Kisakakkis, ffp cup #2

Projektit, joissa oikeasti tapahtuu jotain, eikä vain suunnitella ja haaveilla.

Valvoja: ffp jäsenet

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

Kisakakkis, ffp cup #2

ViestiKirjoittaja rolle » 17.1.2009 23:43

Viime kesän loppupuolella tuli ajatus rakennella jonkin sortin itsensä viihdytyslaite, jolla olisi sitten kiva harrastella jonkun sortin rata/ralliajelua ihan omaksi ilokseen. Muutamalla ajoneuvoharrastetoverilla oli hieman samansuuntaisia ajatuksia (kait kaikilla jonkin sortin keski-ikäistymiskriisi hiipi päälle), joten kollektiivisesti mietittiin kakkiksen olevan sopiva aihio moiseen hommaan. Kevyt, halvat osat ja KR 16V on kuitenkin se legendaarinen GTi.

No itse hankin alkuperäisen suomi GTi:n eli joskus 90 luvun alussa rakennellun korinvaihto 16veen.

Vaikka peli olikin silminnähden kisakireässä kunnossa
jo ensimmäiset tutkimukset paljastivat, ettei tässä ihan vapaavirtaussuodattimen ja EBC jarrupalojen vaihdolla selvittäisi.

Muutamista peruspaikoista ja hieman muualtakin löytyneiden epämiellyttävien yllätysten jälkeen koko koppa hiekkapuhallettiin Dööringin tiluksilla parina iltapuhteena.

Kuva

No tarvike peltiosathan kakkikseen tunnetusti ovat halpoja ja sopivat huonosti paikalleen, joten hätä ei ollut tämän näköinen.
Muutama kuvatus aiheesta.

Kun kori oli jotakuinkin saatu jälleen kuosiinsa oli vuorossa turvakehikon tekeminen. Päätin tehdä rallisääntöjen mukaisen turvakehikon, niin korilla pääsisi halutessaan ajamaan jotain oikeatakin nopeuskilpailuajelua.

Hain valmiiksi taivutetut putket Luuppalan Penalta Huittisista. Hautamäen Matin (MHR engineering, Laitila) kanssa sitten askarreltiin putken autoon. Putkien saumojen
sovitusta helpotti oleellisesti tubemiter ohjelmisto ja erilaiset jigit. Matti sitten heppailun jälkeen viimeisteli saumat tigillä.

Peruskehikon lisäksi tuettiin etuiskarin yläpäitä muutamalla putkella ja vahvistehitsauksilla.

Kori odottelee tällä hetkellä maalaukseen pääsyä. Onpa tässä matkan varrella ehditty jotain muutakin tehdä korin lisäksi, sekä hankkimaan joitakin kilpaosia mutta nyt oma aika menee torpan pieneen pintaremonttiin, joten tämä projekti jatkunee taas helmikuun loppupuolella.

Kaikki kuvat täällä

Projektissa mukana:
http://www.mdcomprex.fi
http://www.ilmajouset.fi
http://www.ffp.fi
http://www.tissimies.com
ja MHR
Viimeksi muokannut rolle, 10.6.2013 9:48. Yhteensä muokattu 4 kertaa.

Sebastian
-
Viestit: 8651
Liittynyt: 3.8.2003 15:43

ViestiKirjoittaja Sebastian » 18.1.2009 0:11

Ensimmäiset tutkimukset linkin kuva ei näy?

E: no eipä tuo mittään. oHan tuossa linkki kaikkiin kuviin.

Rakentajan huomioon ottaen tästä voi tulla jotain mielenkiintoista vai/ja pysytäänkö pelkästään konsernin vara/lisäosissa jatkossakin?

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 18.1.2009 0:17

Linkki korjattu

Ihan KR tekniikalla mennään, mutta siitä tuonnempana kunhan projekti etenee...

Opinions
-
Viestit: 1745
Liittynyt: 28.7.2003 0:00
Viesti:

ViestiKirjoittaja Opinions » 18.1.2009 2:22

Kyllä justihin niin asialliselta vaikuttaa kun odottaa voi.
Eikä siinä onhan tuo KR ihan ok moottori, aihio..

