Skoda Octavia II RS TDI -08

Esittele oma ajoneuvosi

Valvoja: ffp jäsenet

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

Skoda Octavia II RS TDI -08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 14.7.2013 15:02

Laitetaan nyt pitkällisen harkinnan jälkeen omastakin perhevankkurista tänne pieni juttu, kun siinä alkaa jo jotain näytettävääkin olemaan. Taso täällä forumilla tosin on niin kova, että vähän hävettää laittaa tämä pirkkavolkkari näytille...

"Aihio" siirtyi omistukseeni tuossa syksyllä 2011, jolloin se noudettiin Jyväskylän Laakkoselta. Lähtötilanne oli aivan vakio auto, jolle ei vielä ollut kukaan ehtinyt tuninkia tekemään (pilaamaan)... Jo ennen auton ostoa vannoin (taas kerran) hallituksen vaatimuksesta, ettei tähän autoon laiteta mitään erikoista.

Haaveena oli FL-malli, mutta rahapussi ei antanut sellaiseen myöden, joten piti tuohon 2008 malliin tyytyä. Alunperin netistä lueskeltujen juttujen perusteella päätin kiertää kaukaa suutinvikaiset BMN-koneet, mutta CEGA-koneista yksilöä kun ei ollut silloin tarpeeksi pienillä kilometreillä vaihtoautomarkkinoilla, tyydyin tuohon pumppusuutin koneiseen autoon. Silloin ei ollut vielä tietoa maahantuojan korvaamista suutinvioista...

Jorinat sikseen ja itse "projektin" lähtötilanteeseen. Kukaan täällä ei varmaan ole nähnyt miltä tuo Octavia farmarimallina vakiona näyttää:

Kuva

Tuolla ajeltiin syksy ja alkutalvi tyytyväisenä. Takaraivossa tykytti kuitenkin ajatus siitä että saisi siinä autossa nyt jotain sellaista olla että sen löytää parkkipaikalta hieman helpommin perus perheautojen harmaasta joukosta...

Talvella sitten eksyin Ebay:n puolelle ihmettelemään mitä kaikkea kivaa Saksanmaalta saa edullisesti ja siitä se mopo sitten karkasi oikein huolella lapasesta. Ensin ostoskoriin tarttui setti 19" vanteita, jotka tosin ovat replicat, kun köyhällä ei ole varaa aitoihin... Vanteiden saapumisen jälkeen piti kuivasovittaa niitä talven pimeinä tunteina ja loppupäätelmänä piti laittaa alustasarja tilaukseen, kun tuolla vakioalustalla olisi mahtunut pää renkaan ja kaaren väliin, puhumattakaan siitä että auton ali olisi hirvikin mahtunut kävelemään. Saksasta tuli sitten VRSclub:n forumilaisten hyvien kokemuksien perusteella H&R:n monotube sarja, joka sitten väännettiin alle kevään tullessa samalla kun kesärenkaat laitoin alle.

Sisustaan tilattiin ne perinteiset S-line Audin vaihdekepin nuppi alkuperäisen kakkosnelosen tilalle, GTI Golfin lepuutustuki ja Columbus soitin, kun kyllästyin vakio Streamin ja CD levyjen kanssa pelleilyyn.

Tuossa vaiheessa auto näytti siis tältä:

Kuva

Kuva

Vanteiden speksit tuolloin olivat edessä 8,5x19 et 45 + 8 mm Tommi´s Billet:n sorvaama spaceri ja takana 9,5x19 et 45. Renkaina 225/35/19 ja 235/35/19.

Heinäkuussa 2012 DHL:n kaveri toi pihaan paketin, jonka sisältö oli seuraava:

Kuva

Tuota sitten lähdettiin hullun innolla sorvaamaan autoon kiinni ja paikallinen marmoritiski tulikin enemmän kuin tutuksi pisteosien metsästyksen aikana. Alunperin toivoin että edes jotain pieniä osia olisi voinut hyödyntää vanhasta puskurista, mutta toiveajatteluahan se oli. Käytettynä noita puskurin osia ei saanut oikein mistään (ei edes Saksan nettivaraosasta), joten oli pakko ostaa kaikki osat uusina. Ritilät, ajovalojen pesurit ja niiden peitelevyt hain marmoritiskiltä, kuten myös liittimet sumuvaloihin ja päiväajovaloihin. Itse sumuvalot, päiväajovalot ja FL mallin maskin tilasin taas skodateile:ltä, koska siellä hintataso oli huomattavasti alhaisempi kuin täällä kotimaassa.
Puskuri ja maski kävivät ammattimaalarin luona, muuten kaiken sovittamisen ja kasaamisen suoritin itse. Lopputulos:

Kuva

Tuolla ajeltiin taas tyytyväisenä hetken aikaa, kunnes talvi koitti tänne pohjolaan ja eräänä pimeänä marraskuisena iltana tilasin baijerin puolelta uudet kesärinkulat, kun noita BBS replicoita alkoi kesällä olemaan joka toisessa vastaan tulevassa autossa...

Alkuperäiset Audi:n Speedline vanteet 9"x19" ET41 koko kierros:

Kuva

Noista sitten hinkuteltiin kädet kipeänä lipat "kiiltäviksi" ja keskiöt kävivät soodapuhalluksessa. Maalari kiskaisi sitten päälle uudet hieman kellertävään / kultaan vivahtavan metallisävyn, joka kuvissa valitettavasti näyttää vannehopealta. :/

Välissä tosin "vahingossa" tilasin Saksasta uuden ruorin tuon Skoda:n hieman mitäänsanomattoman ratin tilalle. Samalla tietty vaihtui airbag ja ratin ohjausmoduli, jotta auto ymmärsi edes osan uusien nappien päälle. Asennus, koodaukset ja sopeutukset hoidettiin itse, yritys ja erehdys -tekniikalla.

Kuva

Keväällä 2013 sitten ruuvailtiin uudet kesävanteet alle ja lopputulos oli varmaankin välttävä:

Kuva

Tuon jälkeen on poistettu kattokaiteet ja Joey-modasin etuvalot, jolloin päästäänkin jo nykyhetkeen.

Kuva

Muutamia muitakin pikkujuttuja tuohon on tehty, mutta ne jääkööt katsojan havaittaviksi. =)

Pahoittelen topic:n kuvamäärää, mutta ainakin itse koen että on paljon mukavampi katsoa kuvia näin, kuin linkittää niitä erikseen avautuviksi välilehdiksi tai linkeiksi. Kuvien laatu on mitä on, kun kuvaaja on aivan noviisi ja kuvat on otettu jollakin kivikauden laitteella...

