Vento Harlequin

Esittele oma ajoneuvosi

Valvoja: ffp jäsenet

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

Vento Harlequin

ViestiKirjoittaja mustonenj » 14.3.2011 23:34

Kirjaillaanpa tännekkin ylös tarinointia kun kesäkin alkaa lähestyä ja vehkeet alkaa pikkuhiljaa olla kunnossa.

Syksyllä tuli noudettua kyseinen 2litranen gl vento jyväskylän seudulta.
Varusteita ei kovin kaameasti olekkaan, niinkuin ei yleensäkkään, eli thermotroniccia, plyyshisisustaa ym. "hienoa".

Jonkun aikaa auto kerkeskin olla ajossa n. 2tkm verran ja joulukuussa ulkoiluttaessani ventoa törmättiinkin boran keulaan. Tästä törmäyksestä on vieläkin lausuntopyynnöt vetämässä liikennevahinkolautakunnassa, koska vastapuolen päätös asiaan oli minun, sekä oman vakuutusyhtiöni mielestä virheellinen.

No mutta kerta törmäiltiin niin uutta palikkaakin pitää siis keulalle laitella, sekä kolmoskorin tutut paikat hitsailla, joten kuvia:

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Näillä mennään, täähän on se perinteinen leveet vanteet ja tonttiin "projekti", alustapuolesta sen verran, että odotellaan lämpimämpiä kelejä jotta innostaa näpläillä ilmalinjoja sun muita.
Viimeksi muokannut mustonenj, 28.5.2012 1:10. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

temee
-
Viestit: 264
Liittynyt: 24.9.2006 22:30

ViestiKirjoittaja temee » 15.3.2011 3:04

Pussit sul on housuissas?

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

ViestiKirjoittaja mustonenj » 15.3.2011 11:34

nääh, neutered man.

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

ViestiKirjoittaja mustonenj » 4.4.2011 22:33

siinäpä kuvaa ensikesän muotivanteilla...
Kuva

||Nixu||
-
Viestit: 226
Liittynyt: 11.2.2009 20:52

ViestiKirjoittaja ||Nixu|| » 5.4.2011 17:45

Tulitkin vastaan lauantai iltana tuolla ja noilla vanteilla, tuon väristä lokasuojaa en vain huomannut. Nättihän se on.. Näyttää aika pieneltä tuo vanne rengas setti.

Jimme
-
Viestit: 730
Liittynyt: 8.1.2006 16:04

ViestiKirjoittaja Jimme » 5.4.2011 18:39

Hyvinhän ne sinne uppoo :) Ja aika nätistikin tolla stancella :)

Eemeli
-
Viestit: 4273
Liittynyt: 8.9.2003 11:30
Viesti:

ViestiKirjoittaja Eemeli » 5.4.2011 19:17

Mjoo, ihan nätisti istuu, paitsi että persettä pitäs saada noin kilometri alaspäin. Melkoinen etukeno nyt.

mane_
-
Viestit: 508
Liittynyt: 23.7.2005 8:21

ViestiKirjoittaja mane_ » 5.4.2011 19:42

Mustosella on aina etukeno. :D Hyvin ne siellä istuu, kuva ei anna oikeutta todellisuudelle. Kuva

Misanthor
-
Viestit: 435
Liittynyt: 6.1.2006 0:32

ViestiKirjoittaja Misanthor » 7.4.2011 7:44

Kai sie nyt maalailet tuon lokarin oikeeseen väriin? :]

Mut livenä nähtynä. Ei tuo ihan tuollaisessa "Esla" -asennossa ollut. Hjuvalta nauttaa!

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

ViestiKirjoittaja mustonenj » 8.4.2011 8:35

ei ne nuo lokarit tuohon tule jäämään, toiset orkkikset vuottelis maalausta :) perää tosiaan pitää ottaa vähän alemmas ja takaa vannetta vielä vähän ulos. ruuviajo-setuppihan tuo on, laitellaan kun taas on innostusta :D

Demon
-
Viestit: 1393
Liittynyt: 10.12.2004 12:40

ViestiKirjoittaja Demon » 13.7.2011 12:55

Milläs mallilla tää vento mahtaa olla?

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

ViestiKirjoittaja mustonenj » 14.7.2011 23:38

eipä tälle sen kummempia kuulu.

laiteltu silloin kun on innostusta löytynyt. alla nyt normi coilit, ja tuon alemmas ei enää saakkaan ilman jousimuutoksia.

