jetta

Projektit, joissa oikeasti tapahtuu jotain, eikä vain suunnitella ja haaveilla.

Valvoja: ffp jäsenet

snopykoira
-
Viestit: 52
Liittynyt: 19.12.2006 14:32

jetta

ViestiKirjoittaja snopykoira » 28.3.2010 22:39

Laitetaan yksi kakkoskorinen rojektin tynkä lisää. Tarkoituksena oli lähteä mk2 golfia tekemään, mutta vastaan ei tullut budjettiin sopivaa, ja koriltaan hyvässä kunnossa olevaa yksilöä. Kaveri kävi hakemassa syksynä/alku talvena -08 pohjoisesta itselleen vuosimallia 1988 jetan, tehdäkseen siitä mieleisensä. Muut projektit painoivat kuitenkin päälle, piti jetta laitettaa kiertoon. Vaikka hakusessa olikin golf, alkoi kyseinen jetta kiinnostamaan korin kunnon vuoksi. Ennen koko auton hommaamista olin jo päättänyt että kori täytyy olla siinä kunnossa, että peltiä ei joudu ruostevaurioiden takia vaihtamaan juuri yhtään. Yhden golfin pohjaan helvetisti aikaa käyttäneenä, en ajatellut tehdä uudestaan, koska hyvä korisia yksilöitäkin on vielä olemassa. Jetan alla ryömimisen ja ympärillä pyörimisen jälkeen, vaihtoi se omistajaa, ja näin ollen siirtyi minun komentoon.
Kuvahttp://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/n747898166_1394887_6828.jpg

Kesällä -09 kun auto tuli minulle, alkoi touhu tallin siivoamisella ja tilan tekemisellä muiden tavaroiden sekaan, jotta jetta mahtuisi sisään. Operointi alkoi purkaamalla auto osiksi. Pukkien päällä ollessa enää pelkkä kori, oli saatava “korigrilli” mikä mahdollistaa auton pohjan helpomman käsittelyn. Tarkoituksena oli itse tehdä grilli, samaan tapaan kuin moni muukin stoorissaan on tehnyt. Onneksi yksi kaveri on aikoinaan bemarilleen tehnyt köyhähkön version, mutta toiminut ja ajaa asiansa. Näin ollen sain sen lainaan, ja pienehköllä muokkauksella siitä tuli jettaan sopiva. Homma eteni pohjan pesuun kärcherin kuuma-painepesurilla protosuutinta käyttämällä. Pesussa irtosi mukavasti massat ja kaikki muu paska mitä on ajan myötä kertynyt. Pesun jälkeen pohjaa hiekkapuhallettiin kauttaaltaan, ne kohdat missä vanhat maalit ja koriliimat oli heikosti kiinni tai alkanut keräämään pintaruostetta, tuli puhallettua puhtaalle pellille. Pari pientä paikkaakin joutui tekemään niin kuin kuvasta huomaa, muuten ei pientä pintaruostetta lukuun ottamatta mätiä kohtia löytynyt.Kuva
Pohjan peltisaumat, runko- ja etu-runkopalkkien saumat vahvike hitsattiin ja vedettiin liimatiiviste massat päälle. Pohjan pohjamaaliksi tuli epoksi 2-k pohjamaali, jonka päälle vielä tulossa se ylistetty tikkurilan temadur maali.
Alla isommatkuvat pohjasta puhallettuna, epoksi päällä.
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3665.jpg
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3668.jpg

Perästä tuli kaikki merkit poistettua ja hitsattua reiät, myös antennin reikä tuli tukittua.. Kontin luukku koki pientä muutosta, samoin takaovien ulkopuoliset kahvat saivat siirtyä pois.
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3659.jpg
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3652.jpg

Vanteiksi olisi tarkoitus laittaa alle 9” leveät 16 tuumaiset. Lokasuojien levityksestä kävi monia eri mahdollisuuksia ja tapoja mielessä. Päädyin kuitenkin taakse istuttamaan mk1 takakaaret ja nostamalla kaaren lähtöä puolisen senttiä. Eteen leikattiin 1,5 sentin soirot väliin ja kaarenlähtöä nostettiin myös vähän. Sekä etu-, että takakaaret taottiin pienellä pajavasaralla kaarevaa vastakappaletta vasten jolloin, kaaret saivat pyöreän muodon.

Kuva Kuva

takakaari:
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3730.jpg
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3754.jpg

etukaari:
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3750.jpg
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3756.jpg

Takakaarien “sisälokasuojat” eli sisäpuolinen pelti kävi lyhyeksi ja muutenkin liian pieneksi muokkausten takia, piti taiteilla uudet vahvistamaan ja suojaamaan kaarta. Muotoja ja saumoja tasoitettiin ja vahvistettiin tinan avulla, joka mahdollistaa vähemmän kittauksen määrän maalaus vaiheessa. Huonot ja epäselvät kuvat:
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3736.jpg
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3737.jpg

Työpaikalla sattuu olemaan sähköinen putkentaivutuskone, jossa riittää lestejä 2 tuumaan asti. Vieläpä yllätykseksi kone tekee nätin ja pienellä muodon muutoksella olevan taivutuksen. Mahdollisuus oli hyödynnettävä, ja suunnitella sekä toteuttaa itse kaaret. AKK- sääntöjä silmällä pitäen tuli kaaret toteuttaa, poikkeuksena kumminkin materiaalina tuli olemaan aisi 304L eli ruostumaton teräs ja saumallista putkea. Auto on siis tulossa ihan vain katu käyttöön. Putkenpinta kiillotettiin kiilloitus koneella harjaamalla, joka jättää pienen harjausjäljen pintaan, mutta kun kokoajan harjaa samaan suuntaan on pinta minun silmälle ainakin näin alkuun tarpeeksi hyvä.

Yleis kuvia:
Kuva
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3748.jpg
Kuva
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3709.jpg
Kuva
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3683.jpg

Tarkennettuja erikulmista kuvattuja:
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3715.jpg
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3685.jpg
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3716.jpg
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3713.jpg
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3710.jpg

Pääkaaren kiinnitys:
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3695.jpg

Putket etuiskari koteloihin:
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3694.jpg
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3701.jpg
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3722.jpg

Täytyy nyt vielä ilmoittaa, ketkä kaaria varsinkin mk2:siin, miksei myös muihinkin vehkeisiin suunnittelee Uusimaan alueella. Kysykää toki kaaria, jos taivutuksien ulkomuoto tyydytti näin kuvien perusteella.

Sisäpuolelta tuli jalkotilojen lattiat kiillottaa ja maalaa epoksilla. Penkkejä varten hitsattu neliöpalkista pätkät. Tulossa vielä levy mihinkä saa sitten penkkien kiskot millaset sitte tuleekaan.
Kuva
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3712.jpg

Syksyllä tuli taiteiltua uraetaanista kojetaulun pohja, ja nyt olis kojetaulun muotin muotti enää pientä kittausta ja hinkkausta vaille valmis.

Kuva
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3706.jpg
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3703.jpg

Koneesta on suunnitelmia ja sisustan toteuttamisesta, mutta eurot ja aika näyttää mitä tulee ja mitä ei, niin ei niistä vielä enempää.