Rascal
-
Viestit: 650
Liittynyt: 11.11.2003 14:41

ViestiKirjoittaja Rascal » 14.7.2013 16:03

On kyllä tyylikäs kokonaisuus. Ainoa asia mikä pistää "silmään" nuo keltaiset kalvot sumareissa, sekin ehkä vain sen takia kun niitä on vain nykyään niin monessa autossa ja sotiin ehkä tuota oem lookkia vastaan, muuten en muuttaisi mitään

Piedro
-
Viestit: 725
Liittynyt: 4.11.2009 7:31

ViestiKirjoittaja Piedro » 14.7.2013 16:07

Omaan makuun on kyllä Ocu hyvässä look:issa! Jos ois se "tykkää nappi"... :)

nani
-
Viestit: 981
Liittynyt: 19.10.2006 16:28

ViestiKirjoittaja nani » 14.7.2013 20:37

Tykkään isosti! Tämmöstä haaveillu tuohon omalle pihalleki..

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 15.7.2013 10:23

Kiitoksia kommenteista.

Rascal:
On kyllä totta että noita kalvoja sumareissa on nykyään aika monessa autossa, mutta toivoin niiden tuovan hieman kontrastia tuohon muuten tummaan ilmeeseen ja samalla olisi muitakin vanteiden väriä osittain tukevia osia. Voisihan ne tietty vetää tummaksikin, kun tuota tummennuskalvoakin olisi tuossa tarjolla...? =)

nani:
Tulet ostamaan tämän pois minulta, niin saan uuden projektin työstettäväksi. =D

Unohtui tuossa aloitusviestissä vielä mainita tuosta ratista, että ennen asennusta purin sen atomeiksi ja vaihdoin VW:n värimaailmaa toteuttavat LED:t vihreisiin vastaaviin, jotta sopivat paremmin kabiinin muuhun valaistukseen. Jos olisin etukäteen tiennyt, kuinka pieniä ne LED:t siellä piirilevyllä on, en ehkä olisi alkanut niitä vaihtamaan. Muutaman kerran meinasi hermot mennä niiden kanssa, mutta sain kuitenkin lopulta kaikki vaihdettua.

santtude
-
Viestit: 38
Liittynyt: 18.1.2013 12:42

ViestiKirjoittaja santtude » 15.7.2013 14:05

Nätti ocu, nuo keltaiset kalvot sopii kyllä hyvin muuten tuohon tummaan keulaan.
*peukku ylös*

Topsuu
-
Viestit: 246
Liittynyt: 8.3.2012 18:14

ViestiKirjoittaja Topsuu » 15.7.2013 14:39

peukkuu!

Johto
-
Viestit: 107
Liittynyt: 28.7.2004 23:24

ViestiKirjoittaja Johto » 15.7.2013 16:57

RS on vakiona aika karu ilmestys, mutta todella komea muutosten jälkeen. Sisustankin muutokset todella hienoja, varsinkin tuo soittimen vaihto. Jäin kaipaamaan sivuprofiilista kuvaa, nyt kun kattokaiteet on poistettu. Niiden poisto muutti ulkonäköä yllättävän oleellisesti. Voin tarjoutua ottamaan sellaisia kuvia joista saadaan vanteidenkin väri esiin :)

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 15.7.2013 18:35

Katsotaan niitä sivuprofiilin kuvia sitten, jos ja kun tähän saadaan miedot tummennokset laseihin, jotta poistuu tuo pieni akvaario efekti ja samalla saadaan vähän lisättyä perheen pienimmän matkustusmukavuutta takapenkillä. Mitään jätesäkkejä laseihin ei ole tulossa, vaan mennään niidenkin osalta hillityllä linjalla.

Sleeper^
-
Viestit: 525
Liittynyt: 20.8.2005 19:39

ViestiKirjoittaja Sleeper^ » 24.7.2013 12:57

On se vaan hieno :) Millanen homma tuo vaihdekepinnupin vaihto on ? Onko tietoa, että mitkä kaikki nupit näihin käy vakion lisäksi ? Oma on tosin 2006, mutta sama korimallihan se on.

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 24.7.2013 20:25

Nupin vaihto ei ole kovin kummoinen juttu. Kehys, jossa vaihdekepin pussi on kiinni, nostetaan irti, jolloin päästään kääntämään vaihdekepin nupin paikallaan pitävä puristuspanta irti. Tuon jälkeen nuppi, pussi ja kehys lähtevät irti. Vanha nuppi irroitetaan pussista ja uusi nuppi kiinnitetään vanhaan pussiin ja kasaus tietty käänteisessä järjestyksessä. Puristettavan pannan korvasin tavallisella letkuklemmarilla, niin sen saa tarvittaessa taas helposti auki.

Tuohon pitäisi kai käydä kaikki 5-korimallin konsernin johdannaisten nupit, eli esimerkiksi V GTI Golf:n nupin tuohon voisi laittaa. Sellaista katselinkin, mutta A3 S-Linen nuppia kalliimpi hinta sai vaakakupin kääntymään Audi:n puollelle.

Harjula
-
Viestit: 244
Liittynyt: 27.7.2003 23:21

ViestiKirjoittaja Harjula » 27.7.2013 9:26

Tämä oli kyllä tyylikkään näköinen luonnossa, tuli eilen nähtyä Jämsän liikenneympyrässä ysitiellä. Iso peukku, erottuu kyllä edukseen muiden Octavioiden massasta.

nelikko
-
Viestit: 90
Liittynyt: 19.12.2012 16:34

ViestiKirjoittaja nelikko » 27.7.2013 10:01

On komea ocu..peukkua..jäikö sulla nuo bbs:n rinkulat ylimääräseksi..? :)

osoners
-
Viestit: 87
Liittynyt: 30.3.2011 13:58

ViestiKirjoittaja osoners » 27.7.2013 11:42

Mä voin olla myös kiinnostunut poistamaan tämän sulta jos olet jossain vaiheessa myymässä. ;)

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 29.7.2013 8:53

Harjula: Juu, siellä käytiin pyörähtämässä ja muistan kyllä Audin nähneeni siinä liikenneympyrässä. =)

nelikko: Replicat on jo valitettavasti uudella omistajalla.

osoners: Laitetaan korvan taakse... Katsotaan nyt kauanko riittää motivaatio tämän rakenteluun, ennenkuin kyllästyminen iskee.

Harri
-
Viestit: 1829
Liittynyt: 26.7.2003 13:20

ViestiKirjoittaja Harri » 29.7.2013 16:06

Tämä on hieno, asiallisia modeja !
Hienoimpia kakkos-Ocu RS:iä mihin on tullut törmättyä.....

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 30.7.2013 9:53

Kiva, että muutkin tykkää noista pienistä modeista, vaikka itsellehän näitä tehdään... Vai miten se oli? =)

Torstaille on nyt varattu aika lasien tummennukseen. Katsotaan nyt meneekö ulkonäön osalta ihan metsään niiden kanssa, kun olen alkanut suunnitelmien suhteen kääntymään laillisen ratkaisun puolelle.

Jos jollain muuten sattuisi olemaan noihin Audi:n vanteisiin tuollainen keskikuppi ylimääräisenä, niin voisin ostaa sellaisen pois kuljeksimasta. Yhdestä vanteesta on nimittäin sen kupin ympärillä oleva kromirinkula mystisesti kadonnut...