Salmi
-
Viestit: 995
Liittynyt: 4.9.2005 12:45

ViestiKirjoittaja Salmi » 18.1.2009 14:18

Tuosta "joitakin kilpaosia" linkistä aukeaa kuva jossa maitokärryissä roikkuu tukivarsi ym. alustanosia maalattavana;) Vaikka onhan tuossa se linkki "kaikki kuvat", joten kilpaosatkin on nyt nähty..

Siisti kehikko, siisteillä saumoilla, täytyy myöntää. Jäädään innolla odottamaan projektin edistymistä.

PabloNeruda
-
Viestit: 1542
Liittynyt: 15.10.2005 11:12

ViestiKirjoittaja PabloNeruda » 18.1.2009 14:56

Hienoja projekteja nämä. Tännekin muutama tällainen ilmestynyt.. Taitaa ffp:n pojilla olla vähän kuumetta :) Näköjään tärkein laitettu heti paikalleen eli karvanopat.

Tero V.
ffp jäsen
Viestit: 5273
Liittynyt: 16.7.2003 22:48
Viesti:

ViestiKirjoittaja Tero V. » 18.1.2009 15:09

Hullua.. :D

Jonde
-
Viestit: 2085
Liittynyt: 23.7.2003 12:23

ViestiKirjoittaja Jonde » 18.1.2009 16:17

Talli huhut kertoo että, näillä tullaan kesällä ajamaan "leikkimielistä" kisaa.

Pekka
ffp jäsen
Viestit: 2188
Liittynyt: 16.7.2003 21:28

ViestiKirjoittaja Pekka » 18.1.2009 17:02

Huhujahan nyt liikkuu ihan joka asiasta...

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 18.1.2009 23:04

Karvanoppa taisi olla paikallaan aihiossa jo ostovaiheessa eikä siitä ole luovuttu. Kohta se voi vaihtaa väriä mikäli maalari ei poista sitä ennen ruiskutusta.

hb81
-
Viestit: 1748
Liittynyt: 31.8.2003 17:41
Viesti:

ViestiKirjoittaja hb81 » 18.1.2009 23:27

sovitusta helpotti oleellisesti tubemiter ohjelmisto

Kerrotko tosta hieman. Käytin itsekin kyseistä ohjelmaa sovitellessa luuppalan kaaria omaan autoon.
Mutta en oikein tajunnut että mitä ne kaksi viivaa on?
Eli toinen on yleensä pyöreämuotoinen aalto ja toinen terävä kärkinen. Kuten sun mallikuva näyttää.
Eli minkä mukaan putki muotoillaan? Entä millä te saitte leikattua hyvin ne muodot?

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 18.1.2009 23:35

Joo sinähän sen taisit joskus irkissä linkittää...

Ei ne kaks eri viivaa ihan tarkkaan mullekaan auennut. Se loivempi on käsittääkseni sisäpinnan muoto ja terävämpi ulkopinnan. Eli kun materiaalin seinämäpaksuutta muuttaa muuttuvat viivat suhteessa toisiinsa. Me leikattiin jotakuinkin sen pyöreämmän viivan mukaan. Siten jäi saumalle kiva pykälä liitoksessa, eikä ollu mitään järkeä hinkata ulkopintaa putken mukaiseksi, koska materiaalivahvuus luonnollisesti pienenee.

Muillekin tiedoksi:
Eli tuolla ohjelmalla saa tulostettua liitettävien putkien halkaisijan ja liitoskulman syöttämällä paperin, jonka saa pyöräytettyä leikattavan putken ympäri ja täten piirrettyä oikeanlaisen leikkauspaikan. Hiton näppärä apuväline.

Ihan rälläkällä ja parilla erilaisella vinkun terällä noita touhuttiin ja välillä onnistuttiinkin kohtuullisesti. Hankalinta on oikean kulman haarukoiminen kun putket on moneen suuntaan vinossa.

Petri R.
-
Viestit: 2532
Liittynyt: 23.7.2003 14:19

ViestiKirjoittaja Petri R. » 19.1.2009 15:00

Tästä projektista voi odottaa pelkkää hyvää. Seuraan tätä tiiviisti täältä Kemistä käsin semierektiossa.

Mutta oossomit sikseen. Näyttäis tuo vahvistehitsaus olevan mallia "rallimiesten nyrkkisääntö", eli tuuma saumaa kutakuinkin tuuma väliä? Oon ite suunnitellu passatille samaa, vaikkei siitä kisapeliä tulekaan. On sen verran helppoa ja halpaa että sama tehdä siihenkin kun auto on purettu tuolle mallille.

