964 C4

Projektit, joissa oikeasti tapahtuu jotain, eikä vain suunnitella ja haaveilla.

Valvoja: ffp jäsenet

arc
-
Viestit: 3083
Liittynyt: 23.7.2003 23:39
Viesti:

964 C4

ViestiKirjoittaja arc » 31.8.2014 18:26

Sunnuntai-illan kunniaksi voisin vähän kirjoitella porschesta nyt kun se lukemattomien tuntien ja yövuorojen jälkeen alkaa olemaan kuosissa...

Viime vuonna tallissa oleskeli '87 911 pienen tovin, kunnes eräs foorumillakin pyörivä toveri lunasti sen pois ja itse lähdin metsästämään pykälää uudempaa 911:sta.

Tähän väliin omakohtainen lyhyt oppimäärä näistä malleista, joiden eroja usein pohdiskellaan. 964 oli varsin iso muutos 3.2 Carreraan verrattuna ja muistaakseni 80% autosta oli "uutta" edeltäjäänsä nähden. Ainakin näin jälkikäteen mietittynä suorituskyky näissä kahdessa tuntuu saman henkiseltä. Ulkoa päin autot ovat lähes identtisen kokoisia eivätkä niin valtavan erilaisia, tosin 964 muovipuskurit tekevät siitä melko paljon modernimman henkisen. Mm. tehostettu ohjaus, modernisoitu alusta ja paremmin eristetty kabiini luovat varsin erilaisen fiiliksen kun vanhemmissa, siinä missä tämä pörrää kuin uudehko bläkändekkeri, oli edeltäjä kuin katupora (huom, tämä ei ole suinkaan negatiivinen vertaus).

No, takaisin tähän projektiin... Joulukuussa tuli hankittua tämä 90 vuosimallia oleva Carrera 4 Saksasta, johon se oli uitettu Ameriikan Yhdysvalloista vain tovia aiemmin. Saksassa pieni porsche paja oli käynyt koneen varsin hyvin läpi.

Tekniikan ollessa asiallisessa kuosissa ulkokuorta oli tarkoitus ehostaa suht rankalla kädellä koria leventämällä. Lasikuitulevikkeet eivät oikein houkutelleet joten päädyin pitkän pähkäilyn jälkeen hankkimaan orggis turbon kaaret mutta ajatuksena oli nimenomaan kiinnittää ne päälle ja vielä niiteillä vähän racempaan tyyliin. Peltiä kun ovat, niin ne on sitten mahdollista joskus kiinnittää ihan kunnolla jos siltä tuntuu.

Turbo konversiossa vaihtoon meni puskurit, helmat ja paljon muuta tingeliä.

Kuva

Kuva

Sovittelun ja hikoilun jälkeen lähti laikka laulamaan. Kaaret vaati jonkin verran sovittelua ja hiomista kun niitä ei varsinaisesti ole tarkoitettu päälle asennettavaksi vaan oletettavasti korjausosiksi. Samoin helmoja sai vähän muokkailla ja niiden kiinnitysnippelit sai kaikki heivata kun ovat turbossa nimellisesti erilaiset.

Takakulman sovittelua:

Kuva

Lopulta sain korihommat suurinpiirtein kuntoon ja kun auto piti ajaa Lowtoysille Helsinkiin, se painoi ohjaustehostimen nesteet pihalle, joten possu pääsi junaan....
Viimeksi muokannut arc, 1.9.2014 18:02. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

arc
-
Viestit: 3083
Liittynyt: 23.7.2003 23:39
Viesti:

ViestiKirjoittaja arc » 31.8.2014 18:27

Seuraavaksi oli siis vuorossa alusta. Siihen oli jo alunalkaen suuret suunnitelmat, halusin saada auton matalaksi mutta päästä sillä myös kotitalliin, joten alle alettiin ruuvaamaan AirRexin tolppia ja hattulaatikkoon Accuairin e-level systeemiä 5 gallonan tankilla ja Viairin kompuralla. noista Taiwanilaisen valmistajan tolpista olen kuullut paljon hyvää, niillä ajetaan siellä päin myös reilusti radalla joten uskoin ja toivoin niiden olevan hyvin ajokelpoiset miltä ne nyt alla myös vaikuttavat.