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 5.8.2013 20:29

Nyt on lasit tummennettu 3M:n kalvoilla siten että takaoviin laitettiin 50% ja takakontin laseihin 35%. Ei mikään järin radikaali muutos, mutta kuitenkin. Ohessa pari räpsyä, joista ei kylläkään saa todellista kuvaa kalvoista, mutta sanotaan näin, ettei ne kyllä livenäkään varsinaisesti hyppää silmille.

Kuva

Kuva

Kuhis_
uusi tulokas
Viestit: 2
Liittynyt: 13.8.2013 10:47

ViestiKirjoittaja Kuhis_ » 13.8.2013 11:16

Ompas kyllä komia Ocu! Rupiaa tässä itelläkin rakentelu-hammasta kolottamaan, kun katselee noita kuvia :) Olikos noiden valojen irrotus Joey-modia varten kova homma? Tekis itekkin mieli maalata noita pohjia ja mietiskelinkin, että paljonko pitää projektiin varata aikaa? Oliko lasit tiukan uunituksen takana vai irtosikos helposti? Olikos tässä xenonit?

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 13.8.2013 14:42

Tuossa on xenonit. Lasit oli jostain syystä todella kovassa kiinni ja avaamiseen vierähtikin tunti per umpio. Liima noissa on aika kovaa tavaraa ja avaaminen ilman että siitä jää jälkiä muoveihin on lähes mahdotonta. Onneksi ne reunat jää suurimmaksi osaksi piiloon muiden korin osien alle, joten minua se ei ainakaan haittaa. Jouduin avaamaan nuo vielä toiseenkin kertaan, kun ensimmäisellä kerralla tiivistys ei onnistunut ihan täydellisesti ja umpioiden sisään pääsi kosteutta...

Styroks
-
Viestit: 401
Liittynyt: 18.5.2010 20:25

ViestiKirjoittaja Styroks » 13.8.2013 16:22

Menikö tuo FL-puskuri suoraan paikalleen?

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 13.8.2013 19:44

Ei mennyt suoraan paikalleen. Vaatii ajovalojen kulmien alla olevien kohtien kokonaan uudelleen muotoilemisen. Ja mitään Pre-FL puskurin osia ei pysty käyttämään hyväksi FL puskurin asennukseen. Osalistaan kuuluu puskurin kuori, kaikki ritilät, DRL:t, ajovalojen pesimet ja niiden peitelätkät, sumuvalot ja kiinnitysmuovit, joihin sumuvalot ja DRL:t kiinnittyvät. Ainoastaan puskurin kuoren löysin Saksan nettivaraosasta käytettynä ja kaikki loput osat jouduin hakemaan marmoritiskiltä.

buubaa
-
Viestit: 105
Liittynyt: 29.12.2010 4:09

ViestiKirjoittaja buubaa » 15.8.2013 3:46

Ohan se ihan näppärän näkönen, ite tosin tykkäsin enemmän noilla aikasemmilla vanteilla vaikka repsut olikin.

FaaBo
-
Viestit: 40
Liittynyt: 4.7.2011 18:38

ViestiKirjoittaja FaaBo » 15.8.2013 9:46

On kyllä todella tyylicäs Ocu! Omaan silmään noi viimekesän vanteet iskee paremmin, muttei noitakaan voi huonoiksi haukkua. Mites ois jos etusivuihinki vetäsis 50% kalvot?

sokota
-
Viestit: 214
Liittynyt: 6.11.2003 13:09

ViestiKirjoittaja sokota » 15.8.2013 12:13

todella hyvällä maulla rakenneltu. omasta mielestä tuohon kuitenkin käy ne kattokaiteet vaikkei huono ole ilmankaan.

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 15.8.2013 13:30

buubaa: Kyllä ne paremman näköiset oli, sitä en kiellä. Niitä vaan ei oikein millään saanut täysin keskitettyä ja pientä tärinää oli havaittavissa aina ~70 km/h nopeudessa. Vanteet oli kyllä varmasti suorat eikä renkaissakaan ollut vikaa kun ne nykyisten vanteiden päällä toimivat ok. Niiden repsujen keskireikä oli jotenkin hieman omituisen kokoinen ja mistään ei löytynyt tasan sopivia soviterenkaita ja ilmeisesti pulttien reiätkin oli sinnepäin, eikä ne hoitaneet lopullista keskitystä kunnolla vaikka kuinka kiristeli pultit ristiin. Kaiken lisäksi ne vaati eteen spacerit, jotta sai kaivettua ne kaarien uumenista esiin, joka ei varmaankaan ainakaan parantanut sitä tärinäongelmaa. Nuo Speedline:t kun on valmiiksi oikealla keskireiällä ja tulevat ET:n ja leveyden puolesta jo sopivasti kaarelle, niin ei tarvitse tapella noiden edellä mainittujen asioiden kanssa. Jos olisi rahaa pistää pari tonnia vanteisiin kiinni, niin laittaisin heti tulemaan aidot BBS:t... =)

FaaBo: Sivulasien kalvotus kävi kyllä mielessä, mutta luovuin sitten siitä ajatuksesta kun vaimokin tuolla autolla yksin ajaa. Ei jaksa kuunnella sitten sitä valitusta kun kissalan pojat on pysäyttänyt ja käskeneet repimään ne pois ennenkuin ajo saa jatkua...

sokota: Kattokaiteiden poistolla on yllättävän suuri vaikutus optisen madalluksen osalta... ;) Ja tarvikkeet siihen ei maksaneet paljoa + ne kaiteet saa kymmenessä minuutissa takaisin katolle tarvittaessa.

Rocco
-
Viestit: 550
Liittynyt: 31.7.2003 0:45

ViestiKirjoittaja Rocco » 15.8.2013 21:22

Todella harkittuja hyviä muutoksia olet saanut aikaan. Tyylikäs kokonaisuus jossa amatööri ei huomaa että tälle on tehty yhtään mitään ja harrastaja nostaa hattua :)

Lydes
-
Viestit: 196
Liittynyt: 11.2.2004 12:50

ViestiKirjoittaja Lydes » 15.8.2013 22:50

Enpä ookkaa tämmöstä helmee bongannut, vaikka samala kylällä tulee käytyä aika useesti.=/

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 16.8.2013 22:12

Kiitoksia vaan kehuista. Yritetään jatkaa tuolla ns. OEM+ linjalla tämän rakentelun kanssa. =)

Lydes: En tiedä missä kylällä normaalisti liikut, mutta tämä kapistus pyörii enimmäkseen Kanta-Hämeen puolella.

ps. Uudet Audi:n keskimerkit saapui Saksasta, joten yhden rikkinäisen merkin epäkohta on korjattu ja jäi vielä varalle kolme merkkiä, jos nuo kromirinkulat vielä karkailevat.