Ja heti kärkeen kaipaisin apua ja elän toivossa että foorumilta löytyisi joku, joka osaa käyttää photoshoppia ja olisi innokas jelppaamaan. Nimittäin tarttis apua värin valinnassaja vähän muussakin mikä voisi hahmottua jos osais vain käyttää sit ohjelmaa.

jarskii-
-
Viestit: 3309
Liittynyt: 29.8.2006 21:57

ViestiKirjoittaja jarskii- » 29.3.2010 2:48

photoshoppiin löytyy netistä aika paljonki ohjeita. itse juurikin harjoittelemassa ohjelman käyttöä.

onko tuossa 16v motti ollu ennestään paikallaan megasquirtin avustuksella? näyttäis nimittäin aika tutulta autolta

A Saari
-
Viestit: 483
Liittynyt: 28.7.2003 15:13

ViestiKirjoittaja A Saari » 29.3.2010 11:22

Jos kerrot vähän että minkälaista vannetta, millä keulalla ja puskureilla, jne. niin voisin vaikka koittaa jotain räpeltää.. Jos kouluhommilta ehtii.

jmo
-
Viestit: 86
Liittynyt: 7.1.2009 9:30

ViestiKirjoittaja jmo » 29.3.2010 12:29

Turvakaaret kyllä näyttää oikein hyvältä!

Fakov
-
Viestit: 44
Liittynyt: 23.6.2008 23:31

ViestiKirjoittaja Fakov » 29.3.2010 18:55

kyllä. jetassa ollut 16v kone megalla.

jarskii-
-
Viestit: 3309
Liittynyt: 29.8.2006 21:57

ViestiKirjoittaja jarskii- » 29.3.2010 19:06

tuttu auto kyseessä sitten. eli haettu rovaniemeltä? seiso kaverin tallin pihalla aika kauanki. rovaniemen aikanen omistajaki kirjottelee sillon tällöin täällä.

palikka2
-
Viestit: 262
Liittynyt: 1.1.2004 14:18

ViestiKirjoittaja palikka2 » 30.3.2010 21:30

Juu tulipa silloin haettua rovaniemeltä... :D

snopykoira
-
Viestit: 52
Liittynyt: 19.12.2006 14:32

ViestiKirjoittaja snopykoira » 31.3.2010 21:35

A Saari -> Elikkäs päätös on vaikea isojen ja pienten puskureiden osalta, mutta tällä hetkellä isot tuntuu paremmilta. G60 helmat on käytännössä tulossa mutta vain pellistä tehtynä... kuhan vain sais hitsattua. Konepeltiin olisi tarkoitus jatke" valoluomet siinä". Vanteiksi;
Kuva
pahoittelen mutta en löytänyt isompaa kuvaa, ja omat on tällä hetkellä ison lumikasan alla toisessa varaosa jetassa alla. Tottakai sopivasti tonttiin auto. Värinä mielessä on tällä hetkellä pyöriny uusien audien ja vw:n valkoinen metallinhohtona, Sekä joku oikeen viininpunainen, myös metallinhohtona. Vanteiden väriksi joku joka sopii auton väriin.... mutta mieli muuttuu aina kun näkee jonkun kivan värin ja luulee, että se voisi sopiakkin jettaan. Sen takia olisi kiva nähdä edes jonkun näköinen kuva miltä se mahdollisesti voisi näyttää ennen maalausta.
Jarskii- -> yksinkertaisesti aika ja varsinkaan hermot ei riitä photoshoppia käyttämään, ja kun ei ole tekniikan ihmelapsi ei ole edes mitään hajua miten se ohjelma toimii. Nähnyt vain että jotkut osaa sitä käyttää ja antaa niiden tehdä.

Mandeprkl
-
Viestit: 567
Liittynyt: 29.10.2008 20:23

ViestiKirjoittaja Mandeprkl » 31.3.2010 21:50

Mitä!? Eikö tätä ruostutetakkaan ympäriinsä ja heitetä katolle heinäpaalia?

gtikolffi
-
Viestit: 747
Liittynyt: 10.5.2005 17:43

ViestiKirjoittaja gtikolffi » 31.3.2010 21:53

Kuulostaa ja näyttää erittäin mielenkiintoiselta projektilta!!Tulen seuraamaan tätä innolla...;)

Kimmoje
-
Viestit: 91
Liittynyt: 1.2.2008 13:52

ViestiKirjoittaja Kimmoje » 31.3.2010 22:09

Kokeilin omasta mielenkiinnosta tuota väriä ja vannetta ja näytti pikaisesti tältä. Auto ei kyllä ole tontissa ja vanteet ovat punaiset mutta tulihan tehtyä :-) Kuva

A Saari
-
Viestit: 483
Liittynyt: 28.7.2003 15:13

ViestiKirjoittaja A Saari » 2.4.2010 17:21

Tossa nyt jotain.. Valkonen on velä työn alla, kun tuo kuva on laadultaan niin huono ettei tuu mitään. Ei uskois, mutta pirun vaikea löytää riittävän isoa/laadukasta kuvaa Jetasta jettakeulalla ja isoilla puskureilla, vieläpä niin että väri ois joku muu kun musta tai valkonen..

Kuva

Kuva

snopykoira
-
Viestit: 52
Liittynyt: 19.12.2006 14:32

ViestiKirjoittaja snopykoira » 2.4.2010 19:33

A Saari -> Lisäyksiä kun ei heti ymmärtäny ottaa puheeks..... eli ei ole todellakaan mitään hajuu kuinka vaikeeta tota photoshoppia on käyttää, mut kerrotaan kumminkin. Eli golffi keula olis mietteissä, ja konepelti kusilaidusta ja siinä valolippa samassa, millanen nyt sopiskaan sitte, joku kaarevahko valojen kohtaa. Kaikki listat ja muovikaaret jää pois. Puskurit oli mietteissä kokonaan korin värisiksi. Vanteet yksiväriset, ei kiilloitettua huulta, korkeintaan vanne teippi.http://www.fotopankki.fi/Redown/kuva/12253710-HTS2007 vähän kirkkaammankin punainen voisi olla, mutta ei paha. http://personal.inet.fi/koti/tanttu/Sekalaista/Audi/FFp/IMG_1570.jpg tuon tapainen valkonen. Tietty jos olis joku hyvä, sellanen joka sopisi jettaan ja näyttää omasta mielestä hyvältä niiin ehdotuksii...

samza
ffp jäsen
Viestit: 1616
Liittynyt: 29.5.2004 15:40
Viesti:

ViestiKirjoittaja samza » 2.4.2010 21:21

noista kahdesta väristä ehdottomasti toi valkoinen

A Saari
-
Viestit: 483
Liittynyt: 28.7.2003 15:13

ViestiKirjoittaja A Saari » 2.4.2010 23:03

No nyt kun sanoit, niin vaikeeta on se, että mustia muoviosia ei saa oikeen kirveelläkään maaltun näkösiksi, jollei sitten ala niitä värkkäilemään kokonaan uusiks. Eli riippuu tosi paljon siitä kuvasta mistä lähtee tekemään. Löysin nyt yhden kelvollisen, niin eiköhän tämä tästä. Kattoo miten paljon saa tehtyä, mutta viimestään loppuviikosta pitäis kiireiden helpottaa sen verran että tuosta saa ihan laadukasta kuvaa väännettyä..!
Täytyy sanoa, että tuo valoluomi konepellissä voi näyttää äärimmäisen typerältä, jotenka itse ainakin päätyisin tohon lippaan, mutta voin koittaa jonkinlaista luomekain siihen sovitella.

Edittiä: Minkäs merkkiset/malliset nuo vanteet on, kun ei löytyny oikeen samanlaisia mistään? Borbetin E:t ja Azevin C:t tai Brockin B1:set noista tulee vähän mieleen, mutta ei ne mitkään niistä oo..

Fakov
-
Viestit: 44
Liittynyt: 23.6.2008 23:31

ViestiKirjoittaja Fakov » 5.4.2010 22:20

Valkonen jetta.
näkee vähän miten koko valkonen väri toimii.

A. saaren -postaama valkonen iskee aika hyvin.


Musta golf.
tosta mustasta näkee kyljen miten toimii maalattuna ilman listoja.
leveillä vanteilla. "auto pornoa imo"

nimbus grey golf.