Kuva

Kun alusta oli alla, aloin tekemään pieniä ja yksinkertaisia performanssi päivityksiä. Kolvi kouraan ja penkin alle piillotin FVD:n lastun, jolla toivoin pienen potkun lisäksi myös apua tyhjäkäynti ongelmiin mitä yritin korjailla koko alkuvuoden tuloksetta. Tämä itseasiassa auttoi ja nyt auto kehrää huomattavasti paremmin. Lastun ohella päivitin katalysaattorin, ilmansuodattimen+MAFin ja hävitin yhden vaimentimen välistä.

Kuva

Kuva

Lopulta piiiiitkän pitkän odotuksen jälkeen saapuivat myös heti alkuvuodesta tilatut vanteet, mallia Rotiform LHR ja kokona 9+10x17". Leveämpikin olisi mennyt mutta vähän tässä joutui arpomaan. Leveämpää huulta saattaa tulla jossain kohtaa alle. Tässä kuvassa ekaa kertaa alla, ilman spacereita ja kulmat vielä solmussa...

Kuva

Pyörien pultit vaihtuivat pidempiin jotta sain vähän limppua väliin, ja lopulta camberin säädön ym hinkkauksen jälkeen ollaan tässä päivässä:

Kuva

Kuva

Alempi kuva Boxer Speeddaystä josta mukaan tarttui myös pysti kiitos ffp:n. Tässä muuten kuva ajokorkeudesta jolla pääse melkein mihin vain.

Jossain kohtaa olisi tarkoitus muokkailla sopivaa etuhelmaa tuohon kun nykyinen on vähän laiha ja sopivaa ei ole löytynyt mistään. Lisäksi tallilta löytyy yksi kolariautosta Ebaystä poisteltu Strosekin takapuskuri jota olisi tarkoitus sovitella piakkoin. Näillä varmaan mennään syksy ja talvella varmaan taas keksii jotain aherrettavaa.

TÄÄLTÄ löytyy myös jokunen kuva yllä olevien lisäksi. Lisää tarkoitus ottaa jossain kohtaa syksyä..
Viimeksi muokannut arc, 1.9.2014 21:36. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 31.8.2014 20:35

On se kyllä maukas peli...

polarice
-
Viestit: 286
Liittynyt: 26.12.2008 0:09

ViestiKirjoittaja polarice » 31.8.2014 20:53

Täähän on tosi hyvän näkönen. Omaan silmään spoilerin kanssa vois olla vielä parempi ja tuplaputkilla.

Miltä Q5 nykyään näyttää?

arc
-
Viestit: 3083
Liittynyt: 23.7.2003 23:39
Viesti:

ViestiKirjoittaja arc » 31.8.2014 21:04

makuasioita mutta itsellä spoileri on ehdoton ei ;) (ja tuo mekaaninenhan tuossa toki on)

Q näyttää ihan samalta, vetelin koko kesän orggispyörillä kun odotin Roteihin uutta huulta vääntyneen tilalle, se tuli vihdoin ja nyt pitäisi taas purkaa toinen vanne kun falskaa ilmat jostain hissukseen pois.

Jone
ffp jäsen
Viestit: 2980
Liittynyt: 23.7.2003 10:36

ViestiKirjoittaja Jone » 31.8.2014 21:33

possut on aina jees, tämä on vaan jo paljon enemmän.