Lydes
-
Viestit: 196
Liittynyt: 11.2.2004 12:50

ViestiKirjoittaja Lydes » 17.8.2013 10:18

Jämsää vahvasti epäilin muutaman muutaman kuvan perusteella. Eipä se sit ihme ole vaikka en siellä ole tätä bongannut.:)

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 17.8.2013 19:28

Kyllä Jämsässäkin tulee säännöllisen epäsäännöllisesti käytyä, kun appivanhemmat asuu siellä. Oikein tunnistit yhden kuvauspaikan. =)

Lydes
-
Viestit: 196
Liittynyt: 11.2.2004 12:50

ViestiKirjoittaja Lydes » 18.8.2013 1:43

Noniin, sithän ei ihan mehtään menny.=) Ite kotosin Jämsästä, mutta offtopic loppukoon. =)

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 13.1.2014 20:08

Päivitellään tätäkin taas, kun sisustaa ehostin hieman uudemmilla osilla.

Climatronic:n ohjauspanelin vaihdoin FL:n vastaavaan, jolloin lämpötilan ja puhallussuuntien "animaatiot" saa näkymään Columbuksen ruudulla. Samalla vaihdoin kaikki sisustan koristelistat L&K varustelutasosta löytyviin Piano Black -mallisiin. Mielestäni ne ovat tyylikkäämmät kuin alkuperäiset alumiinisomistelistat ja tuovat auton sisustaa hieman lähemmäs tätä päivää. Makuasiahan tuokin tietty on.

Huono kuva likaisesta sisustasta, kun siivoaminen ei oikein nappaa 15 asteen pakkasella:

Kuva

Ainoa pieni vika tuossa on se että tuo uusi paneli ei suostu tekemään ilmastoinnin kompuran sopeutusta. Sisäilmankierron läppien kalibraation se kyllä teki. Vikakoodit VCDS:llä luettuna ovat tällaiset:

Koodi: Valitse kaikki

13701424 - Function Restricted due to Missing Message(s)
             U1111 00 [009] -  -  - Intermittent
             Freeze Frame:
                    Fault Status: 00000000
                    Fault Priority: 0
                    Fault Frequency: 0
                    Reset counter: 0
                    Mileage: 239 km
                    Date: 2000.00.00
                    Time: 13:48:43

13701456 - Function Restricted due to Missing Message(s)
             U1111 00 [009] -  -
             Freeze Frame:
                    Fault Status: 00000001
                    Fault Priority: 6
                    Fault Frequency: 1
                    Reset counter: 43
                    Mileage: 105199 km
                    Date: 2000.00.00
                    Time: 13:48:43

9479189 - Signal Line for Air Quality Sensor
             B10A4 15 [009] - Open or Short to Plus
             Freeze Frame:
                    Fault Status: 00000001
                    Fault Priority: 3
                    Fault Frequency: 1
                    Reset counter: 43
                    Mileage: 105199 km
                    Date: 2000.00.00
                    Time: 13:48:43


Kaksi ensimmäistä koodia veikkailtiin Briskoda:n forumin puolella tulevan siitä että tuossa panelissa olisi Component Protection, joka vaatisi siis sen että se synkataan autoon tehtaan tietokannan kanssa. Käytin autoa paikallisella marmoritiskillä, jotka puolentoistatunnin tunnin yrityksen jälkeen totesivat, etteivät saa VAS:lla yhteyttä paneliin. Itse kyllä pääsen siihen kiinni VCDS:llä ongelmitta... Olivat vielä kaiken lisäksi sitä mieltä että tuo komponenttisuojaus olisi näihin Skodiin tullut vasta viime vuoden malleihin ja osiin, joten eivät uskoneet koodien tulevan siitä.

Pitää tässä koittaa jostain löytää vanhempi versio tuosta panelista ja toivoa että sen kanssa koodit poistuisi. Mikään kiire sillä ei kuitenkaan ole, koska muuten tuo toimii ongelmitta, mutta kesällä kylmän ilman saaminen kabiiniin taitaa vaatia sen kalibroinnin.

Viimeinen vikakoodi tulee siitä etten ole tuohon asentanut sitä ilman laatua haistelevaa sensoria. Katsotaan nyt jaksaako sen asentaa, kun ei sen puuttuminen vaikuta tuohon muuten kuin siten että tuo ei automaattisesti pistä sisäilmankiertoa päälle.

OEM linjasta jouduin sen verran poikkeamaan, että ovipanelien listat on Superskodan valmistamat peitelistat, jotka siis liimattiin originellien listojen päälle. Ei vaan pankkitili oikein anna myöden ostaa neljää ovipahvia noiden listojen takia. Niitä kun ei käytettynäkään oikein liiku edes saksan nettivaraosassa...

jabajee
-
Viestit: 692
Liittynyt: 26.7.2004 18:36

ViestiKirjoittaja jabajee » 13.1.2014 22:26

Olisit teipannut/teippauttanut alkuperäiset listat. Lopputuloskin olisi ollut parempi kuin päälle liimattavissa listoissa.
Alkuperäiset on kyllä melkoinen vitsi sen "alumiinin" suhteen. Ihan kuin sprayllä maalattu :)
Itse teippailin Superbin jalomuoviset listat harjatun alumiinin näköisiksi. Tuli ihan hyvät ja oli halpa.
Tuolla jotain kuvia, jos kiinnostaa http://www.vagarena.fi/index.php?topic=14561.0
Tyylikäs Octavia.

Markku M.
-
Viestit: 4120
Liittynyt: 31.7.2005 21:02

ViestiKirjoittaja Markku M. » 13.1.2014 22:50

Komeaa jälkeä kyllä! Itsekin olen tässä kaavaillut Jetan alumiinisten listojen teippausta, en vain ole päässyt itseni kanssa vielä yhteisymmärrykseen, että millä teipillä ne vedän. Matta puujäljitelmä tai kiiltävä tumma (musta) marmori on ne vaihtoehdot, mutten nyt oo ihan varma että kumpi olisi sitten paikallaan parempi...

Olikos sulla alunperin ne näytölliset lämpötilasäätimet, niinkuin mk5 Golfissa? Ja 5-asentoiset penkinlämppärit? Jostain luin joskus, että penkit ei ymmärtäisi sitä 5- asentoisesta kolmiasentoiseen muutosta penkinlämppärin säätimissä..? Toimiiko kaikki niinkuin pitääkin? Itsekin olen tuota "facelift" lämmönsäätöpanelia kuolannut Jettaan...

jabajee
-
Viestit: 692
Liittynyt: 26.7.2004 18:36

ViestiKirjoittaja jabajee » 13.1.2014 23:20

Se viis asentoinen kytkin on parempi kun nää uudemmat. Uuden joutuu talvella näpyttelemään erikseen päälle kun se on aina käynnistyksen jälkeen off ja pois kytkentäkin vaatii monta näpyttelyä.
Saishan sitä varmaan ohjelmoitua jotenkin kai, mutta noin vakiona vanha oli parempi.

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 14.1.2014 9:28

jabajee:

Ehkä se teippaaminen olisi ollut vaihtoehto, mutta hieman varmaan olisi hankala löytää noiden piano black listojen kanssa yhteensopivaa vaihtoehtoa. Nuo Superskoda:n listat ovat kuitenkin pinnaltaan identtiset noiden OEM listojen kanssa, joita tuossa siis on kojelaudan listat ja soittimen / climatronic:n kehys.

