongelma oli takasivulasien teippaus. Ovat liimalasit ja tiivisteen reunaa saa hyvin vähän taitettua sisäänpäin. Koitin paperiliuskaa teipinpalaan ja ujuttaa väliin ja vetää lasia kohti, mutta ongelmaksi tuli ylipursunnut liima tiivisteen alla, joka käytännössä monessa kohtaa esti teipin ujuttamisen tiivisteen alle. Päädyin lopulta siihen tiivisteen päälle vetämään laadukasta maalarinteippiä ja leikkasin tiivisteen rajan mahdollisimman tarkasti kirurginveitsellä. Toivottavasti teipin liima pitää :D

****

DAY8

1K happo kuivui konepellin pinnassa varmaan ~viikon ennen hinkkaväriä. Se on nyt kittailtu lähes kokonaan, mutta ennen uutta hinkkavärikerrosta otettiin työn alle pellin alapuoli.

Mattaus tehtiin punasella scotchbritella... (kuvassa vielä hieman kostea pölyjen pyyhinnästä)
Kuva

...ja pintaan vedettiin Bilteman mattamusta pintamaali
Kuva

Konehuoneen puolta aloteltiin samalla ja maalattiin sekä lokarin sivut ja vesikaukalo
Kuva

Kuva

Loppuosa konehuoneesta vedetään tuolla samalla maalilla, jotta saadaan vanha vihreä piiloon. Tämä tosin tapahtuu viimeisimpien hommien joukossa. :)

Hinkkavärit tulee aina uudestaan noiden kitattujen peltien päälle ja pyrin vetämään kauttaaltaan. Näistä pelleistä toi konepelti tosin oli pahin kitattava. Pääsen pian testaamaan pintamaalia tohon konepeltiin :)

***

DAY9

Tuumasta toimeen ja väriä pintaan, jotta nähdään oliko värisävy hyvä vai huono.

Ensin kuitenkin matattiin kuskin oven sisäpuoli
Kuva

Ja tältä se näytti noin 1h maalauksen jälkeen
Kuva

Mielestäni paras otos kuvaamaan värin oikeata sävyä
Kuva

Tankinluukkukin meni siinä samalla...
Kuva

Huomenna loput ovet samaan kuntoon ;)
Viimeksi muokannut _paffa, 26.8.2013 23:06. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Sebastian
-
Viestit: 8651
Liittynyt: 3.8.2003 15:43

ViestiKirjoittaja Sebastian » 14.4.2013 10:46

Ja samoin lähti VW-logo, joka tullaan vetämään mattamustalla (joko maali tai plastidippi). Lähtisköhän toi pohja kans väkivallalla?

Itsellä se oli jollain liimamönjällä kiinni, eli irti lähtee.

Slantsix
-
Viestit: 5867
Liittynyt: 23.7.2003 11:36
Viesti:

ViestiKirjoittaja Slantsix » 14.4.2013 11:12

Kurkatkaa takaovien tiivisteiden alle. Keskellä alhaalla, missä on saumakohta . On yleensä ruostetta.

_paffa
-
Viestit: 135
Liittynyt: 14.6.2012 0:29

ViestiKirjoittaja _paffa » 14.4.2013 11:32

^^ Eiköhän toi merkinpohja jää tohon alle, ei se siinä mitään haittaakaan. :)

^ Toisessa takaovessa oli juuri siinä tiivisteen kohdalla askelmassa ruosteläiskä, tiivisteitä en ole irrottanut enkä varmaan uskallakaan :D Ei olla niin priimaa tekemässä, että kehdattaisi jokaikinen kolo kaivaa esille ;)

Sebastian
-
Viestit: 8651
Liittynyt: 3.8.2003 15:43

ViestiKirjoittaja Sebastian » 14.4.2013 11:37

^^ Eiköhän toi merkinpohja jää tohon alle, ei se siinä mitään haittaakaan. :)

Tuskin siitä haittaakaan on että sen irroittaa ja maalaa pohjan.

hattumies
-
Viestit: 209
Liittynyt: 24.9.2009 20:16

ViestiKirjoittaja hattumies » 15.4.2013 21:50

No nyt, oikealla foorumilla viimein. ;) Kyllähän siinä prokkista on, vois sanoa ensikertalaiselle riittävästi.

Täytyypä ens visiitillä pistäytyä ihmettelemässä ja jakamassa huonoja neuvoja, ehkä vois itekkin oppia jotain samalla.

Maali näyttää erittäin hyvältä sävyltä, kokonaisuutta odotellessa. Tehään koneelle sit porukalla jotain myöhemmin...

_paffa
-
Viestit: 135
Liittynyt: 14.6.2012 0:29

ViestiKirjoittaja _paffa » 21.4.2013 22:39

Siinä hieman miltä näyttää ennen ja jälkeen. Noi takaovet joutuu hetken odottelemaan, et saadaan ruostepaikat putsattua ja hoidettua kunnolla ennen maalia. Toisessa ovessa näkyykin kun sarananpuolen alakulma on hiottu auki.
Kuva

Ruostekohdat parista kohtaa kukki jo läpi, joten reseptiksi otettiin kunnon teräsharjapuhdistus ja lopulta kaksi kerrosta Motonetin Noverox Anti Rustia, jonka pitäisi "tappaa ruoste". Tää on vähän niitä "toivotaan toivotaan" juttuja, jospa tuo toimisi. Testiksi otettiin takaluukun kahvanympärys. Mitenkähän tuo kannattaisi viimeistellä? Hionta suoraksi ja happoo päälle?
Kuva

Suurin homma oli saada puskurit ja konepelti pohjamaaliin.
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Jännä nähdä miten hyvin tuo maali kestää tuossa takapuskurin kuoressa, on meinaan aika letkua tavaraa. :)

EDIT: kun hieman luki lisää tuosta ruostehommasta ja Noveroxista, niin taidan päätyä etsimään hiekkapuhalluksen jostain ja vetästä sillä noi puhtaaksi. Päälle sitten happoa tai epoksia 2K:na...

boliisi
-
Viestit: 774
Liittynyt: 31.5.2011 11:40

ViestiKirjoittaja boliisi » 23.4.2013 23:09

Näyttipä Venton konepeitto tutulta :) seurataan mielenkiinnolla projektia ,,,,,,ruostekorjaus kiinnostaa että mihin lopputulemaan tulet on nääs oma käyttis corolla odottamassa kesää ja kaarien käsittelyä,

_paffa
-
Viestit: 135
Liittynyt: 14.6.2012 0:29

ViestiKirjoittaja _paffa » 29.4.2013 22:55

Boliisi: Voipi olla että tarvitsen kasausvaiheessa sinulta osia ja nippeleitä :D Etupään osat tuli kyllä tarpeeseen, kiitos siitä!