Oisin mieluummin nähnyt noi vanteet tuumaa isompana.

arc
-
Viestit: 3083
Liittynyt: 23.7.2003 23:39
Viesti:

ViestiKirjoittaja arc » 31.8.2014 22:04

visiona oli itseasiassa pistää vähän muhkeammat nakit, mutta ei niistä tullutkaan niin muhkut kun mikä mielikuva oli.. Eli olen itsekkin samaa mieltä, voi olla että kokeilen vielä isompia kumeja tai jos näistä pääsee eroon, niin ensi kesäksi tuumaa isompia kiekkoja.

weasel
-
Viestit: 3392
Liittynyt: 23.7.2003 15:37

ViestiKirjoittaja weasel » 1.9.2014 12:30

Hieno tää on. Livenä tosin (onneksi) ei aivan niin härskin näköinen kuin kuvissa:)

..ja vaihteeksi jotain erilaista. 964:ssa tuntuu kaikissa olevan vaan orkkisvanteita tai jotain tusina Kinesiksiä / BBS:ssää yms:)

Markku M.
-
Viestit: 4120
Liittynyt: 31.7.2005 21:02

ViestiKirjoittaja Markku M. » 1.9.2014 16:51

Just hyvä. Tai no saako tota keulaa sen strategisen sentin alemmas vielä, niin olisi samanlainen vanne-kaari-suhde kuin takanakin..? Noissa tämän päivän kuvissa se on ihan sen näköinen niinkuin sille olis just annettu "Maahan!"-käsky. :)

jukkan
ffp jäsen
Viestit: 1141
Liittynyt: 28.1.2004 2:13
Viesti:

ViestiKirjoittaja jukkan » 1.9.2014 19:51

Tämä herättää kyllä jälleen kerran omistamisen halua tuota korimallia kohtaan, mahtava laite! Mukava lukea projektikertomusta, tälle olikin tehty vielä hieman enemmän kuin luulinkaan ;)

Onko kukaan koskaan saanut noita moniosaisia Rotiformeja jollain järkevällä toimitusajalla?

arc
-
Viestit: 3083
Liittynyt: 23.7.2003 23:39
Viesti:

ViestiKirjoittaja arc » 1.9.2014 21:35

Markku M: keula on sen verran tontissa mitä saa ilman että siirtelee jarruletkuja ja tekee lovea palkkiin. tarkoitus laitella hieman tuhdimpaa etuhelmaa mikä varmaan tällä korkeudella kolahtaa jo maahan, tuo nykyinen on vähän turhan kesy tähän lookkiin.

Jukka: Aapolla taitaa olla ennätys kun meni vain 2x luvattu aika :)

santtude
-
Viestit: 38
Liittynyt: 18.1.2013 12:42

ViestiKirjoittaja santtude » 1.9.2014 22:25

Ohhoh, ihailinkin tuota rotiformin fb sivuilla, mutten olis uskonu, että suomesta olis!
Namu!

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 1.9.2014 22:27

Onko kukaan koskaan saanut noita moniosaisia Rotiformeja jollain järkevällä toimitusajalla?


Silleen pidetään tuote haluttuna ja hinta korkealla :D

Livenä auton koko hieman poistaa tuota härskiä luukkia mikä kuvissa tulee. Tuon ikäkauden 911 on kuitenkin perin pieni, kevyt ja ketterä auto nykymalleihin verrattuna.

arc
-
Viestit: 3083
Liittynyt: 23.7.2003 23:39
Viesti:

ViestiKirjoittaja arc » 2.9.2014 8:53

Juu läheltä katsottuna sen verran pieni ettei varsinaisesti hyppää silmille (ehkä varpaille), kauempaa ja liikenteessä omasta mielestä härskiys taas pääsee oikeuksiinsa

Heti kun saan Q5:sen kuntoon (piti poistaa voimakeinoin yksi pyöristynyt spacerin pultti), rupean askartelemaan etuhelmaa tähän. Yllättävän hankalaksi osoittautunut löytää oikean mallinen, löytyy joko liian köykäisiä tai liian isoja/matalia, joten täytynee askarrella jokin välimuoto...

Marko
ffp jäsen
Viestit: 2996
Liittynyt: 17.7.2003 6:59

ViestiKirjoittaja Marko » 2.9.2014 9:43

Tuota Arton erittäin hienoa yksilöä katsoessa tuli mieleen, että onkohan kukaan Suomessa asennellut possuunsa RWB:n pullistuksia. Rauh-Welt Begriff tjsp Japanista.