Markku M.:

Oli alunperin ne näytölliset säätimet ja 5 asentoiset penkinlämmittimen katkaisijat. Uusi kolmiasentoinen nappula toimii kyllä mielestäni niinkuin pitääkin. Kyllä se takapuolta lämmittää, eikä tuonne mitään vikakoodeja siitä tullut.

jabajee
-
Viestit: 692
Liittynyt: 26.7.2004 18:36

ViestiKirjoittaja jabajee » 14.1.2014 10:03

Joo meinasinkin, että kaikki listat olisi pitänyt tietenkin siinä tapauksessa teipata kuten itsekin tein. Mutta ihan hyvä noinkin, jos kerran saatavilla on peitelistojakin.
Usein ne ei vaan ole ihan täysin peittäviä, kuten Skodiin saatavat ikkunapilaripeitelistat on ja sitten paistaa ikävästi vanha väri sieltä alta. Siinä tapauksessa teippi on parempi ja usein halvempikin. Eikä teippi paksunna pintaa kuten listat tekee.

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 14.1.2014 18:01

Siinä olet kyllä oikeassa, että noiden listojen peittävyyden kanssa on tehty kompromisseja. Vanhaa listaa ei tosin näe alta, jollei osaa oikeasta kohdasta ja kulmasta katsoa. Jouduin niitä listoja hieman dremelöimään sopivammaksi, koska niissä oli hieman liikaa valupurseita jäänyt ja eivät olisi niinollen suoraan paketista otettuna istuneet kunnolla. Sen siitä saa, kun ei osta OEM:ää. =)

Markku M.
-
Viestit: 4120
Liittynyt: 31.7.2005 21:02

ViestiKirjoittaja Markku M. » 14.1.2014 20:05

Lähtikö toi paneeli siis toimimaan suoriltaan, plug'n'pray periaatteella, vai vaatiko jotain sopeutuksia VCDS:llä? Siis muuta kuin noi läppien kalibroinnit?

Kerrohan sitten, jos ja kun saat toimimaan, että mitä piti tehdä ilmastoinnin kompuran sopeutukseen..

2010 mk5 Jetassa olisi kanssa tuo uudemman mallinen säätöpaneeli: http://cdn.caradvice.com.au/wp-content/ ... loth_S.jpg (joo ja valkopunanen mk6-tyylinen mittaristo & mk6 ratti jne... :D). Sähköja on sen verran uusittu tuohon 2010:iin mk6 suuntaan, että en yhtään ihmettelisi, jos ei ihan suoriltaan toimisi tuo Jetankaan paneeli täysin. Mittaristo ei ainakaan ihan suoriltaan toimi, kuten ei rattikaan... Ohjainlaitetta, vilkun viiksetä ja vaikka mitä sai vaihtaa, kun jostain lueskelin tästä aiheesta. :D

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 15.1.2014 7:58

Yksi johto pitää siirtää (poikki ja kolvaus) paneliin tulevassa johtosarjassa olevassa isosta mustasta liittimestä pinnistä 16 pinniin 20, johtuen siitä että jatkuvan virran syöttö tuohon uuteen paneliin on eri paikassa kuin vanhassa.

Sopeutuksia vaatii tosiaan vaan tuon läppien kalibroinnin (Basic settings) ja ilmastoinnin sopeutuksen, jotka pystyy hoitamaan ilman VCDS:ääkin. Ensimmäinen hoituu painamalla yhtäaikaa AC + 3 nappi vasemmalta ylimmästä nappirivistä (yläpuolen suoran puhalluksen symboli) ja toinen tapahtuu yhdistelmällä AC + takaikkunan lämmitysnappi, joita saa ilmeisesti pitää aika pitkään pohjassa että alkaa suorittamaan sopeutusta. Tuota kakkosvaihetta ei siis tuo minun paneli suostu suorittamaan ja tuota en pääse oikein uudelleen lähiaikoina kokeilemaan, koska lämpötilan ulkona pitäisi olla yli 5 astetta, jotta ilmastointi ylipäätään toimii.

Koitan jos satun jostain saamaan edullisesti hieman vanhemman version tuosta panelista, koska nyt ongelma saattaa olla se että paneli on liian uusi noille nykyisille muille ohjainlaitteille, joita autossa on.

Markku M.
-
Viestit: 4120
Liittynyt: 31.7.2005 21:02

ViestiKirjoittaja Markku M. » 15.1.2014 11:28

Joo, tätä mä just mietin itsekin, kun Jetassa noita tuon näköisiä paneleita on vain vuosimallissa 2010 (joka on siis suunnilleen täydellisillä mk6 golfin sähköillä). Eli sitä ei varmuudella saa ikinä toimimaan kunnolla... Mites, minkä ohjainlaitteen päivityksen tuo vaatisi, keskuselektroniikan? "Mukavuusboksin"? Vai oliko AC:lle omansa? Vaiko useammankin? Sori, kyselyikä iski :D

Edit: Mietin muuten et oliko se niin, että tolla 3-asentoisella penkinlämppärillä penkinlämmitin menisi vain asentoon 3/5, eli ei täysille saakka? Tai sitten tuo(kin) oli vain jokin "urbaani fakta", jonka joku on keksinyt... Mulla kuitenkin olisi tärkeää tuo täysille saaminen. Nahkajakkara meinaa olla vähän hitaanlainen lämpenemään näillä keleillä, etenkin jos penkinlämppäriä ei saa täysille.

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 15.1.2014 12:33

Vaatisi ilmeisesti sen BCM, eli mukavuusohjausyksikön vaihtamisen ja Briskoda:n puolella sanoivat myös Cluster:n liittyvän jotenkin samaan. En nyt kyllä ihan satavarmaksi tiedä mitä tuolla Cluster:lla tarkoittavat tässä yhteydessä, kun ainoa mitä tuosta minulle mieleen tulee on mittaristo (Instrument Cluster). Näin ollen lienee helpompaa ja halvempaa yrittää löytää jostain käytettynä saman panelin aikaisempi versio ja toivoa että se toimii.

Ovathan nuo tätä samaa swappia harrastaneet V-korimallin Golf:iinkin, joten en näe syytä miksei tuo toimisi Jetta:ssakin.

Huoltomies jutteli että jokaiselle verhoilutyypille on olemassa omanlaisensa versio tuosta Climatronic:n panelista, koska niissä penkeissä on erilaiset vastukset. Eli kangasverhoilussa on vain penkin keskiosassa vastukset, puolinahkapenkeissä olisi sekä keskellä, että sivuttaistuissa pienet vastukset ja koko nahkapenkeissä olisi vielä järeämmät vastukset niissä sivuttaistuissa. Tiedä sitten puhuiko vaan lämpimikseen...

Vanhemmissa 2007 ja sitä ennen tehdyissä V-korimallin johdannaisissa on ilmeisesti oma erillinen ohjainlaite noille penkinlämmittimille kojelaudan sisällä jossain. Näissä uudemmissa se taas on penkin yhteydessä.