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 19.1.2009 16:24

Tää tulee olemaan vielä hirvee pettymys kaikille semierektiomiehille :D

Niin en tiedä miten paljon tuosta hitsauksesta on hyötyä, varsinkin kun peltisaumojen välistä puskee kaikenlaista saastaa haittaamaan hitsausta vaikka miten yrittää puhdistaa, mutta onpahan tehty ku muutkin niin tekee.

Ainostaan keulan ja varsinkin runkoaisoja yritin vaihvistaa, kun ne tunnetusti on vähän rimpulat. Koko koppaa en hitsannut.

hemu
-
Viestit: 217
Liittynyt: 4.8.2003 18:26

ViestiKirjoittaja hemu » 22.1.2009 9:40

tigilläkö tehty vahvistukset korisaumoihin? Mag-hitsaus lienee vähemmän ronkeli paskalle. Yleensä siinäkin eka räkäisy sylkee takaisin mutta kun siivoaa paineilmaa + teräsharjaa (rälläkkä) käyttäen, niin saa paljon paremmin jatkettua lyhkäsen pätkäsauman loppuun.

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 22.1.2009 16:38

Eihän niitä tigillä oikein hitsata...se kun on perin herkkä epäpuhtauksille.
Migillä vedin ja tuohon tyyliin yritin puhdistellakin, mutta sauman laatu ei missään tapauksessa parasta mahdollista ole

Warmaster
-
Viestit: 1770
Liittynyt: 23.7.2003 9:13

ViestiKirjoittaja Warmaster » 23.1.2009 14:29

Rolle osta 16vT turbo varaosa-auto ;)
ois akselit powerflexin puslilla ja 16vT turbo motti+02A loota. Korin saat kaupan päälle :D alustanakin on weitec+kw mutta taitaa tulla sulle paremmat.

ja anteeksi offtopic. mielenkiinnolla seurataa täällä kuitenkin.

LBS
-
Viestit: 104
Liittynyt: 30.9.2005 22:22

ViestiKirjoittaja LBS » 23.1.2009 15:33

Täällä kans innolla odotellaan mitä tuleman pitää. Mitäs alusta/jarrupuolelle on tulossa?

Sami-
-
Viestit: 2025
Liittynyt: 8.7.2004 15:12

ViestiKirjoittaja Sami- » 23.1.2009 17:55

Itsekkin hitsasin tuosta katuautoksi tarkoitetusta Ventosta nuo etupään saumat läpi. Juuri samallalailla kuin tässäkin kakkiksessa. Ja juurikin tyyliin tuuma/tuuma saumalla. On se vaan hankala hitsata kun sitä tehtaan koriliimaa on peltien välissä eikä sitä saa pois kunnolla sieltä. Tai saa mutta se vaatii liikaa aikaa.

Hyödystä en tiedä, sen näkee sitten kun saa taas kurvailla kuivilla asfalteilla. Mutta onpahan tehty kun isotkin pojat niin tekee. :) Konehuoneen kun joutuu maalaamaan joka tapauksessa niin ei tehnyt kuin parin tunnin lisätyön.

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 13.4.2009 22:22

On tässä ollut kaikenlaista muuttoa ja remonttia, joten taitaa hieman kiire tulla kakkisprojektin saamisessa radalle SOR:iin vapun jälkeen.

Koppa on maalattu ja muutamia pisteosia on jo tökitty paikalleen.

Kuva

Kuva

Antto-
-
Viestit: 886
Liittynyt: 1.10.2006 1:05

ViestiKirjoittaja Antto- » 13.4.2009 22:33

Kylläpä se siitä, pala kerrallaan. =)

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 4.5.2009 22:38

Viikon tallilla raivoamisen jälkeen ensimmäiset testit on vedetty Botniaringillä sunnuntaina.
Muutamia projektikuvatuksia viime viikolta
http://kuvablogi.com/nayta/prev/img1891563.jpg
http://kuvablogi.com/nayta/prev/img1891571.jpg
http://kuvablogi.com/nayta/prev/img1891573.jpg

Etujarruiksi hommasin Modificarsilta K-sportin 6 mäntäiset 286 milliset hillitsimet, jotka ensikokemusten perusteella vaikuttivat ihan ok tuotteille. Saa nähdä miten sitten kestävät rajua rasitusta. Takajarrut ovat vakiot. Kabiiniin on sijoitettu internetin halvin jarrupainesäädin Björk Motorsportilta. Samasta paikasta hommasin 6 pistevyöt.