Sebastian
-
Viestit: 8651
Liittynyt: 3.8.2003 15:43

ViestiKirjoittaja Sebastian » 2.9.2014 10:09

Rauh-Welt Begriff

Ois aika häijyn näköinen katiska mitä Google kuvahaku näyttää!

Marko
ffp jäsen
Viestit: 2996
Liittynyt: 17.7.2003 6:59

ViestiKirjoittaja Marko » 2.9.2014 10:37

Joo, ei ole orkkissivulistamiesten mieleen se.

Demon
-
Viestit: 1393
Liittynyt: 10.12.2004 12:40

ViestiKirjoittaja Demon » 2.9.2014 15:00

KOMEA!! Yksinkertaisesti.

arc
-
Viestit: 3083
Liittynyt: 23.7.2003 23:39
Viesti:

ViestiKirjoittaja arc » 2.9.2014 15:27

Uskaltaisin väittää ettei Suomessa ole yhtään RWB autoa. Niitä korisarjojahan ei myydä ulos vaan RWB asentaa ne itse edustajiensa pajoissaan ympäri maailmaa (euroopan edustus taisi olla Hollannissa). Joku väitti, että tuon koko homman luoja itse reissaa ympäri rakentamassa nuo autot, en tiedä pitääkö paikkansa mutta sen tiedän, että tuollaisen korisarjan hinnalla saa melkein toisen Porschen, varsinkin jos kylkeen lyö ne Workin vanteet ja alustan ym.

Noitahan on rakennettu monenlaisia, osa kyllä mielyttää silmää ja jotkin ehkä vähän hillitymmät yksilöt antoivat myös itselle inspiraatiota.

My_bug
-
Viestit: 681
Liittynyt: 1.3.2005 18:34

ViestiKirjoittaja My_bug » 3.9.2014 19:23

Täältä tulee sikoossomia. Mieletön rakennelma.

Noihin japsien siipi-autoihin pelkkää pahennusta. Nuo kuuluvat radalle ja ikääntyville autojenharrastajille, jotka haluavat olla erilaisia, kun se kliini-lookki onkin tullut yhtäkkiä pinnalle ja halutaan olla erilaisia. Mennään tavallaan siipimonstereihin takaisin, mutta bemari on vaihtunut porscheen.

Tulipa överianalysoitua, mutta hei, I know the type.

RaabForRehab
-
Viestit: 142
Liittynyt: 15.1.2011 17:15

ViestiKirjoittaja RaabForRehab » 13.9.2014 12:21

Tämän niminen RWB:n tuotos on olemassa, mutta ei taida olla Suomen rajojen sisällä..
Kuva

arc
-
Viestit: 3083
Liittynyt: 23.7.2003 23:39
Viesti:

ViestiKirjoittaja arc » 13.9.2014 20:49

haha, paljon hupaisia nimiä noissa on tullut vastaan (kun tyyliin kuuluu ilmeisesti nimetä auto), mutta tuo lienee paras tähän asti

Rocco
-
Viestit: 550
Liittynyt: 31.7.2003 0:45

ViestiKirjoittaja Rocco » 16.9.2014 22:25

Oikein maukas projekti, propsit!

Rocco
-
Viestit: 550
Liittynyt: 31.7.2003 0:45

ViestiKirjoittaja Rocco » 16.9.2014 23:17

Arto, mistä tilasit ilmat? Oletko tyytyväinen valintaan?

arc
-
Viestit: 3083
Liittynyt: 23.7.2003 23:39
Viesti:

ViestiKirjoittaja arc » 16.9.2014 23:47

jokin ranskalainen pulju jonka yhteydenpito oli vähän heikkoa ja toimituksessa kesti. briteistä ainakin löytyy toinen eu toimittaja.

