VW Golf IV takakontin keskuslukitusongelma

Kori, alusta, renkaat, autosähkö yms. bensa- ja dieselmalleille yhteinen keskustelu

Valvoja: ffp jäsenet

juse2
-
Viestit: 54
Liittynyt: 17.7.2009 18:40

VW Golf IV takakontin keskuslukitusongelma

ViestiKirjoittaja juse2 » 22.3.2015 13:50

Otsikon mukaisesti kontti ei avaudu eikä lukitu keskuslukituksen mukana. Hakua ja googlea käytin ahkerasti mutta en saanut oikein varmuutta vikaan. Avaimella kontin saa auki & kiinni. Haluaisin kuitenkin kuntoon myös keskuslukituksen, tuosta nykyisestä systeemistä on lohjennut palasia joten en tiedä miten pitkään kontti toimii avaimellakaan.

Mitä osia tuohon nyt saa uusittua? Onkohan tähän jotain korjaussarjaa?

Avasin ja putsailin jo osat ja avain liikkuu lukossa jotakuinkin ok. Jotakuinkin siksi että lukko avautuu hieman voimaa käyttämällä pienen raksahduksen saattelemana, ihan kuin siellä ei olisi kaikki osat ihan paikallaan. Osien putsauksella ei ollut tuohon juurikaan vaikutusta. Tosin nyt lukko avautuu ja lukittuu joka kerta, talvella tuntui että lukkoa ei saanut aina auki edes avaimella (keskuslukko lakkasi myös toimimasta tänä talvena). Avainta ei ole ennen tätä talvea tainnut tulla edes käytettyä niin en oikein osaa sanoa minkä tuntuinen sen kuuluisi olla normaalisti.

Kuva

Joku mekaaninen vika kai tuossa on, tässä videota mistä näkee ettei tuo kontin avaava varsi liiku ollenkaan.

https://www.youtube.com/watch?v=zva3__L ... e=youtu.be

Tuollainen osa sieltä lukkohässäkästä tippui heti verhoilun irrotuksen jälkeen.¨
Kuva

Tuo valkoinen oli hapettumien peitossa ja se murtui kun yritin irrottaa sen, kiinnitin se pienellä nippusiteellä
Kuva

Lukkopesästä murtunut kiinnike & irronnut jousi jonka kiinnitin edellisen kuvan valkoiseen osaan
Kuva

Tähän edittinä että tuo jousihan siis ainakin on väärässä paikassa mutta kun ei sille parempaakaan paikkaa löytynyt niin pistin sen tuohon valkoiseen (nähtävästi mikrokytkin)
Kuva Tuossa näkyisi sen oikea kiinnityskohta mutta omasta en tuollaista löytänyt eikä tuo murtunut osakaan tuohon oikein täsmää..



Vielä lisää edittiä
http://www.ebay.co.uk/itm/Genuine-VW-MK ... 3aa40d5405

Saisikohan vanhan lukkosylinterin siirrettyä tuohon?
Viimeksi muokannut juse2, 22.3.2015 20:47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

petena
-
Viestit: 59
Liittynyt: 26.4.2004 13:45

ViestiKirjoittaja petena » 22.3.2015 20:20

Saman lasta vikaa keskuslukossa.
Itse vaihdoin ton central lockin motorin just eilen, se ei liikkunut kunnolla ja johan alkoi keskuslukko toimiin maksoi marmorilla 28e

Nikozii
-
Viestit: 166
Liittynyt: 15.6.2014 21:17

ViestiKirjoittaja Nikozii » 22.3.2015 21:58

Jep, kontista muovi pois edestä ja availet ja suljet ovia keskuslukituksella.
Katsot liikkuuko se lainkaan tai tarpeeksi, onko väärässä kohtaa tms.

juse2
-
Viestit: 54
Liittynyt: 17.7.2009 18:40

ViestiKirjoittaja juse2 » 23.3.2015 17:06

Nyt ei pysty tallinpuutteen vuoksi muuta kuin googlailemaan, mutta tuon verran se moottorin varsi liikkuu, liekkö tarpeeksi?

https://www.youtube.com/watch?v=b429QjL ... e=youtu.be

golffari423
-
Viestit: 238
Liittynyt: 28.12.2009 21:02

ViestiKirjoittaja golffari423 » 23.3.2015 17:07

voi olla myös johto poikki siitä haitarikumin sisältä.

pete73
-
Viestit: 2108
Liittynyt: 11.2.2011 17:45

ViestiKirjoittaja pete73 » 23.3.2015 20:54

ei tuo liike tuossa videossa ainakaan mun silmään näyttänyt normaalilta, jokin siellä jumittaa.
Melkeen tohtisin kuvausten ja videonkin perusteella syyttää lukkomekanismia.
Kokeile ottaa moottorin vipu irti ja liikuttaa käsin, kevyesti nuo yleensä liikkuu.