Alusta on Jomin hinnat alkaen malli aina niin edulliselta ja luotettavalta MDCompreX:lta Alun perinkin oli tiedossa, että jousitus on liian löysä ratakäyttöön, mutta jäykemmillä etujousilla saanee jo ihmeitä aikaan. Iskarit vaikuttivat varsin sopivilta ratakäyttöön.

Autohan on rakennettu täysin ratahassuttelukäyttöön ja budjetti on pyritty pitämään mahdollisimman matalana. Onpa ffp:n omasta ratasarjastakin 16 vee kakkiaisilla väläytelty ajatuksia, mutta tulevaisuus näyttää saadaanko laitteita viivalle riittävästi. Tarkat säännöt on jo olemassa :D

Vappu tuli vietettyä rauhallisissa merkeissä auton kasauksen parissa lähes 24 / 7, ja kuin ihmeen kaupalla jumalainen 16vee möyrähti jälleen täyteen iskuunsa lauantaina iltapäivällä. Siitä sitten suoraan lauantai iltana Jurvaan 500 metrin koeajon jälkeen..

Reilu 40 kierrosta tuli ajettua, ja muutamia tuotekehityskohtiakin löytyi.

http://vaananen.1g.fi/kuvat/Tapahtumat/Sunday%20on%20Racetrack/Botniaring%202009/DSC_4751.JPG

Alustaa pitää jäykistää sekä jousien että vakaajien osalta, ja taka-akselia jäykistää, jotta puskemista saadaan pois. Kuivakytkin muuttui vaihteistoöljyvuodon takia märkäkytkimeksi ja suli, joten siinä on pikkuaskaretta. Hallitalaitteet pitää rakentaa penkin paikalle sopivaksi. Lihavaa kuskia vietiin vähän turhan paljon taaksepäin painonjakauma mielessä, niin polkimet vaativat pikku säätöä. Kevyt ja halpa akku osoittautui käyttökelvottomaksi ja auto pitäisi kasata vielä loppuun siten, että saisi kilvet paikalleen, jotta ei tarvitsisi aina trailerilla siirtyä rata-alueelle. Raumalaista tuninkiputkea pitää modifioida, että tuolla pääsee sellaisille radoille jossa on jonkinlaisia melumittauksia.

Pientä säätämistä oli havaittavissa jo rata-alueella. Uudet etulokarit kun tykkäsivät haukkailla Toyoista palasia
http://www.youtube.com/watch?v=8Ey-g6zvU2s

Summa summarum...ei mulla ikinä ole kolmen ja puolen tuhannen euron autolla noin hauskaa ollu, ku mitä sunnuntaina Jurvassa.

Pikku Janne
-
Viestit: 928
Liittynyt: 31.7.2003 1:45
Viesti:

ViestiKirjoittaja Pikku Janne » 5.5.2009 8:25

Jotku ne muokkaa kaaria mankelilla ja rolle paukuttaa kumimoskalla.. =)

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 5.5.2009 9:49

Ei nyt ollu varikolla mankelia saatavilla...

Opinions
-
Viestit: 1745
Liittynyt: 28.7.2003 0:00
Viesti:

ViestiKirjoittaja Opinions » 5.5.2009 10:48

Glooriaako?:)

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 5.5.2009 11:02

No niin no

hb81
-
Viestit: 1748
Liittynyt: 31.8.2003 17:41
Viesti:

ViestiKirjoittaja hb81 » 11.10.2009 15:29

Mitäs tälle kuuluu?

Lehtilä
ffp jäsen
Viestit: 5032
Liittynyt: 17.7.2003 23:35

ViestiKirjoittaja Lehtilä » 11.10.2009 19:21

Ainakin tuossa elokuun lopulla se otti lajitoveristaan mittaa Kemorassa joten ilmeisesti hyvää kuuluu :)

Toni K
-
Viestit: 114
Liittynyt: 22.1.2007 18:45

ViestiKirjoittaja Toni K » 12.10.2009 15:46

Hyvin tuntu kummatki Golfit kulkevan :) Oltiin kaverin kaa Jetalla ja Golfilla siinä pyörähtämäsä sillon ja ihmeteltiinki sillon kumpaaki Golfia.

