Octavia RS TDI -07, kolarikorjaus

Projektit, joissa oikeasti tapahtuu jotain, eikä vain suunnitella ja haaveilla.

Valvoja: ffp jäsenet

taateli
-
Viestit: 4
Liittynyt: 11.5.2010 7:18

Octavia RS TDI -07, kolarikorjaus

ViestiKirjoittaja taateli » 8.6.2010 8:32

Pistetään nyt ekana viestinä tälle foorumille vaikkapa projektikertomusta Räsän kolarikorjauksesta kun ei ole sellaista tullut vielä vastaan. Eli ensin hieman taustaa..

Auton ostin joulukkuussa 2009 Pirkkkalan AVK:lta kun etsin uutta projektia jonka ainoana ehtona oli että sen pitäisi olla sporttinen diesel. Diesel siksi, koska keväällä minulla oli tiedossa työmatkan piteneminen eikä meikäläisen pörssi kestä bensakoneella ajoa. No joka tapauksessa silmiin osui sitten musta HB Räsä jolla oli ajettu päälle 120tkm. Eli matka-ajossa ollut eikä koneen pitäisi ainakaan olla tukkeessa. Auton ostin pelkästään kuvien perusteeella ja sen vuoksi oli mahdollisuus pieniin ylläreihinkin.

Kuvien perusteella auto oli ajettu ojaan/ kiveen sillä oikea eturipustus oli tipoteissään. Kaikki turvavyöt lauenneet, rattibäg, matkustajan bägi, helman joutuisi vaihtamaan sillä SVT:llä olivat avanneet sen tarkistaakseen suurlujuusterästen kunnon. Ovia joutuisi hieman vasaroimaan suoraksi. Etupuskuri ja jäähdyttimet rikki. Ja taka-akseli oli liikahtanut taaksepäin mutta se johtui katkenneesta pultista. Kuvia pistän alkutilanteesta hieman myöhemmin. Tässä nyt alkuunsa jotain tarinaa. Lisää tulee myöhemmin kun saan kuvat ladattua koneelle. Työajalla kun ei viiti kaikkea kirjoittaa kerralla.

Markku M.
-
Viestit: 4120
Liittynyt: 31.7.2005 21:02

ViestiKirjoittaja Markku M. » 8.6.2010 13:14

Vinkki 1) Älä osta AVK:lta mitään kuvien perusteella.

Una
-
Viestit: 992
Liittynyt: 15.2.2004 16:58

ViestiKirjoittaja Una » 8.6.2010 13:27

Ja rekisteröintikatsastukseen tarvitset tuosta ainakin nelipyöräsuuntaus- sekä alusta/korimittausraportin ja todistuksen turvalaitteiden toimintakelpoisuudesta. Mahdollisesti sitten myös jotain selvitystä korin liitostavoista voi inssi vaatia.

dr_ink
-
Viestit: 877
Liittynyt: 16.8.2005 18:51
Viesti:

ViestiKirjoittaja dr_ink » 8.6.2010 21:17

Samantien ollaan lynkkaamassa, prkl!
Odotellaan kuvia ja toivotaan parasta että projekti edistyy ilman suurempia yllätyksiä.
Hienoa että joku viittii tälläistäkin elvyttää eikä aina noita paalikelpoisia 1.6cl kakkiksia. Eipä sillä, nostan hattua myös näiden kakkisten elvyttäjille.

sts
-
Viestit: 88
Liittynyt: 31.8.2005 22:52

ViestiKirjoittaja sts » 8.6.2010 22:39

Mikäs noissa nyt niin ihmeellistä on..Korjattavaksihan ne on myynnissä. Vielä kun rahaa ja motivaatioo löytyy. Ei muutakun rauhassa tekee niin hyvä tulee :) Nimimerkillä kaksi avk lintaa hallinpihassa ja toinen kilpiä vaille valmis :) Tsemppiä projektiin!!

Markku M.
-
Viestit: 4120
Liittynyt: 31.7.2005 21:02

ViestiKirjoittaja Markku M. » 9.6.2010 0:43

Ajattelin tuossa vain sitä, että jos kuvien perusteella ostaa eikä käy paikan päällä tarkistamassa, niin voi olla joitain ikäviä ylläreitä. Pätee toki muuallekin kuin AVK:lle, kuvien perusteella osteleminen voi tulla joskus kalliiksi. :(
Mutta tsemppiä rojektiin anyways! :)

taateli
-
Viestit: 4
Liittynyt: 11.5.2010 7:18

ViestiKirjoittaja taateli » 9.6.2010 8:16

Juu näinhän se on että ei pitäisi ostaa koskaan mitään näkemättä mutta jos on valmis ottamaan riskejä niin...