Ostinkin nyt alkuun Biltemasta tuon pistehiekkapuhaltimen. Kauhea homma olisi kannella osat pihalle (n. 50m) ja etsiä virta kompuralle, joten helpommin menee tuolla kuin kunnon hiekkapuhallinpistoolilla. Pitänee pitää tuokin mielessä tulevaisuutta ajatellen.

Tallilla ei oikein aina yksin ollessa muista kuvailla tarpeeksi, sain nyt kuitenkin muutaman hassun otoksen jotka kertovat kaiken oleellisen. Tän päivän homma oli ruosteiden paikkausta ja puskureiden kittaamista/hiomista.

Bilteman pistehiekkapuhallin, muuten hyvä mutta tasapäinen vaakasuutin saisi olla.
Kuva

Ja sitten pari testiä ennen koitosta, maalattuun peltiin, ehjä maali
Kuva

Ja vähän pahemmin hapettuneeseen vanhaan etulokariin
Kuva

Ruostekohdat tein nyt reseptillä, epäkeskolla (p80) suurimmat, teräsharjalaikalla lisää, hiekalla loput, hieman lisää teräsharjaa ja lopulta pintaan Noverox (kaksi kerrosta). Tämänä jälkeen hion pinnan suoraksi epäkeskolla ja pintaan laitetaan 1K sprayhappo U-Pol, mitä aikaisemminkin käytetty. Kuvassa Noverox (eka kerros) levitetty putsatulle pellille.
Kuva

Toivotaan että tuo nyt lopulta kestää edes sen pari vuotta kukkimatta. :D

Sitten oli, oikeastaan tuon ruosteen takia, pieni sivuprojekti. Päätin irrottaa tankin putken ympäryksen kun ruoste hieman kurkisti sen takaa. Mitäs sieltä paljastuikaan...
Kuva

"Pieni" määrä oli hiekkaa kertynyt :D
Kuva

Vähän puhtaampana, putsauksen suoritin isolla talttapäällä kairaten ja paineilmalla puhallellen hiekat alas
Kuva

Huomenna uusi päivä, jos nyt vihdoin saisin puskurit lopulta toiseen pohjamaali kerrokseen. Tänään työn esti lukuisat muut tallin käyttäjät :)

_paffa
-
Viestit: 135
Liittynyt: 14.6.2012 0:29

ViestiKirjoittaja _paffa » 30.4.2013 23:44

Tässä mentiin tänään. Ruostetta prkl ja sitä riittää!

Etuoven alareuna, joka pistehiekkapuhallettu
Kuva

Ja samasta ovesta yleiskuva, noi muut kohdat otetaan sit ihan karhunkielellä mataksi, mihin tuolla epäkeskolla ei päästä
Kuva

Näitä mätäpaiseitahan riittää. Tämä kohta on hiekkapuhallettu Bilteman alumiinisilikaatilla. Kuten näkyy ei se ihan kaikkea puhdista, kun on päässyt noin pistemaisesti syvälle syöpymään. Tämän takia "luotan" Noveroxin voimaan, että se tappaa tuon jäljelle jäävän... *fingers crossed*
Kuva

Lähikuva samasta kohdasta (yllättävän hyvin piirtää Galaxy S2:n kamera)
Kuva

Lisää lisää lisää, mistä tätä hometta näihin oviin oikein tulee? Kuten myös, hiekkapuhallettu tuossa vaiheessa
Kuva

Takaluukun kahvan ympärystä, joka hiottu, teräsharjalaikattu ja käsitelty Noveroxilla, joka on kuivuttuaan hiottu p120. Noihin koloihin siis pitäisi tällä reseptillä jäädä suojaksi tuota Noveroxia, kun en sitä ruostetta siitä muutenkaan irti saa :D
Kuva

Kuten yllä, noihin kohtiin on sit seuraavaksi tarkoitus ruiskia pari kerrosta 1K happoo, ensiksikin siksi, että tuo Noverox suosittelee 1K aineitten käyttöä suoraan tuohon päälle ja toisekseen että yksi puteli U-polia (parikyt egee) riittää omiin tarpeisiin, ei tarvetta ostaa 2l epoksipohjamaalia (1l epoksi + 1l kovete 80e varaosamaailmassa)
Kuva

Sitten yleiskuvaa "maalauskopista". Oranssi putki ylhäällä on huippari ja tehokas sellainen, vetää huoneen teräsoven aika tiukasti kiinni. Kattovalot on tilassa, mutta eivät syystä tai toisesta ole toimineet pitkään aikaan. Ei ole kehdattu tilan omistajaa (Lemminkäinen) kysellä korjaamaan noita... Lattiassa ritilät toimii hyvin eikä pöly pääse lattiasta leviämään, ellet sitten puhalla paineilmalla lattiaa kohti. Tärkeämmissa maalauksissa vedellä sidotaan sitten pöly lattiaan.
Kuva

Pohjamaalia tuli tehtyä himpun liikaa, niin loppu ruiskittiin (kaverin) drifterin takapuskuriin, oli hieman kisoissa kärsinyt ja paikattu kasaan suurella määrällä kittiä ja lasikuitua, tuohon oranssi väri pintaan ja eikun kovaa ajoa. :D se on kuitenkin paskana ekan kisan jälkeen
Kuva

KLARA VAPPEN eli hyvvee vappua kaekille!

Heikki J.
admin
Viestit: 8309
Liittynyt: 16.7.2003 19:59
Viesti:

ViestiKirjoittaja Heikki J. » 1.5.2013 10:20

Ihan pikku juttu, mutta ovia maalatessa ei olis ollu kovin kova vaiva irroittaa lasit (tai veivata ees alas) ja irroittaa tiivisteet.

Sebastian
-
Viestit: 8651
Liittynyt: 3.8.2003 15:43

ViestiKirjoittaja Sebastian » 1.5.2013 11:35

vielä veiviikkunat niin menis ehkä minuutti per ovi kun lasin irroittas.

tiivisteen alla voi muhia yllätyksiä.

_paffa
-
Viestit: 135
Liittynyt: 14.6.2012 0:29

ViestiKirjoittaja _paffa » 1.5.2013 21:13

En jaksa alkaa enää lasien kanssa touhuamaan, autosta ei kuitenkaan priimaa tehdä, mutta nuo näkyvät ruosteet haluan sen verran puhtaaksi ettei heti kupli läpi.

