Mikä kova nakutus AFN:ässä

Vain dieseleihin liitttyvät asiat

Valvoja: ffp jäsenet

Banana
-
Viestit: 128
Liittynyt: 17.9.2005 21:05

Mikä kova nakutus AFN:ässä

ViestiKirjoittaja Banana » 30.1.2015 21:30

Sain mun Passat 1998 katsastettua. Sen jälkeen olikin 1.9 TDi (AFN) moottorin jakoremmin vaihto, sillä 450.000 Km oli jo täynnä.
Vein Passatin paikalliseen autokorjaamo pajaan joka kuuluu hiukan isompaan ketjuun. Olin jo valmiiksi ostanut täydellisen remmisarjan ja jäähdytin nesteet. Ostin vesipumpun myös niin että he voisivat vaihtaa sen myös samalla.
Vaihto näytti onnistuvan hyvin ja pian he kävivät jo koe-ajaamassa mun Passattia.
Maksoin ja ajoin 25 km kotiin enkä ajon aikana huomannut mitään erikoista. Seuraavana päivänä lähdin matkalle,
mutta noin 15 km jälkeen moottorista alkoi ensin kuulua pientä tikitystä, ehkä hiukan samanlainen ääni kuin releessä.
Hetken päästä ääni kuitenkin vain voimistui ja näin syyksi ajaa takaisin pajalle.
Ennen pajalle tuloa ääni oli todella kolisevaa ja sydäntä oikein sattui kun kurvailin pajan pihaan.
Kuulosti melkein kuin kampikanki olisi koskettanut öjynpohjaa.
Itse kävi mielessä että onkohan jakoremmin kiristin löystynyt ja jako muuttunut, mutta autokorjaajat olivat sitä mieltä että ääntä pitää
nostaja tai ailipainepumppu. Heidän mukaan remmi näytti suojan alta olevan päältä katsottuna ihan ok.
Onhan ne nostajat semmoisia mitkä voivat 1.9 TDi:ssä mennä tukkoon tai vaurioitua jos laiminlyö öjynvaihoja
ja oliisihan mun Passatissa myös öjynvaihtokin edessä, mutta kuitenkin tuntuu hiukan kaukaa haetuta että nostaja menisi rikki 40 km remmivaihdon jälkeen.
Hakkaava ääni kun myös tuntuu kuuluvan jokaisen syinterin "sytytyskohdalla" eikä vain yhden syinterin kohdalla,
tai n.s. joka nejäs kerta kun moottori puristaa.
Voisiko sitten se alipainepumppu todellakin jossain vaiheessa (esim. hajotessa) yhtäkkiä pitää tuommoista kovaa nakutusta?
Se äänihän kuuluu kyllä paremmin kuskinpuolelta moottoria.
Yrittääköhän korjaamo luistaa pois virheestä ja vastuustaan valehtelemalla? Mitähän tässä nyt pitäisi antaa korjaamon tarkistaa kun maanantai aamu alkaa?
Mistä aloittaa? Jako varmasti kohdalla? Ailpainepumppu? Nostajat? Engine Flush ja uutta öjyä?
Viimeinen ainakin vahingoittaisi moottoria jos ne venttiilit koskettavat nyt jo mäntiin.
Ehdotuksia?
Viimeksi muokannut Banana, 31.1.2015 15:40. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

mehtäkonekuski
-
Viestit: 136
Liittynyt: 22.8.2014 18:09

ViestiKirjoittaja mehtäkonekuski » 30.1.2015 21:46

Pakko kysyä että täriseekö vaihdekeppi huomattavasti normaalia enemmän? Mietin vaa et jos toi kuuluu kuskin puolelta ja AFN tais olla poikittaine kone, ja näin ollen kuuluis vaihteistosta. Kaksoismassa vauhtipyörää meinaa epäilisin.

Tämä vain villi veikkaus

Banana
-
Viestit: 128
Liittynyt: 17.9.2005 21:05

ViestiKirjoittaja Banana » 30.1.2015 21:58

Ei tärise! Ja mun AFN on ainakin pituus suunnassa. Remmit jäähdyttimen vieressä ja kytkin takana.