Edit.. lisää värejä
Viimeksi muokannut Fakov, 6.4.2010 23:14. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

janppa
-
Viestit: 47
Liittynyt: 18.3.2007 23:19

ViestiKirjoittaja janppa » 6.4.2010 11:17

Täältä ääni kans valkoiselle. Eiköhän noita mustia ja punaisia ole ainakin nähty jo tarpeeks.. (Mielipiteeseen saattaa vaikuttaa itselle kehittynyt fetissi valkoisiin autoihin)

Mitenköhän joku hieman tummempi/erikoisempi harmaa sopis Jettaan?

Markku M.
-
Viestit: 4120
Liittynyt: 31.7.2005 21:02

ViestiKirjoittaja Markku M. » 6.4.2010 18:00

^^ Tuo Golf oli kyllä autopornoa parhaimmillaan! ;P~~~~

Taikasana(t): Nimbus Grey

A Saari
-
Viestit: 483
Liittynyt: 28.7.2003 15:13

ViestiKirjoittaja A Saari » 6.4.2010 18:52

Siinä jotain

Kyllä kai tuosta jo kuvaa saa siitä että mille se näyttää..

snopykoira
-
Viestit: 52
Liittynyt: 19.12.2006 14:32

ViestiKirjoittaja snopykoira » 5.7.2010 23:27

Kiitos paljon -> A Saari vaivannäöstä.

Päivitellään tännekkin välillä jotain, kun on kaiken muun ohessa yrittänyt vääntää tätäkin vessaa kasaan. Elikkäs vanhojen helmojen päälle, pokkaili tuttu peltimies g60 muovihelmaa silmälläpitäen helmat.
Kuva

helmat hitsailtuna ja tinattuna paikoillaan
KuvaKuva

Helmat kun oli löytäneet paikkansa, pääsi alustaan vetää viimeisen maalin, temadurin.
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/th_IMG_3792.jpg?t=1278351565
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/th_IMG_3789.jpg?t=1278351565

Akselit, moottorin tukipalkki, koneen kannattimet ja lukkopelti hiekkapuhallettiin ja käytettiin pulverimaalauksessa. Osat missä oli kumia, eikä voinut viedä pulveriin, vedetty happomaalilla ja päälle teknoduria... Prothanen puslasarja tuli alustaan, kaikki laakerit,kumit, alatukivarret ja pallonivelet tuli alustaan uusia. Takajarrulevyt tuli vaihdettua samalla,ettei tarvitse uusia laakereita vanhoissa levyissä käyttää. Alustan pultit tuli vaihdettua uusiin 10,9 kaikki missä nyt sattui olee tää yleisin kierre"nousu".
Kuva

Sit viel kuva pohjasta taka ja edestä:
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3795.jpg
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3798.jpg

Polttoaine tankiksi tulossa oma valmiste noin 42 litrainen RST pytty, vararengas koteeloon.
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3810.jpg
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/jetta/IMG_3808.jpg
Walbro:n pumppu tankin sisälle ilman välisäiliöitä. Pumppu ja polttoainemittari, ja kilkkeet olis jo hommattua ku tekis vaa valmiiks.

Sittte vihdoin sai hymyä huulille vkl:na, kun laskettiin auto pyörilleen, en tiedä mikä niin mut tuli sellanen voittaja fiilis.
KuvaKuvaKuvaKuva

Uuden Audi A4:n värikoodin sain Laakkoselta, ja se oli mietteissä väriks nyt sitte, kunnes tos yks ilta näin auringon laskiessa uudenkarheen mersun puhtaana ja valkosena, olin taas ihan myyty siihenkin väriin. Täytyy vissii käydä kysyy senkin värikoodi ja sit arpoo, jollei niiden hinnassa oo merkittäviä eroja.

Fakov
-
Viestit: 44
Liittynyt: 23.6.2008 23:31

ViestiKirjoittaja Fakov » 16.12.2010 15:33

harmi kun mies ei päivittele.

paljon on tapahtunut ja koira on viettänyt tallissa melkein kaiken vapaa-ajan.

tulosta tullut, jonnin verran on hierottu.

-kuitupelti
-rosteri tankki
-uudet jarru osat(isot)
-rata-alusta? d2?

--> auto on ollut maalarilla jo parisen viikkoa -->

aadde
-
Viestit: 249
Liittynyt: 22.12.2008 18:26

ViestiKirjoittaja aadde » 16.12.2010 17:25

Ihmeessä vaan kuvia mitä on tapahtunu. Projekti vaikuttaa vähintäänkin asialliselta! Thumbs up! :)

aadde
-
Viestit: 249
Liittynyt: 22.12.2008 18:26

ViestiKirjoittaja aadde » 16.12.2010 17:28

Ihmeessä vaan kuvia mitä on tapahtunu. Projekti vaikuttaa vähintäänkin asialliselta! Thumbs up! :)

Fakov
-
Viestit: 44
Liittynyt: 23.6.2008 23:31

ViestiKirjoittaja Fakov » 27.12.2010 21:00

kävin nappaamassa kännykällä muutaman kuvan tuolta hallin perukoilta.

alkaa näyttämään jo autolta :)



KUVAT.

snopykoira
-
Viestit: 52
Liittynyt: 19.12.2006 14:32

ViestiKirjoittaja snopykoira » 27.12.2010 21:45

Pahoittelut huonosta päivittelystä... yritetään täs lähi päivinä saada otettu pari parempaa kuvaa. Elikkäs auton väriksi tuli nyt sitten sellanen uuden meben valkonen, joka muistuttuu vähän kerman tai sanotaan et kuultaa aurinkos. Alustasta on heivattu ta teknics pois, ja tilalle laitettu D2. Eteen tuli samalla tehtyä yläpäät uusiks jotta sinne sai kampperinsäädöt ja jouset tuli tilauksen yhteydessä otettua jäykempinä et sais sitä kivireki tunnelmaa sit joskus....

Dubsonic
-
Viestit: 2280
Liittynyt: 12.8.2003 12:22

ViestiKirjoittaja Dubsonic » 27.12.2010 23:49

Juu-u tätä projektia on kyl ilo seurata. Kauheesti tekis itekin mieli rakentaa taas jettaa. Nelikko kori vaan pitäs hommata.

Joskus tuli nuoruudessa ensimmäiseksi autoksi rakennettua tällanen Jetta.
Kuva

snopykoira
-
Viestit: 52
Liittynyt: 19.12.2006 14:32

ViestiKirjoittaja snopykoira » 5.1.2011 22:11

No nii pikkasen yritetään taas edetä korin kanssa, niit parempii kuvii en oo saanu kyl nyt viel aikaseksi otettua.

Seuraavaks oli tarkotus vetää kotelosuoja-aineet kaikkiin koteloihin niin pääsis eristää sisustaa sitten. Kotelot on pelkällä paine ilmalla jo useampaan kertaan puhallettu ja imetty " puhtaaks" ,korin ollessa viellä grillissä. Tuli sellanen ahaa elämys että onhan niitä sellassia kameroita millä pääsee kattoo taittovarren avulla ahtaisiin tiloihin pienestä reijästä, että pääsis oikeasti tietämään miltä siellä kotelossa näyttää. Sain sellasen kameran sitte lainaksi ja siihen teipillä ohut letku päähän, mistä pääsee sitte samalla tarvittaessa puhaltamaan ilmaa.
http://s577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/?action=view&current=SNAK0019.jpg Kuskin puolen eturunkopalkista toi "tatti", on etukelkan taka kiinnitys.
http://s577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/?action=view&current=SNAK0020.jpg Sama paikka apparin puolelta.
http://s577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/?action=view&current=SNAK0028.jpg helmaa ennen
http://s577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/?action=view&current=SNAK0029.jpg jälkeen.
http://s577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/?action=view&current=SNAK0021.jpg Kuskin helmakotelon 2 lohkon pääte.
http://s577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/?action=view&current=SNAK0024.jpg Sama paikka takaapäin, ja se toinen lohko, ennen. http://s577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/?action=view&current=SNAK0025.jpg jälkeen.
Et on siel pientä pintaruostetta päässy paikoitellen jo tulemaan, mutta ei huolestuttavasti. Ruiskuttais aineet koteloihin ja yrittäis ottaa parit kuvat viel sitte,et miltä näyttää.

snopykoira
-
Viestit: 52
Liittynyt: 19.12.2006 14:32

ViestiKirjoittaja snopykoira » 11.1.2011 18:32

Tarttis taas välil vähän neuvoi ja kokemuksii, kun yrittäny nyt vähän vastaaavanlaisista rojekteista katella, mut moottorin sisällöist ei kauheasti ole sen tarkempaa sepustusta. Itse olen ihan sormi keskel kämmentä moottoreittenkaa, kun ei oo tullu tehtyy.. onneks on kavereit jotka hommaa ohjeistaa,tekee :) ainut vaan että ropailleet eri merkkisten ja tyyppisten koneiden kanssa, niin täytyis itse yrittää vähän selvitellä osia, mitä sinne sisälle tulisi laittaa.