_paffa
-
Viestit: 135
Liittynyt: 14.6.2012 0:29

ViestiKirjoittaja _paffa » 5.5.2013 21:59

Hiukan piti motivaatiota etsiä tuohon ruosteiden poistoon taas ja matka tallille kävikin vaihteeksi Bilteman kautta ja mukaan tarttui tämä:
Kuva

...ja hiekaksi valittiin oliviinihiekka GL60
Kuva

Kuvia tuli vähän koska paikkailin ainoastaan ruostekohtia. Sähköt purin takakontin luukusta, niin saa sen irrotettua maalattavaksi. :)

Tässä sama kohta kuin edellisessä postauksessa, jossa ruostekohtiin jäi mustaa.
Kuva

Ja oven hionnan jälkeen, paljaat pellit suojattu U-Pol happomaalilla
Kuva

Ruostekohdat mentiin siis tällä kaavalla yrityksen ja erehdyksen kautta:

1. Epäkeskohionta P80
2. Teräsharjalaikakka (porakone)
3. Pistehiekkapuhallus alumiinisilikaatilla (liian isorakeista)
4. Noverox levitys
5. Hionta P80
6. Hiekkapuhallus oliviinihiekalla
7. Hionta P120
8. U-Pol Acid #8 Etch Primer

Ensi kerralla hionta ja pohjamaalia oviin :)

_paffa
-
Viestit: 135
Liittynyt: 14.6.2012 0:29

ViestiKirjoittaja _paffa » 11.5.2013 0:18

Flunssa riivannut vajaan viikon, nyt kuitenkin jo voiton puolella. Siitäkin huolimatta on projekti edennyt ruosteiden putsauksesta ovien maalaamiseen. Alla muutama todiste tehdystä työstä :D

Yleisö sitä joskus jollain foorumilla pyyti ja tässä se on nyt työn alla, eli takalasin pyyhkijän deletointi. Teräsharjalla putsattuna.
Kuva

Sisäpuolinäkymä hitsattuna, putsasin jo palaneet maalit ja suojaksi suihkin happoa tuohon.
Kuva

Ja hitsattuna, rällöitynä, hiottuna, hiekkapuhallettuna ja happomaalattuna. En vielä hitsaamaan ole ehtinyt opettelemaan ja tässä tapauksessa työn hoiti Late.
Kuva

Yllättävän hyvin istui tuohon takakontin yläosan muotoon, joka on lievästi kaareva. Myöhemmin hinkkamaalia pintaan ja sitten vasta kittaillen umpeen.
Kuva

Ja sitten näihin surullisen kuuluisiin oviin, joiden ruosteiden kanssa on käyty henkistä ja fyysistä taistelua. Kuvassa toisen takaoven etualakulma, joka oli molemmin puolin hapan sekä kummassakin ovessa samat viat.
Kuva

Ja sitten molemmille etupuolille varvit hinkkamaalia pintaan
Kuva

Kuva

Käyttämätön OEM Venton maski sai myös hinkkavärit pintaan. Maski tulee mattamustaksi ja tuo alalista korin väriin.
Kuva

Mitähän mahtaa käydä jos maalaan tuon maskin Bilteman mattamustalla 1K "parannusmaalilla"? Kiehuuko tai mittään?
Kuva

Ensi kerralla sitten sama homma etuoville, jotka ovatkin jo maalattu pintamaalilla sisäpuolelta... :)

Sebastian
-
Viestit: 8651
Liittynyt: 3.8.2003 15:43

ViestiKirjoittaja Sebastian » 11.5.2013 18:09

Valitettavasti joudun toistamaan itseäni, jos ovet on kovin rapeat ja et oikeasti aio irroittaa nuita tiivisteitä ja laseja (joka oikeasti vie muutan minuutin per ovi) tarkistaaksesi sieltä sen kunnon niin teet kyllä aika vitusti "turhaa" hommaa hinkatessasi nuita ovia kuntoon.

Mutta onpahan syy käydä ovet uudelleen läpi. =)

_paffa
-
Viestit: 135
Liittynyt: 14.6.2012 0:29

ViestiKirjoittaja _paffa » 11.5.2013 21:22

Ovet olivat mielestäni todella hyväkuntoiset ottaen huomioon, missä kunnossa nämä vehkeet yleensä ovat. Yhdessäkään ovessa en ole nähnyt kuplia pilkottavan lasintiivisteiden vierellä. Ainoat ruosteet ovat olleet pääasiassa alareunassa. Toki kiveniskuista lähteneitä happamia on ollut muutamia muuallakin. Otan sen riskin että en irrota lasientiivisteitä. :)

Olisi aivan eri asia hinkata ovia kuntoon, jos auton arvo olisi +5000e, nyt kun kyseessä on tonnin käyttökulkine, niin jälki on sen mukaista. Pääasia koko projektissa oli se, että aivan täysi maallikko opettelee automaalauksen salat. Tähän asti olenkin mielestäni edennyt siinä hyvin. Tämän projektin jälkeen opetellaan maalaamaan kiiltävää ja lakkapintaa, kuten vanteita ja paikkamaalauksia...

jarskii-
-
Viestit: 3309
Liittynyt: 29.8.2006 21:57

ViestiKirjoittaja jarskii- » 12.5.2013 2:19

tuo ikkunoiden ja tiivisteiden irroitus ei kuitenkaan monen minuutin operaatio ole ja lopputuloskin on sitten huomattavasti parempi. taitaa olla parilla ruuvilla tuo ikkunoiden välinen lista kiinni ja muuten sit lähtee ku vetää tiivisteen vaan irti

_paffa
-
Viestit: 135
Liittynyt: 14.6.2012 0:29

ViestiKirjoittaja _paffa » 12.5.2013 13:56

Ihan sama mulle onko siellä listojen alla ruostetta vai ei. Jos se niin kovasti teitä häiritsee, niin saatte ite tulla ne mulle irrottamaan. Ton auton kanssa on muutenkin ihan tarpeeks hommaa, olipa sitten joku listojen irrotus minuutin tai kahden homma.

evvk jotkut ikkunalistat.

Hart
-
Viestit: 446
Liittynyt: 16.3.2011 8:57

ViestiKirjoittaja Hart » 12.5.2013 15:13

Itsellehän näitä tehdään, mutta kun ottaa huomioon miten paljon tuota on jo muuten paikkailtu ja tehty alustavia töitä (btw. kuvista plussaa, kiva seurata!), niin tuntuu hieman hullunkuriselta jättää yksi pieni kohta edes koskematta.