Sami-
-
Viestit: 2025
Liittynyt: 8.7.2004 15:12

ViestiKirjoittaja Sami- » 31.1.2015 9:22

Arvaisin että venttiilin-nostaja sökönä tai jopa räjähtänyt. Helppo ja nopea vika paikallistaa.

Se, että kulunut nostaja rikkontuu, ei ole kytköksissä mitenkään jakopään remontointiin. Varsinkin jos kyseessä on ties miten paljon ajetut nostajat, joita ei ole uusittu jakopään yhteydessä.

Tiedän tapauksia joissa nostaja on räjähtänyt ja nokka-akseli on pieksänyt venttiilin poikki. Venttiilin katkettua sylinterin puoleinen tynkä on tippunut sylinteriin tehden enemmältikin tuhoa ainakin rikkoen männän, suuttimen, hehkutulpan ja sylinterikannen, jopa taivuttanut kiertokangen ja naarmuttanut sylinterin pinnat. Ilman nostajaa pyörinyt nokka-akselin pintakin on tuhoutunut näissä tapauksissa.

Banana
-
Viestit: 128
Liittynyt: 17.9.2005 21:05

ViestiKirjoittaja Banana » 31.1.2015 15:16

Tottokai se ääni voi olla nostaja. Ihme vain että juuri semmoinen menisi rikki vain 40 km jako-remmin vaihdon jälkeen. Siksi monelle minun kaverillekin tuli mieleen että jakohan se siellä on muuttunut.
Mitenköhän saisi parhaiten nyt selville mitä on tapahtunut niin että ei turhaan tee mitään työtä joka korjaamolla vain maksaisi?
Tarkistaa että jako olisi oikeassa kohdassa on varmaan pieni juttu, mutta kai ne nostajat voi tarkistaa ilman että irrottaa nokka-akselin?
Muistaisin että se välys nokan ja nostajan välillä pitäisi olla 0.2mm. Jos välys on isompi niin se nostaja on ihan varmasti rikki.

Onneksi minulla on romutettuna toinen Passat 1.9 TDi AFN koneella. Siitähän olisi helppo ottaa kannen ja koneistaa sen uuteen uskoon ennen kiinnittämistä. Nostajat oli jossain (VAG:lla?) noin 30 egee kpl. Muistaakseni edullisempikin vaihtoehto oli jossain olemassa.
Muistaako joku mistä?

jiitek
-
Viestit: 79
Liittynyt: 26.8.2006 12:41

ViestiKirjoittaja jiitek » 31.1.2015 16:11

Nostajavikahan se kaikkein helpoin on todeta, ei tarvitse kuin venttiilikoppa käyttää pois paikoiltaan.

Aika sattuma tosin kyllä olisi, että juuri nyt olisi mennyt rikki, eikä aiemmin mitään oiretta?

kozel
-
Viestit: 1021
Liittynyt: 11.7.2005 14:09

ViestiKirjoittaja kozel » 31.1.2015 20:45

Mitenkähän aikasellaan pumppu lienee.. Sekin tekee aika terävän käyntiäänen

Banana
-
Viestit: 128
Liittynyt: 17.9.2005 21:05

ViestiKirjoittaja Banana » 4.2.2015 17:30

Soittivat korjaamosta eilen. Sanoivat että vika löytyi ja auton voi hakea. Vika oli kuulemma vesipumpun toisessa hihnapyörässä.
Se pyörä joka vetää moniurahihnaa ympäri myös ohjaustehostimen ja laturin kautta. Pultit pyörästä olivat irronneet.
Liimasivat pultit kiinni nyt.
Ei maksanut minulle mitään, mutta kaverini joka silloin kuuli hakkaavan kolinan ihmetteli nyt miten irronnut hihnapyörä vesipumpun päällä voisi pitää noin kovaa ääntä.

Katsotaan nyt sitten tapahtuuko mitään 1000 km sisällä.


Palaa sivulle “Tekniikka - Diesel”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 24 vierailijaa