Eli tälä hetkel olis purettuna ja ja lähtökohtana tää g60 eli onkose nyt sitte pg:n niinku sanotaan, lohko.
S-2 aadista käytetyt veivit ja Männät?
16v:n kansi ja nokka-akselit.
Ekaks onko jollain nyt ollu noi s-2 veivit ja männät kiinni kyseisessä lohkossa,monella ollu kyl hommattuna mut kiinni? Kyseiseen moottoriin on tarkoitus laittaa turbo kylkeen ja hv tavoitteeks 300-400 väliin.
Kestääkö noin paljon? mistä kotimaan puolelta saa edullisesti,mutta kestäviä h-profiilin kiertokankia, kyseiseen käyttöön soveltuvia mäntiä.
Entäs sitten nuo nokka-akselit, onko porukka noit vakioit käyttänyt,toimivatko,mikä vaihtoehtoisesti parempi?
kampiakselina on vissiinkin tuo g60, sama kuin 16v?
laatikoksi tuo 02a.
Kaikki laakerit ja pultit, kilkkeet luonnollisesti tulee vaihtaa uusiin.

Fakov
-
Viestit: 44
Liittynyt: 23.6.2008 23:31

ViestiKirjoittaja Fakov » 12.1.2011 23:53

lohko tuskin on se g60(PG?) alkp, kun otit ne" ehkä "s2 männät ja kanget pois ja ne vielä pysyi sisäpuolella. <-- käydään tarkistamassa.

pg lohkossa vesi kiersi myös 1 pytyn ympärillä?
mistäs nuo s2 kiertokanget ja männät tunnistaa?

lisäksi voisi joku tietävä kertoa myös hieman laakereista. -hyvistä-

ps. pitäisköhän lisätä tohon topicin nimeen kirjaimet 16vt? ainakin tulis lisää katsojia.
Viimeksi muokannut Fakov, 13.1.2011 22:16. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

jarskii-
-
Viestit: 3309
Liittynyt: 29.8.2006 21:57

ViestiKirjoittaja jarskii- » 13.1.2011 0:42

nyt en ymmärtäny. eli et oo ihan varma mikä kone tuossa alkujaan on? tai siis alakerta?

edit: tosin väsymyski saattaa johtua etten ymmärrä

gtikolffi
-
Viestit: 747
Liittynyt: 10.5.2005 17:43

ViestiKirjoittaja gtikolffi » 13.1.2011 1:44

16V lohkossahan (esim.KR) ON nimenomaan jakajan paikka lohkossa, tosin se on tulpattu...Tässä projektissa on on jotain lukemisen arvoista, tsemppiä sinne!

palikka2
-
Viestit: 262
Liittynyt: 1.1.2004 14:18

ViestiKirjoittaja palikka2 » 14.1.2011 16:09

Niin siis KO. moottori, mistä on tarkoitus lähteä rakentamaan, on jonkun *pellepelottoman* kasaama sekasikiö, ja suurin osa näistä veivi, mäntä ja lohko mietteistä on arvailua... Lohkossa kyllä on jakajan paikka, tulpattuna kylläkin...

E= Niin joo, ja Glycon laakerit on hyviä, jollei kehtaa *ole varaa* ostaa alkup... On meinaan hinnoiteltu, ainakin uudemmissa TDI moottoreissa laakereiden hinnat aivan taivaisiin...

snopykoira
-
Viestit: 52
Liittynyt: 19.12.2006 14:32

ViestiKirjoittaja snopykoira » 12.6.2011 20:49

Juu juu ja välillä taas jotain tänne...
Kaikki kotelot ovat saaneet päälleen aineita, muutama tumma kuva, kun ei valo oikeen riittänyt.
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/SNAK0015.jpg
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/SNAK0008.jpg
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/IMG_3838.jpg

Sisustaan on pompannut "palokatko seinä " mitään normaja täyttämätttä:D Sitten pääsikin eristämään sisustan ja vätää vähän piuhoja.
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/IMG_3850.jpg
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/IMG_3847.jpg
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/IMG_3852.jpg
Tonne takakonttiin on siis tulossa vielä tankki pyöräkoteloon ja turkkilevyä lattiaks, tuohon päälle.

Kojetaulun versiot ja vähä mallailua, että saako sitä ylipäätään sinne, mutta ei ainakaan ihan toivottomalta näytä.
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/IMG_3860.jpg
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/IMG_3854.jpg

Jeps ja nyt on tiedossa se lohkon malli merkintäkin
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/IMG_3843.jpg
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/IMG_3846.jpg
Onkohan kellään tietoa saako tuohon 2 kuvassa näkyvään luukkuun kantta enää mistään? Vai täytyykö siihen patentoida jotain, kun ei hitsata taida kyl uskaltaa.
Männät, veivit, vauhtis, kampiakseli ja asetelma koneistamolla.
Kiitoksia Donalle kampiakselista ja kokemuksista, neuvoista.

Tuli ny laitettuu kaikki kuvat linkkeinä, kun en prkl saa onnistuu sillee, et olis pikku kuva ja sit siitä näppäämäl tulis iso. Vaik oon monee kertaa noi ohjeetki käyny läpi....

ElektrikMekanik
-
Viestit: 209
Liittynyt: 25.12.2010 7:22

ViestiKirjoittaja ElektrikMekanik » 12.6.2011 23:35

Iteki painin aiemmin tuon kuvaongelman parissa, ratkaisu on helppo.

Otetaanpa esimerkki:

Koodi: Valitse kaikki

http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/SNAK0018.jpg
Kyseinen kuva pitäisi saada näkymään, kannattaa käydä photobucketin valikoissa lisäämässä "thumbnail" vaihtoehto listaan, eli drop-down valikkoon joka ilmestyy pikkukuvan alle galleriassa. Kuitenkin jos sen kopioi siitä suoraan, käy näin:

Koodi: Valitse kaikki

[URL=http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/?action=view&current=SNAK0018.jpg][img]http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/th_SNAK0018.jpg[/img][/URL]
Kuva
Eli kuvaa klikatessa kuva tulee näkyviin pienenä, joka ainaki ittiä häiritsee.

Jotta kuva saadaan näkymään isona, poistetaan [ ?action=view&current= ] teksti:

Koodi: Valitse kaikki

[URL=http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/SNAK0018.jpg][img]http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/th_SNAK0018.jpg[/img][/URL]

Kuva

Toivon mukaan ei tule sanomista viestistä.