Kuva
Kuva

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

ViestiKirjoittaja mustonenj » 20.8.2011 19:07

Kaippa tätäkin vois pikkuhiljaa ruveta herättelemään ihan "projektiksi"... Pah vitut, näpläilyähän tämä on :D

Alkuviikosta alottelinkin helmojen vaihtoa, kun ne kesän ryminöissä itseensä otti.
Eli tälläistä sieltä löytyi:
Kuva

Ja tälläiseksi se tänään muuttui:
Kuva

Katon ja kuskinpuolen perän sekä takakontin sain myös hiottua, tarkotus ois suhautella uudestaan maalit.
Hyväkuntoista venton tai 4-ovisen golffin leederisisustaa voi myös kauppailla jos tuntuu että sellaisesta ois eroon päästävä.
Oltava ehdottomasti musta, mutta myös joku colourconcepti sisusta vois mennä.

*Patu*
-
Viestit: 385
Liittynyt: 22.8.2006 7:35

ViestiKirjoittaja *Patu* » 21.8.2011 10:02

Itse tykkään tuosta auton väristä paljon, myös nuo vanteet sopii värin kanssa hyvin yhteen.

mosir
-
Viestit: 419
Liittynyt: 16.2.2007 8:40

ViestiKirjoittaja mosir » 21.8.2011 12:36

Onneks vanteet on myyty jo :)

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

ViestiKirjoittaja mustonenj » 21.8.2011 13:00

Onneks vanteet on myyty jo :)


niin ja värikin vaihtuu :)

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

ViestiKirjoittaja mustonenj » 7.9.2011 20:43

Nonni, ei tarvinnu kuin kontinluukkua hitsata, muuten sit tinailulla selvis luukkujen osalta.
Enää ois sitten noiden kynnyskoteloiden siistimistä ja pohjien hieromista.

Tänään ois pitäny jenkkilästä kotiutua uudet tolpat, josko innostuis ihan asenteluhommiinkin jossain vaiheessa.

Maaliinkin auto ois menossa alustavasti viikon 43 tienoilla kait., enää tartteis miettiä järkeviä vanteita :)

Tällä hetkellä kuosi on suurinpiirtein tämä.
Kuva


Ja paljastellaan että jotain tämmöstä kakkaa siitä pitäisi tulla.

Kuva

Demon
-
Viestit: 1393
Liittynyt: 10.12.2004 12:40

ViestiKirjoittaja Demon » 7.9.2011 20:49

Oijoijoi. Harlekiini Vento

Juhuts
-
Viestit: 69
Liittynyt: 7.10.2009 0:01
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhuts » 8.9.2011 23:33

Tuo Harlekiini väritys on kyllä porno. Itsekkin joskus salaa haaveillut aidosta harlekiini VR6 golffista, mutta niitä ei tällä puolen merta oikein hirveitä ole, eikä taida kyllä atlantin toisellakaan puolella aivan pilvin pimein olla :D

Millasia vanteita sää tähän olisit suunnittelemassa?

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

ViestiKirjoittaja mustonenj » 8.9.2011 23:50

vanteet nyt ois tarkotus olla 15-17 tuumasia, ja niin että saan kuitenkin auton mahdollisimman alas.

ne sun artecit passas aika nätisti tän kaariin kun niitä kokeilin ;) joten jotain samaa kokoluokkaa leveyden kannalta.

Juhuts
-
Viestit: 69
Liittynyt: 7.10.2009 0:01
Viesti:

ViestiKirjoittaja Juhuts » 10.9.2011 13:58

Juuh :p Näytti ne Manenkin golffiin aika näppärästi passaavan. Ne saattas tuossa talven mittaan ilmaantua myyntiin kun saan fiksailtua kiven iskut ja muut naarmut niistä veke ;) Pakko vaihtaa 17" vanteisiin itse, kun ei saa gappiä veke niillä :D Kone ottaa ennemmin maahan kiinni kuin kaaret asettuu vanteitten tasolle.

redi
-
Viestit: 534
Liittynyt: 5.3.2007 13:01

ViestiKirjoittaja redi » 10.9.2011 20:28

Konetta ylemmäs :)

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

ViestiKirjoittaja mustonenj » 12.9.2011 0:18

No, erottuvuus jatkuukin sitten sisustan osalta ja sinne tuli hommattuu ottmar alt-edition sisusta, joka todellakin jakaa mielipiteet?