Ainakin allekirjoittanutta vivuttaisi kuin oravaa jolla on käpy jäässä, jos tuon verran uhraisi aikaa kulkineen ehostamiseen ja sitten 3kk myöhemmin puskee kukka läpi siitä mistä sen ei pitänyt kukkia.. Nimim. viime kesänä kaarien maalipinnan uusineena rupeaa pää punottamaan, kun nyt jo löytynyt elämisen jälkiä eli uudestaan joutuu homman tekemään..

Ei herneitä muualle kuin keittoon, mut kerralla kuntoon niin ei tarvii kahdesti tehdä?

redi
-
Viestit: 534
Liittynyt: 5.3.2007 13:01

ViestiKirjoittaja redi » 12.5.2013 16:02

Itellä vastaavanlainen homma menossa kakkikseen ja kyllähän sieltä listojen alta löyty kukkaa ja varsinkin tuuli-ja takalasin tiivisteiden alta. Kolmoskoppa toisaalta eroo siltä osin kun on liimalasit. Aika pahaksi oli mennyt lasien kehykset itellä ku joutu paikoin ihan hitsaamaan.

_paffa
-
Viestit: 135
Liittynyt: 14.6.2012 0:29

ViestiKirjoittaja _paffa » 12.5.2013 23:02

Hart ymmärrän ongelman, mutta olen tutkinut listojen reunat raottamatta ja tullut siihen tulokseen, että antaa olla. En nähnyt missään ovessa pienintäkään kuplaa maalissa ja sikäli mikäli jossain vaiheessa sellainen puskee läpi, niin sitten paikataan. Auto ei kuitenkaan ole niin erikoinen ja arvokas, että ansaitsisi jokapaikan tutkimisen ja läpikäymisen.

En mä noista aikaisemmista herneitä ottanut nenään kuin ainoastaan sen verran, ettei ihminen kerrasta voi uskoa etten ala niitä listojen alusia tutkimaan.

Tänään kuitenkin homma jatkui siten, että listat teipattiin etuovista ja peiteltiin lasit hyvin ja molemmat etuovet saivat pinnalleen pohjamaalin sekä takaovet hiottiin ja alkuviikosta pääsee kittaamaan niitä ja etuovia.

Kuvia tulee kun projektista tulee jotain uutta kuvattavaa :D En kehtaa joka ovea maalattuna alkaa esittelemään erikseen :P

_paffa
-
Viestit: 135
Liittynyt: 14.6.2012 0:29

ViestiKirjoittaja _paffa » 3.6.2013 21:47

Aika on mennyt eteenpäin, mutta projekti ei. Joten pienen hetken motivaation keräämisen jälkeen takaisin tallille Golfin pariin.

Tässä parin päivän tuotoksia.

Uudet lokasuojat tuli Savon Varaosa ja Tarvikkeesta. Koivusen maahantuomat, sisällä taisi lukea Embo ja Made in EU. Istuvuus ilman ovia hyvä ja reiätkin näytti pikaisella vilkaisulla täsmäävän.
Kuva

Takakontin lukon vastakappale oli niin kovin hapettunut, että se putsattiin teräsharjalla puhtaaksi ja suihkittiin ulkonäön vuoksi mattamusta kilikoli päälle. Tuohon tulee vielä muovisuoja päälle ja vain lukon vastakappale jää näkyviin. Varmasti lähtee pian värit kuuseen, mutta on tuo siistimpi kuin ennen varmasti silloinkin :P
Kuva

Kattolistojen takaa paljastui hieman kupruja. Tosin noi näki kun kontin avasi ja nuo jäävät suurimmalta osin piiloon, joten tässä kohtaa oikasin ja laitoin pintaan Noveroxit teräsharjalla putsailun jälkeen. Tämän jälkeen pinta putsattiin ylimääräsestä Noveroxista ja suihkittiin 1K happo pintaan.
Kuva

Takakaaret puhalsin ulkona puhtaaksi, kuten myös tankinluukun sisäpuolen happaman ja yhden oviaukon alareunan. Tästä ei hiekkapöllyn takia tullut juuri kuvaa otettua, mutta pitihän sitä kokeilla miten biili pörisee ilman takapönttöä. Ei mitenkään, akku (½v vanha) unohtunut paikalleen ja jännite 2-3V :D Apuvirralla henkiin ja lopulta akkuun saatiin elvytettyä metodilla tyhmälaturi täyteen ja fiksulaturi ylläpitomoodiin. Jos ei olis ollu romuja kontissa, niin olisi voinut käydä hieman pahennusta aiheuttamassa :D
Kuva

Ovet ja takaluukku alkaa olemaan valmiita ottamaan vastaan pintaväriä varvit. Sisäpuolet maalataan tuolla ensimmäisellä erällä ja ulkopuolille suihkitaan sen verran mitä riittää, mutta lopullinen väri vedetään ovet paikallaan, jotta vältyttäisi pahoilta sävyeroilta.
Kuva

Kuva

Sitten siirrytään tähän kuluvaan päivään.

Puskurin purin teippauksista ja päätin jatkaa kolojen kittaamista, alkavat olla jo tasaset jo. Mutta miten jatkan tuosta, jotta saan hyvän pysyvän lopputuloksen ja samalla struktuurilla kuin muutkin listat? Muovitartunta (käykö 1k?) + 2K pohjamaali? Vaihtoehtoja struktuurimaalille spraypullossa?
Kuva

Kuva

Etulokareista hiottiin epäkeskolla naarmut ja loppulokarit "scotchbritella". Pellille puhki menneisiin kohtiin tuli toistaiseksi luotettavaksi havaittu U-Pol 1K-happo.
Kuva

Maskiin suihkautin Bilteman mattamustaa parannusmaalia 3-kerrosta. Logo tulee mattamustalla myös.
Kuva

Lähikuva kertoo millanen pinta jäi maskiin. Toisaalta tykkään, koska hieman tuo röpelöpinta mattaa kivasti tuota pintaa. Pohjat tuli tähän näin: hinkkaväri -> scotchbrite padi -> kilikoli. Peltiosat vetäsen P400 ennen pintamaalia, jotta saan tasaisemman pinnan.
Kuva

Näihin kuviin, morjes!