Ihan tyytyväinen olen ollut, tosin alusta ei ihan vielä pääse oikeuksiinsa kun ohjauskulmat taitaa edelleen harottaa vähän. haaveena olisi päästä vielä ennen talvea ajamaan jotain lenkkiä kunhan nuo saa kuntoon.

arc
-
Viestit: 3083
Liittynyt: 23.7.2003 23:39
Viesti:

ViestiKirjoittaja arc » 7.10.2014 12:59

Muutama viikko on nyt hajanaisesti kulutettu uutta etuhelmaa rakentaessa, kun omaa silmää mielyttävää ei tuntunut löytyvän. Kaikki valmiit palikat ovat joko liian korkeita tai liian matalia, joten tästä tuli nyt ihan oman mallisensa välimuoto. loppujen lopuksi sain melko frankensteinin näköisestä kyhäelmästä ihan siistin.

renkaat vaihtuivat myös pykälää tuhdimpiin jotka ehkä jopa vähän yllättäen istuivat kohtuullisen härskisti alle (video)

viikonloppuna ajeltiin 500km edestakaisin lahteen Xtreme car show:iin ja hyvin meni reissu.

Kuva

Kuva

Topsuu
-
Viestit: 246
Liittynyt: 8.3.2012 18:14

ViestiKirjoittaja Topsuu » 7.10.2014 13:51

Märkä päiväuni... Aivan törkeen hyvä.

Rocco
-
Viestit: 550
Liittynyt: 31.7.2003 0:45

ViestiKirjoittaja Rocco » 8.10.2014 10:20

Jeesuksen hyvä!

RaabForRehab
-
Viestit: 142
Liittynyt: 15.1.2011 17:15

ViestiKirjoittaja RaabForRehab » 11.10.2014 18:17

Hyvin istuu!

Mistäs hankit noi OEM loksut ja puskurit?

arc
-
Viestit: 3083
Liittynyt: 23.7.2003 23:39
Viesti:

ViestiKirjoittaja arc » 11.10.2014 21:26

FVD:ltä tuli kaikki oem palikat

GeeTee
-
Viestit: 139
Liittynyt: 26.8.2009 17:40

ViestiKirjoittaja GeeTee » 16.10.2014 10:33

Tää on vaan niin maukas laite. Uusi etuhelma sopii autoon hyvin!

Itselläkin haaveena hankkia joskus 964 possu...

Mirka
-
Viestit: 165
Liittynyt: 14.3.2013 2:05

ViestiKirjoittaja Mirka » 16.10.2014 12:23

Pirun hieno kampe:) jos jollain tuon mallinen kopan raato niin vois kiinnostaa
entisöinti.

arc
-
Viestit: 3083
Liittynyt: 23.7.2003 23:39
Viesti:

ViestiKirjoittaja arc » 17.4.2015 22:15

Possu sai kesäksi uutta maalia etupeltiin, uuden takapuskurin ja tuumaa isommat pyörät. Jälkimmäiset suunniteltiin Rotiformin kanssa, pulverimaalattiin RimFixillä, ja kasattiin BDC chopshopilla.

Toistaiseksi vain "teaseri" kuvaa tarjolla, kuvia varmaan lähipäivinä.

Auto on myös Auto Saloonissa Turun messukeskuksessa tämän viikonlopun, joten siellä pääsee ihmettelemään livenä parin muun kärryn kera.

Kuva

4TIP
-
Viestit: 9
Liittynyt: 27.11.2014 5:23

ViestiKirjoittaja 4TIP » 18.4.2015 7:32


Tekno
-
Viestit: 373
Liittynyt: 9.9.2006 13:48

ViestiKirjoittaja Tekno » 18.4.2015 10:23

Hyvin oot kyllä saanu nuo kaaret istumaan..

My_bug
-
Viestit: 681
Liittynyt: 1.3.2005 18:34

ViestiKirjoittaja My_bug » 18.4.2015 10:36


PostPosted: 18.4.2015 6:32 Post subject:
Tommoset sinne alle ois kuulunu...