Miauh
-
Viestit: 219
Liittynyt: 19.1.2004 2:00
Viesti:

ViestiKirjoittaja Miauh » 10.6.2011 1:44

Onkos kisakakkis vielä hengissä?

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 10.6.2011 7:25

no enemmän tai vähemmän...viime viikonloppuna virtasalmella vähemmän, kun oli pientä tekniikkamurhetta. Ja onhan noita muutama muukin tässä vuosien varrella ilmestynyt

http://juice.1g.fi/kuvat/Motopark%2004.06.2011/Motopark%204.6.2011%20%2052.jpg/full

Eemeli
-
Viestit: 4273
Liittynyt: 8.9.2003 11:30
Viesti:

ViestiKirjoittaja Eemeli » 10.6.2011 8:42

^Miksi sinä sen sinne ajoit? Liikaa tehoa? Vatasen jalat ja omat kädet? veri sliperi töörd korner? Varikolta parkkipaikat loppu?

Miauh
-
Viestit: 219
Liittynyt: 19.1.2004 2:00
Viesti:

ViestiKirjoittaja Miauh » 10.6.2011 8:45

Auts :)

Heikki J.
admin
Viestit: 8309
Liittynyt: 16.7.2003 19:59
Viesti:

ViestiKirjoittaja Heikki J. » 10.6.2011 9:44

Kuva näyttää pahemmalta kuin todellisuus... tuolla muurin takana kun se varsinainen ratakin kulkee. Rolle ite on vaan suojassa toimivilta vehkeiltä kiihdytyssuoran puolella :)

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 12.6.2011 19:25

Joo käyntihäiriön takia ajoin radan reunaan ja siirryin kiihdytysradan puolelle seuraamaan kilvanajoa.

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 10.5.2013 9:47

No kaivelin vanhan projektitopicin esiin. Valitettavasti kuvablogi on loppunut, joten vanhat kuvalinkit eivät enää toimi. Täytyy katsoa myöhemmin, jos löytäisin kuvat jonnekin toisaalle.

Useampi kausi on kakkiksella vedetty ilman sen suurempaa murhetta. Monenlaista pikkusäätöä, ja korjailua on ollut mutta ei sen suurempaa. Ajaminen tuolla sen sijaan on aina yhtä hauskaa touhua.

Viime kesänä kuitenkin alkoi orastavat moottorimurheet (no mitä voi olettaa jos autossa on 300 tkm mittarissa, eikä moottorille ole muuta mun omistuksessa tehty kuin öljyjä vaihdettu). Tuo korjattiin pikaisesti vaihtamalla uusi mäntä ja renkaat ja jakohihna, eikä KR:n laulu katkennut kuin viikoksi.

Viime talvena keskityin perushuoltoihin. Olihan autolla jo ajettu 4 kautta ja yli 1000 ratakierrosta. Päivitin uuden pakoputken, jarrulevyt ja palat eteen ja taakse, muutaman pallonivelen ja puslan jne. Kuitenkin moottori jäi edelleen läpikäymättä.

No keväälle sitten oli suunnitteilla laaja testiohjelma, joka keskeytyi viime lauantaina voimakkaaseen moottorin kolinaan.

Nelospytyn (sama josta viime kesänä meni mäntä) kiertokangen laakeri näytti tältä.

Kuva

Kampiakseli sökö, kiertokanki sökö, kannesta imuventtiilit vinot jne. Eli lähes total schaden.
Kauden aloitukseen on aikaa 4 viikkoa. Nyt arvon vaihtoehtoja, joko muutaman satasen KR taas jostain navetan kulmalta keulalle ja kädet ristiin, tai sitten reilu 1000 eur totaaliseen moottoriremonttiin.