_paffa
-
Viestit: 135
Liittynyt: 14.6.2012 0:29

ViestiKirjoittaja _paffa » 22.7.2013 20:12

Phuuuuh! Loma alkoi jo viikko sitten ja siitä lähtien koitettu touhuta kaikki ylimääräinen vapaa-aika tallilla. Tässä teille hieman nähtävää kerrottuna :D

Tässä potilas seisoo maalauskopissaan
Kuva

Vasen takakaari kitattuna ja maalattuna
Kuva

Ja oikea takakaari sama homma...
Kuva

En tiedä jaksanko tuolle tehdä mitään? Lätkäsenkö tarran päälle ja voilá vai jaksaisko alkaa vielä hitsailemaan? Tankin täyttöaukon kumi peittää tuosta suurimman osan kuitenkin... (taidan laittaa pedobearin kurkistelee tuohon päälle :rolf:)
Kuva

Yleiskuva maalauskopin toiselta puolelta =)
Kuva

Ovien ja takakontin luukun sisäpuolet on jo maalattu pariin kertaan, silti vielä hieman pohjamaali paistaa läpi, joten kerros ainakin vielä suihkutellaan muutamaan kohtaan
Kuva

Kuva

Lopuksi muutama kuva siitä, missä mennään muiden osien kanssa 8-)

Etulokarit on tehtaan jälijltä hiottiin, pohjamaalattiin, kitattiin, pohjamaalattiin, kitattiin vielä muutamasta kohtaa ja lopulta kitit peitettiin vielä kerroksella pohjamaalia
Kuva

Oviinkin oli tullut ahtaiden tilojen ja siirtelyn vuoksi muutamia jälkiä, joten hieman kittia ja paikkamaalausta
Kuva

Ovien sisäpuolet ovat jo maalattu
Kuva

Takalasin pesurinkolo viimein valmis. Aluksi kittasin rankasti koholle, sitten hiottiin kuopalle kunnes lopulta sain sopivasti kitattua/hiottua tasalle. Tuo taso on lievästi kovera, joten tuotti hieman ongelmia sen vuoksi :P
Kuva

Samoin ongemia tuotti tuo takakontin pokkaus, josta olin epähuomiossa hionut kantin veks. Alkoi se parin kitti kerran jälkeen osua suoraksi :D
Kuva

Ja sama isommalla mittakaavalla
Kuva

Etupuskuri onnistui kohtalaisen hyvin ekalla yrittämisellä, enää pientä kittaamista pesureiden kolojen kohdalle. Pohjalle meni Bilteman muovitartunta ja päälle DeBeerin hiontapohjamaali. Ekan vedon jälkeen nosti karvat pystyyn, hionta P400 vesissä ja uusi kiekka pohjamaalia eikä noussut enää. Ruiskun jäljiltä näyttäisi jäävän aika hyvä aplaripinta tuohon, joten taidan jättää lopulta hiomatta ja vetäsen mattamustan kilikolin päälle, niin paikattuja/hiottuja kohtia ei enää erota muuhun puskuriin nähden.
Kuva

Sanotte mitä tahansa, niin IMO inttityyliin sopii mustamuovi, jota siis viljellään lisää vielä "levikesarjan" muodossa (kuten motonet noita kutsuu). Näiden kiinnitys täytyy miettiä jotenkin fiksusti, kun kantit tullaan ajamaan pois (takaa jo ajettu), joihin nuo pitäisi niitata kiinni... Samalla peittävät kaariin mahdollisesti tulevat epäpuhtaudet, jos ruosteiden poisto ei täysin onnistunutkaan ;)
Kuva

Vanhan yksilamppusen hehkun kaadoin ja rikoin, eikä motonetissä ollut enää valikoimassa kaksilamppuista halogeenivaloa!! Tilalle olivat ottaneet lediversion, eikä se kelpaa diiteilereille :censored:. Hieman DIY:ta ja lopputulos on tämä:
Kuva

Vanhasta lampusta otin talteen virtajohdon ja motonetistä otin sitten kaksi 350W halogeeniä ja jakorasian. Jakorasian sisälle sokeripalalla valot kiinni ja siitä virtajohto ja toimii.
Kuva

Se on moro ja huomenna jatkuu mattavihreellä värillä ;)

EDIT: huoltokatko kuvat.fi palvelussa, eiköhän noi kuvat kohtapuoliin näy...

_paffa
-
Viestit: 135
Liittynyt: 14.6.2012 0:29

ViestiKirjoittaja _paffa » 27.7.2013 23:25

Kasaaminen on jo alkanut hyvää vauhtia.

Tuossahan nyt tehtiin niin, että ovet, luukut ja etulokarit (jotka oli pohjamaalattu vaalealla kauttaaltaan) suihkittiin irralleen ollessa pari kerrosta yli ensimmäisellä litralla maalia. Sen jälkeen kävin hakemassa kaksi litraa maalia, jolla vedetään koko auto kerralla yli.

Ikkunoiden rajauksissa oli hieman parannettavaa ja siksi kaikki teippaukset uusitaan (harjoitus tekee mestarin ;)) Nyt tuo kori on hiottu P400 kauttaaltaan, jotta saatiin maalipöly yms karkeus pois pinnasta. Seuraavalla kerralla lokareiden sovitus ja kiinnitys ja sitten alkaakin valmistelu maalausta varten.

Tässä mennään nyt kun ovet ja konepelti on säädetty kohdalleen, siksi valot siis paikallaan.

Kuva

_paffa
-
Viestit: 135
Liittynyt: 14.6.2012 0:29

ViestiKirjoittaja _paffa » 30.7.2013 0:26

Tänään tehtiin vielä valmisteluja itse päätapahtumaa varten. Muoviosien kunnostamista ja lokareiden sovittelua ja teippailua.

Vasemmalla primeroitu ja oikealla hiottuna ja putsattuna
Kuva

Takapuskuriin tulee keskelle "kuori" ja ylä- ja alaosa maalataan samalla reseptillä kuin kaikki muutkin muoviosat eli karhennus, putsaus silicone removerilla, muoviprimer ja bilteman mattamusta kilinkolinmaali
Kuva

Muutama kuva vanhasta pinnasta.
Kuva

Hiekkapuhallettu alahelma :D
Kuva

Taisi kolmea eri muoviprimeria tulla käytetyksi, kun noita nyt sattu hyllystä löytymään: Maston, Motip ja BIltema. Esittäytymisvuorossa Mr. Maston.
Kuva

Ja sitten valmista maalattua pintaa
Kuva

Kuva

Näiden maalausten ohella askartelin noiden etulokareiden kanssa. Nämä olivat mallia hinnat alkaen varaosaliikkeestä (Koivusen valikoimista) ja sopivaas yllättävän hyvä.
Kuva