Mielenkiintoinen projekti. Onko tuo vaimennusaine/palosuoja/wtf mitä? En muista nähneeni moista ennen.

snopykoira
-
Viestit: 52
Liittynyt: 19.12.2006 14:32

ViestiKirjoittaja snopykoira » 14.6.2011 21:02

Tuo matto mitä on auton sisustassa ja tulee myös oviin., on putki/ ilmanvaihto eristeenä käytettyä armaflex mattoa... Olikohan niin että kun aineita luokitellaan paloa edistäviin ja hidastaviin materiaaleihin niin tuo on paloa hidastavaa... Lähinnä kokeilu mielessä lähin tota laittaa; kosteus ja äänieristyksen toivossa, kun on helvetisti kevyempää kuin "varsinaiset" autokäyttöön tarkoitetut levyt.

snopykoira
-
Viestit: 52
Liittynyt: 19.12.2006 14:32

ViestiKirjoittaja snopykoira » 7.8.2011 21:19

Ei nyt vieläkää onnistu tuo kuvien laitto, sillai ku haluais mut parempaa suuntaa ehkä. Palaa käpy vaa pidemmän päälle. Pari kuvatusta etujarruista, taakse tuliki ihan vakiot gti: n levyjarrut, vain puhallettuna, maalattuna, ja tiivisteet vaihettuna.

KuvaKuvaKuva

Sitte viel yks kuva ku tuli aika aika tarkalle tuo tila noilla vanteilla. Satulan ja vanteen sisäpinnan väliin jäi pari milliä rakoo, et sai tolle alapallolle vähä enemmä.
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/IMG_3869.jpg

jyri.h
-
Viestit: 1322
Liittynyt: 4.9.2008 15:28

ViestiKirjoittaja jyri.h » 7.8.2011 23:19

Asiallisen näköiset pysäyttimet! :D Paljonko tuollainen setti tuli maksamaan, siis kaikki; satulat-levyt-palat-sovitteet?

snopykoira
-
Viestit: 52
Liittynyt: 19.12.2006 14:32

ViestiKirjoittaja snopykoira » 11.8.2011 21:10

Levyt palat ja satulat eteen, molemmille puolille tuli maksaa yhteensä vähä yli 600e. Noi sovitteet ja kiinnikkeet ny vähä riippuu aina miten tekee ja meneekö kaikki ekalla kerralla nappii... mutta 900 - 1000e saa koko setin.

snopykoira
-
Viestit: 52
Liittynyt: 19.12.2006 14:32

ViestiKirjoittaja snopykoira » 11.1.2012 21:38

kojetaulun kanssa kikkaillessa vierehtänyt tovi, paikat alkaa selkiintymään ja nippelit pikku hiljaa haaliutumaan... mallailua
Kuva
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/IMG_3873.jpg
Penkit on löytäneet paikkansa liukukiskoineen.
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/IMG_3877.jpg
Voimanlähteen niputus on hiljattain laitettu käytäntöön, kuvia ei toistaiseksi saatavilla.
Aki : lle kiitokset hieman viivästyneestä, mutta täydellisestä tukilevy satsista ja avusta, vähän yksinkertaisemmalle moottorin kasaajalle.

Dubsonic
-
Viestit: 2280
Liittynyt: 12.8.2003 12:22

ViestiKirjoittaja Dubsonic » 12.1.2012 6:06

Omasta mielestä kaikkein näppärin tapa kuvien linkittämiseen Photobucketista on kun laittaa eka foorumin viestiin seuraavanlaisen koodin painamalla noita nappeja tuossa järjestyksessä.

Koodi: Valitse kaikki

[url][img][/img][/url]


Sitten vaan kopioi Photobucketista sen direct linkin ja lisää sen kahteen kohtaan tuossa ketjussa. Lisäksi pitää laittaa ekan osoiteen eteen = merkki ja toisen koodin kuvanimen eteen th_ merkki. Tän kun opettelee kerralla niin toi kuvien linkittäminen on aika nopeeta hommaa omasta mielestäni.

Tällä systeemillä koodiksi tulee jotain seuraavaa.

Kuva

Koodi: Valitse kaikki

[url=http://i139.photobucket.com/albums/q302/jedi8986/vanhat%20kuvat/vaaratvanteet1.jpg][img]http://i139.photobucket.com/albums/q302/jedi8986/vanhat%20kuvat/th_vaaratvanteet1.jpg[/img][/url]


Ompas tätä vaikee selittää kansantajuisesti. Eli Ensimmäinen kuvan Direct link lisätään ensimmäisen [url] koodin sisään = merkin kanssa. Toinen samanlainen koodi tulee

Koodi: Valitse kaikki

[img][/img]
tagien väliin ja koodin lopussa olevan kuvan nimen eteen kauttaviivan jälkeen laitetaan th_ merkki joka tarkoittaa thumbnail kuvaa.

Noh toivottavasti joku tajusi ja toivottavasti oli jollekin apua. Voi tuon varmaan jotenkin fiksumminkin tehdä, mutta tällä tapaa olen sen itse oppinut jostain syystä tekemään kun on ainakin aika nopea tapa.

hb81
-
Viestit: 1748
Liittynyt: 31.8.2003 17:41
Viesti:

ViestiKirjoittaja hb81 » 12.1.2012 6:51

Mikä hoitaa sisäpuhalluksen virkaa?
Sen verran muuteltu kojelauta, että tuleeko vakio puhaltelemaan vai joku tarvike laitos?

Sebastian
-
Viestit: 8651
Liittynyt: 3.8.2003 15:43

ViestiKirjoittaja Sebastian » 12.1.2012 8:53

Onpas järkyttävän näköinen kötöstys tuo kojelauta.

snopykoira
-
Viestit: 52
Liittynyt: 19.12.2006 14:32

ViestiKirjoittaja snopykoira » 13.1.2012 22:01

Vakio kakkoskoppasen puhallin,kenno, ja se jako mötikkä. vakio paikoilla, muuten paitsi puhaltimen liitos putkea joutunut lyhentää ja raitis ilma suodattimelle siitä rakennettu uusiksi. Nämäkin vain, tuon etuiskari koteloon menevän turvakaariputken vuoksi. Tuulilasiin puhalllus ja sivuille puhallukset muutettu ja tulee putkittaa uudestaan.

Maku asioista ei parane kiistellä. Kieltämättä tuo näyttää noissa kuvissa aika tyhmälle.

palikka2
-
Viestit: 262
Liittynyt: 1.1.2004 14:18

ViestiKirjoittaja palikka2 » 13.1.2012 22:45

Makuasioita sanoi kissa, kun persettä nuoli... :D

jarskii-
-
Viestit: 3309
Liittynyt: 29.8.2006 21:57

ViestiKirjoittaja jarskii- » 14.1.2012 1:19

onks tähän mikä tekniikka tulossa? aattelin vain ku akille kiitokset tukilevystä

ja tuo kojelauta on aika kauhea :S

Reaper
-
Viestit: 569
Liittynyt: 23.8.2003 18:17

ViestiKirjoittaja Reaper » 15.1.2012 14:56

Olisiko alkuperäinen kojelauta muokattuna sopinut paremmin noiden kaarien kanssa:
http://lolozekiller.free.fr/Idorap/Golf%20GRA/Maj2.1/DSCN1165.jpg

snopykoira
-
Viestit: 52
Liittynyt: 19.12.2006 14:32

ViestiKirjoittaja snopykoira » 15.1.2012 22:04

1.8 litrainen 16venttiilinen bensiini moottori ahtimella, tulossa voiman pesäksi.

Onhan tuo kakkoskoppasen oma kojelauta ihan siisti kyseiseen autoon modattuna tai ei, mutta... haluan varmaankin sitten olla se erillainen nuori, niinkuin äidit tapaavat kullannupuistaan sanoa. Eli tulossa ihan jotain muuta kuin vakion muokkaus.

Reaper
-
Viestit: 569
Liittynyt: 23.8.2003 18:17

ViestiKirjoittaja Reaper » 16.1.2012 1:19

Kyllähän tuosta itse tehdystäkin tulee ihan kelvollinen kun saat sen viimeisteltyä ja penkit ym. paikalleen niin näkee kokonaisuuden paremmin.