Kuva
Viimeksi muokannut rolle, 10.5.2013 10:19. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

gryger
-
Viestit: 628
Liittynyt: 6.5.2005 12:39

ViestiKirjoittaja gryger » 10.5.2013 10:12

Jos sopivan väljäksi kulunut KR kestää mainitsemasi määrän harrastamista niin ääni ehdottomasti sinne navetan kulmille.
Nyt jos menet tekemään sen koneen uutta paremmaksi niin sehän kestää kauemmin kuin kori ympärillä ja harrastus muuttuu tylsäksi koska mitään ei ikinä hajoa ;)

Hyvinhän se kesti Botniaringillä polttarisankarinkin ajot lukuunottamatta murrosniveltä:=

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 10.5.2013 10:18

Aina niissä vanhoissa vehkeissä jotain pientä. Yksi vaihdelaatikko on myös oksentanut hilut pihalle, mutta kaikki ongelmat ovat tulleet treeneissä. Yksikään kisa ei ole jäänyt kesken teknisen ongelman takia.

Motoparkissa taannoin tosin odottelin 8 kierrosta ratavarikolla kun bensapumppuongelman takia auto ei käynyt. Maalin ajoin 9 kierrosta muita perässä röppäävällä laitteella ja keräsin jäännöspisteet.

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 12.5.2013 0:29

Navetankulmamoottori haettu rouvalle äitienpäivälahjaksi. Taidan pistää senkin huomenna nippeleiksi.

gryger
-
Viestit: 628
Liittynyt: 6.5.2005 12:39

ViestiKirjoittaja gryger » 12.5.2013 12:27

10 pistettä ja papukaijamerkki ;)

Olikos teillä muuten Cupissa tuon kuutiotilavuuden suhteen kuinka tiukka pipo?

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 12.5.2013 12:42

No ei pipo välttämättä ole piukka, mutta moottorin tulee olla sisuskaluiltaan vakio. Tosin mistä noista tietää mitä mikin moottori on aikojen saatossa syönyt.

gryger
-
Viestit: 628
Liittynyt: 6.5.2005 12:39

ViestiKirjoittaja gryger » 14.5.2013 10:43

Onko millainen kustannuserä yleensä cupin kisaviikonloppu lukuunottamatta mahdolllista kuljetuskaluston vuokraa ja matkaan tarvittavia polttoaineita kuljetuskalustolla?

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 14.5.2013 14:53

No se vähän riippuu. Oma traileri mulla on ja CC menee hajulla (alle 10l/100km) jopa traileri perässä. Toki majottautuminen ja jälkispekulaatioiden saunakaljat jotain maksaa.

Kaudessa menee keskimäärin
4 - 6 rengasta (100 - 150 eur / kpl) joku pärjää vähemmälläkin (ajaa vähemmän)
Bensaa 40 - 80 litraa per ratapäivä (4 - 8 päivää)
ainakin 1 sarja etujarrupaloja (150 - 200 eur)
Vähän vähemmän takapaloja (100 eur)
Erinäisiä osia rikkoutuu tai ei rikkoudu 0 - ?? eur
Ratavuokrat ja osallistumismaksut (100 - 300 eur)
jnejne.

Halpaa hassutteluahan tämä on, vaikka kaikkineen kilpakalustoon ja ajovaruteisiin joutuu joitakin (3 - 8) tonneja investoimaankin.
Toki lisäinvestointeja tuo
Traileri (1000 - 15000 eur)
Trailerin vetoauto (500 - 150 000 eur)
Varikkoteltta (0 - 150 000 eur)
Varikkorekvisiitta ja työkalut (0 - 2500 eur)
jne
jne

Mahdollisuudet rahavarantojen tuhlaamiseen ovat rajattomat, kun kilpa-autoilussa kuuluukin.

gryger
-
Viestit: 628
Liittynyt: 6.5.2005 12:39

ViestiKirjoittaja gryger » 14.5.2013 20:08

Halpaa kun makkara ;)

Teillä on ilmeisesti aina kisat suunniteltu johonkin tapahtuman yhteyteen ja hinta ei näin karkaa?

Kuuluukos teillä Ahvenisto ohjelmistoon ?

Pena K.
ffp jäsen
Viestit: 296
Liittynyt: 9.9.2003 17:22

ViestiKirjoittaja Pena K. » 14.5.2013 20:20

Tuolla näkyy osakilpailut, Ahvenisto ei mukana.

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 14.5.2013 23:30

Tänä vuonna ei tosiaan olla menossa Ahvenistolle. Siellä kun melupäivien määrä on rajattu, niin vähän hankalampi aina päästä. Kaikilla kakkiaisilla ei pääse radalle tiukemmilla äänisäännöksillä.