Kuva

Ja tolpat kävinkii perjantaina, ja tässäpä näpsy vielä niistäkin
Kuva

Jatketaan harjoituksia... :)

Demon
-
Viestit: 1393
Liittynyt: 10.12.2004 12:40

ViestiKirjoittaja Demon » 12.9.2011 11:40

No, erottuvuus jatkuukin sitten sisustan osalta ja sinne tuli hommattuu ottmar alt-edition sisusta, joka todellakin jakaa mielipiteet?


o_O :O

Osgari
-
Viestit: 7
Liittynyt: 8.7.2011 20:25

ilima pussit.

ViestiKirjoittaja Osgari » 7.10.2011 19:09

Mistä ilimapussit? palijonko hinta?

mosir
-
Viestit: 419
Liittynyt: 16.2.2007 8:40

ViestiKirjoittaja mosir » 7.10.2011 21:58

Lowtoysin kautta tulleet.
Hintahan riippuu paljolti siitä millaisen setin tahtoo.

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

ViestiKirjoittaja mustonenj » 16.10.2011 23:24

Nonni, sisusta tuli perjantaina noudettua. erittäin suuret kiitokset slamitille, joka hoiti rahtaamisen suomeen!

Penkeissä löytyy vähän tekemistä mm. ratkenneiden saumojen korjailua ja nahanhoitoaineilla läträilyä. Ja toki helvetisti pesemistä, mut sitpä ne rokkaaki ku buddy holly konsanaan.

Kuva
Kuva


Tulipa myös tehtyä vähintäänkin riittävät notchit sekä hierottua pohjia viikonlopun aikaan.

Ike
-
Viestit: 3225
Liittynyt: 7.11.2003 17:00

ViestiKirjoittaja Ike » 19.10.2011 18:25

alt-edition sisusta

Nami! Vähän pesua ja uutta nahkaa niin hyvä tulee... Tuliko pahvit mukaan, kun ei näy kuvissa?

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

ViestiKirjoittaja mustonenj » 23.10.2011 15:15

Pahveja ei tullut mukana, oa-editioniahan on tehty vaan 3-ovisena joten eipä niille käyttöäkään olisi ollut. Ja niissäkin ne on ihan perus mustat nahkaiset.

Alunperinhän oli tarkoitus löytää colour conceptien sisustat ja ymppäillä niistä, mutta nämä sattui erittäin sopivasti silmiin ebayssa pyöriessä.

Eli ostoslistalla on siis vielä 4-ovisen nahkaiset ovipahvit. Vanteitahan tässä nyt katsellaan talvi, jos jollain on ehdotuksia niin ne on tervetulleita, tosin bbs rs/rm tyrmään jo tässä vaiheessa.

Sebastian
-
Viestit: 8651
Liittynyt: 3.8.2003 15:43

ViestiKirjoittaja Sebastian » 23.10.2011 15:41

Musta CC sisustahan ollut myynnissä vaikka kuinka kauan foorumilla.
Pahvithan siitä ei käy mutta nepä ei oo ongelma löytää.

Edit:aivan, no eBayssähän noita yksinäisiä jakkaroita on aika useasti.
Viimeksi muokannut Sebastian, 23.10.2011 17:14. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

ViestiKirjoittaja mustonenj » 23.10.2011 16:59

Lähinnä juurikaan ei musta hakusessa. Ymmärsit ehkä pointin väärin niin tarkennetaan että tarkoitus alunperin oli saada 4 eriväristä penkkiä, sekä 4 eriväristä pahvia.

e: yksittäisiä kyllä löytyy, mutta kertaakaan ei hyvää keltaista tai punaista ole sattunut silmään, saatika noita ovipahveja yksittäiskappaleina

mutta pitänee tutkia, talvi on tosiaan vielä aikaa :)
Viimeksi muokannut mustonenj, 23.10.2011 23:13. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

jii_bee
-
Viestit: 2414
Liittynyt: 19.8.2003 21:00

ViestiKirjoittaja jii_bee » 23.10.2011 20:36

Miten olisi keinonahasta ja ohuesta superlonista CC-tyyliset palaset ja liimaten esm. CL-Golfin pahvien tekstiiliosan päälle..?
CL-pahvi
CC-pahvi

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

ViestiKirjoittaja mustonenj » 8.1.2012 23:00

Pahviasia on edelleen ratkomatta, mutta silläpä ei kiire olekkaan.

Parinviikon sisään pääsis luultavasti vanteita mallailemaan.
Kolme puolaa ja kaikki kuolaa, tai jotain sinnepäin.