Kuva

Ja vähän mallailua maskin kanssa, alalista oli höllästi vaan siellä päin. Pitäsköhän tuo merkin mustana vai vetäiskö vielä vihreäksi... ? Putsailin samalla alakehikon Surfexin ja normaalin kapean maalipensselin kanssa :D
Kuva

Tällä ajattelin suojata ovienvälit. 20mm leveetä ovenväliteippiä. 44e paketti Varaosamaailmassa.
Kuva

Liima tuossa on vaan takaosan toisella puolikkaalla ja oletan että tämä tulee liimata ovenvälissä sisemmälle, jotta liimaton vaahtomuovi on kontaktissa häivytettävän pinnan kohdalla. Am I right?
Kuva

Sillä välin maali oli jo kuivunut ja valmiina näytti tältä. Noita pitkiä listoja joutuu vähän vääntelemään suoremmiksi ja toista takakaarta hieman fiksailemaan kun joku aiheutti hylkimistä maalatessa, veti epätasaiseksi ja lopulta punasella padilla hiomalla veti pinnan "liian tasaiseksi" joten struktuuri näyttää rumalta ja erottuu. :( Kokeilen ensin maalinpoistoa, kun epäilen tuoreen maalin levinneen hiomalla enkä usko että struktuuri olisi kärsinyt. Jos ei auta, uusi kaari 9.90e :D
Kuva

Teippailua ja tarkasti tällä kertaa :D
Kuva

Tälleen olin teipannut takalasin pohjamaalausta varten, vedetään nyt hieman paremmin...
Kuva

Ja tässä toinen huonosta suojauksesta johtunut kämmi. Muovisuojan liparetta en ollut teipannut kiinni ja oli nähtävästi viimeisen kerroksen jälkeen taittunut pintaan kiinni. Onneksi hiomalla selvittiin tuosta :D
Kuva

Pesurinkolo on ainakin hyvin hävinnyt ;)
Kuva

Ovetkin ovat kohtalaisen hyvin jiirissä. Ehkä hieman roikkuu, mutta korjaillaan noita jos alkaa enemmän häiritsemään :P
Kuva

Oikea etuloksu istu kerrasta hyvin
Kuva

Mutta vasemman loksun kanssa olisi vielä pientä säätämistä ja vääntelyä...
Kuva

Huomenna en ehkä vielä ehdi maalaamaan kattoa, mutta teen sen kuitenkin niin, että suojaan sivut ja siitä seuraavana päivänä sitten katon suojaus ja muun korin maalaus. Kyllä tämä tästä...

Splite
-
Viestit: 249
Liittynyt: 1.9.2008 19:39

ViestiKirjoittaja Splite » 30.7.2013 0:51

Hyvältä näyttää, odotan mielenkiinnolla lopputulosta. Mielestäni toi merkki tossa maskissa on hyvä tuommosena, en ainakaan itse vetäs vihreeksi.

Hyvä thread, riittävästi asiaa ja kuvia. Jatkahan samaan malliin.

_paffa
-
Viestit: 135
Liittynyt: 14.6.2012 0:29

ViestiKirjoittaja _paffa » 31.7.2013 20:39

What happens in garage, stays in garage... NOT!

Teippailut itseasiassa hoidin jo eilen, joten tässä siitä kuvia

Takakontin ja katon välin suojasin tuolla ovenväliteipillä (vaahtomuovi)
Kuva

Tuulilasin ja katon rajaus tehtiin tuonne tiivisteen pohjalle, ei se maali sieltä erotu kuitenkaan (musta/tumman vihreä)
Kuva

Sivut rajattiin kattolistan alle
Kuva

Ja takakontin raja lopulta teipattiin puoliksi tuon vaahtomuovin päälle
Kuva

Tältä se näytti ennen maalausta
Kuva

Maali sotkettiin 2:1:n ja ohennettiin 20% tinnerillä, tuolla vasemman alakulman pölyliinalla pyyhin ennen maalausta pinnan vielä kertaalleen. Maalin sekoittamiseen on hyvällä menestyksellä käytetty vanhaa kunnon talttaa :P
Kuva

HVLP laulamaan ja maalia pintaan, hieman pölyää, kun ei tuo ilmanvaihto ole paras mahdollinen :D Muutaman metrin päässä on maalauskopin ovi ja siellä tehokas huippari, joka teki kaikkensa että sai ilmaa imettyä sisäänsä.
Kuva

Oliskohan tämä ollu kahden varvin jälkeen märkänä...
Kuva

Kerrosten välillä odoteltiin se 10-15min kuten ohjeessa sanottiin ja sillä välin ruisku lepäsi DIY telineessä
Kuva

Hahhah, VÄRIÄ ja NAISELLISUUTTA...
Kuva

Tuossa näkyy paljonko maalia kului kolmen vedetyn kerroksen jälkeen. Täysi kuppi taisi olla luokkaa 500ml.
Kuva

Kaikki ei siis kulunut katon maalaukseen vaan loput maalit ammuttiin takapuskurin kuoreen ja maskin alalistaan
Kuva

Kuva

Hieman kuivuneena näyttää vielä kiiltävältä, mutta mattaantuu hieman kun tuosta kuivuu. Tässä takakontin raja
Kuva

Oikeasta etukulmasta
Kuva

Kännykkämakroa pinnasta
Kuva

Näille pitäisi jotain keksiä? Juuri pölystä puhtaaksi pyyhittyinä... Myllytys ja punainen Lamin-X kauttaaltaan vai jättäen pakkivalon kirkkaaksi? Haittaako Lamin-X:n alla umpion merkinnät (kohoumat)?
Kuva

Huomenna sitten katon teippaus ja korin valmistelu maalaukseen, jospa sitä perjantaina pääsisi jo kasaamaan ;)

_paffa
-
Viestit: 135
Liittynyt: 14.6.2012 0:29

ViestiKirjoittaja _paffa » 1.8.2013 23:41

Ei päivää ilman postausta. Lomalla kun vielä tämän viikon on, niin ehtii tekemään. Katsastus jää varmasti ensi viikolle kun en ehdi kaikkia palikoita saamaan huomiseen mennessä :D

Tässähän sitä oltiin jo kovassa vauhdissa suihkimassa. Kaikki raot teipattu ja katto suojattu. Oisko toinen varvi ollu menossa...
Kuva

Märkää pintaa. Kohtalaisen vähillä roskilla selvisi mielestäni.
Kuva

Sivuosuma
Kuva

Ja sama kylki kokonaisuudessaan. Tähän asti oli siis vedetty vasta pari kerrosta.
Kuva

