Botniaring 2013

  • Botniaring 2013. Audiclub Finland ratapäivät

    Kauden toinen ffp cup päivä ajettiin 13.7. täysin uusitulla Botniaringin radalla. Vanhaan rataan on lisätty nopea ja haastava takalenkki, joten radan kokonaismitta on nykyisellään yli neljä kilometriä. Koko rata on asfaltoitu uudelleen, joten sen puolesta olosuhteet olivat täydelliset.
    Yhdessä Audiclub Finlandin kanssa toteutettua ratatapahtumaa myös sään haltijat suosivat.

    Aika-ajossa päästiin ajamaan vain muutama kierros ja pari kuljettajaa jäi ilman aikaa, kun keltaiset liput ja tilanteesta seurannut radan harjaustauko keskeyttivät kakkoskoppaisten nopeiden kierrosten metsästyksen.

    Lähtö 1, Botniaring 8 kierrosta

    Ensimmäiseen lähtöön startattiin Haapalan johdolla, hänen kellottaessa aika-ajossa ajan 2.06.38. Mukana tällä kertaa vieraskuljettajana oli Iiro, sekä uutena tulokkaana Pena GTi Cupperilla. Lähdössä Haapala missasi kakkosvaihteen ja Rolle otti kärkipaikan itselleen. Haapala kuitenkin painosti aivan valkoisen Golfin takaluukussa kiinni. Hän ottikin kärkipaikan itselleen toisella kierroksella ja ajoi lähdön ylivoimaiseen voittoon. Rolle oli yhtä selkeä kakkonen ja Juha kolmas. Jälkijoukoissa käytiin kovaa vääntöä koko startin ajan. Markon ja Zeron autot osuivat hieman toisiinsa, jonka seurauksena molemmat joutuivat keskeyttämään. Iisakin kisa päättyi hyvän nousun jälkeen tekniseen vikaan.

    1  #4 Haapala
    2  #2 Rolle
    3  #11 Justus
    4  #3 Dopi
    5  #8 Iiro
    6  #69 Pena K
    DNF  #88 Zero
    DNF  #13 Marko
    DNF  #16 Iisak

    Lähtö 2, Botniaring 8 kierrosta

    Toinen startti suoritettiin totuttuun tapaan ensimmäisen lähdön tulosten mukaisessa käännetyssä järjestyksessä. Paalulta starttasi siis Iisak Garnier Fructis purkin mukaan sävytetyllä GTi:llään. Viimeisestä ruudusta startannut Haapala sai todella hyvän lähdön ja onnistui löytämään ensimmäisissä mutkissa vapaata tilaa, joten hän oli toisen kierroksen alkaessa jo sijalla 2. Haapala tyylitteli helppoon voittoon. Rolle raivasi itsensä kakkospaikalle kisan puolen välin paikkeilla ja Justus oli ensimmäisen lähdön tapaan kolmas. ACF yleisölle parasta viihdettä tarjoilivat Zero ja Iiro, jotka kamppailivat koko kisan ajan paremmuudesta. Pidemmän korren veti Iiro, joka oli maalissa puskurin mitan mustavalkoista kakkoskoppaa edellä. Iisakki jäähdytteli autoaan radan varressa seitsemän kierroksen ajan käyntihäiriöiden vuoksi ja Penan Golf juuttui pysäytyssoralle takasuoran jälkeen. Marko jäi lähtöruutuun vetonivel vaurion vuoksi.

    1  #4 Haapala
    2  #2 Rolle
    3  #11 Justus
    4  #8 Iiro
    5  #88 Zero
    6  #3 Dopi
    7  #16 Iisak
    DNF  #69 Pena K
    DNF  #13 Marko


    Erityiskiitos Audiclubille erinomaisista järjestelyistä, Matille kaikkien autojen korjaamisesta sekä Jukalle ja Jarkolle lähetys- ja tulospalvelutoiminnoista.