Eli brabus monoblock 2 ois tuloillaan koossa 8x17, niille sitten kiedotaan päälle 185/35 kumit, yhdet uudet 165/40 kumit löytyis jo, mutta on jo melkosen hasardin näköset.

A Saari
-
Viestit: 483
Liittynyt: 28.7.2003 15:13

ViestiKirjoittaja A Saari » 9.1.2012 19:23

Nyt on kyllä sen verran härskin kuulonen laitos tulossa, että kuvia odotan enemmän kuin paljon!

honasz
-
Viestit: 180
Liittynyt: 5.7.2008 10:13
Viesti:

ViestiKirjoittaja honasz » 11.1.2012 19:22

Eli brabus monoblock 2 ois tuloillaan koossa 8x17


Been there done that. Tossa veljen Ventossa on ilmeisesti ko. Brabukset alla. Tosin renkaat 195/40 Falkenit. hyvinhän ne sopii Ventoon, eikä oo vielä pahemmin nähty Violkkareissa.

Kuva

Lupaavalta näyttää projekti peukkua siitä.

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

ViestiKirjoittaja mustonenj » 18.1.2012 17:59

edistystä taasen, lokarit vedän tänään vielä uusiks kun ei oikein vielä miellyttänyt :
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Sebastian
-
Viestit: 8651
Liittynyt: 3.8.2003 15:43

ViestiKirjoittaja Sebastian » 18.1.2012 18:15

[läppä]
Ei taideta paljon ujostella paskalla istuessa.
[/läppä]

E:Jäätävät rimssit

Pheo
-
Viestit: 172
Liittynyt: 6.3.2011 17:26

ViestiKirjoittaja Pheo » 18.1.2012 23:36

Ei taideta paljon ujostella paskalla istuessa.


heh :D

Ekan kerran ku näin jotain kuvia noista "harlekiini" tyylisistä autoista nii ei kyllä istunu omaan silmään, ei sitten millään. mut nyt on alkanu nähtävästi silmä tottuun ku noihan alkaa näyttään jo hyvältä :)

PabloNeruda
-
Viestit: 1542
Liittynyt: 15.10.2005 11:12

ViestiKirjoittaja PabloNeruda » 19.1.2012 9:33

Sehän tulee näyttämään just siltä, että otettu korjausosia vaan useamman värisestä autosta. Jos maalaamaan lähtee, niin olisi kyllä varmasti löytynyt jokin hieno väri, jolla olisi näyttänyt paljon paremmalta. No, kai siitä ihan erikoinen tulee.

JAR1
-
Viestit: 232
Liittynyt: 5.10.2005 19:41
Viesti:

ViestiKirjoittaja JAR1 » 19.1.2012 19:57

makuasioita hyvin pitkälti...kyllä tottakai mahdollista että komeampi ois ollu yksvärisenä, mutta vähän sama jos ostaa auton niin samalla ostas auton...tätä on kyllä mukava seurata mitä tästä tulee

samza
ffp jäsen
Viestit: 1616
Liittynyt: 29.5.2004 15:40
Viesti:

ViestiKirjoittaja samza » 19.1.2012 20:50

pyh, joka pelti vaan eri väriin!

nää on ihan hienoja :)

Makeke
-
Viestit: 254
Liittynyt: 2.9.2010 14:41

ViestiKirjoittaja Makeke » 19.1.2012 22:26

Arvostan porukkaa joka tekee jotain erilaista. Esim tällästä, ainakin Suomen mittakaavassa! Keep it up.

Klonksvaagen
-
Viestit: 1158
Liittynyt: 1.4.2007 19:09

ViestiKirjoittaja Klonksvaagen » 19.1.2012 22:55

Peukkuja projektille, joka ei ole sitä viimeaikojen "ruostep*skaa".

Pellikka
-
Viestit: 1220
Liittynyt: 19.11.2006 16:26

ViestiKirjoittaja Pellikka » 20.1.2012 7:02

On se kumma jos jonkun kolarilintta näyttää samalta. Aika homma haalia kaikki irtopellit erivärisinä kuin kori ja kaikki vielä perussävyjä. Ja vieläpä keskenään eri väreissä. Jos se on tehtaan tekemä erikoismalli, niin se on oem ja hieno. Jos ei pidä minään, omissa makunystyröissä on vika.