Lähinnä ostin sen kuvien perusteella siksi, että niistä on jo nähtävissä aika hyvin korin turvarakenteiden olevan ehjät. Lisäksi mikäli niissä olisi ollut jotain niin korjausehdoissa olisi lukenut tarkastajan käynti. On noita kolariautoja tullut jonkin verran vuosien aikana laitettua ihan omaksi iloksi niin jonkinlainen perstuntuma näihin hommiin on. SInänsä vaan, että aiemmat autot ovat olleet vaan Japanin ihmeitä ja Vag- konsernin autoja ei ole tullut tehtyä, mutta kerta se on ensimmäinenkin.

Tässä kuvia alkutilanteesta joiden perusteella ostin auton.
alkutilanne

taateli
-
Viestit: 4
Liittynyt: 11.5.2010 7:18

ViestiKirjoittaja taateli » 29.6.2010 9:16

Pientä tekstipäivitystä tännekin kun kuviakin on tullut lisättyä purkutilanteesta.

Hinurin tuotua auton pihalle tuossa joulukuussa 2009 tapahtui pienoinen vahinko kuskilta kun otettiin lavetilta autoa pois. Kuski nimittäin unohti kiinnittää vaijerin auton ja lavettia kipattaessa auto lähti valumaan päin portaikkoa. Siinä vaiheessa ehti pyöriä kaikenlaisia ajatuksia päässä kun katseli auton liukumista. Lopputulos ei kuitenkaan ollut kovin paha, takapuskuri lommolle, maali halki, heijastin rikki. Sinänsä harmitti kun puskuri oli ollut vahingoittumaton. Sainpahan kujetuksen ilmaiseksi ja uuden kiiltävän maalipinnan puskuriin korvaukseksi, joten ihan hyvin hoitivat korvauksen ja jäi kaiken kaikkiaan kuitenkin positiivinen maku yrityksestä.

Lähemmässä tarkastelussa totesin nopeasti kotelon suurlujuusterästen olevan ehjät, joten ei olisi olemaan paha homma siltä laittaa helmaa kuntoon. Takakaaresta oli hieman sisälokari rytyssä mutta se oikenee pienellä naputtelulla. Etukulma helmasta näytti pahemmalta mitä oikeastaan oli. Helma nimittäin tulee lokarin alareunan verran ulos onttona eikä sen takana ole mitään vahvikkeita. Joten kävi tuuri tässäkin asiassa osien vaihdon helppouden kannalta.
Etukulman ripustus oli tiessään vetoakseli mukaan lukien. Paremmin tutkittuna laatikon päässä ei ollut vahinkoa tapahtunut vaan akseli oli lähtenyt irti murroksesta. Etuovet päätin ensin naputella suoriksi, mutta kun myöhemmin tuli selailtu nettiä löysin uudet korvaavat suhteellisen edullisesti enkä nähnyt järkeväksi alkaa oikomaan vanhoja ovia. Vois ne sitten vaikka tulevana kesälomana naputella suoriksi.

Jäähdytin patteristo oli saanut pahasti siipeensä alakulmasta ja menivät vaihtoon. Kiinnitys rungon sain tosin oikaistua.

EDIT:

Lisäsin kuviin hieman tekstiä. Moottoritilan puolelta tein seuraavia havaintoja. Moottorikopan muovit tietenkin hajalla. Moottorin kannake oli vaurioitunut ja samalla myös laturin kannake. Ei mielestäni kovin nerokas yhdistelmä yhdistää jakopään ohjausrulla, moottorin kannake ja laturin kannake toisinsa. Tässä vaiheessa nousi varsinaisesti ensimmäistä kertaa hiki otsalle kun näin että jakopää oli mahdollisesti mennyt sekaisin. Kuvia pistän myöhemmin tästä tilanteesta. Ilmastoinnin kompuran magneettiventtiili oli rikki sähköliittimen osalta ja tätä kyseistä osaahan ei saa varaosana vaan pitää ostaa koko kompura. Eiköhän se kuitenkin saada pelittämään ilman uutta kompuraakin...