Ja tässä se on kaikessa komeudessaan noin tunti/pari kuivuneena.
Kuva

Maalauksen jälkeen laitoin takapuskurin kuoren paikoilleen ja sehän näytti aika hyvältä maalatun muovin kanssa
Kuva

Kuva

Tallilla ollessa DPD/Matkahuollon kaveri soitteli ja ilmoitti että ensimmäinen erä kumeja olisi ovella, joten pakko oli alkaa hinkuttamaan noi vanteet edes johonkin kuntoon. Etummainen on entisen omistajan kiillottama ja taaempi minun jatkama. Alunperin tarkoitus oli maalata nuo jollain kivalla hopean sävyllä, mutta taidan sen jättee talven hommiksi. "Kiillotan" nuo harjatun teräksen näköiseksi, eli kutakuinkin tuo taaempi on sellainen kuin sen haluan olevan, ettei erotu liikaa kokonaan maalatuista etuvanteista.
Kuva

Ja kumit, jotka noille 9" tulevat ovat Rotalla F105 215/40R16, tilattuna Rengas-Onlinesta. Toiset gummit pitäisi tulla ensi viikon alussa tai hyvällä tsägällä huomenna.
Kuva

Huomenna homma jatkuu kasaamisella, listat, puskurit, valot, maski etc. =)

fanks
-
Viestit: 101
Liittynyt: 26.3.2013 16:24

ViestiKirjoittaja fanks » 2.8.2013 14:16

tyylikästä jälkeä.. olispa ittelläkin tilat ja vehkeet, sais ottaa tästä mallia :D

_paffa
-
Viestit: 135
Liittynyt: 14.6.2012 0:29

ViestiKirjoittaja _paffa » 2.8.2013 16:40

Kiitos fanks! =)

Kumit tuli, rengaskone kaput, joten menee maanantaille kun saa nuo loput kumit vanteille. Yhden kumin ehdin tekee kun koneen pyöritysmoottori zippas...

Sovittelua, camberia pitäisi vähän saada, liekkö teen prikalla tai sitten hankin shimmilevyt. Täss nyt jotain ensihätään. Illasta kuvia sitten lisää kun saa enemmän niputettua ;)

Kuva

Ja kyllä, tuota tullaan vielä ruuvaamaan alaspäin :D

_paffa
-
Viestit: 135
Liittynyt: 14.6.2012 0:29

ViestiKirjoittaja _paffa » 3.8.2013 0:23

Kaameeta tykitystä kuvien muodossa, en jaksa selitellä enempää!

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Istuu vs ei istu :D
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Joeymod + savunvärinen Lamin-X vilkulle/sumarille?
Kuva

Maanantaihin menee kumien pyöräytys, kun tallin oma rengaskone sano kaput...
Kuva]

Nääkin odottaa vielä asennusta... Pitää vaan keksiä kiinnitystapa kun kantit on takaa poissa ja edestä varmaan lähtee kans :D
Kuva]

Ja kahdessa vikassa kuvassa näkee hyvin tuon maalipinnan "helmeilyn" loisteputkien valossa. Jännä nähdä mitä esim joku mattavaha/sealant/pinnote tekee tuolle efektille.
Kuva

Kuva

Onhan tuossa pieni muutos tapahtunut, sitä ei vaan itse enää huomaa kun niin pitkään ja vähän kerrallaan tehny muutoksia ;)
Kuva

To do:

- takakontin kahvan kunnostus (huomenna etsimään varaosia)
- yksi listan kiinnike pitää kans etsiä jostain, kun paikallisesta motonetistä loppu
- takavalojen hionta ja kiillotus + punainen laminx
- ovien kahvojen maalaus mattamustiksi ja sitä ennen etsitään kaksi ehjää ;)
- rekkarikilven valojen lasit + kattolistojen kiinnikkeet + pissapojan suuttimet ostettava marmorilta tai vastaavasta..
- selvitellä miksi soitin ei pelaa, sulake mahdollisesti kärähtänyt kun akkua leiponut irti/kiinni aika paljon...

_paffa
-
Viestit: 135
Liittynyt: 14.6.2012 0:29

ViestiKirjoittaja _paffa » 8.8.2013 23:38

Alusta alkaa olemaan nyt katsastuskorkeudessa (katsastusvanteilla 14", joilla saa 1.3cm enemmän maavaraa vrt. 16") ja pikkuhilppeet kaikki paikallaan. pl pilarien muovit ja kattoverhoilu, jotka ovat maalauksessa. ;)

Muovikaaret vielä puuttuu, mutta askartelen ne paikoilleen kun auto on leimattu ja muuten täysin kunnossa. Taakse myös pitää tilata jäykemmät jouset, kunhan ehdin mittailemaan kaiken tarpeeksi hyvin. Mitään nyrkkisääntöä tuohon jousen jäykkyyteen, että millaista lähteä hakemaan?

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

nani
-
Viestit: 981
Liittynyt: 19.10.2006 16:28

ViestiKirjoittaja nani » 9.8.2013 10:16

jätä noi pellit alle ja puolustusvoimien logo kylkeen :D

_paffa
-
Viestit: 135
Liittynyt: 14.6.2012 0:29

ViestiKirjoittaja _paffa » 26.8.2013 22:53

HIljalleen ehtii taas auton parissa askartelemaan. Kaksi viikkoa töissä "sotimassa" söi taas vähän talliaikaa.

Mitäs tähän nyt on tehty...
- Alusta säädetty tarkasti katsastuskorkeuteen, koska muutoskatsastus
- Ajovalot joeymodattu ja korjattu säätöruuvien muoviosat sekä putsattu läpikotaisin ennen kasaamista sekä säädetty
- Muovikaaret liimattu
- Helmat massattu kiveniskumassalla
- Sisusta niputettu (katto + katon osat eli lamppu, häikäisyläpät ja kauhukahvat camotettu eli pääosin mustaa, jossa oliivin vihreää motipin camoväriä. Näyttää kyllä mustalle hämärässä)
- Taakse modattu hieman originaalia merkkiä isompi Venton merkki (taisi olla 70mm -> 80mm), kun tähän hätään ei muutakaan tarttunu käteen
- ... ja varmasti paljon muita pikkujuttuja joita ei muistu mieleen :D

Kuva

Kuva

Huomenna pyöränkulmiensäätö ja ke tai to katsastus. Samoin huomenna käyn juttelee vielä takakaarien mankeloinnista ja Mamasan saisi vastailla tiedusteluihin jäykemmistä ja lyhyemmistä takajousista :)