En huomannut tehdä perstuntumatestiä lämmitystehosta viisi asentoisella vanhalla säätimellä VS. uusi kolmiasentoinen säädin, että olisiko nopeudessa ja tehossa ollut jotain eroa... En kyllä osaa sanoa, käyttääkö tuo 3 asentoinen sitä nyt sitten täydellä vai 3/5 teholla, kun ei ole tuon toimintalogiikasta sen parempaa tietoa.

Markku M.
-
Viestit: 4120
Liittynyt: 31.7.2005 21:02

ViestiKirjoittaja Markku M. » 15.1.2014 13:24

Penkinlämmittimien "ohjainlaite" on penkissä itsessään, siellä on boksi, johon menee 12v "jäykkä karva" ja ohjainlaitteelle tulee ilmastoinnin säätöpanelilta vain ohuet johdot, joita pitkin tulee tieto että missä asennossa penkinlämmittimen katkaisija on. Juuri tuossa omaan autooni tein sisustaswapin, niin piti vähän koittaa perehtyä noihin. :D
Hyvin ainakin nahkajakkaroiden lämmitys toimii autossa, jossa oli aikaisemmin kangaspenkit.

Jetassa on mun mielestä sisustasta riippumatta aina sama climatronicin säätöpaneli, siis jos climatronicci löytyy.

Mitä noita nopeasti googlailin, niin jotkut ovat saaneet kaiken toimimaan paria johtoa siirtämällä, joillain ei toimi ollenkaan kompura, joillain ei toimi mikään... Taitaa olla vähän turhan arvokasta arpapeliä ostella noita paneleita ja toivoa että joku toimisi. :D

Guys im having a nightmare with this just now i have changed the flap to one motor(behind the glovebox)added the air quality sensor,done the 2 basic settings but my compressor will not start,i have a message that says-compressor shut-off requirement shut-off from engine control module(ECM)via can
i have also had the dealer VAS plugged in but it cannot read the climate panel because it's from a mk6

You need different Climatronic module. I have two, one works just fine, one does not.

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 12.2.2014 18:13

Posti kuskasi pari pakettia, joiden sisältö oli seuraava:

Kuva

Ei pitäisi pyöriä tuolla Ebay:n puolella kun tulee tuollaisia heräteostoksia. Projektiosaston puolella näköjään Jone:lle eksynyt samanlainen setti. Tiedä vaikka oltaisiin kilpaa huudettu samoja settejä. =)

risu
-
Viestit: 111
Liittynyt: 22.3.2007 18:39

ViestiKirjoittaja risu » 13.2.2014 22:20

Paljonko tuosta joutui köyhtymään? Onko heittää linkkiä vastaavaan settiin?

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 14.2.2014 15:35

Toimituskuluineen karvan alta 400€. Toimituskuluja tuollaiselle tulee noin 60€, johtuen noiden painosta, jonka takia ainakin saksasta tulevat kahdessa paketissa.

Mitä noita toistakymmentä huutokauppaa seurasin, niin yleensä noiden hinnat karkasi vähintään 400 €:n paremmalle puolelle. Tuossa huutamassani setissä kävi tuuri, kun ei ollut kuin yksi toinen huutaja, joka ei ollut hereillä viime sekunneilla.

Noita löytyy Ebay.de osoitteesta esimerkiksi hakusanalla RS3 bremse tai TTRS bremse.

Markku M.
-
Viestit: 4120
Liittynyt: 31.7.2005 21:02

ViestiKirjoittaja Markku M. » 6.3.2014 19:29

Saitko jo ilmastoinnin kompuran toimimaan? Lueskelin just tuossa yhdestä swapista ja sieltä pisti silmään tällainen:
Parts I needed:
...
3C8 937 049 AB Power Electrical Module (For compressor to work)

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 6.3.2014 20:39

En ole siihen ehtinyt perehtymään, eikä oikein kelit ole olleet suotuisat sille kalibroinnille, kun ei ole lämmintä tallia käytössä tai ilmat vielä tarpeeksi lämpimiä. Pitääkin tutkia tuota osaa hieman, että mikä sen funktio on ja mikä versio siitä on tuossa Ocu:ssa. Kiitos vinkistä. =)

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 12.4.2014 21:05

Tänään yritin asentaa tuota uutta jarrusettiä paikalleen, mutta eihän se onnistunut. En tuota settiä ostaessa huomannut tarkistaa levyjen varaosanumeroita ja nehän ovatkin RS3 mallista, jotka eivät ole Plug&Pray tuohon autoon. TTRS:n vastaavat taas ovat. Nyt sitten pitää alkaa metsästämään oikeita levyjä jostain...

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 10.5.2014 19:42

Nyt olisi vihdoin ja viimein jarrut laitettu paikalleen ja ihan kivasti ne kyllä täyttää vanteet:

Kuva

Parempi kuvia vähän myöhemmin. Edestä alustan ruuvasin joutessani niin alas kuin se menee ja takaa on pari milliä vielä vara madaltaa. Alemmas pääsisi tietty poistamalla edestä toisen säätömutterin ja takaa sama homma, mutta sitten auto alkaa olla jo siinä korkeudessa, ettei sitä oikein uskalla antaa hallitukselle ajoon... =)

Vaggis
-
Viestit: 25
Liittynyt: 11.3.2013 20:43

ViestiKirjoittaja Vaggis » 12.5.2014 17:37

Hyvältä näyttää! Onkos nuo kuraläpät ihan vakiot hiukan lyhennettynä, vai saako tollasia hommattua suoraan jostakin?

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 12.5.2014 18:52

Ihan originellit nuo kuraläpät tietääkseni on ja marmoritiskiltä niitä saa.

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 16.6.2014 18:37

Jatketaan tarinointia. Takaa tämä Octavia:n farmarivariaatio on ehkä hieman pliisu, joten siihen haettiin lääkettä Superskoda:n valikoimasta. Ostoskoriin tarttui RS+ Concept mallin diffuusori ja lastauslaiturin suoja. Molempiin vedin mattamustan maalin päälle, jotta osat hieman erottuvat muusta puskurista. Korinvärissä ne olisi varmaan hukkuneet tuohon, kun musta muutenkin piilottaa muotoja. Sitten pari räpsyä perunalla nykykunnosta:

Kuva

Kuva

Kuva

Hinauslenkin suoja on kuvien oton jälkeen aseteltu paremmin paikalleen, joten siinä ei ole enää tuota kuvassa näkyvää rakoa.