Ensimmäiseksi piti kuitenkin saada auto pois pukkien päältä ja kävinkin hakemasta Valkolta täydellisen oikean eturipustuksen, luovuttajana toimi 20tkm ajettu 2.0TDI Touran. Ainoastaan vetoakselin tilasin Ruotsista Bildelspasenin kautta. Hieman epäilin kuinka nopeasti tilaus mahtaa tulla rapakon takaa mutta yllätyksekseni se tuli alle viikossa lähimpään postiin. Touranin ripustukseen jouduin vaihtamaan ainoastaan Räsän alkuperäisen jousen muuten meni heittämällä paikalleen. Jopa jarrulevy oli samaa tyyppiä kuin räsässä. Asennuksessa ei mennyt kuin muutama tunti ja auto seisoi jälleen tukevasti neljällä tassullaan. Seuraavana oli vuorossa oikea takapyörä. Hain uudet pultit ja koiranluun LMS serviceltä ja eipä siinä kauan meenyt kun tämäkin pyörä oli paikoillaan. Tässä vaiheessa huomasin vasta että tukivarsi oli vääntynyt kun pyörä oli edelleen noin 15mm liian takana. No Tapanilan autosta tilasin uuden korvaavan osan ja kas pyörä löysi vihdoinkin oikean paikkansa. Se täytyy sanoa että tukivarresta ei kyllä silmin katsottuna osannut sanoa onko siinä vikaa, vasta ehjän ollessa vieressä pystyi näkemään että olihan siinä hieman taipumaa sivulle päin.

Lisää tarinaa ja kuvia myöhemmin...
Viimeksi muokannut taateli, 1.7.2010 9:44. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Heikki J.
admin
Viestit: 8309
Liittynyt: 16.7.2003 19:59
Viesti:

ViestiKirjoittaja Heikki J. » 29.6.2010 12:06

Laitahan noiden kuvien yhteyteen jotain kuvatekstejä, niin helpompi keskittyä kuvissa olennaiseen.

Useita laitteita tullut myös AVK:lta ostettua pelkästään kuvien perusteella, eikä toistaiseksi ainakaan ole mitään mahdotonta pettymystä tullut... muutaman kerran jopa todella positiivisia yllätyksiä.

Omissa projekteissa se keulan kennopaketti on flekteineen ollut yleensä se kallein uusittava osakokonaisuus.

3AHG
-
Viestit: 274
Liittynyt: 14.10.2004 22:11

ViestiKirjoittaja 3AHG » 13.2.2011 20:01

Täälä kaipailtas jo lisää juttua tästä rojektista !!

cool blue
-
Viestit: 1015
Liittynyt: 27.7.2003 20:45

ViestiKirjoittaja cool blue » 14.2.2011 21:23

Lähinnä ostin sen kuvien perusteella siksi, että niistä on jo nähtävissä aika hyvin korin turvarakenteiden olevan ehjät. Lisäksi mikäli niissä olisi ollut jotain niin korjausehdoissa olisi lukenut tarkastajan käynti


Oijoi kun otti silmiin taas mitä ihmiset kuvittelevat AVK:sta. Tuli tuon kuluttajariitalautakunnan välityksellä käytyä pitkään kirjeenvaihtoa AVK:n markkinoinnista. Ihan mustaa valkoisella on jossa he kertoivat että mikään ei velvoita heitä kertomaan autosta esim. onko turvatyynyt lauenneet tai vaatiiko tarkastajan käyntiä tms.
Lisätietoja laitetaan "silloin kun se tarpeelliseksi nähdään". Laki ei velvoita heitä kertomaan autoista mitään. Heillä on se mahdollisuus että on kaksi samanlaista autoa samanlaisilla vaurioilla ja toisesta ilmoitetaan esim. turvavarusteiden hajoamiset ja toisessa ilmoituksessa ei kerrota niistä mitään. Mitä arvelet kumpi menisi paremmin kaupaksi ?
Ei se AVK ole sen kummoisempi yritys kuin muutkaan, maximaalista voittoa sielläkin tavoitellaan ja laki antaa tähän mahdollisuuden.
Ei pidä koskaan näkemättä ostaa AVK:lta mitään tai no, sijoittaa sen summan minkä on valmis häviämään.

Meni vähän Offtopiciksi...

Kiintoisa projekti kuitenkin sulla, meinasitko pitää miten tarkkaa kirjanpitoa kustannuksista ja työtunneista mitä tuohon uppoaa ?

Aleksi-
-
Viestit: 282
Liittynyt: 29.6.2008 16:42

ViestiKirjoittaja Aleksi- » 15.2.2011 19:27

Parempi paikka lienee http://www.vaurioajoneuvo.fi/

Tuolla kauppa on perinteistä nettihuutokauppaa, sisältää siis 14pv palautusoikeuden. Eli ostaa ja menee hakeen ja onki aivan finito ni sanoo vaan et ei kiitos :D


Näin tätä mulle joku selitti en ole testannut taktiikkaa...


Palaa sivulle “Projektiosasto”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 25 vierailijaa