_paffa
-
Viestit: 135
Liittynyt: 14.6.2012 0:29

ViestiKirjoittaja _paffa » 28.8.2013 23:08

Taas tuli tehtyä, mutta kuvat jäi... Ehkä panttaan niitä tarkoituksella sitten valmista ajatellen tai muuten vain unohdin niitä räpsiä :D

Viime jaksossa tapahtunutta:
- Kaaret mankeloitu (LÖYSIN mankelin Kuopiosta!!), jotta saisi vähän pelivaraa kumeille. Siihen asti taittelin kaarta kunnes alko pelti paukkumaan ylempänä ja jätin siihen :D
- Kaarien alapinnat hiottu tasaiseksi, maalattu, massattu yms ja muovikaaret takaisin paikoilleen
- Paremmin istuvat (toivottavasti) muovikaaret tilattu. Nämä motonetin mallia one size fits all sopii hyvin vain kolmeoviseen, kun taas nyt tilasin neliovisen (variantissa saman malliset) muovikaaret, joissa edessä listanpätkä osa kaarta ja takana lista menee kokonaan piiloon.
- Keskuslukituksen kauko-ohjain asennettu. Mallia MTT-Trading (Inca Pro) volkkarin johtosarjalla. Aika simppeli plug'n'play. Kaks valkeeta piuhaa piti kääntää ristiin, jotta painikkeet toimi oikein päin.
- Alustan ruostekohtia (massat irronnu) massattu tässä kaiken ohella.

Työn alla vielä:
- Jäykemmät jouset taakse (yläpään muokkaus 62mm jouselle sopivaksi, nyt 86mm)
- Mahdollisesti mk4:n vakiojakkaroiden istuttaminen, kaverilla olisi joutavana mustat boran penkit...
- Ikkunoiden tummennus 50% kauttaaltaan
- Katsastus/muutoskatsastus (pe aamusta, toivottavasti vikalista on lyhyt :D)
- Päästöt otan varmuuden vuoksi tutulla autokorjaamolla :D
- Katsastuksen jälkeen taka-napojen shimmaus enemmän miinukselle ja tonttiin enemmän. Mahtaakohan taka-akselin helojen väljyys aiheuttaa huomiota katsurille? Nekin kun pitäisi vaihtaa...
- Jotain muuta... mitä?

Ja loppuun pieni tiiseri ;)

Kuva

boliisi
-
Viestit: 774
Liittynyt: 31.5.2011 11:40

ViestiKirjoittaja boliisi » 29.8.2013 6:37

Tuon viimeisen kuvan takia heikompihermoiset alokkaat vetää jo kättää lippaan kun kaupungilla gruisailet ...

Piedro
-
Viestit: 725
Liittynyt: 4.11.2009 7:31

ViestiKirjoittaja Piedro » 7.9.2013 22:13

Bongattu!!

_paffa
-
Viestit: 135
Liittynyt: 14.6.2012 0:29

ViestiKirjoittaja _paffa » 9.9.2013 0:16

Hieno homma et kapistus erottuu liikenteessä. :) Vielä olisi pientä hienosäätöä vaille ennen talven lumia.

Taakse lisäsin camberia prikka-kikalla, eli alimman etummaisen pyörännavan kiinnityspultin alle laitoin n. 2mm paksun prikan ja kiinnitin navan paikoilleen. Nyt mahtuu pyörimään joustoissakin aikan hyvin. Muovikaaret liimasin samalla paremmin, kun ekalla kerralla unohdin karhentaa kaarien sisäpinnat. Nyt karhensin P40. :D

Kuva

Kuva

Kuva

Muokkasin myös takaiskarien yläjousilautaset 62mm suorille jousille sopiviksi.

Resepti:
- lyhensin tuosta kohti, mistä jousilautanen alkoi levenemään (n.5-6cm alapäästä pois)
- 8mm paksuun teräslevyyn 60mm reikä
- reikään hitsattiin noin 6cm pätkä 60mm putkea.
- hiontaa ja siistimistä
- lopuksi happomaalit pintaan ja massaa päälle

Lautasen jälkeisen kauluksen idea on olla yhtä pitkä kuin entinenkin, jotta iskari pysyy kokoajan putken sisällä, eikä muljahda sieltä ulos. Jousilautanen itessään on nyt n.5.5cm ylempänä, joten saman mittaisella jousella kuin TA-Tecnixin alkuperäisellä (n.200mm), tulee olemaan säätövaraa ainakin tarpeeksi alaspäin :D Nyt tuolla nykyisellä korkeudella noin. 1.5cm kierteitä jäljellä. Jäykkyydestä en vielä tiedä, mutta mielessä pyörinyt 10kg jousi?

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Näille pitäisi kans viimeistään talven aikana rakennella teline konttiin ;)

Kuva

Ovat Bundeswehrin ylijäämää ja leimattuna NATO-tuotenumerolla sekä tekstillä "BUND". Telineestä ajattelin jotain tämän tyylistä, jotta jäisi takakontin verhon alle sopivasti.

Kosse
-
Viestit: 311
Liittynyt: 30.4.2009 19:13

ViestiKirjoittaja Kosse » 9.9.2013 19:47

Mikä tulee olemaan noiden kannujen tarkoitus? Tosin aivan sama, kun käyvät todella hienosti Golfin muuhun hapitukseen. Minun silmää miellyttävä vehjes.

_paffa
-
Viestit: 135
Liittynyt: 14.6.2012 0:29

ViestiKirjoittaja _paffa » 8.10.2013 23:05

^ Kannuille oli tarkotus konttiin tehdä teline ja rekvisiitaksi.


Syksyn fotoshootti on takana ja tässä muutama kuva ;)

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Ja loput kuvat täällä:
http://paffa.1g.fi/kuvat/Cars/Golf+Variant+mkiii/2013/

Jotain pieniä muutoksia/huoltoa täytyy tehdä, kuten asentaa Blaupunktin lasiantenni, nostaa hieman kuskin ovea (roikkuu lievästi), levitellä talveks peltivanteet (tuttu hoittaa) ja ehkä laskea hieman keulaa ;)

Slantsix
-
Viestit: 5867
Liittynyt: 23.7.2003 11:36
Viesti:

ViestiKirjoittaja Slantsix » 9.10.2013 0:49

Vr6 etulippa ja tummenukset takalaseihin, kuten PV:n autoissa on myös. Kirkkaat ikkunat ei oikein sovi ton mattavihreän kanssa.


Palaa sivulle “Projektiosasto”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 49 vierailijaa