Jatka vaan, elä tee yksväristä :)

PabloNeruda
-
Viestit: 1542
Liittynyt: 15.10.2005 11:12

ViestiKirjoittaja PabloNeruda » 20.1.2012 11:02

Joo, on makunystyröissä varmasti vikaa, kun en pidä harlekiinia hienona. Vaikka on kuinka OEM, niin ruma se on silti :D

Markku M.
-
Viestit: 4120
Liittynyt: 31.7.2005 21:02

ViestiKirjoittaja Markku M. » 20.1.2012 23:11

Vanteet on upeat! Nam! :D

Ja sisusta, se on yhtä häiriintynyt kuin mitä ulkokuori tulee olemaan. Keep up the good work! :)

(Mietin jo tätä avatessani, että millonhan tulee harlekiinivärikuvia. No nyt tuli. Olen tyydytetty. :D)

Ike
-
Viestit: 3225
Liittynyt: 7.11.2003 17:00

ViestiKirjoittaja Ike » 23.1.2012 18:19

Pääväriksi Pistachio Green?

Slantsix
-
Viestit: 5867
Liittynyt: 23.7.2003 11:36
Viesti:

ViestiKirjoittaja Slantsix » 23.1.2012 18:52

Itse en haluaisi harlekiiniä. Mutta on ne silti hienoja.

mane_
-
Viestit: 508
Liittynyt: 23.7.2005 8:21

ViestiKirjoittaja mane_ » 23.1.2012 19:24

Ike
LähetäLähetetty: 23.1.2012 18:19 Viestin aihe:
Pääväriksi Pistachio Green?


Eikös noitten osien väritys sinnepäin viittaa? Olet oikeilla jäljillä.

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

ViestiKirjoittaja mustonenj » 7.2.2012 20:47

noniii, pakkasetkin alkaa hellittää niin vois taas jatkaa rakentelua kun motivaatiotakin alkaa löytyä.. osia on tullu hamstrattua mm. ovipahvien ja etuvilkkujen muodossa.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

vilkut on ihan orkkistyyliset mustat, tyyliin hella magic color mutta tarvikkeena harmillisesti

ElektrikMekanik
-
Viestit: 209
Liittynyt: 25.12.2010 7:22

ViestiKirjoittaja ElektrikMekanik » 10.2.2012 18:27

Mites, onko vanteiden väritys jo mietitty?

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

ViestiKirjoittaja mustonenj » 18.2.2012 10:29

Ei ole vanteiden väritys ollut nyt päällimmäisenä mielessä, saa nähdä tuleeko edes nuo brabuksetkaan alle kun mieli vaihtelee :)

Mutta tästäpä taas jotain,

Kuva
Kuva

zero
ffp jäsen
Viestit: 2100
Liittynyt: 19.8.2003 17:11

ViestiKirjoittaja zero » 18.2.2012 11:56

Onko nuo pussitolpat kenen tekeleet?

hb81
-
Viestit: 1748
Liittynyt: 31.8.2003 17:41
Viesti:

ViestiKirjoittaja hb81 » 18.2.2012 20:57

Lowtoysilta sanoi ostaneensa tuolla ylempänä.
Sieltä sivuita varmaa löytyy vaihtoehdot.

Neunii
-
Viestit: 644
Liittynyt: 29.1.2009 12:48

ViestiKirjoittaja Neunii » 19.2.2012 11:12

Airliftin mk2/mk3 tolpat.

tttalja
-
Viestit: 1006
Liittynyt: 13.4.2006 13:12
Viesti:

ViestiKirjoittaja tttalja » 19.2.2012 11:40

Toi Pistachio Green on kyllä aika magee perusväri. =) Innolla seurataan mitä tulee aikaiseksi.

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

ViestiKirjoittaja mustonenj » 10.3.2012 15:16

Tänne on näköjään jäänyt päivittelemättä, mutta pieniä muutoksia tuli suunnitelmiin.
Mieli muuttuu ja vanteet vaihtui "mauttomiin kiillotettuihin", eli mersun 15reikäsiin.
Brabuksetkin on vielä tallessa, mutta kokeillaan nyt nuo pienemmät ensin :)

Ja sitten pari kuvaa, nyt on tosin jo takaovet ja penkit paikoillaan.

Kuva
Kuva

Nall3
-
Viestit: 545
Liittynyt: 10.3.2007 8:32

ViestiKirjoittaja Nall3 » 10.3.2012 17:23

On Toi vaan jotenkin häiriintyneesti ajateltuna hieno ;D Odotellaan valmiina näkemistä.