MK2Jan
-
Viestit: 26
Liittynyt: 6.3.2011 19:26

ViestiKirjoittaja MK2Jan » 16.1.2012 22:19

Tuota autoa ei ainakaan toivo että kippais nurin joskus. Saattaa tulla ruumita tuommosilla kaarilla.

Pellikka
-
Viestit: 1220
Liittynyt: 19.11.2006 16:26

ViestiKirjoittaja Pellikka » 17.1.2012 6:58

On se ihme hommaa. Aina kun joku laittaa kaaret, olipa ne mitkä tahansa, alkaa sama kitinä. Luulis että melkein kehikko kun kehikko on parempi ku nuo kakkiksen omat pilarit. Onko sinulla muuta turvana omassas kuin se millisestä pellistä tehtaalla tehty hatara paska?

Jos vielä joskus olisi perusteltu että miksi ne on huonot ja miten vois parantaa.

Itse projekti näyttää hyvälle, peukku pystyyn.

Jak3
-
Viestit: 2766
Liittynyt: 16.8.2004 8:39

ViestiKirjoittaja Jak3 » 17.1.2012 13:02

Eikö se niin mene että "oikeaoppiset" kaaret sisällä = tehoa +500hp :)

jarskii-
-
Viestit: 3309
Liittynyt: 29.8.2006 21:57

ViestiKirjoittaja jarskii- » 17.1.2012 14:28

no siis joo aina liitttyy kaariin riski varsinki kun ei ole kypärää mutta aina se turvallisempi on kippauttaa kaarien kanssa ympäri

MK2Jan
-
Viestit: 26
Liittynyt: 6.3.2011 19:26

ViestiKirjoittaja MK2Jan » 17.1.2012 16:10

No oli ehkä vähän kärjistetty kommentti minulta. Jos noista kaarista vikoja pitäisi etsiä niin tässä muutama, kaaret joka ikisestä kohdasta liian kaukana itse korista, etu- sekä takapääkaaren taitteet jätetty tukematta jolloin kaaret pääsee taittojen kohdalta kääntymään eli katto tulee niskaan yllättävän helposti koska muuta tukea ylhäältäpäin tulevalle iskulle ei ole kuin takana olevat diakonaalit, jotka taas vääntävät kaaria kohti a-pilareita. Etupääkaari on niin kaukana pilareista että antaa luultavasti niin paljon periksi että kaarien alakiinnikkeet repeää. Puhumattakaan muista suunnista tulevista iskuista. Moni ei ymmärrä sitä että kaaret rakennetaan jakamaan korin kanssa siihen kohdistuvat iskut ei olemaan oma erillinen kehikko auton sisällä.

Mutta eipä tämä liity tähän autoon koska tällä ei tulla luultavammin missään radoilla ajelemaan. Kunhan saumat on hyvin hitsattu niin ei nuo kaaret pikkuosumissa pääse toisistaan irti lähtemään

Pellikka
-
Viestit: 1220
Liittynyt: 19.11.2006 16:26

ViestiKirjoittaja Pellikka » 17.1.2012 20:46

Noniin, tulihan se sieltä. Kuulostaa jo paremmalta.

Ois kyllä jännä tietää paljonko tuommoset tässä autossa olevat kaaret auttaa kipatessa verrattuna tyhjään hyttiin. Tai itellä jemmassa oottelevat Matterin alumiinikaaret, olleet kyllä ihan kilpakäytössä aikoinaan. Liekkö kukaan testannu ja ottanu videoo tai kuvaa? Jäykistäähän ne toki koria jonkun verran.

Slantsix
-
Viestit: 5867
Liittynyt: 23.7.2003 11:36
Viesti:

ViestiKirjoittaja Slantsix » 17.1.2012 21:34

Jenkkipuolella tota a, b, c pilariin tukemista ei ole tehty enää pitkiin aikoihin. Koska korin antama lisätuki on surkea vs 6p,12p yms kehikoihin.
Tosin pitää ottaa järki käteen, että tarviiko jonkun NHRA kehikon, joka kestää 250 kmh betoseinään ajon tai full NASCAR kehikon joka kestää että toinen tulee 300kmh kylkeen.

Itse olisin lisänny tohon kehikkoon kojelaudan alle poikki tuen, penkkien taakse pääkehikkoon poikki tuen ja kattoon x putket.
Mutta toi kehikko tekee jo tosta varmaan 500% turvallisemman kuin ilman.
Pään osuminen johonkin.. blaablaa. Onko se sit parempi et se osuu siitä kyljestä sisään tulevan auton keulaan...
Pehmusteen putkiin.
Ihme vitun jeesustelua taas...

jarskii-
-
Viestit: 3309
Liittynyt: 29.8.2006 21:57

ViestiKirjoittaja jarskii- » 17.1.2012 22:56

saa aika paljon pehmustetta olla että ei olis mitään riskiä. ja eikö todellisessa kilpa-tilanteessa käytetä kypärää?

ikonen: oletko käynyt ikinä kilpa-auton kyydissä?
lisättäköön että eräs vanhempi ralli-piireissä oleva henkilö kertoi tuosta kaarien haittapuolesta. eräs henkilö oli lähteny jääradalla testaan autoa missä oli kaaret, katottanu auton ja menehtynyt päävammaan joka oli johtunu pään osumisesta turvakaareen. ja tämä oli tapahtunut ilman kypärää

Slantsix
-
Viestit: 5867
Liittynyt: 23.7.2003 11:36
Viesti:

ViestiKirjoittaja Slantsix » 17.1.2012 23:16

Kyllä olen ajanut C-luokan katukipuria joka meni 9.9-10,2 parhaimmillaan. Ja vitun kyseinen härveli meni 225km/h loppunopeudella poikittain loppuviivan yli Motoparkissa, kun takajouset oli liian ylhäällä. Ja kyllä tärisin noin 30min sen jälkeen.
Ja olen ollut mekaanikkona vehkeessä joka meni 5sec 1/4mailin.
Ralli vehkeet ei niinkään kiinnosta.
Mutta voin sanoa että kehikko kuin kehikko tollsessa vahassa paskassa, on todella hyvä, kun sen hieman pehmustaa.

MK2Jan
-
Viestit: 26
Liittynyt: 6.3.2011 19:26

ViestiKirjoittaja MK2Jan » 18.1.2012 2:01

Ikonen. Nyt puhutaankin kahdesta aivan eri käyttötarkoituksesta kaarille jos verrataan rallia ja kiihdytyspuolta. Kiihdytysautoissa kun suurimmat iskut tulevat keulaan ja kylkiin on katon suojaaminen "toisarvoista" mutta kuitenkin pakollista joissainmäärin. Ja nämä siis oliko se jotain min.9sec aikoja kulkeville rungollisille tai itsekantava korillisille autoille. Jos mennään kovempaa on siirtyminen putkirunkoisiin pakollista jotka onkin sitten taas täysin eri asia.

Kun taas rallissa on kovat kattokosketukset huomattavasti yleisempiä ja tästä syystä rallissa panostetaan myös tähän osa-alueeseen enemmän.