4200 euroa, pari.

arc
-
Viestit: 3083
Liittynyt: 23.7.2003 23:39
Viesti:

ViestiKirjoittaja arc » 18.4.2015 20:23

^ jep ja halvemmalla saa 3 osaiset täysin mittatilauksena tehdyt replicat :D

Niin, ja ei, ei olisi kuulunu.

4TIP
-
Viestit: 9
Liittynyt: 27.11.2014 5:23

ViestiKirjoittaja 4TIP » 18.4.2015 21:26

Onhan se joo kallista lystiä, sitä ei käy kieltäminen. On nykysetki kiekot komeet, ei vaan pese leveellä huulella olevia fuscheja

Jone
ffp jäsen
Viestit: 2980
Liittynyt: 23.7.2003 10:36

ViestiKirjoittaja Jone » 18.4.2015 23:00

Juu, ei noi Ruf "replikat" ole mistään kotoisin :D

paljon parempi 18":lla, tykkään, vaikka ei toi kuva kyllä kerro yhtään mitään.

arc
-
Viestit: 3083
Liittynyt: 23.7.2003 23:39
Viesti:

ViestiKirjoittaja arc » 19.4.2015 23:45

Kuva

Sebastian
-
Viestit: 8651
Liittynyt: 3.8.2003 15:43

ViestiKirjoittaja Sebastian » 20.4.2015 8:17

Tummanpuhuva auto mutta etuvalot loistaa kirkkaana niin hieman "ei-auton-linjainen".

(Kahtelinko oikein että fusch-kopiot completoksella 600€/kpl.)

Edit:Fusch-kopioiden hintaan otin kantaa mitä tuolla yläpuolella ihmeteltiin.
Viimeksi muokannut Sebastian, 20.4.2015 14:20. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

john_gleasy
-
Viestit: 38
Liittynyt: 29.7.2009 10:07
Viesti:

ViestiKirjoittaja john_gleasy » 20.4.2015 13:28

Kamoon. Fuchs kopiot? Olis aika synti ja häpeä lyödä mitään reprokuraa tähän autoon. Nuo Rotiformit toimii. Se tuuman halkaisijan kasvatus oli just oikea veto. Messujen parhaimmistoa, helposti, allekirjoittaneen mielestä.

polarice
-
Viestit: 286
Liittynyt: 26.12.2008 0:09

ViestiKirjoittaja polarice » 20.4.2015 16:01

Nyt kun Sebastiania sen sanoi, niin nuo etuvalot kyllä erottuu muutoin tummasta autosta. Liekköhän noihin etuvaloihin sais samaa sävyä mitä on vilkuissa? Hyvät vanteet mun mielestä, hyvät oli kyllä vanhatkin.

sambolo
-
Viestit: 44
Liittynyt: 8.9.2014 11:03

ViestiKirjoittaja sambolo » 21.4.2015 10:26

Siis noi vanteet sopii ku nyrkki silmään <3 kuvailisin autoa tuuttimörön sanoin: härski, karski, korea :)

Eemeli
-
Viestit: 4273
Liittynyt: 8.9.2003 11:30
Viesti:

ViestiKirjoittaja Eemeli » 21.4.2015 16:11

Noi aiemmat Rotiformit ei mitään wau-ilmiötä oikein mulle saaneet aikaiseksi, mutta näillä nykyisillä kiekoilla on kyllä aika maukas kulkine.

arc
-
Viestit: 3083
Liittynyt: 23.7.2003 23:39
Viesti:

ViestiKirjoittaja arc » 23.5.2015 21:46

Pari pyllykuvaa. Ollut aika sen verran kortilla, että ei ole juurikaan kerennyt fotoilemaan mutta tänään oltiin kuvailemassa Speedhuntersin kanssa niin tuli edes pari räpsyä omaan kameraan.


Kuva

Kuva

superlindgren
-
Viestit: 112
Liittynyt: 14.8.2016 20:10

Re: 964 C4

ViestiKirjoittaja superlindgren » 28.10.2016 9:16

Tämä on hieno :)


Palaa sivulle “Projektiosasto”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 37 vierailijaa