Sebastian
-
Viestit: 8651
Liittynyt: 3.8.2003 15:43

ViestiKirjoittaja Sebastian » 18.3.2012 12:07

Mustosella samoja ongelmia ku Akulla? =D
Kuva

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

ViestiKirjoittaja mustonenj » 27.3.2012 21:28

Nonni, nyt se alkaa taas näyttää jopa autolta. Taas kerran vannehommat vituiksi, joten uutta koukkuun ja tilalle tulee 3osaiset koossa 7,5x17.

Kuva

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

ViestiKirjoittaja mustonenj » 5.4.2012 19:08

Päivitelläänpäs taas tylsyyksissään. Hieromista riittää mutta eiköhän se tässä kuussa "valmis" ole toistaiseksi.

Osia uupuu vielä mutta eiköhän nekin jostain löydy.

Pari uutta kuvasaastettakin on esille laittaa.

Kuva
Kuva
Kuva

J`ni
-
Viestit: 506
Liittynyt: 24.7.2008 18:13

ViestiKirjoittaja J`ni » 5.4.2012 19:19

Onhan se nyt aivan järkyttävän tyylikäs! :p

Dubsonic
-
Viestit: 2280
Liittynyt: 12.8.2003 12:22

ViestiKirjoittaja Dubsonic » 5.4.2012 22:26

12v pikkuveljen sanoin "Oho, aika cool!" Thumbs up.

Slantsix
-
Viestit: 5867
Liittynyt: 23.7.2003 11:36
Viesti:

ViestiKirjoittaja Slantsix » 5.4.2012 22:44

Kuten sanoin jo aikasemmin, vaikka olen 100% hetero, niin silti en ajaisi tolla. Mutta muille, thumps up.

topcatti
-
Viestit: 513
Liittynyt: 7.2.2011 10:16

ViestiKirjoittaja topcatti » 6.4.2012 3:43

Ekan kerran kun näin harlekiini kolvin/venton mietin että hyi helevetti, mutta kyllä nyt on silmä tykästyny tosi paljon. Voi olla kyllä että harlekiinistä tietämättömät kahtoo liikenteessä että "vitun köyhä ei oo varaa oikeen värisiin pelteihin" :D

tomppa9
-
Viestit: 223
Liittynyt: 14.2.2006 16:06

ViestiKirjoittaja tomppa9 » 6.4.2012 8:23

Aika skitsofreninen vekotin. Mutta ennen kaikkea hieno! Sitä paitsi vaatii varmasti munaa ajella tuollaisella kaupungilla. Ei ehkä ihan sitä mikä itseäni miellyttää, mutta väliäkös sillä. Pääasia että kerrankin joku uskaltaa tehdä kritiikistä huolimatta jotain valtavirrasta poikkeavaa (ennen kuin näitäkin on jo joka kadun kulmassa).

Vanne ehdotus: oli kiekot mitkä hyvänsä, niin mitä jos maalaisi nekin kaikki eri väreillä. Sit laittas keltaisen lokarin alle esim punaiseksi maalatun vanteen jne..

tttalja
-
Viestit: 1006
Liittynyt: 13.4.2006 13:12
Viesti:

ViestiKirjoittaja tttalja » 6.4.2012 11:39

Tää on kyllä loistava, triplapeukut siitä. Mihin sivuvilkut menee?

mosir
-
Viestit: 419
Liittynyt: 16.2.2007 8:40

ViestiKirjoittaja mosir » 6.4.2012 12:11

Sivuvilkut pysynee siellä missä ovat tälläkin hetkellä. Tallilla laatikossa..

Antto-
-
Viestit: 886
Liittynyt: 1.10.2006 1:05

ViestiKirjoittaja Antto- » 6.4.2012 13:01

Kiva harlekiini ja mukava muutenkin että vähän erilaisuutta näkee suomessakin, eikä aina vwvortexilla.

Klonksvaagen
-
Viestit: 1158
Liittynyt: 1.4.2007 19:09

ViestiKirjoittaja Klonksvaagen » 9.4.2012 22:09

Koppa on upea ! Tuleeko tuohon vihr.. eikun punai.. eikun sinis.. eikun keltais... ei perskuta rallaa, autoon vielä tuonne tornaadon punaisen pellin alle täytettä, vaikka parilla lisäpytyllä?

CrazyMaik
-
Viestit: 233
Liittynyt: 25.1.2008 13:25

ViestiKirjoittaja CrazyMaik » 10.4.2012 22:46

Sitä paitsi vaatii varmasti munaa ajella tuollaisella kaupungilla.


No nyt se selvis miks jokaikisestä kaupasta oli munat loppu.. Jussi perkule..