Fakov
-
Viestit: 44
Liittynyt: 23.6.2008 23:31

ViestiKirjoittaja Fakov » 6.2.2012 0:53

kyllä mielellään jetan katoittaisin kaarilla kuin ilman. saahan noihin kaariin pehmusteita, mutta joutuu aika paksut laittamaan jos jotain käytännön hyötyä haluaa.(50e/m fia hyväksytty) kypärä päähän ja radalle jos kovaa haluaa ajaa.

onhan tuo kojelauta iso, mutta näyttää livenä paremmalta. imo.


ps mites se bug runi reissu vitsi vitsi. haittaakse?:D
niin joo ja ne hallin "lisä" valot palaa jo.

snopykoira
-
Viestit: 52
Liittynyt: 19.12.2006 14:32

ViestiKirjoittaja snopykoira » 28.7.2012 22:18

Laitetaapa välillä pari otosta missä mennää pesän puolella.
Kuva
Kuva
Kuva
ja vielä pakosarjasta yksi otos
Kuva

Fakov
-
Viestit: 44
Liittynyt: 23.6.2008 23:31

ViestiKirjoittaja Fakov » 19.8.2012 20:48


snopykoira
-
Viestit: 52
Liittynyt: 19.12.2006 14:32

ViestiKirjoittaja snopykoira » 2.9.2012 13:16

Touhuilla ollaan yritetty tallilla erittäin paljon, että saatais vielä ennen lumia pikkusen kokeiltua. Konehuone alkaa olemaan redi ja keulakin tätänykyään kun eilen tipautettiin auto pyörilleen, Valitettavasti ei ollut kameraa mukana niin ei tuosta kuvia. Moottorin ohjauksesta tulee siis vastaamaan harisen Hestek... Jonka omaaan vessaan oikeinkin hienosti on kytkenyt apupoika Antero. Toimiiko sen näkee kun pääsee yrittämään käyntiin. Bensalla tulee toimimaan ainakin aluksi, kun ei omasta mielestä noita viina asemia löydy tarpeeksi. Tulevaisuutta varten tuli tankkiin tuo walpro 255, ja välisäiliö sekä bosh 044 pohjaan,( otan kuvan ku on kytkettynä.) Suuttimiks nuo bosh ev1000 vai mitkä nenyt oli, mutta pitäis riittää jos haluaisi sitä viinaa alkaa käyttää.
KuvaKuva

snopykoira
-
Viestit: 52
Liittynyt: 19.12.2006 14:32

ViestiKirjoittaja snopykoira » 26.10.2012 12:57

Jep jep oli kerrankin kamera samaan aikaa tallilla, kun auto käväs montulla.
Kuvassa lähes vakio bensapumppu yksikön paikalla, oma valmiste välisäiliö, 044 pumppu ja suodatin.
http://i577.photobucket.com/albums/ss21 ... 7f6bf6.jpg

Parit silmäykset pakoputkesta
http://i577.photobucket.com/albums/ss21 ... c4d35c.jpg
http://i577.photobucket.com/albums/ss21 ... 27a5e2.jpg

Itse autosta ilman peltiä ja muutenkin vaiheessa yksi otos.
http://i577.photobucket.com/albums/ss21 ... ira/ok.jpg

Juu ja Harisella tuli käytyä laittamassa auto säätöihin, ja teho tavoitekkin tuli toteutettua eli 1,4 paineilla mille auto säädettiin 300 hv meni kivasti rikki, ja vääntöä laitteelle kertyi jonkun verran alle 500 Nm. Sitten kysymyksenä jos joku sattuu olee varma asiasta olisin vain itselle varmistellut, että onhan Jettaa tehty KR koneella, eli katsastus lappu kun tuli tehtyä saatiin ajettua lukemat 122,5 kW että kelpais katsastukseen.

ankold
-
Viestit: 44
Liittynyt: 27.11.2011 11:49

ViestiKirjoittaja ankold » 26.10.2012 13:19

Mulla ainakin aito kr jetta alla, et kaipa niitä on tehty. Mutta eikö sulla pitäis olla G60 verailukohtana jos kilpiin haluat.
Viimeksi muokannut ankold, 26.10.2012 13:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Fakov
-
Viestit: 44
Liittynyt: 23.6.2008 23:31

ViestiKirjoittaja Fakov » 26.10.2012 13:45

Yks td jetta oli kyllillä katsattettu 165,5hp ja pari hevosta olisi saanut olla vielä.

166,5hp olis maksimi raja. (139hpx1,2) eli tuohon kr:n päälle 20%.

snopykoira
-
Viestit: 52
Liittynyt: 19.12.2006 14:32

ViestiKirjoittaja snopykoira » 20.5.2013 21:05

Laitetaas välillä tännekkin jotain. Eli auto on saatu leimattua 2 katsastuskonttori reissun jälkeen. Trafin tietokantaan upotettiin mukava lista auton muutoksista ja otteeseen prosenteiksi saatiin 38 %. tehoksi 102 kW. Vertailukohtana oli kr jetta. Yksi 02A laatikko päätetty päiviltä ja toisen asennuksen jälkeen autolla rullattu 600 km. Lukkoa ei ole eikä varmaan tulekkaan, kun tiedossa on että tuo laatikko kytkin kompleksi pitää vaihtaa kestävämpään. Yritys on silti kova ja tarkoitus lähteä autolla bug run 2013.

Ongelmaksi on vaan noussut vittumainen öljyn huohoitus. kun tuossa pg lohko kr kansi kompleksissa ei ole sellaista. Kannesta on otettu anl6-liittimellä ja letkulla liitos huohotin säiliöön ja lohkosta bensapumpun paikasta 19mm sisä reijällä olevalla letkulla samaiseen säiliöön. säiliöstä on paluu öljypohjaan, kaiken laisia suodattimia ja välilevyjä kokeiltu, mutta kun lähtee konetta repimään huohottimen filtterin kautta öljyä alkaa tulee pihalle. Mielessä että öljypohjaan isompi oma paluu, nyt 16 mm sisä reijällä oleva turbonkanssa samaan liitokseen. toinen että onko pg lohkossa jotain muita paikkoja mistä voisi tuota huohoitusta miettiä. tuolla bensapumpun lähdössä on sellainen tiheä messinki suodin mutta tuntuu tulevan vaan öljyä paljon läpi. Oman imusarjan takia ei kiinnostaisi tuota venttiilikoppaan tekee mitään kun ei kauheasti olisi tilaa, viimeinen vaihtoehto käytännössä. Tuo pieni venttiilin kopasta otettu ei yksistään riitä, koska silloin sylkee öljy tikkua ulos. Öljyn paineet tasainen matka ajo ei ahtoja noin 4,3 bar, revittäessä paljon ahtoja 5,5 bar suodatin jalassa. vissiin aika normaalit eli ei pitäis kauheeta ohivuotoa?
Vinkkejä saa kertoa

Jonde
-
Viestit: 2086
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 20.5.2013 21:23

Mitä kaikkea tuohon katsottiin vaihdetuksi että tuo 38% saatiin nippuun?

Teemu M
-
Viestit: 1964
Liittynyt: 12.12.2003 12:44

ViestiKirjoittaja Teemu M » 21.5.2013 6:32

Millanen filtteri sulla on tossa huohotuksessa?
Mulla loppui toi öljyn suihkiminen, kun vaihdoin filtterin isompireikäiseen. Ennen mulla oli filtterin reikä vaan n. 10mm, ja huohotusletkut oli 2x 25mm, niin tuolta tuli isona sumuna öljyä ahdoilla. Nyt on samankokoiset letkut, mut filtterin reikä on 35mm, eli pinta-alat on samaa luokkaa filtterillä ja letkuilla, ja öljyä ei enää suihku ollenkaan.

snopykoira
-
Viestit: 52
Liittynyt: 19.12.2006 14:32

ViestiKirjoittaja snopykoira » 21.5.2013 21:48

suurensin juuri filtterille menevää reikää 22mm voi olla että täytyy sitte viel suurentaa ja tehdä noi pari muuta muutosta kans. täyttyy meinaa tollainen n 1 l säiliö parissa kunnon kiihdityksessä, kun on pääsy öljy pohjaan suljettuna.


Tohon 38 %, en nyt muista mitkä siihen vaikutti, mutta muutokseksi tuli : konepelti, kojetaulu,alustasarja/madallus, vanteet, jarrut, akselit, moottori apulaitteineen, kilpaistuimet, 6-pistevyöt, turvakehikko, ahdin, välijäähytin, bensatankki, 2 paikkainen. Pelkkä moottori apulaitteineen oli jotain 20% luokkaa muistaakseni.