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 1.9.2014 12:26

Talvivanteiden metsästys ollut jo toista kuukautta käynnissä ja neljännellä kerralla vihdoin tärppäsi. Nuo nykyiset etujarrusatulat ovat hieman nirsot vanteiden muodon ja ET:n osalta. Kokeilin 8x18" ET45 kiinatinoja, joissa otti puolat kiinni satuloihin. Sama ilmiö toistui 8x18" ET41 VW Sciroccon alkuperäisten vanteiden kanssa. Sitten testattiin kaksiosaisia OZ Michelangelo 8,5x18 ET32, joissa puolestaan ongelmaksi muodostui liian pieni vanteiden sisäkehä. Lopulta löysin saksan nettivaraosasta sarjan mersun oem vanteita, jotka sitten tilasin hieman riskillä. Tälläiset sieltä sitten posti kuljetti:

Kuva

Speksit talvivanteiksi ehkä hieman vaatimattomat 8,5x18" ET43 ja 9,5x18" ET43. Satuloiden ja puolien väliin jää ruhtinaalliset 5mm, joten kerrankin oli tuuria matkassa heräteostoksen kanssa. Seuraavaksi sitten vierailua rengasliikkeeseen, jos saisivat Vagarenan kautta löydetyt renkaat heitettyä noille vanteille. Jostain pitää vielä löytää keskimerkit noihin, kun eivät kuuluneet kauppaan ja pikkuisen pidemmät pultit pitää myös ostaa, kun skodan alkuperäiset pultit ovat sentin liian lyhyet. Tästä on hyvä jatkaa ja ehkä nuo saadaan kuntoon ennen kuin ensimmäinen lumisade yllättää... =)

Killer
-
Viestit: 425
Liittynyt: 16.10.2008 10:24

ViestiKirjoittaja Killer » 2.9.2014 13:00

Nätit vanteet tulossa! Meillä oli samanlaiset toissa talvena 3C:ssä.

Vähän turhan paljon keräävät lunta sisäpuolelle ja pienehköjen välien takia hankala putsata sieltä pois. Paremmin sopivat kesäkäyttöön.

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 2.9.2014 14:02

Tuohon lumen keräämiseen on jo totuttu edellisten talvivanteiden kanssa, jotka olivat alkuperäiset Zenith:t. Pari kertaa talvessa sai vanteet ottaa pois auton alta että sai sulaneesta lumesta muodostuneen jään otettua pois aiheuttamasta täristystä.

Ei auta tässä tilanteessa nirsoilla noiden vanteiden kanssa, kun alle sopivien löytäminen oli työn ja tuskan takana. =)

JoniPoni
-
Viestit: 90
Liittynyt: 20.8.2012 17:46

ViestiKirjoittaja JoniPoni » 5.9.2014 0:33

Komeet vanteet. Ja mitä tohon puhdistukseen tulee nii kauneuden eteen pitää kärsiä ;)

jabajee
-
Viestit: 692
Liittynyt: 26.7.2004 18:36

ViestiKirjoittaja jabajee » 5.9.2014 19:53

Tässä yksi ratkaisu lumiongelmaan
http://www.vagarena.fi/index.php?topic= ... #msg305891

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 6.9.2014 19:02

Kappas, en tuollaista patenttia ole aikaisemmin nähnytkään. Vaikuttaa kyllä ihan toteutus kelpoiselta idealta. Kiitti vinkistä. =)

sambolo
-
Viestit: 44
Liittynyt: 8.9.2014 11:03

ViestiKirjoittaja sambolo » 9.9.2014 11:10

Tuli bongattua ahvenistolla ratapäivillä, upee on :)

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 16.11.2014 10:22

Pienen päivityksen paikka taasen, kun talvifillarit on ruuvattu alle.Fitmentti nyt ei ole täydellisimmästä päästä, mutta periaatteestakaan en ala leikkimään enää spacereiden kanssa.

Kuva

Ebay:n ihmeellistä maailmaa kun tuossa tutkailin ja yhden Jyväskyläläisen Jetta:n projektitopic:ia, sain hullun idean sovittaa tähän skodillaciin Passat CC:n peilit, kun ne näyttivät huomattavasti paremmilta kuin originaalit peilit. Päätöstä saattoi myös vauhdittaa pieni incident, kun tallin ovi hyökkäsi peilin kylkeen tuulen takia, kun peruutin autoa ulos. Kuorihan siitä halkesi, joten jotain asialle piti tehdä. Peilit sain kohtuu edullisesti ja postikustin toimituksen jälkeen alkoi rälläkkä laulamaan ja Passat:n peilin alumiinirunko ja peilikolmion muovit sorvautui Skoda:an sopivaksi. Kiinnikkeet joutui miettimään kokonaan uusiksi, mutta ne on toteutettu niin että tarvittaessa originaalit peilit saa takaisin puolessa tunnissa ja oven pelteihin ei ole tehty lisää reikiä. Vähän sähköhommia, Puddle lights:n retrofitti LED modulein ja VCDS:llä aktivointi.

Kuva

Harri
-
Viestit: 1829
Liittynyt: 26.7.2003 13:20

ViestiKirjoittaja Harri » 16.11.2014 17:18

Maulla tehtyjä muutoksia, hieno peli.

toppura123
-
Viestit: 21
Liittynyt: 29.12.2014 18:47

ViestiKirjoittaja toppura123 » 29.12.2014 22:18

Kyllä ehdottomasti hyvällä maulla tehtyjä muutoksia. Siinä alkaa olemaan Octavia RS Parhaimmillaan ;) Pisteet JaVa:lle +

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 30.12.2014 19:39

Kiitoksia. =)

Ensi kesälle on jo uutta vannetta varastossa odottamassa ja nyt joutuu valitettavasti tinkimään edellä mainitusta spacer -periaatteesta... Katsotaan nyt tuleeko tuosta ylipäätään mitään, kun pienen mallailun perusteella eteen tarvitsee 30mm leeput, että vanteiden puolat eivät ota kiinni jarruihin ja tällöin vanteiden ET olisi 32 leveyden ollessa 9"... Voi olla että joutuu nyppäämään nuo TTRS:n satulat ja levyt pois ja laittamaan vakiohilut takaisin, että saa nuo vanteet kaaria tuhoamatta pyörimään alla. Palataan asiaan taas kun suunnitelmat selkenee ja vanteisiin saa uuden värin päälle.

toppura123
-
Viestit: 21
Liittynyt: 29.12.2014 18:47

ViestiKirjoittaja toppura123 » 30.12.2014 21:15

Siinäpä miettimistä kerrakseen, jos leveyttä tulee 9" ja ET32 ;)

Uskonpa, että ne nähdään autosi alla varmasti Keväällä =)

Markku M.
-
Viestit: 4120
Liittynyt: 31.7.2005 21:02

ViestiKirjoittaja Markku M. » 30.12.2014 22:28

9,5" ET45 menee narukumilla & kaaret rullaamalla ja cambersäätöisillä yläpäillä just etukaareen. Ilman noita ei mitään toivoa.
9" ET32 tulee suunnilleen 6,5mm ulommas vielä, eli ei muuta kuin lykkyä tykö! :D

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 31.12.2014 11:55

Totta, mutta hullun on pakko ensin kokeilla itse, ennenkuin puhetta ymmärtää. ;)

215/35R19 kumilla ajattelin lähteä kokeilemaan, vaikka siinä ei kantavuus taida ihan riittää tuolle autolle.

Edit: Puhuuko muuten Markku M. nyt kokemuksesta Ocu II osalta, vai vertaatko asiaa viitos korimallin Jetta:n kannalta? Pikaisen googletuksen perusteella Jetta:n leveys näyttäisi olevan kaarien uloimmista kohdista 1755mm kun taas Octavia II on 1769mm...?