JHirvonen
-
Viestit: 66
Liittynyt: 16.10.2006 8:01

ViestiKirjoittaja JHirvonen » 20.4.2012 21:24

Tämä kyllä erottuu liikenteessä... ja itseasiassa ihan edukseen. Vois melkein todeta, et kerrankin näyttää oikeasti "paremmalta livenä kuin kuvissa".

Pete I
-
Viestit: 1240
Liittynyt: 23.7.2003 13:56

ViestiKirjoittaja Pete I » 20.4.2012 22:44

Onko näillä harlekiineilla joku erityinen historia VW:llä? Vai onko se vaan ollu joku tekotaiteellinen konsepti?
Jotenkin ampuu vähän ohi meikältä.

attej
-
Viestit: 13
Liittynyt: 21.8.2011 20:55

ViestiKirjoittaja attej » 21.4.2012 11:51

No näitähän alettiin tekemään kun naiset alko yleistymään liikenteessä, pysty aina hakemaan uuden lokasuojan romikselta kun ei värillä ollut väliä. Halpaa

PabloNeruda
-
Viestit: 1542
Liittynyt: 15.10.2005 11:12

ViestiKirjoittaja PabloNeruda » 21.4.2012 18:44

Tuolta esim. Harlequin edition:
http://en.wikipedia.org/wiki/Volkswagen_Golf_Mk3

Eli on ollut yksi special edition -malli aikoinaan. Ei siinä sen kummempaa tarinaa ole.

Tekno
-
Viestit: 373
Liittynyt: 9.9.2006 13:48

ViestiKirjoittaja Tekno » 21.4.2012 18:57

Kuva

Tommoset sopii hyvin harlekiiniin (momon joku benetton malli)

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

ViestiKirjoittaja mustonenj » 28.4.2012 19:48

Juu momon benettonihan toi on, noitakin saa kohtuu edullisesti ja mielessä on ollutkin jahka hommat on siinä vaiheessa että voi pikkujuttuja parannella.

Pussijutut toimii nyt ja on siistimistä vailla, ikkunannostimetkin sattui varmaankin löytymään joten sisustankin saa kohta kasattua kokonaan.

Kuva

CrazyMaik
-
Viestit: 233
Liittynyt: 25.1.2008 13:25

ViestiKirjoittaja CrazyMaik » 29.4.2012 20:58

Mitäs asiaa poliiseilla oli jussille eilen? :D Hetikö ne vittuilee ku pussit laskeutuu..? :D

vwnut
-
Viestit: 249
Liittynyt: 21.12.2005 17:27

ViestiKirjoittaja vwnut » 29.4.2012 22:08

Tuli bongattua tämä riemukas kulkupeli eilen Joensuun yössä. Piristävä näky :)
Vanteita ehkä miettisin vielä, liekö ollut tulossa jotain muuta?

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

ViestiKirjoittaja mustonenj » 29.4.2012 22:47

takana rengas poliisien mielestä kuulemma hankaa vaarallisesti kaareen :DD

tosiaan vannehommat on auki, ehdotuksia saa esittää?

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

ViestiKirjoittaja mustonenj » 19.5.2012 20:24

Parit muiden ottamat räpsyt:

Kuva
Kuva

Iso-Jaska
-
Viestit: 1784
Liittynyt: 23.7.2003 11:02

ViestiKirjoittaja Iso-Jaska » 19.5.2012 20:51

Minkä värinen takaluukun kansi on?

Ike
-
Viestit: 3225
Liittynyt: 7.11.2003 17:00

ViestiKirjoittaja Ike » 20.5.2012 6:42

^Chagall Blue? (LD5D)
Mielestäni hyvin onnistunut vannevalinta Harlekiiniin! I Like!

aakasi
-
Viestit: 158
Liittynyt: 12.11.2007 10:21
Viesti:

ViestiKirjoittaja aakasi » 21.5.2012 10:03

On kyllä varmasti persoonallisin rakennelma minkä ihan vähään aikaan oon nähnyt!
Todella upee lopputulos! Varmasti kääntyy päät kun tuolla ajelle =)

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

ViestiKirjoittaja mustonenj » 28.5.2012 0:10


arse
-
Viestit: 54
Liittynyt: 9.6.2008 11:33

ViestiKirjoittaja arse » 28.5.2012 10:36

Ike kirjoitti:Mielestäni hyvin onnistunut vannevalinta Harlekiiniin! I Like!

+1 Vannevalinta aivan täydellinen

Sebastian
-
Viestit: 8651
Liittynyt: 3.8.2003 15:43

ViestiKirjoittaja Sebastian » 28.5.2012 10:45

Mitkä nuo vanteet muuten on?