Purin heräteostomoottorin. Ja kas kummaa, sen uumenista löytyi 81,495 männät eli ylikokoversiot. Huomenna auton "alkuperäinen" lohko, pari kantta ja löytömoottorin alakerta sekä männät menevät koneistamoon. Tästä tulee vielä liian hyvä :D
Viimeksi muokannut rolle, 15.5.2013 9:45. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Dona
-
Viestit: 1687
Liittynyt: 24.7.2003 20:31

ViestiKirjoittaja Dona » 15.5.2013 5:56

Ja jos ne on vielä Mahlet, niin kestäis pienen sipasun lohkon päältäkin ottaa... Meinaan niihin vakioina käytettäviin Nuraleihin en luottais sekunttiakaan.

Heikki J.
admin
Viestit: 8309
Liittynyt: 16.7.2003 19:59
Viesti:

ViestiKirjoittaja Heikki J. » 15.5.2013 9:08

Alkaa kuulostaa siltä, että pitää omakin ylikokomoottori pistää pian nippuun...

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 15.5.2013 9:44

Dona: täytyyhän se luonnollisesti tasaiseksi työstää :D

Vein äsken osat koneistamoon, ja pesun jälkeen männät osoittautuivat hyväkuntoisiksi VW / Audi logoilla varustetuiksi Mahlen tuotoksiksi. Eli orkkis ylikoko kamaa.

Dona
-
Viestit: 1687
Liittynyt: 24.7.2003 20:31

ViestiKirjoittaja Dona » 15.5.2013 10:20

Juu kyllä siitä äkkiä milli lähtee, että saa syöpymät pois ;) Onkos viinan käyttö sallittu?

Orkkis ylikoot :) Sait siis mäntien hinnalla koko moottorin.

Tero V.
ffp jäsen
Viestit: 5273
Liittynyt: 16.7.2003 22:48
Viesti:

ViestiKirjoittaja Tero V. » 15.5.2013 10:21

Pitää vaihtaa omaan uudet öljyt ettei pääse ylikokomoottorit turhan lähelle takapuskuria. Voi vaikka naarmuuntua uusi maalipinta :)

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 15.5.2013 10:23

Joo sain 1,5 männän hinnalla koko moottorin. Tosin juuri äsken soittivat, että kampiakseli on 15/100 väärä. Dööringin navetasta on menossa jo toinen osa tarkastukseen. Tiimi toimii.

Dona
-
Viestit: 1687
Liittynyt: 24.7.2003 20:31

ViestiKirjoittaja Dona » 15.5.2013 10:36

Mulla olis tuolla hyllyllä pölyyntymässä parit laittomuudet... 92.8mm kampi ja TFSi:n 82.5mm mukit (lakikorkeus 29.5mm) Noilla tulis 2.0 10:1 ruttunen vakioveiveillä... Ja tollaset turbomukit kestäis pikkusen ruttuakin nostella...
Jos joku alkaa jäämään, niin privalla tavottaa... ;)

justus
ffp jäsen
Viestit: 2532
Liittynyt: 18.7.2003 15:40

ViestiKirjoittaja justus » 15.5.2013 11:14

STOP

Porukalla on sovittu että laittomuudet jätetään sinne talliin, herrasmiestouhua vakio-osilla siis :D

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 15.5.2013 11:20

Jos joku alkaa jäämään, niin privalla tavottaa... ;)


Ei tuollakaan vielä jäykkiä ranteita paikata :D

Dona
-
Viestit: 1687
Liittynyt: 24.7.2003 20:31

ViestiKirjoittaja Dona » 15.5.2013 12:21

Onks justus pistekärjessä, kun näin pieni huumori uppos piikkinä lihaan :D :D :D

justus
ffp jäsen
Viestit: 2532
Liittynyt: 18.7.2003 15:40

ViestiKirjoittaja justus » 15.5.2013 12:39

kaukana siitä, jos kerran Markon ohi pääsis :D ;)

Marko
ffp jäsen
Viestit: 2996
Liittynyt: 17.7.2003 6:59

ViestiKirjoittaja Marko » 15.5.2013 12:49

Elkääpäs nyt, ihan hyvin olette ohitse viime kausina päässeet.