Teemu M
-
Viestit: 1964
Liittynyt: 12.12.2003 12:44

ViestiKirjoittaja Teemu M » 22.5.2013 6:57

täyttyy meinaa tollainen n 1 l säiliö parissa kunnon kiihdityksessä, kun on pääsy öljy pohjaan suljettuna.


Joo no ei mulla sentään toi tollanen ollu ennen filtterin suurentamista, että tohon ei kyllä pelkän reiän suurentaminen varmaan auta. Mulla se teki lähinnä sitä, et purkkiin ei jääny oikeestaan mitään ja kaikki tuli sumuna filtterin kautta ulos.

Lehtilä
ffp jäsen
Viestit: 5032
Liittynyt: 17.7.2003 23:35

ViestiKirjoittaja Lehtilä » 22.5.2013 10:41

Kyllä mun käsittääkseni Jetta ja Golf menevät samoilla vertailumoottoreilla, eli G60 voi käyttää vertailumallina Jetassa ja täten penkata sen 192hv tuosta.

snopykoira
-
Viestit: 52
Liittynyt: 19.12.2006 14:32

ViestiKirjoittaja snopykoira » 22.5.2013 16:47

No joo tosta vertailusta en sen enempää ota kantaa saatiin 102 kw teholukema tehtyä penkissä. Laakkoselta lappu millä moottori kw tehoilla, etu ja takajarruilla,jarrupääsylintereillä, tehostimilla ja olikohan akseleista myös jotain, on vw jettaa tehty. tällästä vertailu kohdan lappua piti sitten kysellä että katsuri oli tyytyväinen. Onhan jetan ja golffin akselipainot erit.

hartsi
-
Viestit: 300
Liittynyt: 14.9.2003 16:21

ViestiKirjoittaja hartsi » 22.5.2013 18:07

Eikö Jetan tehokkain moottori ole 139hv?

Markku M.
-
Viestit: 4120
Liittynyt: 31.7.2005 21:02

ViestiKirjoittaja Markku M. » 23.5.2013 1:30

Kuten yllä jo Lehtilän toimestakin mainittiin, niin Jetta ja Golf menee minunkin käsitykseni mukaan samasta autosta vertailuissa, kun tyyppi (Typ19E) ja pohjalevykin sattuu olemaan täysin sama takaluukkuun saakka.
Eli vertailukohde on 118kW (G60), kunhan alustan osat vastaavat ko. mallia.

snopykoira
-
Viestit: 52
Liittynyt: 19.12.2006 14:32

ViestiKirjoittaja snopykoira » 23.3.2014 21:11

Kesä lähestyy ja pikkasen kaikenlaista muutos juttua on tehty, ja meneillään tässäkin vempeleesä. Viime kesänä tuli autolla rullattua se 10 tuhatta kilometrii, ja tästä on hyvä lähteä kohti seuraavaa.

RST pakosarja kesti hienosti jonkun aikaa, sitten pikkasen halkeilua ja talvella kun otin sarjan irti oli haljennut uudestaan. Tekemisen puutten vuoksi päätin tehdä toisen sarjan, aikalailla samanlaisen, vaan toisesta materiaalista kokeilumielessä.
[url][URL=http://s577.photobucket.com/user/snopykoira/media/IMG_3959.jpg.html]Kuva[/url][/url]
http://i577.photobucket.com/albums/ss217/snopykoira/IMG_3957.jpg

Kojetauluun tuli hansikaslokero ja se tulee saamaan nukan lähipäivinä päällensä.

Sitten tänä viikonloppuna, jo pitkään jatkunut epävarmuus ja tietämättömyys sai tältä erää päätöksen, kun sain aikaisekse lähdettyä hieman pitemmälle matkalle, vag diesel vehkeiden parissa enemmän tunnetun mestari Yodan luokse. Pienten muutosten jälkeen tilanne oli tällainen.
[url][URL=http://s577.photobucket.com/user/snopykoira/media/IMG_3962.jpg.html]Kuva[/url][/url]
Mitään sen enempää tästä jutusta ymmärrä, ainoastaan sen että mitä lähempänä nuo numerot toisiaan ovat sen tasaisemmin tuo ilma jakaantuu tuosta imusarjasra, Eli lyhykäisyydessään voin todeta että saavutin Yodan luona mielenrauhan ja melkeen tasapainon.

snopykoira
-
Viestit: 52
Liittynyt: 19.12.2006 14:32

ViestiKirjoittaja snopykoira » 28.8.2014 16:39

Ei ole paljoa ehtinyt tai jaksanut tänne päivitellä, mutta nyt on sopiva hetki kun omalta osalta kesä on ohi. Niin kuin edellä jo olikin pakosarja vaihtu ja imusarja mitattiin, sit ennen kuluvan vuoden bugrun reissua auto kävi ylimaalauksessa.

Runi reissulla alko puskee valkoista savua vähän enemmän, mutta ajamalla kotiin. Kansi kotiinpääsyn jälkeen ylös ja 2 sylinterissä vettä. Ei sattunut silmään mitään muuta, kuin kannen tiiviste näytti olevan puristunut paikoilleen vähän epätasaisesti. Kansi koneistukseen ja uusiks kasaan. Puristus paineet aikalailla samat pytyis, mut sama savutus jatku. 2 tulpanreijäst sattu mäntä jäämään hyvin puoleen väliin pyttyy et näki valolla kun kone oli lämmin et jostain valuu jotain männän päälle, ja nesteeksi tämä todettiin. Kansi heti uudelleen ylös ja nyt pieni halkeama havaittavissa venttiilien välissä. Kotikonstein vesitilan koe paineistus ja vettähän halkeemasta on tullut.
Kuva

Eli kansi vaihtoon. Tilalle tullut kansi täysin vakio kunnossa, joten tällekkin tarttis tehdä jotain. Onneksi löytyy yllä mainitun Aki-76 kaltaisia ihmisiä jotka tietävät kansi jutuista, ja pelimerkki pussukan kanssa varovaisesti kysellen, innostuu moisesta hommasta. Sitte ei ittelle jäänykkään kun lasikuulapuhallus ja vähän siistimistä ja koneistamon miehet hoitivat jälleen loput todella mallikkaasti kuntoon. Koneistamolta kannen takaisin saatua päätin vielä koe pianaa tämänkin kannen, ettei kasaisi taas turhaan. Sillä tässäkin oli pieni halkeama, mutta ei tullut vesitilaan onneksi.

Auto kasaan ja, koska taas aika paljon muuttunut alkuperäisestä, päätin käydä Harisella tarkistamassa ja uudelleen säädättämässä. Säädätys meni taas pieniä ahtopaine ongelmia lukuunnottamatta todella mallikkaasti ja nämäkin saatiin hoidettua kuntoon.

Paineiksi 1.5 bar ja 98e:llä toimii.
http://i577.photobucket.com/albums/ss21 ... G_3964.jpg

JA sitten se iso V::tu !
Samana iltana, kun hariselta olin kotia päästy käytiin kaverinkaa vähä kokeilee ja näin.
Kuva
Eli täydessä laulussa ampu ton öljynsuodattimen suodatinjalasta kiinnitys tappeineen irti. Noi kirkkaat on siis suodatinjalan alumiini kierteitä, jotka lähteneet mukaan. No tätäkään ei heti hoksannut kun oli ampunut irti niin pääsi viel heittää isompaa ja sit hetkenpäästä kuulu "niu" kone sammu. Vähän savun hajuu hyttii ja pellin alle toteemaan tapahtunut. Ja kyllä Veti Koneen Jumiin. Ei ole viel kerinny alkaa purkaa että mitä kaikkea nyt on sit paskana.


Palaa sivulle “Projektiosasto”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 21 vierailijaa