Makeke
-
Viestit: 254
Liittynyt: 2.9.2010 14:41

ViestiKirjoittaja Makeke » 28.5.2012 11:41

On kyllä hieno laite! Voi voi niitä penoja ja arskoja paikallisella Shellillä, kyl riittää puheenaihetta. :D

ramikoo
-
Viestit: 355
Liittynyt: 12.3.2009 21:27

ViestiKirjoittaja ramikoo » 28.5.2012 12:59

Ehdottomasti yksi hauskimpia ja samalla makeimpia volkkareita pitkään aikaan ! Ja vanteet todellakin aivan napakymppi. Emäntä oli kanssa ihan pähkinöinä tästä.

snowman
-
Viestit: 257
Liittynyt: 25.7.2003 15:09
Viesti:

ViestiKirjoittaja snowman » 28.5.2012 14:46

Hieno! Vanteet on just buenot.
Älä pilaa ulkokuorta millään tarroilla.

villev
-
Viestit: 260
Liittynyt: 24.9.2004 11:37

ViestiKirjoittaja villev » 14.6.2012 7:26

tämä on kyllä uskomattoman kolokon näkönen laitos...

vanteet on kyllä erikoiset :)

oldskoolv8
-
Viestit: 74
Liittynyt: 24.8.2007 8:18

ViestiKirjoittaja oldskoolv8 » 15.6.2012 13:54

Ikinä aiemmin ei ventot ole säväyttäneet millään muotoa.

Tää on varsin maukas kampe.

zero
ffp jäsen
Viestit: 2100
Liittynyt: 19.8.2003 17:11

ViestiKirjoittaja zero » 15.6.2012 13:58

Nätti laitos, iso peukku. Miten voikin kaikista 'rumista' VW-väreistä saada näin mukavan yhdistelmän :)

Makeke
-
Viestit: 254
Liittynyt: 2.9.2010 14:41

ViestiKirjoittaja Makeke » 1.7.2012 23:06

Voisin väittää, että olit sinä joka tulit vastaan eilen Mikkeli-Juva välilä. Näitä tuskin on hirvesti muita. Siisti peli kyllä livenä.

Demon
-
Viestit: 1393
Liittynyt: 10.12.2004 12:40

ViestiKirjoittaja Demon » 11.7.2012 18:09

Lapaa en ihan tajunnu nostaa kun Lahdessa Ahtialan tiellä tulit hetki sitten vastaan :) Kyllä on nätti livenäkin. Ja erottuva :D

Kouku
-
Viestit: 61
Liittynyt: 2.9.2011 21:33

ViestiKirjoittaja Kouku » 12.7.2012 12:48

Toi on jotenki niin häiriintyneen näköinen laitos. Siis hyvällä tavalla tottakai! :)

mrannikko
-
Viestit: 102
Liittynyt: 7.11.2008 10:00

ViestiKirjoittaja mrannikko » 12.7.2012 14:59

Tuli eilen bongattu tämä kaksikin kertaa! Ensiksi Robinhoodin parkkiksella ja sitten Renkomäen ABC.illa!

Täytyy sanoa kyllä rehellisesti että ei kuvat autosta juuri mitään ole herättänyt mutta livenähän tämä oli vallan nätti laitos!!!

mustonenj
-
Viestit: 396
Liittynyt: 15.6.2005 14:54

ViestiKirjoittaja mustonenj » 14.7.2012 1:26

Demon: en itsekkään sinua kyllä älynnyt, mutta todennäkösesti voi bongata ahtialassa melko usein kun siellä on nykyinen duunipaikka, pitänee kampeutua lahden miitteihinkin joskus

mrannikko: olit sä se joka ropaili hopeeta farkkua robbarin pihalla?

Demon
-
Viestit: 1393
Liittynyt: 10.12.2004 12:40

ViestiKirjoittaja Demon » 14.7.2012 2:53

Ens viikollahan seuraava miitti on kun parittomilla viikoilla on :) Sinne vaan niin päästään ihmettelemään Harlekiinia :)

mrannikko
-
Viestit: 102
Liittynyt: 7.11.2008 10:00

ViestiKirjoittaja mrannikko » 14.7.2012 10:35

Jep. Minä se olin. Joutu hakeen jakarin Ropparista ja kiristeleen hieman ahtoputkia. :D


Palaa sivulle “Kävijöiden kalusto”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 21 vierailijaa