Luulis että tältä foorumiltakin löytyy purussa olevia IV-koppasia joista toimivan saisi hyvinkin edullisesti... purkaamojen hinnoittelu kun monesti käsittämättömän korkea :/

Killer
-
Viestit: 425
Liittynyt: 16.10.2008 10:24

ViestiKirjoittaja Killer » 24.3.2015 9:03

Muistaakseni tuo moottorin varsi liikkuu koko pituuden tuohon laippaan asti eli nyt ei vetäisi tarpeeksi pitkälle.
Käytä tuota moottori ja lukkomekanismin välitankoa irti nii näet liikkuuko sitten pitemmästi tuo moottorin varsi.

juse2
-
Viestit: 54
Liittynyt: 17.7.2009 18:40

ViestiKirjoittaja juse2 » 24.7.2015 20:54

Jatkoa tähän..

Lukko lakkasi toimimasta kokonaan, en saanut sitä enää avaimellakaan auki, joten piti alkaa kehitellä jotain. Purin lukon vielä kertaalleen auki ja kasasin rasvailtuna takaisin, no eipä auttanut, tutkin tuota lukkosysteemiä tarkemmin ja huomasin puolivahingossa että siinä on yksi osa kokonaan väärässä asennossa ja siksi lukko ei toiminut keskuslukituksessa.

ao. kuvassa oleva pala siis oli väärässä asennossa (ks. alkup video missä osa väärässä asennossa https://www.youtube.com/watch?v=zva3__L--tU)

Tässä kuvassa sama pala on oikeassa asennossa ja lukko toimii:

Kuva



Pöydällä olisi nyt uusi alkup. vw lukkorunko ja kaksi avainta. Kysymys kuuluu, saako tuohon vaihdettua alkuperäisen lukkosylinterin että ei tarvitsisi kahta avainta pyöritellä mukana (jos siis keskuslukko menee taas jumiin)

Jommasta kummasta päästä kait tuo purkautuu jos sitten purkautuu ollenkaan..

Jousen pää
Kuva

Avaimen pää

Kuva





Loppuun vielä bonarina "toimivan" lukkomekanismin video jos jotakuta sattuu kiinnostamaan. Tässä siis alkuperäinen lukko toimii pyhällä hengellä ja nippusiteillä mutta toimii. Elämä ilman takakonttia alkoi aika äkkiä potkia kintuille..:

https://youtu.be/hTLgLayzRus

H. Jormalainen
-
Viestit: 16030
Liittynyt: 23.7.2003 9:30
Viesti:

ViestiKirjoittaja H. Jormalainen » 24.7.2015 22:32

Ei ihan vastaa, mutta tolleen purkautu A3:n oven lukko vaikka sedät marmoritiskillä sanoi ettei voi sarjottaa. Toisiksi alin on lukitseva kappale.

Kuva

Runko-osa:
Kuva

Ja paketti nipussa:
Kuva

Oli kohtuullisen vittumainen kasata. Jopa niin että alkoi melkein harmittamaan. Toi vieteri piti saada kasaan, sen väkäset käänneltyä oikeeseen asentoon ja lukkokappale painaa ja kääntää kohdalleen.

Pistin ohuella rautalangalla jousen nippuun sopivista kohdin, sain kasattua ja vähän väkisin pihdeillä vedettyä rautalangan pois välistä.

Reaper
-
Viestit: 569
Liittynyt: 23.8.2003 18:17

ViestiKirjoittaja Reaper » 24.7.2015 22:44

Jätät tuon uuden lukon ja pidät vaikka hanskalokerossa sen avainta säilössä. Siinä on kuitenkin uudet haittalevyt verrattuna vanhaan lukkoon.