Antti213
uusi tulokas
Viestit: 2
Liittynyt: 21.10.2013 21:57

ViestiKirjoittaja Antti213 » 11.1.2015 21:41

Mulla oli aikanaan 9*20 et 42 ja kumeina 235/30/20 ja kw:n var.2 alusta ruuvattuna niin alas kuin sai vm.08 ocu räsässä, ja viel olis voinu heittää jotkut 10mm lätyt väliin....
Että ei tuo nyt ihan mahdottomalta setupilta kuulosta,mutta härskiltä sitäkin enemmän :D

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 11.4.2015 19:45

Nyt ne sitten vihdoin ja viimein sain alle tuupattua:

Kuva

Kuva

Kuva

Alustan säätöihin en ole koskenut ollenkaan, vaikka tuo näyttääkin keulivan. Kierteet on edessä edelleenkin pohjassa ja pitää varmaan himpun verran nostaa takaa, että saa tuon paremmin balanssiin.

risu
-
Viestit: 111
Liittynyt: 22.3.2007 18:39

ViestiKirjoittaja risu » 13.4.2015 19:47

ja pieleen meni näiden vanteiden kanssa.

Jap3
-
Viestit: 195
Liittynyt: 3.3.2008 16:16

ViestiKirjoittaja Jap3 » 14.4.2015 12:35

^samaa mieltä

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 15.4.2015 18:35

Kaikkia ei aina voi miellyttää. Pienet perustelut tosin olisi olleet kivat, missä noissa mentiin teidän mielestä pieleen? Eivät ole 4k€:n Rotiformit tms. hittivanteet?

Omasta mielestä nuo ovat kuitenkin paremmat kuin edelliset melko mitään sanomattomat Speedline:t...

jAuuso
-
Viestit: 18
Liittynyt: 24.5.2014 15:38

ViestiKirjoittaja jAuuso » 15.4.2015 20:32

Talvivanteetkin 100x paremmat kun nuo, oranssi väri ei passaa.

risu
-
Viestit: 111
Liittynyt: 22.3.2007 18:39

ViestiKirjoittaja risu » 15.4.2015 20:37

Ei missään nimessä tarvitse olla kalliit, eikä hittivanteet. Nuo vaan näyttävät halvimmilta kromilensoilta jotka olivat suuren yleisön suosiossa jo muutama vuosi takaperin.

Aki53
-
Viestit: 70
Liittynyt: 23.7.2003 13:34

ViestiKirjoittaja Aki53 » 15.4.2015 22:40

Kyllä munkin mielestä Speedlineillä näytti paremmalta. Oli ehdottomasti yks makeimpia tän korimallin Ocuja mitä oon nähnyt.

Näistä uusista vanteista tulee mieleen joku Vianorin tma. katalogin halpis vannemalli. Voi johtua osittain tosta värityksestäkin.

Mutta, kunhan kuskin silmää miellyttää niin muulla ei oo väliä.

Kotka
-
Viestit: 143
Liittynyt: 12.8.2008 7:33

ViestiKirjoittaja Kotka » 16.4.2015 10:38

Omaan silmään parhaimmat olivat nuo mersun talvivanteet, joten makuja on monia.
Nykyinen kesävannesetti näyttää sellaiselta halvalta ja väkisintehdyltä setiltä, joka ampuu itsensä liikaa silmille eikä istu kokonaisuuteen.
Eikä ole väliä, että onko ne merkkiä xxx ja hintaa xxxx euroa, sillä niissäkin niitä outouksia ja hirvityksiä on vaikka kuinka paljon.
Jokaisella on oma maku ja livenä kaikki näyttää vielä erilaiselta kuin kuvaruudun välityksellä. Ja minulla ei aina ole se paras maku

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 16.4.2015 12:02

Tästähän tulikin kunnon shitstorm niskaan. =) Tosin itsehän tämän tänne laitoin näytille, niin kai tuo negatiivinen palautekin pitää kestää. Väriä en sen enempää miettinyt, miten istuu tuohon kokonaisuuteen. Audi:n Samoa Orange vaan kuvissa näytti kivalta väriltä ja toivoin ettei se hyppää liikaa silmille, kun kiillotan puolien etupuolen. Toisin kuitenkin ilmeisesti kävi...

Tämän auton osalta tosin on motivaatio nyt loppu, kun hommat hieman vastustaa. Toinen eturengas ei pidä ilmaa vieläkään sisällään ja on nyt jo kolmannen kerran Vianor:lla tutkittavana. Ekalla kerralla asentaja ei ollut huomannut että uuden renkaan kyljessä oli koko matkalla valupurse ja sen takia ilmat tuli suhinalla pihalle. Toisella kerralla se hiottiin vinkun kanssa pois ja laitettiin vähän jotain liimaa päälle. Toivon tässä nyt vaan että ilma ei karkaa lipan ja takakannun välistä, jotta ei tarvitse alkaa uudestaan tiivistämään tuota vannetta. Toisesta takaiskarista oli talven aikana irronnut suojamuovi ja iskunvaimennin oli sitten päättänyt päästää nesteet pihalle, kun lika on päässyt väärään paikkaan. Jos nuo nyt saisi korjattua, niin ajellaan nykykuosilla kesä ja syksyllä sitten auto toivottavasti vaihtuu johonkin tuoreempaan.

Markku M.
-
Viestit: 4120
Liittynyt: 31.7.2005 21:02

ViestiKirjoittaja Markku M. » 16.4.2015 12:42

Joo siis kyllähän Jettaankin menee ET35 helposti alle, mutta ajattelin että meinasit madaltaakin tämän... ;) Silämääräisesti saman levyisellä ja samalla ET:llä vanne jää Jetassa ja Octaviassa aikalailla samoille kohdille. Toki jos tuo mitta on etukaaresta ja pitää paikkaansa, niin eroa on vain se 7mm/puoli. No, oli miten oli...

Ja vanteista: kokonaan hopeisena / vähän hopeaa tummempana keskiö toimisi pirun hienosti. Nyt näyttää joltain Esson vannehyllystä napatulle markettivanteelle. Tuo väri/kiiltävä naama-combo vaan näyttää aina halvalle, oli se väri mikä tahansa. Mutta tämähän on vain minun mielipide. :)

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 3.6.2015 17:03

Tämä pirkkavolkkari löytyy nyt autoliikkeen pihasta, joten topic:n voisi modet lukittaa tai poistaa.

ErnoN
-
Viestit: 11
Liittynyt: 8.6.2011 17:05

ViestiKirjoittaja ErnoN » 3.6.2015 21:01

Mitä on tulossa tilalle?

JaVa^
-
Viestit: 80
Liittynyt: 17.3.2010 14:08

ViestiKirjoittaja JaVa^ » 4.6.2015 20:01

Joku tiikerin ja leguaanin risteytys... Siitä sitten mahdollisesti lisää myöhemmin, jollei se osoittaudu täysin pommiksi... =)


Palaa sivulle “Kävijöiden kalusto”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 22 vierailijaa