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 16.5.2013 9:38

No nyt ei sitten meinaa löytyä 81,5 milliselle männälle sopivia männänrenkaita. Koivusella on 2 settiä varastossa. Ebaysta löytyy yhdeltä firmalta toiset 2 ja toiselta koko auton setti (eli 4). Pidetään kädet hartaasti ristissä, että ebay:n saldot pitävät paikkansa.

ville s
-
Viestit: 379
Liittynyt: 25.7.2003 8:03

ViestiKirjoittaja ville s » 16.5.2013 11:50

ootkos kysellyt keiteleen koneesta sielä oli vielä varastossa, taitaa itelläkin olla yksi sarja tallilla....

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 16.5.2013 12:37

Pongasin jokkis sivuilta tuon.

Oon yrittänyt soittaa koko aamupäivän, mutta tuloksetta.

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 16.5.2013 18:07

Kampiakseli nro 3 oli uuttakin suorempi, joten koneistusprojekti jatkuu. Kansi on jo fiksattu ja lohko porattu paikallisessa koneistamossa. En ollut sopinut osien tuomisesta etukäteen, vaan vein osat eilen "tehdään kun keretään" ajatuksella, joten hienosti ja nopeasti on palvelu pelannut.

Männänrenkaatkin lähti saksasta tulemaan. Olisihan se pitänyt taas tietää, että turha itse metsästellä. Soitto hra Dööringille ja homma toimii.

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 29.5.2013 0:04

Männänrenkaat saapui eilen ja tänään kasasin alakerran nippuun. Lohko käy vielä uudellen koneistamossa. Laturin kannakkeen kierre korkkasi ja täytyy laittaa siihen helicoil tai vastaava. Ei sattunut omassa tallissa olemaan kierteenkorjaussarjaa.

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 29.5.2013 23:12

Alkaa hahmottumaan. Tosin eihän tuo nyt ihan uudelle näytä vaikka sisuskalut uutta tai kunnostettua kokonaan onkin. Mukava tehdä tarkoituksenmukaista, eikä hiplata kaikkea joutavanpäiväistä blingblingiä

Kuva

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 2.6.2013 22:18

Nysse elää jälleen. Enpä ole aikoihin kuullutkaan noin nätisti tyhjäkäyntiä raksuttelevaa kooärrää :D

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 10.6.2013 9:47

Moottoriremontin loppuvaiheeseen liittyi pientä draamaakin.

Kävin viime tiistaina sisäänajamassa konetta Ukin autotehtaan vanhalla koeajoradalla ja kaikki toimi OK. Seuraavana päivänä vaihdoin moottoriin kisaöljyn sisäänajorasvojen tilalle. Tallilla kummastelin huonoa käyntiä ja totesin sytytyksen ajoituksen muuttuneen. No säädin kohdalleen ja kävin testilenkillä, josta palattuani kone puputti jälleen todella huonosti.

Hetken tilannetta hämmästeltyäni huomasin kiilahihnapyörän yläkuolokohdan merkin siirtyneen suhteessa vauhtipyörän vastaavaan. Jako oli noin 30 astetta myöhäsellä.

Purin jakopään ja kampiakselin hammashihnapyörän kiila oli sökö. Tarkemmin tutkittuani totesin tallilta löytyvän kahden mittaisia kampiakselin kuningaspultteja. Etka vahvistaa pulttien pituuksissa olevan vuosimallieron. Pultti siis pohjasi kiristysvaiheessa eikä hihnapyörä kiristynyt tarpeeksi. Onneksi kiila kuitenkin piti sisäänajon ajan ajoituksen paikallaan.

Kävi mieletön tuuri, ettei pettänyt kokonaan. Laitoin ehjän hihnapyörän paikalleen uudella lyhyellä pultilla ja Alastarolla moottori toimi moitteettomasti. Tulosena tuplavoitto, sekä aika-ajon että kisan nopein kierros.

Jospa se nyt muutaman kauden taas kuljettaisi.

Dona
-
Viestit: 1687
Liittynyt: 24.7.2003 20:31

ViestiKirjoittaja Dona » 10.6.2013 13:09

Oli pakovenojen lähtö lähellä... Febi myy ainakin AEB moottoriin liian pitkää pulttia, että varmaan tässäkin sama. ja kysehän on noin millistä.

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 10.6.2013 13:24

Joo alkuperäisenä pultti ilmeisesti on itsessään sama, mutta uudemmassa on 5mm paksu prikka pultin kannan ja hihnapyörän välissä.


Palaa sivulle “Projektiosasto”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 60 vierailijaa