H. Jormalainen
-
Viestit: 16030
Liittynyt: 23.7.2003 9:30
Viesti:

ViestiKirjoittaja H. Jormalainen » 24.7.2015 23:15

Mites muuten juse; Eikö tiskiltä ostettu lukko pitänyt olla samalle avaimelle?

Näin mulla kävi kun takaluukun lukko uusittiin sopuisaan muutaman satasen hintaan kun sanottiin että ei voi sarjottaa, vaan tulee tehtaalta valmiina...

juse2
-
Viestit: 54
Liittynyt: 17.7.2009 18:40

ViestiKirjoittaja juse2 » 24.7.2015 23:40

Minä tilasin tuon lukkosatsin ebaystä, ei tullut edes kysyttyä marmorilta hintaa. Siellä on jotenkin nuivasti suhtauduttu koko autoon muutenkin, ei vissiin nappaa vanhan huolto tai varaosat enää..


Varmaan heitän nyt vaan tuon uuden lukkorungon pesineen paikalleen ja katon siitä vanhasta saako sitä purettua ja sarjoitettua uudelleen, ihan vaikka mielenkiinnon vuoksi jos ei muuten..

H. Jormalainen
-
Viestit: 16030
Liittynyt: 23.7.2003 9:30
Viesti:

ViestiKirjoittaja H. Jormalainen » 24.7.2015 23:41

Mitä maksoit? Kyllä meidän rahat on tuntunu hyvin kelpaavan, vika kun vika :| Tosin Hämeenlinnasta siirryttiin Tampereelle kun ei tehty sovittuja tarkistuksia niin kun piti. Siellä on toistaiseksi kaikki toiminu kuten sovittu.

Oven lukon korjauksesta oli arvio muistaakseni 640 €. Jätin sit väliin. Sano tosin et siinä on sit kaikki uusittu mitä voi vialla olla ja töineen. Seittemisen tuntia ähräsin ite ja toistaiseksi toimii :)

Epäilen tosin että purku oli pidempitöinen kun nelosgolfissa:
Kuva

juse2
-
Viestit: 54
Liittynyt: 17.7.2009 18:40

ViestiKirjoittaja juse2 » 24.7.2015 23:54

Olihan sillä hintaa vähän yli 100€ http://www.ebay.co.uk/itm/370782615582 tuo taisi olla se minkä otin loppujen lopuksi.. 1J6827297G tuolla koodilla saa haettua mutta osa ei toimita suomeen.

H. Jormalainen
-
Viestit: 16030
Liittynyt: 23.7.2003 9:30
Viesti:

ViestiKirjoittaja H. Jormalainen » 25.7.2015 0:02

Juu, olihan toi osan hinta ainakin puolet halvempi ku meillä.

En ite nähny koko mokkulaa missään vaiheessa, mut uskoisin että jos oikeen antaumuksella tohon paneutuu, ni pystyy sullekin vaihtamaan haitat vanhasta uuteen.

Kasaamisen miellyttävyydestä voi sitten olla montaa mieltä :)

Sebastian
-
Viestit: 8651
Liittynyt: 3.8.2003 15:43

ViestiKirjoittaja Sebastian » 25.7.2015 6:49

Mutuna heittäsin että purkautuu varmaan samalla periaatteella kuin nelosen ovestakin sylinteri eli tuo jousi pohjasta pois ja sylinterin voi vetää pois.
Laitat sitten vanhan sylinterin sinne tai vanhasta haitat uuteen sylinteriin.

juse2
-
Viestit: 54
Liittynyt: 17.7.2009 18:40

ViestiKirjoittaja juse2 » 25.7.2015 13:02

Juu, ihan hyvä mutu oli.. Eli jousi pois ja sylinteri lähtee vetämällä pois.

Kuva


Sit vanhalle sama homma, sylinteri irti ja siirto uuteen lukkorunkoon. Vaihdossa kannattaa varoa tuota punaisella merkattua kohtaa ettei lukon osat ala purkaantua kokonaan.

Kuva


Takakontin kahva muuttui vaihdon jälkeen mukavan jämäkäksi, ihan kuin avaisi uudemmankin auton konttia:)


Palaa sivulle “Tekniikka - Yleinen”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 59 vierailijaa